Tukholma 8.-10.3.2019 -osa 3

Sunnuntai 10.3.2019

img_20190310_125138-e1563651763339.jpg

Lauantai oli ollut viileä ja jopa sateinen, sunnuntai alkoi aurinkoisena, mutta kylmää oli edelleen, oltiinhan Pohjolassa. Päivän ohjelmaa ei ollut fiksattu etukäteen ja lopulta nettisurffailun tuloksena päädyimme valitsemaan kohteeksi Tukholman Stadshusetin, jonka näkee aina kun tulee Tukholmaan, sitä ei voi olla huomaamatta, mutta kumma kyllä – en ollut vieraillut siellä koskaan aikaisemmin. Punatiilinen iso rakennus on ulkoa katsoen vähän tylsän näköinen, joten odotukset sen suhteen eivät olleet kovin korkealla ja hyvä niin, koska jos ei odota liikaa niin voi joskus yllättyä iloisesti. Vuonna 1923 valmistunut Tukholman Kaupungintalo olikin sisältä huikea kokemus! Oli pakko perehtyä sen historiaan tarkemmin. Ilmeni että talon oli suunnittelut aikansa ehkä kuuluisin ruotsalaisarkkitehti Ragnar Östberg, joka haki inspiraation rakennuksen upeisiin sisätiloihin Venetsian maailmankuulusta Dogen palatsista. Kun hän sitten sekoitti tähän Italian renesanssityyliin pohjoismaista gotiikkaa sekä bysanttilaista ja islamilaista taidenäkemystä oli lopputulos erikoinen, kiinnostava ja katsojaa innostava! Erityisen suuren vaikutuksen minuun teki valtavan iso ja hienosti tuhansilla mosaiikeilla koristeltu Gyllene Salen, jossa alun perin järjestettiin Nobel juhlien illalliset.

img_20190310_121625-e1563652161310.jpg

Seuraavana oli vuorossa tutustuminen Riddarholmenin saaren, joka on silloilla liitetty sekä Gamla Staniin että Kungsholmeniinjossa Stadshuset sijaitsi.  Erityisesti minua kiinnosti Riddarholmenin kirkko ja luostari jotka ovat tietävästi Tukholman vanhimmat rakennukset, sillä alun perin ne on rakennettu jo 1300-luvulla. Luonnollisesti vuosisatojen saatossa rakennuksiin oli tehty lukuisia muutoksia, joten oli vaikea sanoa mitkä osat niistä olivat keskiajalta peräisin. Mielenkiintoni ei sinänsä ollut herännyt itse kirkosta, joka on esimerkiksi Ranskan goottilaisiin kirkkoihin verrattuna melko pieni ja vaatimaton ulkoapäin katsottuna.cof
Ainutlaatuiseksi Riddarholmin kirkon teki se, että sinne on haudattu kaikki Ruotsin kuninkaat vuodesta 1634 vuoteen 1950 saakka!  Suureksi pettymykseksi kirkko oli kuitenkin kiinni. No, ehkä sitten seuraavalla matkalla tärppää. Myöskään Wrangelska Palaceen ei päässyt. Wrangelskan palatsi on puolestaan merkittävä siksi että Ruotsin kuninkaat asuivat siellä 57 vuoden ajan, koska Tukholman alkuperäinen kuninkaanlinna oli tuhoutunut raivoisassa tulipalossa vuonna 1697.

 Teksti ja kuvat:  Harri Huhtanen 2019      

Mainokset

Tukholma 8.-10.3.2019 -osa 2

Lauantai 8.3.2019 (jälkimmäinen osa)

