Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 18

pinkfloydmoreVuonna 1969 edellisenä vuonna Pink Floydiin liittyneestä David Gilmourista tuli yhä merkittävämpi hahmo bändissä. Vaikka kesäkuussa 1969 Englannissa ilmestyneen More -albumin kaikki kappaleet oli säveltänyt Roger Waters joko yksinään tai bändin kanssa, niin tällä levyllä Gilmour hoiti kaikki lauluosuudet. Erityisesti Gilmourin esittämät Green Is The Colour ja Cymbaline kuulostavat todella vaikuttavilta vielä lähes 50 vuotta julkaisunsa jälkeenkin! More-albumin työstäminen oli uudenlainen kokemus bändille. EMI:n Abbey Road studioiden sijaan he äänittivät levyn Lontoon PYE:n studioilla, koska EMI:n studioilla ei ollut elokuvan kuvaruutujen laskemisessa tarvittavaa (Picture Frame) laitetta.  Kyseessä oli erittäin intensiivinen projekti, sillä studioon mennessään heillä ei ollut valmiita kappaleita, vaan säveltäminen hoidettiin päivällä ja yöt käytettiin kappaleiden äänittämiseen elokuvan kuvanauhan tahdissa.  Äänitysprojekti alkoi maanantaina 3.helmikuuta 1969 ja valmista tuli jo perjantaina 7.helmikuuta! Vielä nykyäänkin (vuonna 2018) tiedot tästä albumista ovat puutteelliset, sillä osa PYE:ssä tehdyistä masternauhoista ilmeisesti varastettiin. Tällä PF Early Years -boksilla kuullaan nyt vihdoinkin esimerkiksi julkaisemattomat kappaleet Hollywood ja Seabirds.

Tarkempia tietoja tästä mielenkiintoisesta Pink Floyd -levystä täällä:

https://winterlude.fi/category/pink-floydin-levyt/page/2/

Harri Huhtanen 2018   

Mainokset

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 17

pink floyd1969

Myös vuosi 1969 oli hyvä vuosi Pink Floydille. Bändi sävelsi useita uusia hienoja kappaleita ja jatkoi live-kokeilujaan. Huhtikuussa he esittivät Lontoon Royal Festival Hallissa uudenlaisen konsertin joka koostui kahdesta erillisestä musiikillisesta sarjateoksesta (Suites). Teosten nimet olivat The Man sekä The Journey.  Lisäksi bändi esitteli tässä konsertissa uuden äänentoistojärjestelmänsä (Azimuth Co-Ordinator), jonka ansiosta yleisö oli konkreettisesti bändin soittaman musiikin ja erikoisten tehosteäänien ympäröimä konserttisalissa. Laitteen bändille oli kehittänyt EMI:n Abbey Road studioiden ääni-insinööri Bernard Speight. Nykyään laite on  nähtävillä Lontoon Victoria & Albert museossa.pinkfloydAzimuth_Co-ordinator 1960-luvulla, aikana jolloin tietokoneet ja tietokonepelit suuren yleisön tai edes rockmuusikkojen käytössä olivat utopiaa, oli Pink Floydin kosketinsoittaja Richard Wright todellinen ”Hi-Tec” -mies ohjaillessaan huhtikuussa 1969 Festival Hallissa Azimuth Co-Ordinatorin kahdella joystickillä ääniä kuuteen kaiuttimeen, jotka oli sijoitettu eri puolille salia. Äänen panorointi ja quadrofoninen käsittely tuottivat melkoisen elämäyksen yleisölle, joka ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut vastaavaa!

Harri Huhtanen 2018   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 16

Alla olevassa harvinaisessa kuvassa nähdään Pink Floydin miehet David Gilmouria lukuunottamatta  yhdessä Frank Zappan kanssa. Zappa soitti Pink Floydin konsertissa Belgiassa festivaaleilla, jotka järjestettiin 25.lokakuuta 1969

pinkfloydandfrankzappa1969

Pink Floyd-boksin kolmas osa on nimeltään 1969 Dramatis/ation (PFREY3). Tällä boksilla on kaksi CD:tä. CD1:llä on 14 esitystä, yhteensä 79 min. musiikkia. Kappaleista vain yksi on julkaistu virallisesti aikaisemmin. CD2:lla on 15 esitystä, yhteensä 76 min. musiikkia. Kaikki CD2:n esitykset ovat aikaisemmin julkaisemattomia.

DVD:llä ja BLU-RAY:llä on Belgian, Ranskan, Englannin ja Saksan televisioyhtiöiden tallenteita Pink Floydin esiintymisistä  vuodelta 1969. Nämä KAIKKI ovat aikaisemmin julkaisematonta materiaalia! Dokumenttien yhteiskesto on peräti 94 minuuttia ja esityksiä on kaikkiaan 13 kappaletta.

