Tunne on musiikin kuuntelussa erittäin tärkeä elementti ja vaikka myös minun oli varsin pitkään hyvin vaikea ymmärtää miksi Elvistä kutsutaan kuninkaaksi, niin kyllä se minulle vähitellen on avautunut. Tärkein syy siihen lienee se, että miljoonat ihmiset ympäri maailmaa rakastavat EDELLEEN hänen musiikkiaan. Jos Elvis heräisi henkiin ja ilmoittaisi tekevänsä kiertueen, myytäisiin kaikki konsertit loppuun alta aikayksikön. Elvis on myytti täydellisestä rocksankarista. Eniten Elvis vetoaa naisiin, mutta myös yllättävän monet miehet ovat ottaneet hänet omakseen. Kerran radiossa haastateltiin erästä Suomen Elvis-yhdistyksen miesaktivistia ja hän kertoi kuuntelevansa joka päivä 3-4 tuntia Elviksen musiikkia. Se kertoo minusta aika paljon siitä hartaudesta millä Elvis-fanit idoliaan palvovat.

Minulla ei ole kuin muutamia Elviksen levyjä, mutta olen äänittänyt kaikki TV:stä tulleet Elvis -ohjelmat ( äänitteiden yhteiskesto on muistaakseni yli 10 tuntia) ja eräs aika tuore dokumentti teki minuun vaikutuksen. Siinä pöhöttynyt ja pilleripöhnäinen Elvis esiintyi Las Vegasissa. Hiki virtasi ja niistä kuvista näki ,että mies oli rapakunnossa, mutta laulu kulki entiseen malliin, tietyssä mielessä jopa paremmin siinä suhteessa, että nuoruuden uhon tilalle oli tullut ikääntymisen ja kovan keikkaelämän mukanaan tuomaa tulkinnan syvyyttä. Se teki vaikutuksen. En tiedä minkälaisia Las Vegas -konsertit olivat kokonaisuudessaan, mutta dokumenttiin valitut palat olivat kyllä erittäin upeaa kuultavaa. Tavallaan aloin diggailla loppuaikojen Elvistä enemmän kuin alkuaikojen energistä ja seksikästä lanteiden heiluttajaa.