tukholmanationalmuseum

Tämän lyhyen viikonloppumatkan pääkohde oli vuosien 2015-2018 suurremontin jälkeen hiljattain avattu Tukholman Nationalmuseum. Sielläkään en ollut käynyt kuin muutaman kerran elämässäni ja edellisestä käynnistä oli ainakin yli 20 vuotta aikaa. Itse rakennus on vuodelta 1866, mutta kokoelmat ovat paljon vanhempaa perua, sillä alun perin monet näistä taideaarteista olivat Ruotsin kuninkaiden omistuksessa jo 1500-luvulla. Kokelmaa laajennettiin jatkuvasti hankkimalla taideaarteita Euroopasta. Julkiseen omistukseen kuninkaalliset kokoelmat siirtyivät 1792, Ranskan suuren vallankumouksen vanavedessä. Nationalmuseumin maalaustaiteen kokoelma käsittää yli 10 000 taulua ja on mittaamattoman arvokas. Koriste-esineitä museon kokoelmissa on 30 000, veistoksia useita tuhansia, piirustuksia ja grafiikkaa peräti 500 000 kappaletta ja niin edespäin.  Kokoelmat ovat niin valtavat että vaikka itse museorakennuksessa on kolme näyttelykerrosta ja tuhansia neliöitä tilaa, mahtuu sinne vain murto-osa kaikista museon omistamista taide-esineistä. Erityisen vaikuttava oli museon taulukokoelma, jonka arvo lienee satoja miljoonia euroja. Kokoelmien ensimmäiset taulut on hankittu Euroopasta jo Kustaa Vaasan hoviin 1500-lvulla  ja kun Ruotsi sitten 1600-luvulla oli suurvalta ja soti Saksassa, tuotiin merkittäviä määriä lisää arvokkaita taide-esineitä Ruotsiin  ryöstösaalina jossa ne edelleen ovat, koska rikos on jo ”vanhentunut”.

tukholmavassaeggen

Ilta alkoi jo hämärtyä museosta poistuessamme. Satoi hentoa vihmasadetta ja oli suhteellisen kylmä. Oli aika etsiä illallispaikka. Lopulta päädyimme hotellin lähellä sijaitsevaan Vassa Eggen ravintolaan, joka vaikutti olevan nuorison suosiossa sisäänkäynnin lähellä olevan baarin perusteella. Ravintola oli aivan tupaten täynnä 25-35 vuotiaita nuoria ja tämäkin viittasi siihen että ruoka siellä oli varmaan hyvää. Paikkatilannetta kysyttäessä tarjoilija oli ensin epäileväinen oliko yhtään paikkaa vapaana, mutta lopulta hän sitten ohjasi meidät aivan sisäänkäynnin lähellä olevaan pieneen pöytään. Ruokalistalla oli lähinnä erilaisia pihvejä, hinnat vaihtelivat 25-50 euron välillä eli olivat kohtuullisia. Tarkoitukseni oli lisäksi tilata pullo viiniä, mutta kun avasin viinilistan kyllä siinä suu loksahti auki. Viinivalikoima oli laaja, mutta hinnat tuntuivat ihan käsittämättömiltä. Vain muutamia viinejä sai alle 100 eurolla. Suurin osa maksoi 100- 1000 euroa pullo ja yksi ”tee napurisi kateelliseksi” -viini maksoi jopa 2500 euroa pullo!  Katsoin ympärilleni. Viereisissä pöydissä istui muodikkaasti pukeutuneita 25-vuotiaita nuoria miehiä ja naisia ilman että heidän seurassaan olisi ollut varakkaan näköisiä isähahmoja. Joka toiseen pöytään oli tilattu viinipullo, joissain niitä oli jopa kolme. Tuli sellainen tunne että tukholmalaisnuoret ovat nykyään varoissaan tai vaihtoehtoisesti suuri osa heistä on kovaa vauhtia hankkimassa itselleen luottohäiriömerkintää. No, kun tarjoilija tuli olin jostain merkillisestä syystä muuttanut mieleni ja tilasinkin viinin asemasta Brooklynin lageria, se maksoi ”vain” 10 euroa pikkutuoppi.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2019      

