PUISTOBLUES 1.7.2023 -osa 9

Canned Heatin keikka

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin tein pahan virheen kun sokeasti luotin siihen että parituhatpäisessä yleisössä olisi niin monta niin kovaa Canned Heat -diggaria että keikan settilista kyllä ilmestyisi kansainväliselle Setlist FM -sivustolle. Mutta niin vaan kävi ettei se sinne tullut ja nyt joudun keikan kuvailussa kirjoittamaan vain niistä kappaleista jotka bändi varmuudella esitti eli joista löytyy Youtube-video tai jotka mainitaan jossain arvostelussa . Kappaleita ei kuitenkaan ollut monia sillä keikka oli kestoltaan vain vajaan tunnin (eli koostamastani seittilistasta puuttu todennäköisesti vain 2-3 kappaletta).

Keikan alussa sään Jumalat olivat vihdoinkin armollisia ja tuntikausia jatkunut taukoamaton sade alkoi lopultakin hellittää ja aurinkokin näyttäytyi pilvien raosta. Keikka alkoi koruttomasti tunnusomaisella Canned Heat-boogiesoundilla. Uusia kappaleita ei minusta kuultu eikä niitä nyt paljon olekaan. Suurin osa soitetuista kappaleista ajoitui minusta vuosille 1969-74 eli Canned Heatin huippuvuosiin.  Spalding ei  tietenkään ole laulajana yhtä karismaattinen kuin Bob Hite aikanaan oli, mutta kohtalaisen hyvin hän suoriutui historiallisesti vaativasta pestistään. Samaa voi todeta kitaristi Pauluksesta eliei hänkään ollut  Vestinen veroinen. Onneksi Fito de la Parra  oli edelleen Fito de la Parra eli rumputyöskentely sujui vanhaan malliin bändin ainoalta alkuperäisjäseneltä.

Vaikka musiikki oli hienoa niin keikan edetessä minua alkoi yhä enemmän häiritä se että näillä miehillä ei ollut samanlaista draivia kuin esimerkiksi heitä ennen soittaneilla Wishbone Ashin miehillä. Ehkä nyky-Canned Heat luotti liikaa klassisten biisien ja bluesin voimaan tai ehkä he vaan eivät olleet varsinaisia showmiehiä. Yleisö kyllä taputti kohteliaasti jokaisen kappaleen perään, mutta valovuosien päässä oltiin siitä livehurmoksesta jonka esimerkiksi yli 70-vuotias ikinuori Patti Smith aikaansai alkukesällä Helsingin Kulttuuritalolla.

Keikan epätäydellinen ja epäjärjestyksessä kirjattu settilista (tietolähde mainittu suluissa):

CANNED HEAT Puistoblues, Järvenpää 1.7.2023

On The Road Again (Soundin artikkeli)

Going Up The Country  (Youtube-video)

Let’s Work Together (Youtube-video)

Rollin’ And Tumblin’ (Youtube-video)

So Sad (Soundin artikkeli)

Woodstock Boogie (Soundin artikkeli)

Harri Huhtanen 2023       

PUISTOBLUES 1.7.2023 -osa 8

Puistobluesissa 2023 Canned Heatissa soittivat ( kuvassa vasemmalta oikealle): John Paulus (kitara), Rick Reed (basso), Fito de la Parras (rummut) ja Dale Spalding (laulu, kitara ja huuliharppu).

Canned Heat: lyhyt historia – osa 4

2000-luvulle tultaessa Canned Heatin viidestä alkuperäisjäsenestä jäljellä olivat enää basisti Larry Taylor (s. 1942) ja rumpali Fito de la Parra (s. 1946) . Tosin jos oikein tarkkoja ollaan niin ennen Parraa bändin rumpali alkuvuosina 1965-67 oli Frank Cook (1942-2021).   Vuoteen 2000 mennessä Canned Heatilla oli ollut jo peräti 36 eri kokoonpanoa ja soittajia oli bändissä ollut kymmenittäin, nykyään luku lähentelee jo viittäkymmentä. Taylor lähti bändistä 1997, mutta palasi vuonna 2007 ja jatkoi bändissä kuolemaansa eli vuoteen 2019 saakka. Tämän jälkeen Parra on ollut bändin ainoa alkuperäisjäsen.

Nykyään bändi keikkailee enää harvakseltaan ja viimeisin studioalbumi on vuodelta 2007. Canned Heatissa soittavat Parran lisäksi nykyään seuraavat muusikot:

John Paulus, kitara (2000–2006, 2013–)

Dale Spalding , kitara, basso, huuliharppu ja laulu (2008–)

Rick Reed – basso (2019-)

Text & Photo: Harri Huhtanen 2023       

PUISTOBLUES 1.7.2023 -osa 7

Canned Heat: hajahuomioita.