Boksin kolmen levyllä on siis katseltavaa ja kuunneltavaa yhteensä 4 tuntia ja 9 minuuttia!  On tämä mahtava julkaisu. Kerralla saadaan niin paljon julkaisematonta materiaalia kymmenien vuosien odotuksen jälkeen!

Harri Huhtanen 2018

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 15

Vuoden 1968 promo- ja keikkakiertueellaan Pink Floyd vietti paljon aikaansa myös Pariisissa. Tuohon aikaan bändin miehet saattoivat vielä kävellä Pariisin katuja täysin vapaasti, koska bändi ei ollut vielä saavuttanut sitä maailmanlaajuista suursuosiota, jonka se 1970-luvulla ja sen jälkeen saavutti.

pinkfloydinparis1968

1968 Germin/ation (PFREY2) boksin DVD:llä todentuu hienosti se kehityssuunta, jonka bändi valitsi Syd Barrettin erottamisen jälkeen. Jo kuukausi Sydin erottamisen jälkeen eli helmikuussa 1968 bändi matkasi Keski-Eurooppaan eräänlaiselle promokiertueelle. Keikkojen ohella he kuvasivat promofilmejä Belgian, Ranskan ja Italian televisioille. Vielä helmikuussa Brysselin kuvauksissa Sydin paikan perinyt Gilmour oli hieman epävarman tuntuinen videoilla, mutta kevään tullessa hän oli jo kotiutunut bändiin niin hyvin, että Sydin poissaoloa ei enää edes huomannut. Erityisesti Watersin säveltämät uudet, pitkät kappaleet veivät bändiä yhä avantgardistisempaan suuntaan. Bändin toisella albumilla julkaistu Set The Controls For The Heart Of The Sun on katsottavissa DVD:llä useampana versiona: helmikuussa belgialaisessa TV-ohjelmassa Tienerklanken sekä ranskalaisessa TV -ohjelmassa Bouton Rouge ja sitten vielä maaliskuussa lontoolaisessa All My Loving -ohjelmassa.  Huhti-toukokuussa Italiassa kuvatuissa ohjelmissa Wright pääsee hienosti esiin laulajana ja kosketinsoittajana. Syys-marraskuun taltioinnit ovat kaikki Ranskan TV:n arkistoista löytyneitä. Toisen albumin hieno avausraita Let There Be More Light  kuullaan niissä peräti kolmena eri versiona.

Vuoden 1968 taltioinneista koottu DVD todistaa vakuuttavasti ettei bändi heikentynyt yhtään Syd Barrettin lähdöstä, vaan pikemminkin se ehkä vain innosti heitä tutkimaan yhä innokkaammin rockmusiikin rajoja eli miten pitkälle kokeellisuuden saattoi viedä siten että suuri yleisö sen vielä hyväksyi. Takaraja ei tullut vastaan ainakaan vuonna 1968, vaan päinvastoin, bändi tuntui olevan matkalla kohti yhä suurempaa mainetta ja Gilmourin mukaantulo oli entisestään lisännyt instrumentaalista osaamista ja osuutta bändin musiikissa.

Harri Huhtanen 2018   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 14

Ennen virallisen Pink Floyd -boksin julkaisua ehdittiin Euroopassa julkaista näistä harvinaisista 1960-luvun Pink Floydin kuvanauhoista useita vaihtelevan tasoisia bootleg-äänitteitä, joista yksi alla…

pinkfloydvideos1968

1968 Germin/ation (PFREY2) boksin DVD:llä on hieno kattaus Pink Floydista vuonna 1968 taltioituja TV-esityksiä ja uutisdokumentteja. Mahtavaa että nämä ovat säilyneet 50 vuotta!  Harvasta tuon ajan bändistä on säilynyt niin paljon hyvätasoista videomateriaalia.  Monissa maissa kun vielä 1960-luvulla oli sellainen tapa (Suomi mukaan lukien) että TV-nauhoitteet yliäänitettiin tietyn ajan kuluttua, koska katsottiin että studioiden arkistotilat eivät riittäneet kaiken kuvamateriaalin säilyttämiseen. Joissain tapauksissa TV-kuvaa saatettiin myös lähettää katsojille livenä ilman että sitä edes TV-asemalla taltioitiin. TV:n katsojilla taas tuohon aikaan ei käytännössä ollut mitään mahdollisuutta tallentaa elävää kuvaa, ainoastaan äänen nauhoittaminen oli tuohon aikaan kotilaitteilla mahdollista. Videonauhuri oli kyllä jo keksitty, mutta oli niin kallis että ainoastaan TV-asemilla ja studioilla oli varaa niitä hankkia.