Tukholma 8.-10.3.2019 -osa 1

img_20190309_113407.jpg

Lauantai 8.3.2019

Hotellimaailmassa on jo pitkään ollut sama ilmiö kuin yritysmaailmassa ylipäätään: suuret ketjut valtaavat alaa ja itsenäisten pienten yrittäjien asema käy yhä tukalammaksi. Niinpä Tukholmassakin suurin osa hotelleista alkaa olla Scandic -ketjun omistuksessa. Halusin jotain yksilöllisempää ja päädyin tällä kertaa valitsemaan edelleen yksityisessä omistuksessa olevan Crystal Plaza hotellin, joka sijaitsee Birger Jarlsgatanilla, aivan Humlegårdenin puiston vieressä. Talo on rakennettu kahdessa vaiheessa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Hotellin mielenkiintoisimmat, pyöreät huoneet sijaitsevat talon kadulle vinosti suuntautuvassa ”paraatipäädyssä”, ne ovat tilavia ja huonekorkeus on vanhan ajan tyyliin hulppeat 4 metriä! Olin varannut huoneen 603, ylimmästä kerroksesta ja sieltä oli hieno näköala Birger Jarlsganille.

mdePäivän kierros suuntautui Skeppsholmeniin, jossa sijaitsee Östasiatiska Museet sekä Moderna Museet. Östasiatiska Museetin kokoelmat on sijoitettu pitkään, jo 1600-luvulla rakennettuun köysitehtaan rakennukseen. Museon esineet ovat suurelta osin peräisin Kiinassa jo 1920-luvulla matkustelleen Johan Gunnar Anderssonin laajasta yksityiskokoelmasta. En lähde tässä yhteydessä selostamaan mitä kaikkea museossa on, mutta sen verran asiaa avaan, että kokoelmat ovat hienot ja kiinnostavat, jopa henkilölle joka ei ole niinkään perehtynyt Kiinan yli 2000 -vuotiseen historiaan.

Moderna Museet sijaitsee aika lähellä Östasiatiskan museota ja siellä olen muistaakseni käynyt kerran aikaisemmin, tosin se käynti taisi tapahtua jo vuonna 1986 eli melkoisesti aikaa oli siis kulunut ensi visiittini jälkeen. Tämäkin museo alkaa ”moderni” -nimestä huolimatta olla ”vanha” eli on perustettu jo vuonna 1958. Tilat ovat hulppeat, mutta täytyy sanoa että monet suurista saleista ovat täysin alikäytössä, sillä tuntuu vähän hölmöltä astua noin omakotitalon kokoiseen saliin jonka seinillä on vain muutama hassu taulu tai jopa niin että ison salin keskellä on vain pari veistosta. Toisin oli englantilaisten kohutaiteilijoiden Gilbert & Georgen maksullisessa näyttelyssä, joka oli siellä vielä esillä. Gilbert & George ovat nykyisin jo yli 70-vuotiaita ja ovat saavuttaneet suurta mainetta ympäri maailmaa erikoisilla, valtavan isoilla ja värikylläisillä pop-tauluillaan. GG:n näyttelyissä mitään ei jätetä tyhjäksi eli seinät peitetään aina kokonaan näillä suurteoksilla ja kun niitä näkee kymmenittäin täytyy sanoa että näyttelyn kokonaisvaikutelma on aika voimakas. Osa tauluista on monimerkityksellisiä, osassa sanoma on selvä. Sodanvastaisuus ja huoli ympäristöstä ovat toistuvia teemoja, GG:n suhde uskontoon sen sijaan jäi minulle vähän hämärämmäksi, koska näyttelyn ”uskonnolliset” teokset voi yhtä hyvin tulkita ateistisiksi.

img_20190309_142655.jpg

Pysyvän näyttelyn osalta suuren museon anti jäi paljon heppoisemmaksi. Ainoan poikkeuksen muodosti  minulle entuudestaan tuntematon taiteilija Miriam Bäckström (s. 1967), jonka futuristinen, ”koneneulottu”, kokonaisen seinän peittävä tapetti oli hyvin vaikuttava. Kaukaa katsoen näytti kuin teos olisi tehty lasista ja metallista ja vasta läheltä katsoessa pystyi toteamaan että kyseessä olikin pelkkä iso kangas!               