Amerikassa halutaan pelastaa nämä 78-kierroksen savikiekot, joita aikanaan myytiin miljoonia kappaleita, mutta jotka eivät kestäneet sen aikaisilla levysoittimilla kovin monia soittokertoja. Kuvassa ilmeisesti Amerikan suurin 78-kierroksen savikiekkojen varasto, jonne on kerätty yli 500 000 savikiekkoa.

Canned Heatin vinyylilevyjen tekstiosuuksista löytyy arvokkaita tietoja, joita ei näköjään ole edes Wikipediassa.  Levyjen kansitekstien kanssa kannattaa kyllä sikäli olla varovainen että niissä on usein ilmiselviä virheitä. Pickwick-yhtiön vuonna 1978 julkaisemassa CAnned Heat -levyssä on teksti, jossa ilmoitetaan että Canned Heatin laulaja Bob Hite  olisi syntynyt 1945, vaikka oikea vuosiluku on 1943.  Toivottavasti kansitekstin väite siitä että Bob Hitella oli aikanaan yksi Amerikan suurimmista 78-kierroksen blueslevy-kokoelmista pitää kuitenkin paikkansa. Tekstin mukaan hänellä olisi ollut näitä savikiekkoja jopa yli 70 000 kappaletta! Nykyään esimerkiksi Suomessa varmaan todella harvoilla on 78-kierroksen savikiekkoja tai levysoittimia, jotka niitä voisivat toistaa. Vielä 1970-luvulla aika monissa levysoittimissa oli valikossa mukana  nopeus 78 kierrosta minuutissa, mutta sitten 1980-luvulla nämä jäivät pois ja levysoittimissa oli yleensä valittavissa vain nopeudet 33 (LP) tai 45 (Singlet).         

Harri Huhtanen 2023       

PUISTOBLUES 1.7.2023 -osa 6

Canned Heat: lyhyt historia – osa 3

Kuvassa edessä Hite joka siis kuoli 1981 38-vuotiaana, vasemmalla ylhäällä Wilson joka kuoli vain 27-vuotiaana. Wilsonin vieressä takana on kitaristi Vestine, joka kuoli 52-vuotiaana vuonna 1997.

Bob Hiten kuoleman (1981)  jälkeen bändi ei lannistunut, vaan jatkoi vuonna 1967 bändiin liittyneen rumpali Adolfo ”Fito” de la Parran johdolla kohti uusia seikkailuja. Yllättävää kyllä bändi saavutti kuolinuutisesta huolimatta suurta suosiota vuoden 1981 Australian kiertueella.  Tässä ehkä realisoituu vanha slogan: The show must go on!   

Vuoteen 1981 mennessä siis kaksi alkuperäisen Canned Heatin jäsenistä oli kuollut. Tässä kohtaa on syytä nostaa esiin bändin loistava lead-kitaristi Henry Charles Vestine (1944 –1997) joka monien nettiartikkelien mukaan erosi bändistä 1969. Paperilla näin voi olla ja varmaan se vaikutti niihin levyrojalteihin jotka hänelle maksettiin, jos hän ei enää ollut virallisesti bändin jäsen. Oli miten tahansa, levyjen crediiteistä ilmenee että Vestine oli mukana Canned Heatin levytyksissä kuolemaansa saakka.

Kun kolme alkuperäisjäsentä on poissa ja kun jäljellä on enää alkuperäinen rumpali ja basisti niin onko kyseessä jo cover-bändi?  Oli miten tahansa, bändi jatkoi alkuperäisellä nimellään ja koska ne jotka olisivat voineet valittaa asiasta olivat kuolleita niin show todella jatkui…           

Harri Huhtanen 2023       

PUISTOBLUES 1.7.2023 -osa 5

Canned Heat: lyhyt historia – osa 2

Tässä alkuperäisessä lehtiuutisessa väitetään että 38-vuotiaan Hiten kuolema oli luonnollinen. Muualla on kirjoitettu että kyse oli heroiinin yliannostuksesta.

Luulenpa ettei bändi oikeastaan aluksi tajunnut miten kova isku kitaristi Wilsonin kuolema 1970 oli Canned Heatille. Bändi jatkoi keikkailua Euroopassa vielä joidenkin vuosien ajan ja saavutti jopa suosiota kaikkien aikojen Turun Ruisrockissa vuonna 1971 sekä joillain Hollannin kesäfestivaaleilla vuosina 1971-74. Näistä kesäkeikoista julkaistiin paljon myöhemmin myös viralliset albumit.

