The Never Ending Tour bandin soittajat vuosina 1988-1999

pat06-26-89carine-b

 

Kirjoitin New Morningissa NM49 (30/12/1996) mm. ”täydellisen” selvityksen
Dylanin NET-bändin (1988-1996) siihen mennessä tapahtuneista miehistön vaihdoksista.
Nyt olisi varmaan korkea aika laatia uusia listaus.   Alla on lueteltu Never Ending Tour bändin vakituiset muusikot kesäkuusta 1988 kesäkuuhun 1999.

 1. NET Band  (7.6.1988 – 7.6.1989)  (a)
Georg Edward Smith,  kitara
Kenny Aaronson, basso
Christopher Andrew Parker, rummut

2. NET Band  (8.6.1989 – 27.1.1991)  (b)
Tony Garnier korvaa Aaronsonin, Smith ja Parker jatkavat.

3. NET Band (28.1.1991 – 17.3.1992)
Uusina bändiin otetaan  J.J. Jackson, kitara ja Ian Wallace, rummut.  Garnier jatkaa basistina.

4. NET Band (18.3.1992 – 26.4.1992)
Uutena mukaan tulee Bucky Baxter, steel-kitara ja mandoliini. Muut jatkavat.

5. NET Band (27.4.1992 -11.6.1992)
Charlie Quintana korvaa rummuissa Ian Wallacen. Muut jatkavat.

6. NET Band (12.6.1992 – 16.10.1996)
Winston Watson korvaa rummuissa Charlie Quintanan. Ilmeisesti Dylan on hyvin tyytyväinen  tähän kokoonpanoon, sillä se oli 1990-luvun pitkäikäisin NET-bändi. Kokoonpano Jackson – Garnier – Baxter – Watson soitti yhdessä yli 400 keikkaa!

7. NET Band (17.10.1996 – 30.3.1997)
David Kemper korvaa rummuissa Winston Watsonin. Muut jatkavat.

8. NET Band (31.3.1997 – 4.6.1999)
Larry Campbell tulee kitaristiksi ”potkut” saaneen Jacksonin tilalle. Muut Jatkavat.

9. NET Band (5.6.1999 – ???)
Baxter eroaa/saa potkut?!  Hänen tilalleen bändiin Dylan valitsee kitaristi Charlie Sextonin,  joka saa ”tulikasteensa” Dylan-Simon yhteiskiertueen avauskonsertissa Denverissä.

Muusikko- ja soitinkohtainen listaus näyttää siis seuraavanlaiselta:

KITARA (I)
G.E. Smith  1988, 1989, 1990
J.J. Jackson 1991, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996, 1997
L. Campbell 1997, 1998, 1999

KITARA (II)
B. Baxter 1992, 1993, 1994, 1995, 1996, 1997, 1998, 1999
C. Sexton 1999

BASSO
K. Aaronson 1988, 1989
T. Garnier  1989 – ? (Dylanin pitkäaikaisin NET-muusikko!)

RUMMUT
C.Parker 1988, 1989, 1990
  I. Wallace 1991, 1992
C. Quintana 1992
W. Watson 1993, 1994, 1995, 1996
D. Kemper 1996, 1997, 1998, 1999
buen08-10-91sa-f

 

Huomautuksia yllä olevaan listaukseen:
(a) Soittajien kiinnityksen ajankohdat eivät noudata kiertueaikataulua, vaan kronologiaa  eli olen merkinnyt kunkin soittajan kiinnityksen kestävän siihen saakka kunnes hänet TODELLA  on korvattu enkä siihen päivään, jolloin hän on lähtenyt / saanut potkut. Jos en olisi    merkinnyt kiinnityksiä näin, olisi bändiin kokoonpanoon kiertuetaukojen ajaksi tullut merkillisiä aika-aukkoja!
(b) Loppuvuodesta 1990, ennen Smithin lähtöä bändissä vieraili peräti viisi kitaristia,
ilmeisesti auditointi -tarkoituksissa. Niinpä en ole ollenkaan ottanut listaukseeni muutamien päivien     mittaisia mieshistövaihdoksia, vaan ainoastaan ne muutokset, jotka on tarkoitettu pitkäaikaisiksi.

(alkuperäinen artikkeli julkaistu Goessa)

Harri Huhtanen 1999

Mainokset

Bob Dylanin keikoilla 1997-1999

Kirjoitus on julkaistu alunperin GOE:ssa 1999.

