Toisella DVD / Blu-Ray -levyllä on kokonaisuudessaan nykyisin jo 79-vuotiaan Iranissa syntyneen, mutta nyttemmin Sveitsin kansalaisen Barbet Schroederin täyspitkät elokuvat More (1969) ja La Vallee (1972). Koska kakkoslevyllä on kaksi täysipitkää elokuvaa on se kestoltaan 221 minuuttia eli lähes neljä tuntia! La Vallee tunnetaan myös nimellä Obscured By Clouds.

More (1969) on kestoltaan 116 minuuttia. Elokuvan ilmestymisvuonna PF julkaisi myös elokuvan samannimisen soundtrack -levyn. Elokuva kertoo saksalaisesta Stefanista, joka värikkäiden vaiheiden jälkeen päätyy Ibizan saarelle, jossa hän lopulta kuolee huumeiden yliannostukseen. Elokuva on masentava, mutta todentuntuinen kuvaus siitä, miten monet nuoret lahjakkaat ihmiset 1960-luvulla päätyivät vakavaan huumeaddiktioon, joka myös johti useisiin kuolemantapauksiin. More -soundtrack ja -elokuva ovat eri asia. More tuli joskus 1970-luvulla myös Suomen TV:stä ja silloin pidin sitä kiinnostavana. Nyt 2000-luvulla uusintakatselussa elokuva ei enää innostanut minua samalla tavalla ehkä siksi että se on niin todentuntuinen ja traaginen.

La Vallee (1972) on kestoltaan 105 minuuttia. Tästäkin elokuvasta PF julkaisi soundtrack- levyn, tosin nimellä Obscured By Clouds. Musiikillisesti tämä soundtrack ei ole yhtä hyvä kuin kolme vuotta aikaisemmin ilmestynyt More. Elokuvaa ei tietääkseni ole koskaan esitetty Suomen TV:ssä ja kun tämä PF -boksi ilmestyi näin elokuvan vasta ensimmäisen kerran. Elokuvan alussa Viviane (Bulle Ogier ), joka on Melbournen Ranskan konsulin vaimo, liittyy ryhmään, joka lähtee tutkimaan tuntematonta laaksoa Uudessa Guineassa. Hän toivoo löytävänsä erittäin harvinaisen eksoottisen linnun höyheniä. Elokuvassa ryhmä vaeltaa Uuden Guinean viidakossa ja tapaa lopulta Mapuga -heimon. Ryhmä tutustuu heimon kulttuuriin, joka poikkeaa täysin länsimaisesta. Elokuvassa on paljon eksoottisia maisemia ja ehkäpä nykyisen ilmastokriisin uhkakuvien keskellä tämä merkillinen kuvaus alkuasukasheimon rituaaleista ja tavoista onkin ajankohtainen. Nykyään ihmisen luontosuhde on pahasti häiriintynyt, ehkäpä siis meillä olisi jotain opittavaa Uuden Guinean alkuasukkaiden suhteesta luontoon.
Harri Huhtanen 2021