 Teksti ja kuvat:  Harri Huhtanen 2019      

Helsinki 10.-12.1.2019 -osa 3

Lauantai 12.1.2019

img_20190112_152744.jpg

Helsingin upouusi Oodi -kirjasto oli avattu yleisölle joulukuussa 2018 eli pitihän siellä käydä! Rakennus on mykistävän kaunis ja erikoinen jo ulkoapäin ja mikä parasta, sisätilat ovat yhtä viehättävät. Paljon kaarevia pintoja ja epätavallisia tilaratkaisuja. Alakerrassa on elokuvateatteri, näyttelytiloja ja kahvila. Toisessa kerroksessa on useita harrastus- ja työtiloja. Vasta kolmannessa kerroksessa on itse kirjasto, joka on avara ja valoisa koko seinän kattavien ikkunoiden vuoksi. Paradoksaalisesti kaiken tämän arkitehtonisen loiston keskellä ainoa joka tuntuu jäävän vähälle huomiolle ovat itse kirjat, joita on hyllyissä niukasti ja paljon samoja nimikkeitä!  Silti paikalla on satoja ihmisiä ja tungos on kova. Selvästikin nämä ihmiset eivät ole rynnänneet kirjoja lainaamaan, vaan ovat tulleet katsomaan itse rakennusta ja sen mielenkiintoisia sisätiloja. Toivottavasti jatkossa myös kirjat saavat vähän enemmän huomiota, jottei koko hankkeessa mene lapsi pesuveden mukana.

Illallisen nautimme ryhmämme kiinalaisen jäsenen BH:n suosituksesta Mei Lin -ravintolassa Lönnrotinkadulla. BH kehui että tässä ravintolassa sai aitokiinalaista ruokaa ja ilmeisesti se piti paikkansa, sillä kun tulimme sisälle oli paikka ihan täynnä ruokailijoita, jotka meitä lukuunottamatta olivat lähes kaikki aasialaisia. Sanon aasialaisia, koska luulin että he kaikki olivat kiinalaisia, mutta kun viereisessä pöydässämme  kahdeksan henkinen porukka piti kovaa ääntä, niin valisti BH meitä ,että he olivat Etelä-Koreasta jossa yleensä nuorilla on tapana pitää kovaa mekkalaa ravintolassa. img_20190112_175318.jpg
Sen verran ”juntti” olen etten erota puhuuko henkilö koreaa vai kiinaa, japanin ja kiinan uskon erottavani, mutta ilmeisesti korean kieli on lähempänä kiinan kieltä kuin japanin kieli, luulen ja kuulen niin.  Itse ateria oli runsas ja maukas, niin runsas että puolet jäi syömättä. Pöytään tuotiin mm. seuraavia annoksia, jotka koko seurue jakoi: siankorvaa, jauhelihaa tofulla, dumplingseja, inkivääri ankkaa, katkarapuja, kalafilettä chilikastikkeella, kurkkua ja sianlihaa. Jälkiruokana nautittiin kahvia, teetä, jäätelöä ja friteerattuja banaaneja. Kaikkien annoksien nimiä en edes muista. Pöytäjuomana oli punaviiniä ja vettä ja koko komeus maksoi neljältä hengeltä vain 193 euroa. Voin suositella Mei Liniä!  Linkin kuvista näkee että muillakin on ollut  Mei Linissä hauskaa:

https://www.meilin-fi.com/gallery-2?fbclid=IwAR3uiJNULbtzpQunNTw3CFuy_PK0p0P38H_7tltLXTlI6ks6O6HaxLWThWo

Teksti ja kuvat:  Harri Huhtanen 2019      

 

Helsinki 10.-12.1.2019 -osa 2

Perjantai 11.1.2019
img_20190111_202243.jpgVenäläiset rakensivat Aleksanterin teatterin Bulevardille jo vuonna 1880. Valtaosa näytöksistä oli aluksi venäjänkielisiä ja näyttämöseurueet tulivat Venäjältä. Suomessa kuitenkin kansallisaate teki tuloaan, tosin osittain ulkomaisin voimin. Maamme-laulun säveltäjä Fredrik Pacius (1809-1891) oli saksalainen, tosin hän ehti viettää suurimman osan elämäänsä Helsingissä, jossa hän opetti ja sävelsi musiikkia. Pacius kirjoitti mm. kaksi oopperaa, joista huonoimmin tunnettu on Loreley, jota pidettin jo omana aikanaan osittain vanhentuneena ja siksi olin aivan pölmistynyt törmätessäni tätä tammikuun matkaa valmistellessani ilmoitukseen siitä että Helsinki Ooppera ry. oli valmistanut Loreysta uuden version, 132 vuotta edellisen esityksen jälkeen! Hankin liput, koska halusin tutustua Aleksanterin teatteriin, joka jo rakennuksena oli kokemisen arvoinen ja lisäksi teos oli niin erikoinen ja harvinainen, että pakkohan se oli nähdä, varsinkin kun esityksiä järjestettäisiin vain kourallinen (11.1. -19.1.19) eli uutta tilaisuutta ei tulisi.

mde
”Keisarin” aitio!