Itävallassa oli hauskaa ja konsertit olivat hyviä, mutta samanlaisia ”maagisia”
tuntemuksia ei jostain syystä syntynyt kuin kesällä 1998 Leipzigin legendaarisessa
konsertissa.  Wien, Graz ja Linz eivät myöskään turismin kannalta vetäneet vertoja
Berliinille, jossa oli aivan oma, todella upea atmosfäärinsä!  Haluan ehdottamasti vielä
joskus palata Berliiniin, joka päinvastoin kuin olin kuvitellut ei ollut urbaanin kylmä,
vaan pikemminkin romanttinen ja kaunis!  Suosittelen lämpimästi.
Itse asiassa Itävallassa ajattelin, että voisin hieman harventaa näitä Dylan-”pyhiinvaellus-matkojani”.  Ehkä konsertit joka toinen vuosi riittäisivät… Näin siis ajattelin Itävallassa. 100197csTaisin olla vähän sekaisin.  Niin kuin Leonard Cohen (muistaakseni) laulaa: ”There ain’t no cure for love”. Nyt – kaksi viikkoa matkani jälkeen – tekee taas mieli uuteen Dylan -konserttiin!  Aivan sama ilmiö kuin Bournemouth-Cardiff -matkalla syksyllä 1997.  Olin silloin hyvin väsynyt ja kun vielä siirtyminen Bournemouthista Cardiffiin tapahtui erittäin kireällä aikataululla, niin rupesin miettimään mitä järkeä siinä oli: keski-ikäinen mies ravaa Dylanin perässä hiki hatussa kuin jokin 15-vuotias teini!  Mutta pari viikkoa tylsässä  Turussa selvitti taas pään. En katunut enää yhtään ja lisää teki mieli!

Vaikka TOOM on hyvä levy, lienee jo tässä vaiheessa selvää, että KESTÄVIMMÄT klassikkonsa Dylan teki 1960-luvulla.  Vuodesta 1988 eteenpäin korkeinta taidetta Dylan on tehnyt  lavalla.  The Never Ending Tour eli NET on 1960-luvun levytysten ohella hänen uransa upein taideteos, ihmiset eivät  vain vielä miellä NETtiä taideteokseksi samalla tavoin kuin minä.  Kuten Dylan sanoi: ” En usko, että minua ymmärretään kunnolla sataan vuoteen…”.  Muuttaisin mielelläni  lausunnon muotoon: ”En usko, että NETtiä  ymmärretään kunnolla sataan vuoteen…”. Viime vuosina on ollut tärkeintä nähdä Dylan livenä.  Se on nykyään Dylan-harrastuksen korkein muoto!  CD:eitä, videoita, kirjoja, lehtiä jne. voi hankkia jälkeenpäin, mutta  Dylanin konsertit omin silmin todistettuna elävät vain tässä ja nyt.  Siksi aion EDELLEEN käydä vuosittain Dylanin konserteissa.Se on kallista, mutta se on sen arvoista!

Harri Huhtanen   1999   

P.s. vuonna 2016 Dylanin setissä on Bournemouthissa 1997 kuulluista kappaleista enää kaksi: Love Sick sekä Tangled Up In Blue .

           

Bob Dylan: Blowing In The Wind (1963)

Alla oleva kirjoitus on alunperin julkaistu suomalaisessa Dylan-sähköpostikerhossa The Ghost Of Electricity eli GOE, joka aloitti toimntansa vuonna 1999 ja toimii edelleen. Kerhoon pääsee mukaan lähettämällä ADMINille postia osoiteeseen huhtanen@netti.fi.    

3983665 Tiedättekö mikä minusta on parasta Dylanin lauluissa? Ajattomuus.  Monet Dylanin klassiset laulut ovat ajattomia. Dylan on viime kesän Leipzigin keikan (1998) jälkeen soittanut melko säännöllisesti konserteissaan Blowing In The Windiä. BITW oli vuosia ”hyllyllä”, mutta viime kesän Saksan konserteissa Dylan yllättäen otti kappaleen takaisin  ohjelmistoon.  BITW on kuultu encorena myös viime päivien Espanjan konserteissa.

Linzin ja Grazin konserttien (1999) välissä Dylan matkustaa Sloveniaan, joka vielä minun nuoruudessani oli osa suurta  ja mahtavaa
”isä” Titon johtamaa Jugoslaviaa!  Bob konsertoi keskiviikkona (28.4.)
Ljubljanassa, josta on linnuntietä matkaa sotaakäyvään Serbiaan
vain noin 300km.  Kun Dylanin manageritoimisto  sopi konsertista ei varmaan
kukaan arvannut, miten laaja katastrofi Balkanin aluetta
kohtaisi huhtikuussa.

Historia toistaa itseään. Dylan konsertoi viimeksi entisessä
Jugoslaviassa vuonna 1991, hieman ennen laajan ja tuhoisan
sisällissodan alkua.  Hän esiintyi 10.6.91  Ljubljanassa ja
heti seuraavana päivänä Belgradissa.  No, nyt Dylanilla ei ole asiaa
Belgradiin, sillä tuskin serbipoliitikot antaisivat hänen enää
laulaa:

…and how many ears must one man have
     Before he can hear people cry?
     Yes, and how many deaths will it take till he knows
     that too many people have died?
     The answer, my friend, is blowing in the wind,
     the answer is blowin’ in the wind.          

Harri Huhtanen  1999