DVD:lle on koottu Pink Floyd -kuvanauhoja Belgian, Ranskan, Englannin ja Italian televisioyhtiöistä.  Tämä voi olla myös yksi syy siihen miksi koko Pink Floydin arkistonauhaboksin valmistelu kesti niin hirvittävän kauan; projektihan alkoi jo vuonna 1994 ja valmistui vasta 2016 eli materiaalia kerättiin ja valmisteltiin julkaisua varten peräti 22 vuotta!  Kun nauhoitukset ovat olleet hajallaan pitkin Eurooppaa ja oikeudenhaltijoita on ollut lukuisia on varmaan boksin valmistelijoilta kulunut melkoisesti aikaa julkaisuoikeuksien ja royaltimaksujen selvittelyssä. Lisäksi boksin esittelytekstin mukaan videomateriaalin digitalisointi ja restaurointi on ollut aikaa vievä ja työläs prosessi.

Kaikkiaan DVD:llä kuullaan peräti 25 Pink Floydin esitystä. Eri kappaleita kuullaan 15 ja näistä useimpina versioina Let There Be More Light (5 esitystä), Set The Controls For The Heart Of The Sun (3), Astronomy Domine (3), Flaming (2) ja Paintbox (2). Loput 10 kappaletta kuullaan vain kerran. Eri lähteistä hankittuja kuvanauhoitteita DVD:llä on 14 ja näistä 5 on värillisiä, muutamassa musiikki on selvästi jälkiäänitetty, mutta ilahduttavan paljon joukossa on myös materiaalia, jossa bändi selvästi soittaa livenä. Jälkiäänitettyjä promovideoita ovat Brysselissa helmikuussa 1968 kuvattu Apples And Oranges, Lontoossa kuvattu harvinainen videopätkä, jossa bändin jäsenet seikkailevat Lontoon metrossa sekä DVD:n päättävä toinen harvinaisuus, Point Me At The Sky – video.

Harri Huhtanen 2018   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 13

Vasemmalla Syd Barrett ja oikealla Roger Waters

Syd-Barrett-Roger-Waters

Kosketinsoittaja Richard Wright asui yhdessä Syd Barrettin kanssa alkuvuodesta 1968. Bändiä siihen saakka edustaneet Peter Jenner ja Andrew King eivät uskoneet että Pink Floyd voisi menestyä ilman Syd Barrettia ja siksi he päättivät jatkaa Syd Barrettin  edustajina tilanteessa, jossa bändi päätti syrjäyttää Barrettin. Hänelle ei virallisesti annettu potkuja, vaan asia hoidettiin niin ettei hänelle enää kerrottu keikoista ja myös hänen kämppäkaverinsa Wright oli mukana juonessa ja keksi erilaisia tekosyitä lähtiessään keikalle Sydin jäädessä asunnolle.  Raskaimmin Sydin erottamisen otti Roger Waters, joka oli ollut Sydin kaveri jo kouluvuosinaan. Myöhemmissä dokumenteissa Waters on paljastanut että hän kävi asian vuoksi pitkään terapiassa. Waters ei unohtanut Sydia vaan teki hänelle suurta kunniaa ja betonoi hänen maineensa kirjoittamalla yhden Pink Floydin ikimuistoisimmasta kappaleista vuonna 1975. Kyseessä on tietenkin Wish You Were Here  jota aloittelevat kitaristit edelleen innolla soittavat ympäri maailmaa.

Spekulaatiot ovat usein turhanpäiväisiä, mutta on mielenkiintoista spekuloida mitä olisi tapahtunut jos Wright olisi pysynyt Jennerin ja Kingin tallissa ja ajautunut Sydin mukana eroon Pink Floydista?  Olisiko Floydin valtava maailmanmaine jäänyt saavuttamatta? No, onneksi Wright valitsi ”oikein” ja jäi Pink Floydiin, sillä Syd oli vakavasti henkisesti sairas eikä olisi mitenkään pystynyt käsittelemään sitä valtavaa maailmanlaajuista suosiota, jonka Floyd The Dark Side Of The Moonin (1974)  julkaisun jälkeen  saavutti.

