Helsinki 10.-12.1.2019 -osa 3

Lauantai 12.1.2019

img_20190112_152744.jpg

Helsingin upouusi Oodi -kirjasto oli avattu yleisölle joulukuussa 2018 eli pitihän siellä käydä! Rakennus on mykistävän kaunis ja erikoinen jo ulkoapäin ja mikä parasta, sisätilat ovat yhtä viehättävät. Paljon kaarevia pintoja ja epätavallisia tilaratkaisuja. Alakerrassa on elokuvateatteri, näyttelytiloja ja kahvila. Toisessa kerroksessa on useita harrastus- ja työtiloja. Vasta kolmannessa kerroksessa on itse kirjasto, joka on avara ja valoisa koko seinän kattavien ikkunoiden vuoksi. Paradoksaalisesti kaiken tämän arkitehtonisen loiston keskellä ainoa joka tuntuu jäävän vähälle huomiolle ovat itse kirjat, joita on hyllyissä niukasti ja paljon samoja nimikkeitä!  Silti paikalla on satoja ihmisiä ja tungos on kova. Selvästikin nämä ihmiset eivät ole rynnänneet kirjoja lainaamaan, vaan ovat tulleet katsomaan itse rakennusta ja sen mielenkiintoisia sisätiloja. Toivottavasti jatkossa myös kirjat saavat vähän enemmän huomiota, jottei koko hankkeessa mene lapsi pesuveden mukana.

Illallisen nautimme ryhmämme kiinalaisen jäsenen BH:n suosituksesta Mei Lin -ravintolassa Lönnrotinkadulla. BH kehui että tässä ravintolassa sai aitokiinalaista ruokaa ja ilmeisesti se piti paikkansa, sillä kun tulimme sisälle oli paikka ihan täynnä ruokailijoita, jotka meitä lukuunottamatta olivat lähes kaikki aasialaisia. Sanon aasialaisia, koska luulin että he kaikki olivat kiinalaisia, mutta kun viereisessä pöydässämme  kahdeksan henkinen porukka piti kovaa ääntä, niin valisti BH meitä ,että he olivat Etelä-Koreasta jossa yleensä nuorilla on tapana pitää kovaa mekkalaa ravintolassa. img_20190112_175318.jpg
Sen verran ”juntti” olen etten erota puhuuko henkilö koreaa vai kiinaa, japanin ja kiinan uskon erottavani, mutta ilmeisesti korean kieli on lähempänä kiinan kieltä kuin japanin kieli, luulen ja kuulen niin.  Itse ateria oli runsas ja maukas, niin runsas että puolet jäi syömättä. Pöytään tuotiin mm. seuraavia annoksia, jotka koko seurue jakoi: siankorvaa, jauhelihaa tofulla, dumplingseja, inkivääri ankkaa, katkarapuja, kalafilettä chilikastikkeella, kurkkua ja sianlihaa. Jälkiruokana nautittiin kahvia, teetä, jäätelöä ja friteerattuja banaaneja. Kaikkien annoksien nimiä en edes muista. Pöytäjuomana oli punaviiniä ja vettä ja koko komeus maksoi neljältä hengeltä vain 193 euroa. Voin suositella Mei Liniä!  Linkin kuvista näkee että muillakin on ollut  Mei Linissä hauskaa:

https://www.meilin-fi.com/gallery-2?fbclid=IwAR3uiJNULbtzpQunNTw3CFuy_PK0p0P38H_7tltLXTlI6ks6O6HaxLWThWo

Teksti ja kuvat:  Harri Huhtanen 2019      

 