Kokemushan tämä ensi-iltanäytös sitten oli isolla K:lla!  Teatterin sisätiloissa tuntui kuin olisi kertaheitolla siirtynyt Dostojevskin ja Tolstoin maailmaan. Ainoa joka muistutti siitä ettei oltu keisarinajan Pietarissa oli täpötäyden ravintolalämpiön jokaisessa nurkassa kuulunut suomenkieli. Jossain nurkassa tosin kuulin ruotsia ja englantiakin, mutta venäjää salissa en kuullut puhuttavan.

Itse näytös oli komea, varmaan paljon komeampi kuin 1800 -luvun alkuperäisversio. Iso orkesteri oli lavan alla ja eturivistä näin kaikki soittajat. Laulajien puvustus oli mukavalla tavalla teoksen aikaa vastaava eli ei mitään kikkailua modernilla tai liian monotoonisella vaatetuksella.  Olen käynyt vain muutaman kerran elämässäni oopperassa, joten olen ehkä huono arvioimaan laulusuorituksia, mutta hyviltä ne kuulostivat, varsinkin Lenorena esiintynyt Saara Kiiveri lauloi todella puhtaasti.  Näyttämölavasteet ja valaistus olivat myös kohdallaan. Oikeastaan kaikki muu esityksessä tuntui minusta hienolta paitsi itse kertomus ja teksti.  Huh, se oli niin naivi ja pölyttynyt. Mutta sitähän ei voinut muuttaa. Se edusti omaa aikaansa eli romantiikkaa sen ehkä huonoimmassa muodossa. Siksi en lähde tässä kertomaan esityksen juonta, koska silloin tekisin karhunpalveluksen muutoin niin upealle esitykselle.

sdr
Keskellä Lenore alias Saara Kiiveri

Yleisö taputti innolla lopussa, eikä suotta. Esityksen lavallepanoa oli valmistellut yli 100 ihmistä ja tyylipuhtaan kokonaisuuden he olivatkin saaneet kasaan ikivanhasta, pahasti pölyttyneestä ja parhaat päivänsä jo yli 100 vuotta sitten nähneesta teoksesta.

Teksti ja kuvat:  Harri Huhtanen 2019      

Helsinki 10.-12.1.2019- osa 1

img_20190110_183049.jpgTorstai 10.1.2019
Olin vieraillut Potsdamissa vuonna 2017. Siksi Fredrik II Suuren palatsi ja huilunsoittoharrastus olivat tuoreessa muistissani. Ostin jopa Potsdamista CD:n jossa on Fredrik Suuren huilusävelteoksia. Siksi pohtiessani tammikuisen Helsingin matkan kohteita, sattui Vera Plosilan torstai-illan konsertti juuri sopivaan ajankohtaan. Helsingin Musiikkitalon mainoksessa ilmoitettiin että konsertissa kuultaisiin mm. Heinrich Graunin, Carl Bachin ja Johann Quantzin teoksia. He olivat Fredrik Suuren 1700-luvun aikalaisia. Konsertissa Vera soittaisi traversoa eli poikkihuilua ja Villasenor klavikordia eli pianoa edeltänyttä kosketinsoitinta. Konsertti esitettäisiin Camerata -salissa, joka oli musiikkitalon pohjakerroksessa sijaitseva pienempi sali. Konserttiin oli vapaa pääsy ja siksi olin vähän huolissani paikkojen riittäväyydestä ja soitin asiaa tiedustellakseni esitteen numeroon. Luulin että numero johtaisi asiakaspalveluun, mutta suureksi yllätyksekseni puhelimeen vastasikin itse maestro eli Vera Plosila! Hänkin tuntui vähän hämmentyneeltä että joku vieras hänelle soitti, voi olla että hänen numeronsa oli tullut esitteeseen vahingossa.  Vera oli kuitenkin ystävällinen ja vakuutteli että salissa olisi kyllä hyvin paikkoja, koska “todennäköisesti paikalle tulee vain muutama ystäväni ja joitain sukulaisia”.  Kiittelin häntä ja luin esitteen uudestaan. Siinä luki: “traversonsoiton A-tutkinto” eli kyseessä olikin Sibelius -akatemian tutkinto, jonne nyt vaan yleisö pääsi mukaan eli vähän samantapainen tilaisuus kuin tohtorinväitös -tilaisuudet yliopistolla.