Harri Huhtanen 2018   

Pink Floyd: The Early Years 1965-1972 – Take 12

Pfrickdave1968 Germin/ation (PFREY2) boksin CD:n 13 esitystä on käsitelty lyhyesti alla (suluissa olevat numerot viittaavat kappaleen numeroon CD:llä):

Joulukuussa ilmestynyt Point Me At The Sky (1)  oli toinen Pink Floydin vuonna 1968 julkaisemista singleistä. Kappaleen olivat kirjoittaneet Waters ja Gilmour ja singlen kääntöpuolella oli myöhemmin legendaariseksi live-esitykseksi muodostunut koko bändin nimiin kirjattu Careful With That Axe, Eugene (4) . Singlestä tehtiin myös promovideo, mutta sekään ei auttanut myynnissä. A-puolen kappaleesta äänitettiin peräti 6 ottoa, mutta B-puolen Careful sen sijaan purkitettiin yhdellä otolla.

Huhtikuussa ilmestynyt It Would Be So Nice (2) oli ensimmäinen  Pink Floydin vuonna 1968 julkaisemista singleistä. A-puolen kappale oli Wrightin käsialaa. B-puolen Julia Dreamin (3) oli kirjoittanut Waters.  Singlen A-puolta bändi hioi pitkään ja hartaasti, sillä vasta 18 otto julkaistiin. Watersin Julia Dreamista, jonka alkuperäinen työnimi oli Doreen Dream,  sen sijaan julkaistiin jo toinen otto. Tämäkään single ei menestynyt ja siksi bändi päätti lopettaa singlejen julkaisun ja keskitttyä albumikokonaisuuksiin.

 

pinkfloydBBCPink Floyd esiintyi useita kertoja BBC:n radiosessioissa 1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvun alkupuolella. 

Näitä nauhoituksia on julkaistu bootlegeina sikin sokin jo kymmeniä vuosia. Tunnetuin näistä bootleg-firmoista oli erityisesti 1980-luvulla voimissaan ollut ”svengaava sika”, jonka eräs tuotos on esitelty oikealla.   

 

Kesäkuussa ja joulukuussa 1968 bändi soitti BBC:n radiosessioissa. Ensimmäisestä sessioista (25.6.68) julkaistiin boksilla neljä kappaletta ja toisesta kolme kappaletta.

Kesäkuun Top Gear -sessiossa bändi testasi siinä vaiheessa vielä julkaisemattomia kappaleitaan, jotka osoittivat hienosti sen suunnan mihin bändi oli Barrettin jälkeen menossa. Työnimillä Murderotic Woman (7) (Careful With That Axe) ja The Massed Gadgets Of Hercules (8) (A Saucerful Of Secrets) boksilla julkaistut kappaleet olivat jotain sellaista johon radion kuuntelijat eivät olleet tottuneet aikaisemmin eivätkä oikeastaan sen jälkeenkään!  Ne edustivat Pink Floydia kokeellisemmillaan. Session päättivät siinä vaiheessa vielä julkaisematon Saucerful -albumin avauskappale Let There Be More Light (9) sekä huhtikuun singlellä julkaistu Julia Dream (10).

Joulukuun Radio One Club -sessio oli itse asiassa live -radiokonsertti joka lähettiin saman tien yleisölle (20.12.68).  Glen Poveyn mukaan Pink Floyd esitti neljä kappaletta, mutta ilmeisesti kappaleita oli enemmän, koska boksilla mukana on kaksi kappaletta, joita Povey ei edes mainitse kirjassaan. Boksin session avaa live-esitys uunituoreesta Point Me At The Sky (11) -singlestä. Toisena kuultava, julkaisematon Embryo (12) on Watersin käsialaa.  CD:llä julkaistun session päättää yli 9 minuuttia pitkä, erikoinen versio Interstellar Overdrivesta (13). Siinä on paljon mielenkiintoista improvisaatiota, erityisesti loppupuolen kellon tikitys jota bändi käytti myöhemmin supersuosituksi muodostuneella The Dark Side Of The Moon -albumillaan.

Elokuussa 1968 bändi poikkesi toisen USA:n kiertueensa loppupuolella Los Angelesissa Capitolin Hollywoodin studioilla ja äänitti nauhan jossa oli useita uusia instrumentaalikappaleita (22.8.68). Nauhoitus jäi kymmeniksi vuosiksi pölyttymään Capitolin holveihin, kunnes lopulta tällä vuoden 2016 boksilla bändi päätti julkaista kaksi esityksistään virallisesti. Ensimmäisen nimeksi tuli yksinkertaisesti vain Song 1 (5) ja jälkimmäisen Roger’s Boogie (6). Song 1 on merkitty koko bändin nimiin ja Roger’s Boogie Watersin nimiin. Molemmat harjoitelmat on hienosti äänitetty ja ovat kappaleina erinomaisia ja tuntuu oudolta että ne julkaistaan vasta nyt. Erityisesti Wrightin urkuosuus Roger’s Boogiessa on upea!

Harri Huhtanen 2018