Mainokset

Helsinki 10.-12.1.2019 -osa 2

Perjantai 11.1.2019
img_20190111_202243.jpgVenäläiset rakensivat Aleksanterin teatterin Bulevardille jo vuonna 1880. Valtaosa näytöksistä oli aluksi venäjänkielisiä ja näyttämöseurueet tulivat Venäjältä. Suomessa kuitenkin kansallisaate teki tuloaan, tosin osittain ulkomaisin voimin. Maamme-laulun säveltäjä Fredrik Pacius (1809-1891) oli saksalainen, tosin hän ehti viettää suurimman osan elämäänsä Helsingissä, jossa hän opetti ja sävelsi musiikkia. Pacius kirjoitti mm. kaksi oopperaa, joista huonoimmin tunnettu on Loreley, jota pidettin jo omana aikanaan osittain vanhentuneena ja siksi olin aivan pölmistynyt törmätessäni tätä tammikuun matkaa valmistellessani ilmoitukseen siitä että Helsinki Ooppera ry. oli valmistanut Loreysta uuden version, 132 vuotta edellisen esityksen jälkeen! Hankin liput, koska halusin tutustua Aleksanterin teatteriin, joka jo rakennuksena oli kokemisen arvoinen ja lisäksi teos oli niin erikoinen ja harvinainen, että pakkohan se oli nähdä, varsinkin kun esityksiä järjestettäisiin vain kourallinen (11.1. -19.1.19) eli uutta tilaisuutta ei tulisi.

mde
”Keisarin” aitio!

Kokemushan tämä ensi-iltanäytös sitten oli isolla K:lla!  Teatterin sisätiloissa tuntui kuin olisi kertaheitolla siirtynyt Dostojevskin ja Tolstoin maailmaan. Ainoa joka muistutti siitä ettei oltu keisarinajan Pietarissa oli täpötäyden ravintolalämpiön jokaisessa nurkassa kuulunut suomenkieli. Jossain nurkassa tosin kuulin ruotsia ja englantiakin, mutta venäjää salissa en kuullut puhuttavan.

Itse näytös oli komea, varmaan paljon komeampi kuin 1800 -luvun alkuperäisversio. Iso orkesteri oli lavan alla ja eturivistä näin kaikki soittajat. Laulajien puvustus oli mukavalla tavalla teoksen aikaa vastaava eli ei mitään kikkailua modernilla tai liian monotoonisella vaatetuksella.  Olen käynyt vain muutaman kerran elämässäni oopperassa, joten olen ehkä huono arvioimaan laulusuorituksia, mutta hyviltä ne kuulostivat, varsinkin Lenorena esiintynyt Saara Kiiveri lauloi todella puhtaasti.  Näyttämölavasteet ja valaistus olivat myös kohdallaan. Oikeastaan kaikki muu esityksessä tuntui minusta hienolta paitsi itse kertomus ja teksti.  Huh, se oli niin naivi ja pölyttynyt. Mutta sitähän ei voinut muuttaa. Se edusti omaa aikaansa eli romantiikkaa sen ehkä huonoimmassa muodossa. Siksi en lähde tässä kertomaan esityksen juonta, koska silloin tekisin karhunpalveluksen muutoin niin upealle esitykselle.

sdr
Keskellä Lenore alias Saara Kiiveri

Yleisö taputti innolla lopussa, eikä suotta. Esityksen lavallepanoa oli valmistellut yli 100 ihmistä ja tyylipuhtaan kokonaisuuden he olivatkin saaneet kasaan ikivanhasta, pahasti pölyttyneestä ja parhaat päivänsä jo yli 100 vuotta sitten nähneesta teoksesta.

