Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 29

Meddlen (1971) kannet suunnitteli legendaarinen HIPGNOSIS. Albumin aukeaman kuvassa on ihmisen korva ja äänen aiheuttamia värähtelyjä vedessä. Kuva sai innoituksensa albumin koko B-puolen täyttävästä yli 23 minuuttisesta Echoes -kappaleesta.  Pink Floyd oli jälleen luonut jotain sellaista mitä kukaan ei koskaan aikaisemmin ollut tehnyt!

pinkfmeddle

Vuosi 1971 oli erittäin hyvä Pink Floydille. Bändi laajensi huomattavasti keikkareviiriään, sillä tuttujen Keski-Euroopan maiden lisäksi bändi esiintyi ensimmäistä kertaa myös Japanissa ja Australiassa. Lisäksi loppuvuoteen sijoittui laaja USA:n kiertue. Globaali läpimurto alkoi olla yhä lähempänä, varsinkin kun PF oli tehnyt vuosi toisensa jälkeen erittäin laadukkaita albumeja. Koko vuoden 1971 PF valmisteli  Meddle -albumia. Sessiot kestivät yleensä 8-10 tuntia per päivä ja niitä oli peräti 40:nä eri päivänä eli työtunteja albumin valmisteluun kului yli 300 tuntia ! Meddle ilmestyi Amerikassa 30.lokakuuta ja Rolling Stone -lehti kehui sitä vuolaasti.  Englannissa levy ilmestyi jostain syystä vasta 5.marraskuuta. Myös UK-lehdistö otti uuden levyn innostuneesti vastaan. NME:ssä kirjoitettiin Meddlestä mm. näin:

”Pink Floyd teki sen taas!  Jotain minkä luulin olevan vaikeaa Atom Heart Mother Suiten jälkeen. Sehän oli musiikillinen mestariteos, jonka levyttäminen  ja esittäminen livenä vaati rohkeutta, mutta he suoriutuivat siitä menestyksellisesti… ja Meddle on myös poikkeuksellisen hieno albumi…”.

Albumikokonaisuutena Meddle on kieltämättä epätasainen, kuten myös AHM oli, mutta jälleen ne hienoimmat kappaleet korvaavat kokonaisuuden puutteet. Meddlen ehdoton timantti on ECHOES, yli 20 minuuttinen kappale, jota bändi esitti livenä Amerikassa jo ennen kuin levy oli edes ilmestynyt. Alunperin kappaleen nimi oli Nothing ja bändi äänitti siitä peräti 24 erilaita versiota tammi-maaliskuun sessioissa Lontoossa. Näistä suurin osa on edelleen julkaisematta. Vuoden 2016 boksillakin julkaistiin vain Part 14. Virallisella albumilla käytettiin PF-ekspertti Glenn Poveyn mukaan osia Part 15-16, lisäksi albumin toisessa hienossa kappaleessa One Of These Days  käytettiin ilmeisesti osia Part 17-22. Part 23:a käytettiin julkaistussa kappaleessa Fearless.

Harri Huhtanen 2019   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 28 (Zabriskie Point, part 2)

pinkfloydzabriskie2PF-boksin neljännen osan CD02 koostuu kokonaan Zabriskie Point (ZP) -sessioiden julkaisemattomista äänitteistä loppuvuodelta 1969. Monet varmaan toivoivat että tämän vuoden 2016 virallisen julkaisun myötä kaikki ZP-sessioiden salat palajastuisivat ja spekulointi siitä mitä silloin äänitettiin loppuisi. Mutta niin ei suinkaan käynyt, vaan päinvastoin sekaannus ja hämmennys vain lisääntyi. PF-boksilla julkaistiin ilman tarkempia selvityksiä 48 minuuttia ZP-sessioiden materiaalia. Nämä kappaleet on boksilla nimetty seuraavasti:

On The Highway /  Auto Scene Versions 2 and 3 /  Aeroplane /  Explosion /  The Riot     Scene / Looking At Map / Love Scene version 1 and 7  /  Take Off /  Take Off Version 2 / Love Scene Version 2 /  Love Scene Take 1 /  Unknown Song Take 1/ Love Scene Take 2  / Crumbling Land Take 1