Vaikka keikkailu sujui alkoi bändin perusta hajota, sillä soittajat riitelivät paljon ja bändiin syntyi ”pyöröovi-ilmiö” jossa soittajia tuli ja meni jatkuvalla syötöllä. Uudet levyt eivät myyneet hyvin eivätkä nousseet listoille. Sopimus United Artist -yhtiön kanssa päättyi ja  bändi menetti alkuperäisen managerinsa. He yrittivät siirtyä Atlantic Recordsille ja pääsivätkin tekemään yhden levyn, mutta sekään ei menestynyt, joten sopimusta ei jatkettu.

Riitelyjen lisäksi bändin toimintaa heikensi jäsenien jatkuvasti paheneva huume- ja alkoholiongelma. Tavallaan koko 1970-luku meni Canned Heatilta penkin alle. Alkuperäinen laulaja Bob Hite alkoi olla yhä huonommassa kunnossa ja loppusoitto tuli vuonna 1981, jolloin hän kuoli vain 38-vuotiaana (väitetysti) heroiinin yliannostukseen. Monet luulivat että tämä oli Canned Heatin loppu, mutta toisin kuitenkin kävi…    

Harri Huhtanen 2023       

PUISTOBLUES 1.7.2023 -osa 4

Canned Heat: lyhyt historia – osa 1

Alkuperäisessä lehtiartikkelissa on joitain virheitä, pahin niistä on Alan Wilsonin ikä, jonka sanotaan olleen 24, todellisuudessa hän kuoli 27-vuotiaana.

Myös Canned Heat on yli 50-vuotias bändi ja ilmeisesti se ei ollut edes vuoden 2023 Puistobluesin kuulijoiden keskuudessa kovin tunnettu (!?) koska kukaan ei laittanut keikan jälkeen Setlist FM:ään settilistaa. Tunnistin suurimman osan biiseistä mutta koska en äänittänyt konserttia enkä kirjoittanut biisien järjesteystä live-tilanteessa ylös on ehkä parempi, että tukeudun vain varmoihin lähteisiin että keikasta kuvattuihin Youtube-videoihin.

Ylipäätään kyse on rockhistoriallisesti niin merkittäväst bändistä että ehkäpä on parasta aloittaa siitä mitä kaikkea on tapahtunut kuluneen 58 vuoden aikana!

Canned Heatin perustivat vuonna 1965 kaksi blues-intoilijaa Alan Wilson ja Bob Hite, joilla oli varsin laaja tietämys Amerikkalaisesta bluesista 1920- luvulta lähtien.  Esiintymiset 1960-luvulla Montereyn ja  Woodstockin festivaaleilla tekivät bändistä maailmankuulun. Hite hoiti laulun ja Wilson soitti kitaraa ja huuliharppua. Henry Vestine soitti myös kitaraa, bassossa oli Larry Taylor ja rummuissa Adolfo de la Parra.

Bändin kolmesta  kappaleesta Going Up the Country, On the Road Again, ja Let’s Work Together  tuli kansainvälisiä hittejä. Bändin debyyttialbumi Canned Heat ilmestyi kesällä 1967. Seuraavana vuonna ilmestyi Boogie with Canned Heat, joka  myös sai kriitikoilta hyvät arvostelut. Montereyn ja Woodstockin ohella erittäin merkittävä oli bändin esiintyminen Newportin festivaaleilla 1968. Tämän jälkeen bändi lähti ensimmäiselle Euroopan kiertueelleen ja esiintyi mm. Englannin ja Saksan suosituimmissa rockohjelmissa.   Euroopan kiertueen jälkeen bändi julkaisi 1968 vielä kolmannen albuminsa Living the Blues  , joka myös menestyi hyvin. Kesällä 1969, vähän ennen Woodstockia, bändi julkaisi neljännen albuminsa Hallelujah  , joka myös sai kriitikoilta kehuja. 1970 bändi lähti toiselle Euroopan kiertueelleen ja äänitti sitä ennen viidennen albuminsa Future Blues . Toisen Euroopan kiertueen keikoista julkaistiin myöhemmin live-albumi Canned Heat ’70 Concert Live in Europe .

Rockissa menestys voi kuitenkin loppua lyhyeen tai ainakin odottamattomia takaiskuja voi tulla. Bändin legendaarinen kitaristi Alan Wilson  teki barbituraateilla itsemurhan syyskuussa 1970, hän oli vasta 27-vuotias. Tämä asetti bändin loistavasti alkaneen uran monien kysymysten eteen. Bändi päätti kuitenkin jatkaa, mutta oliko se enää sama ilman Wilsonin omintakeista kitarointia?           

Harri Huhtanen 2023