
Adelen massiivisen yli 120 keikan maailmankiertueen, joka alkoi jo puolitoista vuotta sitten, piti päättyä neljään, upeaan stadionikeikkaan Wembleyllä. Kaikki neljä keikkaa olivat loppuun myytyjä ja Adele oli jo tehnyt kaksi niistä ja huomannut ääniongelmia, joiden vuoksi hän oli hakeutunut erikoislääkärinsä vastaanotolle. Tämä oli todennut vaurion Adelen äänihuulissa ja suositellut taukoa konsertoinnissa. Niinpä Adele päätti peruuttaa kaksi viimeistä Wembleyn keikkaansa ja ilmoitti asiasta tunteikkaalla Twitter -viestillä 1.heinäkuuta 2017.
On huhuttu, että Adele haluaa lopettaa keikkailun kokonaan ja oletetaan myös että nykyinen ja nyt siis kahteen konserttiperuutukseen päättynyt maailmankiertue jäisi hänen viimeisekseen. Adele taitaa olla kuitenkin turhan nuori jäädäkseen eläkkeelle, vaikka toki kymmenet miljoonat myydyt levyt ja loppuunmyydyt konserttikiertueet ovat sen verran hyvin kartuttaneet hänen ”eläketiliään” että taloudellisesti hän pärjäisi hyvin loppuelämänsä, vaikka lopettaisi jo tässä vaiheessa. Uskon kuitenkin että Adele jatkaa levyjen tekoa ja konsertointiakin, mutta varmaan hän harventaa keikkatahtia säästääkseen äänihuuliaan.
Alla linkki, jonka avulla voi lukea myös Adelen alkuperäisen Twitter -viestin:
http://www.telegraph.co.uk/news/2017/07/01/devastated-adele-cancels-last-two-wembley-appearances/
20170702hh