Mitä tästä voimme päätellä? Ensinnäkin ilmeisesti paljon ZP-materiaalia jäi edelleen julkaisematta. Toiseksi Love Scenestä on äänitetty ilmeisesti ainakin seitsemän eri versiota ja lisäksi erilaisia otoksia (Takes). Auto Scenestä on olemassa vähintään kolme versiota, joista tässä julkaistiin vain kaksi. Take Offista äänitettiin ainakin kaksi eri versiota. Ilmeisesti myös kappaleista Unknown Song ja Crumbling Land on olemassa useampia versioita / otoksia. Ja niin edespäin! Jos joku haluaa tosissaan perehtyä siihen miten vaikea aihe tämä ZP-sessioiden lopullinen sisältö edelleen on, niin alla olevan linkin avulla aiheen parissa voi viettää useita tunteja, sillä Steve Hoffman foorumilla julkaistu viestiketju on todella pitkä!

https://forums.stevehoffman.tv/threads/pink-floyd-making-sense-of-the-zabriskie-point-sessions.647536/       

Harri Huhtanen 2019   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 27 (Zabriskie Point, part 1)

pinkfloydzabriskie

PF-boksin neljännen osan CD02 koostuu kokonaan Zabriskie Point (ZP)  -sessioiden julkaisemattomista äänitteistä loppuvuodelta 1969.  ZP-äänitteet ovat erittäin kiinnostava jakso PF:n historiassa. Steve Hoffman foorumilla on vuodesta 2017 lähtien pohdittu sitä mitä kaikkea PF äänitti noissa sessioissa. Suurin sekaannus tulee siitä että eri lähteissä eri kappaleet on nimetty eri tavoin. Tässä ei ole mahdollista kirjoittaa kaikista variaatioista ja kaikista spekulaatioista. Pyrin tiivistämään ZP-esitykseni tässä faktoihin siltä osin kuin se on mahdollista.

Italialainen elokuvaohjaaja Michelangelo Antonioni  oli menestynyt 1960-luvulla eurooppalaisilla elokuvillaan ja siksi amerikkalainen jättiyhtiö MGM kiinnostui tekemään hänen kanssaan sopimuksen amerikkalaisesta elokuvasta. MGM teki peräti kolmivuotisen sopimuksen Antonionin kanssa ja investoi siihen aikaan hulppeat 7 miljoonaa dollaria Antonionin ensimmäiseen amerikkalaiseen elokuvaan. Antonioni halusi käyttää uudessa elokuvassaan PF:n musiikkia ja kutsui heidät marraskuussa 1969 Rooman studioille taltioimaan musiikkia uutta elokuvaa ja soundtrack -albumia varten. Mason kertoi myöhemmin että sessiot alkoivat yleensä vasta klo 21 ja loppuivat aamulla klo 7-8.  Masonin mukaan he olisivat olleet valmiita viidessä päivässä, mutta sessiot venyivät, koska Antonioni ei koskaan ollut tyytyväinen siihen mitä he olivat äänittäneet. Loppujen lopuksi Rooman studioilla äänitetystä materiaalista vain pieni osa käytettiin ja osaa muokattiin jälkisessioissa, jotka tapahtuivat Lontoon EMI:n studioilla joulukuussa 1969 ja tammikuussa 1970. Lopulta ZP:n virallisella soundtrack-albumilla julkaistiin pitkien sessioiden tuotoksista vain alla mainitut kolme kappaletta:

      Heart Beat, Pig Meat  
      Crumbling Land (josta käytettiin myös nimeä Highway Song)
      Come In Number 51 Your Time Is Up  (uusi versio Careful With That Axe, Eugene’sta)

1970-luvulla sessioista julkaistiin ensimmäinen bootleg, nimeltään Omayyad . Sillä oli useita julkaisemattomia kappaleita, joiden nimiä alla:

        Rain In Country (variaatio laulusta Love Scene, myös nimellä Unknown Song)
        Oenone  (joka myös oli variaatio laulusta Love Scene)
        Fingal’s Cave (äänitetty nimellä Take Off)

Vuonna 1997 Rhino julkaisi lisää muutamia ZP-sessioiden kappaleita:

Country Song / Unknown Song / Love Scene, version 4 and 6 (Rhino 1997)

 

Harri Huhtanen 2019   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 26

Pink-Floyd-DEVIATION1970

Boksin neljäs osa, 1970 Devi/ation  (PFREY4) sisältää kaksi CD:tä, kaksi DVD:tä ja yhden Blu-Ray -levyn, jonka sisältö on kuvamateriaalin osalta sama kuin DVD-levyjen.

CD 01: llä on bändin AHM -esitys Montreuxissa 21.11.1970. Montreuxissa bändi esitti AHM:n ilman sinfoniaorkesteria ja kuoroa. Hienosti toimii myös tämä riisuttu bändiversio. Loput CD:stä sisältää 16.7.70 BBC radiosession kappaleita, yhteensä seitsemän kappaletta ja näistä viimeisenä kuullaan AHM jousiorkesterin, sellon ja kuoron säestämänä.