Teksti ja kuvat:  Harri Huhtanen 2019      

Helsinki 10.-12.1.2019- osa 1

img_20190110_183049.jpgTorstai 10.1.2019
Olin vieraillut Potsdamissa vuonna 2017. Siksi Fredrik II Suuren palatsi ja huilunsoittoharrastus olivat tuoreessa muistissani. Ostin jopa Potsdamista CD:n jossa on Fredrik Suuren huilusävelteoksia. Siksi pohtiessani tammikuisen Helsingin matkan kohteita, sattui Vera Plosilan torstai-illan konsertti juuri sopivaan ajankohtaan. Helsingin Musiikkitalon mainoksessa ilmoitettiin että konsertissa kuultaisiin mm. Heinrich Graunin, Carl Bachin ja Johann Quantzin teoksia. He olivat Fredrik Suuren 1700-luvun aikalaisia. Konsertissa Vera soittaisi traversoa eli poikkihuilua ja Villasenor klavikordia eli pianoa edeltänyttä kosketinsoitinta. Konsertti esitettäisiin Camerata -salissa, joka oli musiikkitalon pohjakerroksessa sijaitseva pienempi sali. Konserttiin oli vapaa pääsy ja siksi olin vähän huolissani paikkojen riittäväyydestä ja soitin asiaa tiedustellakseni esitteen numeroon. Luulin että numero johtaisi asiakaspalveluun, mutta suureksi yllätyksekseni puhelimeen vastasikin itse maestro eli Vera Plosila! Hänkin tuntui vähän hämmentyneeltä että joku vieras hänelle soitti, voi olla että hänen numeronsa oli tullut esitteeseen vahingossa.  Vera oli kuitenkin ystävällinen ja vakuutteli että salissa olisi kyllä hyvin paikkoja, koska “todennäköisesti paikalle tulee vain muutama ystäväni ja joitain sukulaisia”.  Kiittelin häntä ja luin esitteen uudestaan. Siinä luki: “traversonsoiton A-tutkinto” eli kyseessä olikin Sibelius -akatemian tutkinto, jonne nyt vaan yleisö pääsi mukaan eli vähän samantapainen tilaisuus kuin tohtorinväitös -tilaisuudet yliopistolla.

img_20190110_184338.jpgIllalla tutustuimme siis ensimmäistä kertaa vuonna 2011 valmistuneeseen ja lähes 200 miljoonaa euroa maksaneeseen Musiikkitaloon, jossa lattianeliöitä on hulppeat 36 000!  Sisätilat olivat vaikuttavat, kellarikerros kuitenkin huomattavasti vaatimattomampi. Nopeasti Cameratan edessä huomasin että Vera oli joko aivan aiheetta vähätellyt konserttinsa kiinnostavuutta sillä 240-paikainen Camerata Sali tuli lähes täyteen tai sitten hänellä oli todella paljon ystäviä ja sukulaisia! Istuimme aluksi muistaakseni kolmannessa rivissä keskellä kun yhtäkkiä siihen ilmaantui kolme arvokkaan näköistä 50-60 -vuotiasta henkilöä nuottivihkot käsissään. He ilmoittivat olevansa konsertin arvioijia ja että kyseiset paikat oli varattu heille!

img_20190110_195908.jpgKonsertissa Vera ei antanut opettajien häiritä soittoaan tai sitten hän vain oli hyvä kätkemään jännityksensä. Soitto kuulosti luontevalta, alkupuolen teokset olivat ehkä vähän “jäykkiä”, mutta sitten loppua kohden, kun lavalle asteli lisää soittajia, tunnelma ja Veran soitto vapautui entisestään. Ilmeisesti hän läpäisi tutkinnon, koska en nähnyt opettajien käyttävän “punakynäänsä” konsertin aikana.

Hieno ja erikoinen kokemus!  Seuraavaksi pitää vain varata liput pääsaliin, jossa akutisiikan pitäisi olla loistava ja muutoinkin pääsali lienee kokemisen arvoinen jo noin ihan visuaalisestikin!

Teksti ja kuvat:  Harri Huhtanen 2019      

Helsinki 18.-20.10.2018 (osa 2)

