Dylan suomeksi, Savoy teatteri, Helsinki 4.9.2016 – osa 2

1464072705157Olin kesän aikana ehtinyt kuunnella Dylan suomeksi albumia lukuisia kertoja. Osa sanoituksista ei iskenyt lainkaan ja joissain tulkinnoissa oli paljon toivomisen varaa. Ensimmäisenä aloin diggailla Palefacen omaa suomennosta ja väkevää tulkintaa Masters Of Warista. Myös Pelle Miljoonan näkemys Like A Rolling Stonesta  toimi levyllä hienosti. Lisäksi Mariskan suomennos ja tulkinta 1990-luvun Make You Feel My Lovesta ansaitsee erityismaininnan.

Kesän aikana ilmeni, ettei tulevaa Dylan -konserttia ollut tarkoitus mainostaa kovin näyttävästi.  Savoy teatterin nettisivuille ilmestyi pieni konsertti esittely, mutta siinä kaikki. Hieman outo oli myös konserttipäivän valinta eli teatteri oli varattu sunnuntaiksi 4.9.2016. Matkustin Helsinkiin jo perjantaina. Vielä silloinkin konsertin mainonta oli olematonta eli kun kävin sunnuntai aamupäivällä  Savoy teatterin ala-aulassa ei siellä silloinkaan ollut edes konserttijulistetta tapahtumasta!  Tuntui että kaikki tiedotus oli netin ja viidakkorummun varassa!  Ja kun sitten lopulta paikallislehteen ilmestyi pieni juttu tapahtumasta oli sekin virheellinen eli siinä mainostettiin Anssi Kelan  esiintyvän myös sunnuntaina. Tämän disinformaation Anssi korjasi nopeasti nettisivullaan. Konsertissa ei myöskään nähty J. Karjalaista, Kauko Röyhkää tai Heikki Silvennoista.  Mutta kaikki muut tulivat paikalle eli ihan hienon kokoonpanon Wentus Blues Bandin Robban sitten lopulta sai kasaan!

20161003hh

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Dylan suomeksi, Savoy teatteri, Helsinki 4.9.2016 – osa 2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s