Genesis esitti vuosina 1974-1975 konserteissa TLLDOB:in peräti 102 kertaa. Siksi on yllättävää että tiettävästi vain yhdestä näistä konserteista on olemassa ammattitasoinen äänite. Tämä äänite on peräisin Los Angelesin The Shrine Auditoriumin (25.1.75) konsertista. TLLDOB konserteista ei koskaan julkaistu virallista live-levyä. Bändi palasi aiheeseen vasta Virgin levy-yhtiön vuonna 1998 julkaisemalla Genesis Archive 1967-75 -boksilla, jonka kaksi ensimmäistä CD:tä sisältävät Los Angelesin TLLDOB esityksen kokonaisuudessaan. Tosin julkaistujen tietojen mukaan kyseessä ei ole 100%:sti autenttinen live-äänite, koska Gabriel ja Hackett äänittivät joitain osuuksiaan uusiksi tätä julkaisua varten. Ei ole tietoa mitkä kappaleet ovat tohtoroituja ja mitkä alkuperäisiä. Boksilla julkaistu äänite on kuitenkin erittäin hyvä, siinä on parempi preesens kuin julkaistussa albumissa. Epäselväksi jää miten paljon tämä johtuu siitä alkuperäistä live-äänitettä on tohtoroitu.
Vielä vuonna 2005, kun alkuperäiset Genesis-jäsenet olivat yhteydessä toisiinsa ja pohtivat comeback -kiertuetta, ajatuksena oli nimenomaa esittää uudestaan TLLDOB kokonaisuudessaan 30 vuoden tauon jälkeen. Bändin muut jäsenet suhtautuivat ajatukseen suopeasti, mutta lopulta hanke kaatui siihen ettei Gabriel vahvistanut osallistumistaan comeback -kiertueeseen, joka järjestettiin vuonna 2007. Siksi comeback -kiertueella bändi soitti pääasiassa uudempaa materiaaliaan ja vanhat Genesis- fanit pettyivät tästä ja lisäksi tällä haavaa Genesiksen vuoden 2007 kiertue on viimeisin jonka bändi on tehnyt. Genesistä ei ole lopetettu, mutta bändi on siis ollut telakalla jo 12 vuoden ajan. Alkuperäisistä jäsenistä mukana ovat vain kosketinsoittaja Banks ja kitaristi Rutherford. Gabriel ja Hackett erosivat bändistä jo 1970-luvulla ja eräänlainen “kuolinisku” bändille oli Phil Collinsin ero vuonna 1996. Mutta kuten sanottu, bändi ei ole ilmoittanut lopettavansa toimintaansa eli pienenpieni mahdollisuus on olemassa että Genesis joskus vielä nähdään livenä ja toivottavasti Gabriel on silloin mukana, vaikka 45 erovuoden jälkeen ajatus Gabrielin paluusta tuntuu vähän samalta kuin ajatus Eurojackpotin voittamisesta.
(jatkuu…)
Harri Huhtanen 2019