Tubular Bells kuuluu niiden harvalukuisten levyjen joukkoon johon ei kyllästy vaikka vuosikymmenet vaihtuvat. Tämä levy ei vanhene eli nyt kun 50 vuotta on kulunut albumin julkaisusta voidaan oikeutetusti sanoa että Tubular Bells on todellinen klassikkoalbumi. Se on albumi ajalta ennen henkilökohtaisia tietokoneita, ajalta ennen Internettiä, ajalta ennen sosiaalisen median sovelluksia, ajalta ennen 100 TV-kanavan ristitulta, ajalta ennen kännyköitä, ajalta ennen Youtubea, ajalta ennen striimauspalveluita, ajalta jolloin rockmusiikkia kuunneltiin vinyylilevyiltä ja ajalta jolloin tiedot levyistä luettiin painetuista rocklehdistä. Siihen aikaan informaatio oli niukempaa, jolloin ihmisen oli helpompi keskittyä asioihin. Nykyään kaikki on liian nopeatempoista ja siksi keskittyminen yksittäisiin asioihin on vaikeaa.

Tublar Bells on alle tunnin mittainen sävelteos eli 1970-luvulla sen kuuntelu alusta loppuun ei ollut vaikeaa, varsinkin kun edellä mainittuja häiritseviä tekijöitä ei ollut vielä olemassa.  Se oli hieno matka erilaisten äänimaisemien ja tunteiden vuortistoradalla!  Mike Oldfield on vuosikymmenien kuluessa julkaissut monenlaisia versioita tästä alkuperäisestä klassikkoalbumista. Tubular Bells II ja erityisesti Tubular Bells III olivat kovin erilaisia kuin alkuperäinen albumi.  Maailmanlaajuisesti ne eivät menestyneet yhtä hyvin kuin alkuperäinen albumi. Tubular Bells III on kuitenkin niin erilainen kuin alkuperäinen albumi että tavallaan olisi ollut reilua nimetä se joksikin muuksi, mutta Tubular Bellsin myyntivoima on niin suuri, että Mike ei ehkä uskaltanut nimetä sitä uudeksi albumiksi. Mike julkaisema Tubular Bells 2003   sen sijaan  menee aika yksi yhteen alkuperäisen vuoden 1973 albumin kanssa. Suurin ero alkuperäiseen on se, että nyt kappaleet on nimetty eli niitä on tällä levyllä 17 kun alunperin Tubular Bells julkaistiin siten ,että albumin ykköspuolen nimi oli part I ja kakkospuolen nimi oli part 2 eli yksittäisiä kappaleita ei ollut mitenkään eritelty. Minusta tämä päivitys oli hyvä veto Mikelta sillä sekä ykkös- että kakkospuolella teemat ja kappaleet vaihtuvat niin nopeaan tempoon että on tärkeää nimetä erilliset kappaleet.

Miten sitten Robin A. Smithin  vuonna 2022 julkaisema  Tubular Bells: Reimagined – 50th Anniversary Recording  vertautuu Miken omaan vuoden 2003 julkaisuun? Olisi ehkä omituista sanoa että Smithin versio on parempi, mutta sen voin sanoa että se on erilainen, mutta ei liian erilainen. Alkuperäisellä levyllä junnaavat rockelementit tuntuivat ajoittain vähän häiritseviltä. Smith kirjoittaa ettei hän ole muuttanut melodioita ja se pitää paikkansa, mutta hän on lisännyt teokseen musiikillisia elementtejä jotka tavallaan tekevät siitä entistä paremman.  Kaikkia Smithin ratkaisuja en allekirjoita, mutta parhaimmillaan hän on kuitenkin lisännyt teoksen musiikillista arvoa.                 

Turun Sanomien konserttiarvostelussa pidettiin puutteena sitä ettei maestro itse ollut paikalla. No, kun menen Turun konserttitaloon kuuntelemaan Mozartin tai Beethovenin teoksia niin en oleta että tekijät olisivat paikalla, vaan menen kuuntelemaan niitä teoksia. Populaarimusiikissa tämä tekijän puuttuminen on edelleen  vähän vieras ajatus, mutta väistämättä joudumme sen hyväksymään vuosien saatossa eli teokset ja kappaleet joita rakastamme eivät enää ole alkuperäisten tekijöiden esittämiä, vaan ne siirtyvät uusien tekijöiden vastuulle.     

Harri Huhtanen 2024