Päivitys 14.2.2026. Tilasto-ohjelmasta huomaan että tätä 20 vuotta sitten vanhaan Winterludeen (2006) kirjoittamaani artikkelia on luettu viime päivinä todella ahkerasti ja syykin on selvä: Tabula Rasa on aktivoitunut lähes 50 vuoden tauon jälkeen ja lähtenyt kiertueelle! Kokoonpano on muuttunut melkoisesti, mutta siitä tarkemmin myöhemmissä artikkeleissani. Hienoa, että tämä bändi jatkaa! Olen iloinen ja ostin lipun Turun keikalle, joka tapahtuu huhtikuussa 2026! Tulevan keikan tiimoilta olen myös ottanut bändin molemmat albumit (hehän julkaisvat vain kaksi studioalbumia) tehokuunteluun ja nyt täytyy todeta että 20 vuodessa näkemykseni bändin debyyttilevystä on muuttunut melkoisesti. Siksi katsoin aiheellisesksi kirjoittaa tämän päivityksen. En kuitenkaan poista alkuperäistä artikkelia, koska se kuvastaa hyvin sitä miten kuulijan näkemys jostain levystä voi vuosien kuluessa muuttua paljonkin. Olen kuunnellut viimeisen 40 vuoden aikana satoja, voisi sanoa jopa tuhansia keskinkertaisia rocklevyjä enkä niistä ole yleensä kirjoittanut koska en ole pitänyt sitä mielekkäänä ajankäyttönä. Onneksi kirjoitin Tabula Rasan debyytistä, vaikken vielä vuonna 2006 ymmärtänytkään sen arvoa. Nyt voin vuoden 2026 syvällä rintaäänellä todeta, että tämä on HYVÄ levy! Ei siis missään tapauksessa keskinkertainen. Mikä on muuttunut alkuperäisestä arviostani? Monikin asia. Alunperin en arvostanut Alatalon tekstityksiä, mutta nyt arvostan. Uusi suosikkini on Tuho -kappale, joka on mm. Ukrainan neljä vuotta jatkuneen sodan vuoksi hyvinkin ajankohtainen. Toinen uusi suosikkini on Gryf: hieno melodia ja mainio sanoitus! Eli jos 8 kappaleen levyllä on peräti 4 erinomaista biisiä ei voida enää puhua keskinkertaisesta levystä, vaan suomalaisessa mittakaavassa pienestä proge-klassikosta!

Levyn sisältö:

1. Lähtö – 3.51 (säv. Heikki Silvennoinen, san. Mikko Alatalo)
2. Miks’ ette vastaa vanhat puut – 3.01 (säv. Silvennoinen, san. Alatalo)
3. Tuho – 6.32 (säv. Silvennoinen, san. Alatalo)
4. Gryf – 6.17 (säv. Silvennoinen, san. Alatalo)
5. Tyhjä on taulu – 4.04 (säv. Silvennoinen/Tapio Suominen, san. Alatalo)
6. Nyt maalaan elämää… – 4.00 (säv. Silvennoinen/Jarmo Sormunen, san. (instrumentaali))
7. Vuorellaistuja – 8.10 (säv. Silvennoinen, san. Tapio Keskitalo)
8. Prinssi – 3.10 (säv. Silvennoinen, san. Alatalo)

Soittajat: Heikki Silvennoinen – kitara /  Jukka Leppilampi – laulu / Tapio Suominen – bassokitara / Asko Pakkanen – rummut / Jarmo Sormunen – huilu

