
Nykyään Korona peruuttaa keikkoja ja aiheuttaa epävarmuutta rockmaailmassa. Vähän samanlainen tilanne syntyi vuonna 1977 kun Punk löi lopullisesti itsensä läpi sekä mediassa että levy-yhtiöissä. Levymogulit alkoivat kilvan purkaa “epämääräisten” psydelia- ja proge-bändien levytyssopimuksia. Siinä tavallaan meni lapsi pesuveden mukana, koska punk-bändit joita he kiinnittivät pitkäaikaisten proge-bändien tilalle elivät yleensä vain muutamia vuosia. Jo vuonna 1980 pahin punk-hysteria oli maailmalla ohi (tosin Suomessa punkin suosio jatkui vahvana vielä 1980-luvullakin). Tämän punk -“siivousprojektin” kohteeksi joutui myös Caravan, jonka levytyssopimus irtisanottiin. Tämä tuli bändille yllätyksenä. Keikkoja heillä oli vielä 1979, mutta sitten nekin loppuivat ja kun bändillä ei ollut enää levytyssopimusta eikä keikkoja, joutui se väistämättä telakalle. Bändin johtaja ja sävelnikkari Pye Hastings oli tästä kehityksestä erityisen katkera.
“Vaikutti siltä että aikamme oli ohi. Ymmärrän että muutoksia tapahtuu, mutta silti haluan kysyä missä nämä punk-bändit ovat nyt? Suurin osa on vaipunut unholaan, mutta Caravan äänittää edelleen ja on kiertueilla. Ehkä tämä on se ero mikä on uralla ja trendillä.”
Valitettavasti Deluxe -boksin kirjassa ei ole mainittu milloin Pye on tuon lausuntonsa antanut. On totta, että nyt 2000-luvulla he taas keikkailevat ja tekevät levyjä, mutta totuuden nimessä pitää kertoa että 1980-luku meni heiltä Punkin sokkivaikutuksen vuoksi täysin harakoille. Onneksi Pye ei sentään päätynyt samaan ratkaisuun kuin Gentle Giant , joka päätti laittaa pillit pussiin jo vuonna 1980.
Harri Huhtanen 2021