helsinkiruiskumestarin_taloPerjantai 19.10.2018
Olin jo pitkään halunnut tutustua Helsingin vanhimpaan puutaloon, joka on tiettävästi rakennettu 1818. Kyseessä on Kristiinankatu 12 osoitteessa sijaitseva Ruiskumestarin talo, joka siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen 1974 ja on vuodesta 1980 lähtien ollut auki yleisölle. Kuuluisaksi talo on tullut siitä, että siellä asui 1800 -luvulla ruiskumestari Alexander Wickholm perheineen. Onneksi opas oli talossa vieraillessani  paikalla, sillä infopisteestä jaettu opaslehtinen herätti paljon kysymyksiä, joihin lehtinen ei tarjonnut vastausta.  Selvisi, että ruiskumestarilla ei ollut mitään kontaktipintaa varsinaisen palomiestyön kanssa, vaan hän oli hallinnollinen virkamies, joka vastasi kaupungin palolaitoksen kaluston inventaarioista ja uuden kaluston tilauksista. Myöhemmin Wickholm korotettiin kaupunginvoudiksi, virkaan jossa hänellä oli laajat valtuudet kaupungin rahaliikenteen ja oikeudellisten asioiden valvonnassa. Wickholmin kuoltua 1896 peri hänen Augusta tyttärensä talon. Augusta kuoli 1912 ja talon viimeiseksi omistajaksi tuli hänen Martta tyttärensä, joka kuoli 1979. Satoja vuosia vanhoissa taloissa on oma erityinen atmosfäärinsä jota on vaikea kuvailla, mutta jonka voi aistia paikan päällä.  Tosin Ruismestarin talon sisustuksesta vain murto-osa on alkuperäistä eli museoviraston tutkijat ovat hankkineet sinne 1800-luvun alun kalusteita monesta eri paikasta.

Kristiinankadulta matka jatkui takaisin Mannerheimintielle. Uuteen Amos Rex -museoon joutui jonottamaan tunnin ajan ennen sisäänpääsyä. Viiden vuoden rakennustöiden jälkeen Lasipalatsiin avatun Amos Rexin ensimmäinen näyttely Teamlab, Massless (30.8.18 – 6.1.19) oli osoittautunut supermenestykseksi  sillä vajaassa kahdessa kuukaudessa sitä oli käynyt katsomassa jo 100 000 ihmistä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAIllallista nautin isomman seurueen kanssa Hoku-ravintolassa (Korkeavuorenkatu 4). Oli hyvää ruokaa!  Ravintoloitsija itse kuvaa keittiötään havaijilaiseksi fuusiokeittiöksi. Paikan ruoka-annoksissa on vaikutteita korealaisesta, japanilaisesta, flippiiniläisestä ja kiinalaisesta ruokakulttuurista. Jos nyt kiinnostuit niin aiheesta löytyy tarkempia tietoja täällä:

https://www.city.fi/opas/hoku+palaa+juurilleen+ullanlinnan+ravintola+aukeaa+syyskuussa/11989

helsinkigroteskcocktailbarIllallisen jälkeen katsastimme vielä kaksi ydinkeskustan suosittua yöravintolaa: Liberty or Deathin (Erottajankatu 5) sekä ravintola Groteskin (Ludviginkatu 10). Molemmissa paikoissa oli hyvä fiilis ja erityisesti Groteskin sisustus oli vaikuttava, mutta jälleen joutui kohtaamaan sen tosiasian että juomien hinnat Helsingissä eivät enää mitenkään noudata yleisen hinta- ja palkkatason kehitystä, sillä 13-15 euroa yhdestä drinkistä lähentelee mielestäni ryöstöä. Varmaan ydinkeskustan korkeat vuokrat pakottavat paikat tällaiseen hinnoitteluun. Luulisi että noilla hinnoilla paikoissa istuisi vain liituraitamiehiä, mutta ei, ihan tavallisen näköistä nuorisoa siellä oli. Melkein kaikki maksoivat luottokorteilla – siis velaksi.       

Lauantai 20.10.2018
Pakollisten aamutoimien jälkeen matkustin ratikalla Mannerheimintien toiseen päähän (no.66), jossa sijaitsi levydivari Fresh Garbage Records.Siitä käynnistä tarkempi kuvaus löytyy kategoriasta  Vinyl record shops in Finland .