img_20190110_184338.jpgIllalla tutustuimme siis ensimmäistä kertaa vuonna 2011 valmistuneeseen ja lähes 200 miljoonaa euroa maksaneeseen Musiikkitaloon, jossa lattianeliöitä on hulppeat 36 000!  Sisätilat olivat vaikuttavat, kellarikerros kuitenkin huomattavasti vaatimattomampi. Nopeasti Cameratan edessä huomasin että Vera oli joko aivan aiheetta vähätellyt konserttinsa kiinnostavuutta sillä 240-paikainen Camerata Sali tuli lähes täyteen tai sitten hänellä oli todella paljon ystäviä ja sukulaisia! Istuimme aluksi muistaakseni kolmannessa rivissä keskellä kun yhtäkkiä siihen ilmaantui kolme arvokkaan näköistä 50-60 -vuotiasta henkilöä nuottivihkot käsissään. He ilmoittivat olevansa konsertin arvioijia ja että kyseiset paikat oli varattu heille!

img_20190110_195908.jpgKonsertissa Vera ei antanut opettajien häiritä soittoaan tai sitten hän vain oli hyvä kätkemään jännityksensä. Soitto kuulosti luontevalta, alkupuolen teokset olivat ehkä vähän “jäykkiä”, mutta sitten loppua kohden, kun lavalle asteli lisää soittajia, tunnelma ja Veran soitto vapautui entisestään. Ilmeisesti hän läpäisi tutkinnon, koska en nähnyt opettajien käyttävän “punakynäänsä” konsertin aikana.

Hieno ja erikoinen kokemus!  Seuraavaksi pitää vain varata liput pääsaliin, jossa akutisiikan pitäisi olla loistava ja muutoinkin pääsali lienee kokemisen arvoinen jo noin ihan visuaalisestikin!

Teksti ja kuvat:  Harri Huhtanen 2019      

Helsinki 18.-20.10.2018 (osa 2)

helsinkiruiskumestarin_taloPerjantai 19.10.2018
Olin jo pitkään halunnut tutustua Helsingin vanhimpaan puutaloon, joka on tiettävästi rakennettu 1818. Kyseessä on Kristiinankatu 12 osoitteessa sijaitseva Ruiskumestarin talo, joka siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen 1974 ja on vuodesta 1980 lähtien ollut auki yleisölle. Kuuluisaksi talo on tullut siitä, että siellä asui 1800 -luvulla ruiskumestari Alexander Wickholm perheineen. Onneksi opas oli talossa vieraillessani  paikalla, sillä infopisteestä jaettu opaslehtinen herätti paljon kysymyksiä, joihin lehtinen ei tarjonnut vastausta.  Selvisi, että ruiskumestarilla ei ollut mitään kontaktipintaa varsinaisen palomiestyön kanssa, vaan hän oli hallinnollinen virkamies, joka vastasi kaupungin palolaitoksen kaluston inventaarioista ja uuden kaluston tilauksista. Myöhemmin Wickholm korotettiin kaupunginvoudiksi, virkaan jossa hänellä oli laajat valtuudet kaupungin rahaliikenteen ja oikeudellisten asioiden valvonnassa. Wickholmin kuoltua 1896 peri hänen Augusta tyttärensä talon. Augusta kuoli 1912 ja talon viimeiseksi omistajaksi tuli hänen Martta tyttärensä, joka kuoli 1979. Satoja vuosia vanhoissa taloissa on oma erityinen atmosfäärinsä jota on vaikea kuvailla, mutta jonka voi aistia paikan päällä.  Tosin Ruismestarin talon sisustuksesta vain murto-osa on alkuperäistä eli museoviraston tutkijat ovat hankkineet sinne 1800-luvun alun kalusteita monesta eri paikasta.

