
Peter Hammill kertoi jossain haastattelussa että kun he 1970-luvulla esiintyivät Länsi-Saksassa lähti puolet yleisöstä yleensä pois kesken keikan ja toisesta puolesta tuli bändin faneja! VDGG ei ole koskaan pärjännyt myyntilistoilla. Bändi on aina ollut pienten piirien suosikki. Kriitikot ovat kuitenkin diggailleet bändin 1970-luvun levyjä ja ymmärrän hyvin miksi, sillä kun tänään (19.10.21) illalla kuuntelin bändin kolmea ensimmäistä levyä niin onhan niissä jotain todella omaperäistä ja hienoa! Satunnaisella kuulijalle nämä pitkät progebiisit eivät varmaankaan aukea ollenkaan. Lisäksi pitää varoittaa satunnaisia kuulijoita siitä, että ainakin 1970-luvun keikoilla bändi oli vielä hevympi ja vaikeaselkoisempi kuin studioalbumeilla.
Tänään Savoy -teatterin lipunmyynnin esimies Raisa Ailio lähetti minulle (ja kaikille muillekin jo loppuvuodesta 2019 lippunsa ostaneille) sähköpostin jossa hän kertoi että VDGG lopultakin esiintyy sunnuntaina 24.10. 2021 ensimmäistä kertaa Suomessa! Bändihän on perustettu jo 1967 eli tässä kohtaa varmaan vanha fraasi “parempi myöhään kuin ei milloinkaan” on paikallaan, sillä heiltä kesti peräti 54 vuotta päästä Suomeen esiintymään!
Odotan kaverieni kanssa mielenkiinnolla tätä debyyttikonserttia! Mielenkiintoista myös nähdä minkälainen yleisö sinne tulee. Veikkaan että valtaosa on 40-70 -vuotiaita, sillä Instagram -nuoria ei varmaankaan kiinnosta bändi joka on aloittanut musiikintekemisen jo vuonna 1967 ja jolla ei siltikään ole yhtään TOP10 hittiä !
Harri Huhtanen 2021