helsinkiviatribunaliPäivällisen nautin Liberty or Death -tiimin uudessa, suositussa pizzeria Via Tribunalessa (Sofiankatu 4). Sinnekin piti jonottaa. Alkoi tuntua siltä että nykyään jonottaminen alkaa olla tapana Helsingissä, vaikka kaupungissa on varmaan lukumääräisesti eniten ravintoloita ja museoita Suomessa.  Via Tribunali mainosti itseään pizzeriana, jossa käytössä on aito Napolista hankittu avotuliuuni, lisäksi pizzojen raaka-aineksia ravintola tilaa suoraan Italiasta. Tribunalin pizza oli kieltämättä maukas, mutta ei mikään tajunnanräjäyttävä kokemus eli esimerkiksi Roomassa olen saanut monesti paljon parempia pizzoja. Toistaiseksi ravintolalla menee kuitenkin hyvin, koska sinne jonotetaan. Ravintoloitsija on laskenut, että pärjätäkseen hänen pitäisi pystyä myymään 200 pizzaa joka päivä. Sitten kun alkuvaiheen hypetys menee ohi, voi tämä olla kova luku saavuttaa ellei siten kotimyynti ala kunnolla vetää.

Harri Huhtanen 2018

Helsinki 18.-20.10.2018 (osa 1)

Lapinlahdenkatu 8:n kerrotalon vuokrahuoneiden sisustuksessa on 1960-luvun tunnelmaa…

helsinkilapinlahdenkatu8

Torstai 18.10.2018
Edellisen matkan positiivisten kokemusten innoittamana ostin kahdeksi yöksi majoituksen Forenom Serviced Apartments firman ylläpitämästä kerrostalosta Lapinlahdenkatu 8:sta.  Kokemus oli täysin vastakkainen kuin Easy Homes firman kohdalla (kts. matkaraportti 21.-22.8.18). Ostoksen jälkeen ei tullut edes vahvistusviestiä, tervetuliaistoivotuksista puhumattakaan. Kun firmasta ei ollut kuulunut mitään viikkoon ja kun matkapäivä uhkaavasti lähestyi, soitin itse heidän puhelinpalveluunsa.  Sinnekin oli hieman vaikea saada yhteyttä, mutta onneksi sitten kun sain yhteyden, ilmeni että linjan toisessa päässä oli suomalainen asiakaspalvelija, joten kysymyksien esittäminen sujui kätevästi. Ainoa ongelma oli vain se, että sain vääriä tietoja, muun muassa väärän ovikoodin. Kun sitten olin matkalaukkuineni talon edessä ei ulko-ovi avautunut annetulla koodilla, onneksi lopulta pääsin toisen talon asukkaan mukana sisään, mutta 3.kerroksen asuntoon pyrkiessäni ovikoodi ei taaskaan toiminut. Soitin ärtyneenä uudestaan heidän palveluunsa ja sain kuulla että majoitukseni olikin aamulla siirretty 1.kerrokseen koska 3.kerroksen varattu asunto ”ei ollut valmis”. Kun hetken tätä ihmettelin suostui virkailija lopuksi sanomaan, että asunnossa on ”siivoukseen liittyvä ongelma”, jonka vuoksi on parempi että otan 1.kerroksen majoituksen. No, onneksi 1.kerroksen kahden huoneen, keittiön ja pienen kylpyhuoneen asunto osoittautui ihan kelvolliseksi ja neliöitäkin siinä oli yli tuplasti verrattuna saman alueen samanhintaisiin hotellihuoneisiin.

Vuonna 1931 valmistuneen, legendaarisen Torni-hotellin Ateljee -baari ei vuonna 2018 ole sisustukseltaan enää samaa tasoa kuin joskus menneisyydessä ja alkoholijuomien hinnoissa on selvä ”näköalalisä”…

Helsinkitorninateljeebar

Matkatavarat purettuani lähdin Torniin, jossa minun oli määrä tavata itäsuomalainen rocktoimittaja -kaverini, jolle olin hankkinut 2.rivin permantopaikan Don McLeanin konserttiin, johon olimme yhdessä matkalla. Ystävääni odottaessani tilasin Tornin näköalabaarissa Camparin jäillä, jolloin tarjoilija kysyi viattomasti: ”laitetaanko tuplana?”. Muistikuvani mukaan Campari normaalisti maksoi 5-6 euroa, joten vastasin empimättä: ”Joo,laitetaan vaan”, jonka jälkeen sain ensimmäisen todellisen oppitunnin Helsingin ydinkeskustan ravintoloiden ja baarien nykyisistä alkoholiannosten hinnoista, sillä tuplacampari maksoi yli 19 euroa! Se lienee ennätys, en muista koskaan maksaneeni yksittäisestä paukusta niin paljon. Ja sitten vielä ihmetellään miksi alkoholijuomien kulutus ravintoloissa on viime vuosina vähentynyt.