Kristiinankadulta matka jatkui takaisin Mannerheimintielle. Uuteen Amos Rex -museoon joutui jonottamaan tunnin ajan ennen sisäänpääsyä. Viiden vuoden rakennustöiden jälkeen Lasipalatsiin avatun Amos Rexin ensimmäinen näyttely Teamlab, Massless (30.8.18 – 6.1.19) oli osoittautunut supermenestykseksi  sillä vajaassa kahdessa kuukaudessa sitä oli käynyt katsomassa jo 100 000 ihmistä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAIllallista nautin isomman seurueen kanssa Hoku-ravintolassa (Korkeavuorenkatu 4). Oli hyvää ruokaa!  Ravintoloitsija itse kuvaa keittiötään havaijilaiseksi fuusiokeittiöksi. Paikan ruoka-annoksissa on vaikutteita korealaisesta, japanilaisesta, flippiiniläisestä ja kiinalaisesta ruokakulttuurista. Jos nyt kiinnostuit niin aiheesta löytyy tarkempia tietoja täällä:

https://www.city.fi/opas/hoku+palaa+juurilleen+ullanlinnan+ravintola+aukeaa+syyskuussa/11989

helsinkigroteskcocktailbarIllallisen jälkeen katsastimme vielä kaksi ydinkeskustan suosittua yöravintolaa: Liberty or Deathin (Erottajankatu 5) sekä ravintola Groteskin (Ludviginkatu 10). Molemmissa paikoissa oli hyvä fiilis ja erityisesti Groteskin sisustus oli vaikuttava, mutta jälleen joutui kohtaamaan sen tosiasian että juomien hinnat Helsingissä eivät enää mitenkään noudata yleisen hinta- ja palkkatason kehitystä, sillä 13-15 euroa yhdestä drinkistä lähentelee mielestäni ryöstöä. Varmaan ydinkeskustan korkeat vuokrat pakottavat paikat tällaiseen hinnoitteluun. Luulisi että noilla hinnoilla paikoissa istuisi vain liituraitamiehiä, mutta ei, ihan tavallisen näköistä nuorisoa siellä oli. Melkein kaikki maksoivat luottokorteilla – siis velaksi.       

Lauantai 20.10.2018
Pakollisten aamutoimien jälkeen matkustin ratikalla Mannerheimintien toiseen päähän (no.66), jossa sijaitsi levydivari Fresh Garbage Records.Siitä käynnistä tarkempi kuvaus löytyy kategoriasta  Vinyl record shops in Finland .

helsinkiviatribunaliPäivällisen nautin Liberty or Death -tiimin uudessa, suositussa pizzeria Via Tribunalessa (Sofiankatu 4). Sinnekin piti jonottaa. Alkoi tuntua siltä että nykyään jonottaminen alkaa olla tapana Helsingissä, vaikka kaupungissa on varmaan lukumääräisesti eniten ravintoloita ja museoita Suomessa.  Via Tribunali mainosti itseään pizzeriana, jossa käytössä on aito Napolista hankittu avotuliuuni, lisäksi pizzojen raaka-aineksia ravintola tilaa suoraan Italiasta. Tribunalin pizza oli kieltämättä maukas, mutta ei mikään tajunnanräjäyttävä kokemus eli esimerkiksi Roomassa olen saanut monesti paljon parempia pizzoja. Toistaiseksi ravintolalla menee kuitenkin hyvin, koska sinne jonotetaan. Ravintoloitsija on laskenut, että pärjätäkseen hänen pitäisi pystyä myymään 200 pizzaa joka päivä. Sitten kun alkuvaiheen hypetys menee ohi, voi tämä olla kova luku saavuttaa ellei siten kotimyynti ala kunnolla vetää.

Harri Huhtanen 2018