Parinkymmenen vuoden tauon jälkeen minun ja Tabula Rasan tiet kohtasivat syksyllä 2005 kun käsiini osui Free Record Shopin ale-laarissa bändin debyyttilevy TABULA RASA (1975). Ostin samalla kertaa niin paljon levyjä, että kuunteluun levy pääsi vasta nyt tammikuussa 2006.  Levyarvostelun lähtökohdat ovat siinä mielessä neitseelliset, etten tiedä paljon mitään bändistä. Muistan olleeni joskus 1974/75 heidän keikallaan Porissa. Jossain vaiheessa 1980-luvulla ostin eräältä tutultani bändin singlen. Lisäksi muistelen nähneeni TV:ssä heistä tehdyn dokumentin joskus 1990-luvulla. Harmittaa kun en silloin saanut ohjelmaa videolle. Dokumentti oli tehty tyyliin: missä he ovat nyt? Siinä oli muutamia kivoja arkistopätkiä. Bändi muistaakseni hajosi punkin valtaannousun myötä. Silvennoinen taisi dokumentissa valitella, ettei Suomessa 1980-luvulla ollut enää paikkoja, joissa olisi voinut soittaa proge-musiikkia ja aivan varmaan Love Recordsin konkurssi vaikutti myös bändin katoamiseen.

Bändin soittajista ainoa, jonka ennestään tunsin nimeltä oli Kummeli-mies Heikki Silvennoinen. Tosin ennen tätä päivää, en tietänyt juuri mitään hänen osuudestaan bändin tuotannossa. Tiesin vain, että hän soitti kitaraa bändissä.

Tabula Rasa on jännä ilmiö suomalaisen rockmusiikin lyhyessä historiassa. Bändi on näköjään saanut valtavasti vaikutteita englantilaisesta proge-musiikista. Soitossa on paljon dramatiikkaa ja sanoitukset ovat kovin mahtipontisia ja (teko)taiteellisia.

Olen tänään kuunnellut levyn putkeen neljästi ja täytyy sanoa, että hirveän ristiriitaisia tunteita tämä taidepläjäys minussa aiheuttaa. Parasta levyssä on MUSIIKKI. Vasta tekstivihkosta lukiessa minulle paljastui, että KAIKKI kappaleet ovat Silvennoisen säveltämiä. Tosin Jarmo Sormunen (huilu) ja Tapio Suominen (basso) on merkitty muutamassa kappaleessa säveltäjäpareiksi. Eniten minua hämmentävät tällä levyllä sanoitukset, jotka kuulostavat pahimmillaan kovin tekotaiteellisilta ja vanhentuneilta. Tekstivihkosta tekijäksi paljastui Mikko Alatalo! Oho. No, aika oli silloin toinen. Myöhemminhän Mikko on tehnyt kovin toisenlaisia sanoituksia.

Elämää Tabula Rasan jälkeen. Kuvassa 3. vasemmalta Jukka Leppilampi 2000-luvun keikalla. 

Levyn kolme ensimmäistä kappaletta kuulostavat minusta pahasti vanhentuneilta ja ajoittain sanoitukset tökkivät pahasti. Kappaleet 4.-6. kuulostavat jo siedettäviltä, Gryfissä on jo aika hienoa jammailua. Ja…oneksi lopussa kiitos seisoo, sillä loppua kohden arkistopölyn alta kuoriutuu myös ELÄVÄÄ proge-musiikkia. Tämän lyhyen levyn sisällöstä huomattavan osan (ja aiheellisesti) on saanut Sivennoisen yli 8 minuuttinen mestariteos Vuorellaistuja, joka myös on levyn ainoa kappale jota Alatalo EI ole sanoittanut. Hieno kappale! Parasta suomalaista progea sitten Wigun ja Pressan!  Myös levyn päätöskappale Prinssi ansaitsee erityismaininnan.  Ilman kappaleita 7. ja 8. tämä suomalaisen progen unohdettu klassikko olisi minusta saanutkin jäädä unohduksiin, mutta nämä levyn päätöskappaleet ovat niin hyviä, että päätin tehdä kunniaa lähes unohdetulle bändille ja kirjoittaa levystä arvostelun. Heikki Silvennoinen on selvästi erittäin lahjakas mies!
Kokonaisuutena edes nostalgia-arvo ei kuitenkaan riitä nostamaan tätä levyä mestarisarjaan.

Parhaiden kappaleiden ansiosta hieman keskinkertaista parempi levy  * * * +

Harri Huhtanen 2006