Kun olin nuori, Astral Weeksillä oli hurja maine. ”Valistuneissa” rockpiireissä levyä pidettiin täydellisenä. Jotkut jopa puhuivat maailman parhaasta levystä, joka luonnollisesti oli hypeä.  Kuuntelin nyt illalla tämän levyn ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen. Ei Astral Weeks ole maailman paras levy, mutta erittäin MERKITTÄVÄ rocklevy tämä kuitenkin on. Van Morrisonin laajassa tuotanossa tämä kipuaa lähelle kärkeä. Siitä on niin pitkä aika kun olen intensiivisesti kuunnellut Van Morrisonia, etten uskalla tässä vaiheessa tarkkaan määritellä Astral Weeksin sijoitusta maestron koko tuotannossa, mutta uskoisin, että levy sijoittuu kevyesti viiden parhaan joukkoon. Niissä harvoissa kirjoituksissa, joissa Astral Weeksiä on kritisoitu, on väitetty, ettei levyllä ole kunnollisia melodioita. Osittain tämä kritiikki on perusteltua, siinä mielessä, että teos on rakenteeltaan hyvin ”itämainen”. Melodiat toistuvat melko samanlaisina, sellaisia suuria draamallisia kaaria, joita on esim. Zeppelinin levyillä ei tällä levyllä ole. Astral Weeks on hyvin tasapainoinen, mutta kriitikko voisi myös väittää sitä myös ”tasapaksuksi”. Monissa kappaleissa voimakkain tehokeino on toisto. Alulla, keskiosalla ja lopulla ei ole suurta eroa. Levyn musiikki ikään kuin alkaa keskeltä loppumatta koskaan. Toinen tyylillinen piirre tällä levyllä on jazz. Oikeastaan on väärin puhua pelkästä rocklevystä, sillä rockin lisäksi  monissa Astral Weeksin kappaleissa on myös jazz-elementtejä. Musiikillisesti teos on hyvin viimeistelty kokonaisuus. Tällä levyllä sanat selvästi palvelevat musiikkia eikä päinvastoin.

Harri Huhtanen 2006