CD 02 sisältää Rooman Zabriskie Point  -sessioiden julkaisemattomia äänitteitä loppuvuodelta 1969. Tämä CD on boksin mielenkiintoisin ja ylipäätään Pink Floydin lyhytaikainen yhteistyö kuuluisan italialaisen elokuvaohjaaja Antonionin kanssa on sellainen jakso PF:n historiassa, josta liikkuu paljon puutteellista, harhaanjohtavaa ja ristiriitaista tietoa. Tästä tarkemmin jatkossa…

DVD 01 on kuvattu San Franciscon Fillmore -auditoriolla (30.4.70).

DVD 02 sisältää kuvamateriaalia St. Tropezin festivaaleilta (8.8.70), Pariisin Roland Petit Ballet -sessioista (5.12.70) ja Lontoon Hyde Park -konsertista (18.7.70).

CD-levyillä on musiikkia yhteensä 145 minuuttia ja DVD -levyillä 133 minuuttia ja lisäksi Blu-Ray levyllä on ekstrana audioraita, joka sisältää ATM:n kokonaisuudessaan eli sen kesto on 52 minuuttia. Kaikkiaan neljännellä boksilla on siis musiikkia yhteensä hulppeat viisi ja puoli tuntia!

Harri Huhtanen 2019   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 25 (Atom Heart Mother, part 3)

AHM:llä on vain viisi kappaletta, tosin sekä avauskappale Atom Heart Mother (yli 23 minuuttia) että päätöskappale Alan’s Psychedelic Breakfast (APB) (13 minuuttia) ovat hyvin pitkiä ja moniosaisia. Loput kolme kappaletta If, Summer’68 sekä Fat Old Sun ovat selvästi lyhempiä.

pinkfloydalanspsychedelicbreakfast

Albumia on moitittu hajanaisesta rakenteesta ja on totta ettei kyseessä liene varsinainen teema-albumi kuten niin monet muut PF:n levyt ovat, mutta yhtenäisen teeman puutetta kompensoi se että kaikki viisi kappaletta ovat erittäin mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia. AHM on selvästi parempi levy kuin edellisenä vuonna ilmestynyt kokeellinen tupla-albumi Ummagumma. Erityisesti näin jälkikäteen arvioiden Wright ja Gilmour ovat tällä levyllä selvästi hallitsevammassa osassa kuin aikaisemmin. Sekavaksikin haukuttu päätöskappale APB sisältää mielenkiintoisten ääniefektien ohella nautinnollista musisointia koko bändiltä. Lisäksi APB on taas jotain uutta, tietääkseni yksikään toinen bändi ei siihen mennessä ollut kokeillut mitään vastaavaa. Livenä PF on esittänyt  APB:n erittäin harvoin. Onneksi jotkut näistä esityksistä on  (epävirallisesti) nauhoitettu, kuten vuoden 1970 päätöskeikka Sheffieldissä (22.12.70).

Harri Huhtanen 2019

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 24 (Atom Heart Mother, part 2)

pinkfloydatomheartmother_lp_uk_inside

Bändi oli sopinut että Hipgnosis -ryhmä suunnittelee uuden albumin kannet. Storm Thorgerson muisteli eräässä haastattelussa että bändi halusi kansiin jotain “ei-psykedeelistä”, vastapainona vuoden 1968 A Saucerful Of Secrets  -albumille, jonka kansikuva oli “ultrapsykedeelinen”. Stormin ystävä John Blake ehdotti kuvaa lehmästä, se jos mikä olisi ainakin maanläheistä! He matkustivat Potters Bariin, Hertfordshireen ja sopivat erään maanviljelijän kanssa lehmien kuvaamisesta. Lopulta kuvista kanteen valittiin lehmä, jolle maanviljelijä oli antanut nimeksi Lulubelle III. Kun eri kuvavaihtoehtoja sitten studiolla käytiin läpi bändin soittajien kanssa, oli Waters purskahtanut nauruun nähdessään ensimmäistä kertaa Lulubellen kuvan ja sen jälkeen hän vaati että nimenomaa se kuva piti saada albumin kanteen. Storm kertoi myöhemmin että EMI:n pomot sen sijaan vihasivat kuvaa ja kysyivät “yritetättekö saattaa koko yhtiön perikatoon?!”. Watersin tuella Storm sai kuitenkin kuvan läpi ja jälkikäteen ajatellen tämä omituinen valinta oli tavallaan nerokas, sillä kuvasta tuli ikoninen ja se jopa innoitti 2000-luvulla kahta irlantilaista miestä perustamaan yhtyeen nimeltä Lulubelle III eli jos katsotte Googlella tietoja Lulubellesta, niin ensimmäiseksi törmäätte tämän bändin tuotoksiin.