Tornista suuntasimme Kaivokadulle, jossa Makkaratalon  ostoskeskuskompleksissa oli hiljattain avattu Bangkok 9 -niminen thaimaalaiseeen katuruokaan keskittyvä ravintola. Torni -hotellin näköalabaarin hulppeiden hintojen jälkeen tuntui mukavalta syödä ja juoda kohtuuhintaisesti. Parin tunnin iltapäivä -lounaan jälkeen olikin aika suunnata Kasarminkadun kuuluisaan Savoy -teatteriin, jossa Don McLean konsertoi.

don-mclean

Konsertin jälkeen kävimme vielä Kluuvinkadun Belge -ravintolassa sekä Hard Rock Cafessa lähellä Vanhaa Ylioppilastaloa. Keskustelu painottui rockmusiikkiin, mutta puhtasti filosofisiltakaan aiheilta ei vältytty. Mannerheimintien pakollisen nakkarikäynnin jälkeen erosimme ja ystäväni lupasi lähettää minulle Turkuun konsertista seuraavan päivän lehteen kirjoittamansa artikkelin.

Harri Huhtanen 2018

Toulousen matka 20.-28.9.2018 (osa 6: Bordeaux 2)

Alla tutkijoiden laatima spekulatiivinen kartta roomalaisajan Bordeauxista.

Bordeauxromanmap

26.9.2018 Bordeaux
(jälkimmäinen osa)
Roomalaiset rakensivat Bordeauxin 2000 vuotta sitten, mutta valitettavasti tämä kaupunki, kuten niin monet muutkin roomanajan kaupungit, lepää prinsessa Ruususen unta nykyisen kaupungin palatsien ja katujen alla. Lisäksi valtaosa vielä 1500-luvulla kaupungissa olleista roomalaisajan monumenteista on hävitetty Ranskan kuninkaiden käskystä kun on pitänyt saada tilaa toinen toistaan hienoimmille puistoalueille ja palatsikomplekseille.

Jo yhden päivän aikana huomasin että bordeauxilaisissa on samaa eteläistä välittömyyttä kuin toulouselaisissa. Turisti ei täällä ole välttämätön paha, vaan yksi muiden joukossa. Englantia voi ja kannattaa käyttää, ei siitä kukaan pahastu. Tämä todennäköisesti liittyy kaupungin historiaan, sillä yli 300 vuoden ajan (1100 -1453) kaupunki kuului Englantiin. Lisäksi sen jälkeenkin kaupunkilaisten oli vaikea omaksua ranskalaista identiteettiä ja siksi kaupungissa kapinoitiin lukuisat kerrat 1500- ja 1600- luvulla Pohjois-Ranskan hallitsijoita vastaan.

Bordeauxin viinimessujen aikaan rantakadutkin täyttyvät viininmaistelijoista…

Bordeauxwine

Kuten sanottu, vierailuni Bordeauxissa jäi aivan liian lyhyeksi, mutta lyhyessäkin ajassa ehdin käydä lukuisissa mielenkiintoisissa kohteissa, joita ei ehkä tässä kannata käydä läpi, vaan päätän lyhyen raporttini kertomalla asiasta, jonka ansioista kapunki on satoja vuosia kukoistanut ja ollut vauras ja on varmaan sitä jatkossakin. Puhun Bordeauxin viiniteollisuudesta. Alueella tuotetaan käsittämättömät 900 miljoonaa litraa viiniä joka vuosi!  Se on noin 25% koko Ranskan viinituotannosta.  Täällä järjestetään myös maailman ehkä kuuluisimmat viinimessut. Maailman kalleimmat premier cru -luokituksen saaneet viinit ovat peräisin Bordeauxista. Laatuviinien suuresta määrästä johtuen rahalliselta arvoltaan Bordeuxin viinituotanto on maailman ehdotonta kärkeä.  Vähemmän vauraan matkailijan lohdutukseksi on kuitenkin syytä todeta että paikan päällä, kaupungin kymmenissä ulkoilmaravintoloissa lounaalla nautittu aito Bordeaux -viini on selvästi edullisempaa kuin Suomessa ja on silti erinomaista.