Harri Huhtanen 2019   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 23 (Atom Heart Mother, part 1)

Alkuperäisessä vuoden 1970 Atom Heart Mother -albumissa ei ollut bändin eikä levyn nimeä. Tästä albumista alkoi traditio joka jatkuu edelleen, 49 vuotta myöhemmin eli yhdenkään Atom Heart Motherin jälkeen julkaistun Pink Floydin studioalbumin kannessa ei enää nähty bändin jäseniä. Tämä itse luotu anonyymiteetti oli asia josta bändin jäsenet myöhemmin nauttivat suuresti. Esimerkiksi Pink Floydin ehkä viimeiseksi jääneellä, vuoden 1994 kiertueella Gilmour hehkutti miten mukavaa oli kävellä Prahan keskustassa  tunnistamattomana, kuin tavallinen turisti, vaikka hän kohta esiintyisi Prahan stadionilla konsertissa, johon oli myyty 100 000 lippua!    

pinkfloydatomheartmotherlp

Veikkaanpa ettei kukaan Suomessa tiedä mihin liittyy Lulubelle III . Se liittyy Pink Floydin viidenteen studioalbumiin nimeltään Atom Heart Mother (AHM). Levy ilmestyi lokakuussa 1970 sekä Englannissa (2.10.70) että USA:ssa (10.10.70). Englannissa uusi albumi nosti  bändin lopultakin marginaalista huipulle, sillä se singahti suoraan saarivaltion myyntilistan ykköseksi. USA:ssa bändin kaupallinen menestys ei tässä vaiheessa vielä ollut samalla tasolla, koska kokeellinen AHM ei noussut Billboardin listalla 55.sijalukua korkeammalle. Myöhemmin, bändin saavutettua globaaliseen suosion, myös AHM:n myynti lisääntyi, muttei se koskaan ole päässyt lähellekään The Wallin (1979) tai The Dark Side Of The Moonin (1973) hulppeita myyntilukuja. Ehkäpä tämä on yksi syy siihen, että 2000-luvun haastatteluissa sekä Gilmour että Waters ovat vähätelleet AHM:n ansioita. Totuus on kuitenkin se, että bändi käytti suurimman osan vuotta 1970 nimenomaa 23 minuuttisen nimikkokappaleen Atom Heart Mother säveltämiseen ja esittämiseen. Kappaleen valmistelu alkoi heti tammikuun alussa, jolloin Mason kopioi EMI:n äänitearkistosta erilaisia ääniefektejä tulevia sessioita varten. 17.tammikuuta 1970 bändi testasi Englannissa, Hullin konsertissa kappaleen esiversiota ilman kuoroa ja puhallinsoittajia. Varsinaiset äänitysessiot alkoivat EMI:n Abbey Roadin studioilla 2.maaliskuuta ja jatkuivat 21.heinäkuuta saakka. Kaikkiaan kokopäiväisiä äänitysessioita järjestettiin laskujeni mukaan peräti 30 kappaletta ja näisä sessioissa ylivoimaisesti eniten aikaa bändi käytti nimenomaa nimikappaleen hiomiseen. Albumin B-puolelle tulleet lyhemmät kappaleet purkitettiin huomattavasti nopeammin.  Äänityssessioiden lomassa bändi oli jatkuvasti kiertueella Euroopassa (2 osakiertuetta) ja Pohjois-Amerikassa (2 osakiertuetta). Laskin käytettävissä olevista tiedoista että bändi esitti Atom Heart Motherin vuoden aikana vähintään 60:ssä konsertissa Englannissa, Hollannissa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Ruotsissa, Tanskassa, USA:ssa ja Kanadassa. Lisäksi vuonna 2016 julkaistun megaboksin The Early Years 1965-1972 neljännessä osassa 1970 Devi/ation (PFREY4) Atom Heart Mother kuullaan useana eri versiona sekä boksin CD:eillä että DVD:eillä. Niinpä Gilmourin ja Watersin kommenteilla ja sävellyksen esillepanossa on selvä ristiriita. Itse olen aina pitänyt valtavasti Atom Heart Motherista. Mutta entä se Lulubelle III?  Sen arvoituksen paljastan ehkä sarjan seuraavassa osassa…

Harri Huhtanen 2019