Harri Huhtanen 2018

Toulousen matka 20.-28.9.2018 (osa 5: Bordeaux 1)

26.9.2018 Bordeaux (edellinen osa)

Bordeaux
Myös Bordeaux on jäänyt suomalaisille vähän tuntemattomaksi, koska sinne ei tehdä suoria lentoja Helsingistä eikä se suomalaisten näkökulmasta ole mikään lomakohde. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa, sillä nykyään netistä löytää jo useampia suomeksi kirjoitettuja artikkeleita, joissa kaupunkia kehutaan vuolaasti. Eräässäkin jutussa kirjoittaja piti Bordeauxia Ranskan toiseksi hienoimpana kaupunkina heti Pariisin jälkeen. Myös Ranskan hallinto on luottanut Bordeauxiin, sillä aina kriisien hetkellä (1870, 1914 ja 1940) Pariisin ministeriöt henkilökuntineen on siirretty turvaan eteläiseen ja lähellä Englannin rannikkoa sijaitsevan kulttuurikaupungin mahtaviin 1700-luvulla rakennettuihin palatseihin. Ja kun sanon ”mahtava” tarkoitan todella sitä, sillä kun matkaaja tulee ensimmäistä kertaa Place de la Boursen aukiolle niin kyllä siinä suu loksahtaa auki kun katsoo aukion vasemmalle ja oikealle puolelle: molempiin suuntiin rantakadulla näkyy loputon rivi toinen toistaan isompia ja hienoimpia beigen värisiä palatsirakennuksia. Yksi tuollainen rakennus saattaa olla koko korttelin kokoinen! Palatsien edessä on viheralue ja Garonne -joen rannassa leveä, uutuuttaan kiiltelevä rantabulevardi, joka kruunaa kokonaisuuden.  Ranta-alueen viihtyisyys ja palatsien puhtaina keskipäivän auringonvalossa hohtavien julkisivujen rivistö ei ole kovin vanha asia, sillä 1980-luvulla kaikki tämä näytti täysin toisenlaiselta. Palatsit olivat liikenteen saasteista mustuneita, koko ranta-alue oli rähjäinen ja hoitamaton. Onneksi kaupungin johto aloitti systemaattisen työn alueen kaunistamiseksi ja palauttamiseksi alkuperäiseen loistoonsa.

bordeaux2

Olin varannut vain yhden päivän Bordeauxiin tutustumista varten, koska olin lukenut että kaupungissa on 250 000 asukasta. Ajattelin että kyseessä on saman mittakaavan kaupunki kuin Tampere, mutta siinä minulle tuli paha arviointivirhe, kuten varsin nopeasti paikan päällä sain huomata. Suomesta en ollut löytänyt Bordeaux -oppaita, mutta paikan päältä sellainen tietenkin löytyi ja kun lounaalla kävi läpi kohteita huomasi varsin nopeasti että peli oli menetetty, ei niitä kaikkia voisi mitenkään käydä läpi yhdessä päivässä. Nyt jälkiviisaana sanoisin että Bordeauxille kannattaa omistaa vähintään kolme päivää, jos aikomuksena on nähdä edes tärkeimmät kaupungin lukuisista upeista nähtävyyksistä.  Kaupungin virallinen asukasluku on täysin harhaanjohtava, sillä Bordeauxin metrolipolialueelle asuu yli miljoona ihmistä ja paikan päällä kaupunki vaikutti heti alusta lähtien olevan mittakaavaltaan Helsingin kokoluokkaa. (jatkuu…)

Harri Huhtanen 2018