Kuvassa legendaarinen Concord Pavilion, jossa Dylanin aloitti yhä edelleen jatkuvan Päättymättömän kiertueensa.

TNET:in lähtölaukaus koettiin siis  7.kesäkuuta 1988 Concordissa, Kaliforniassa.         Alla konsertin settilista:

1. Subterranean Homesick Blues –  LD !
2. Absolutely Sweet Marie – LD !
3. Masters Of War
4. You’re A Big Girl Now
5. Gotta Serve Somebody
6. In The Garden
7. Man Of Constant Sorrow (trad. arr. by Bob Dylan)
8. Lakes Of Pontchartrain (trad.) – LD !
9. Boots Of Spanish Leather
10. Driftin’ Too Far From Shore – LD !
11. Gates Of Eden
12. Like A Rolling Stone
13. Maggie’s Farm

Konsertti kesti vain 70 minuuttia. Se myös oli uutta. Dylan halusi kokeilla lyhyitä vaihtuvia settejä, mutta aika pian kiertueen alun jälkeen yleisön protestit muuttuivat niin voimakkaiksi että Dylanin oli pakko pidentää settiään. Jos joku ajattelee että Dylan soittaa vuodesta toiseen samoja biisejä, niin erehtyy siinä pahasti, sillä nyt kun katson Concorden settilistaa, niin siinä ei ole enää yhtään sellaista kappaletta jota Dylan olisi esittänyt kosenrteissaan pitkään aikaan. Kyseisellä keikalla kuultiin myös peräti neljä live-debyyttiä (LD!). Lisäksi viidentenä mainittakoon Man Of… jota Dylan ei ollut soittanut livenä vuoden 1961 jälkeen!  Mielenkiintoinen keikka siis. Kuultavissa kokonaisuudessaan Youtubessa.

Harri Huhtanen 2018

Valitettavasti Dylanin The Never Ending Tourin keikoista vain muruisia on julkaistu virallisesti. Bootleggarit ovat siksi olleet aktiivisia ja sadoista TNET-keikoista on julkaistu bootleg -levy ja lisäksi Dylanin konserteissa soittamista harvinaisista cover-biiseistä on julkaistu useampi bootleg -CD, joista yhden kansikuva oikealla… 

Dylanin 7.kesäkuuta 1988 aloittama TNET (The Never Ending Tour) on nyt siis jatkunut 30 vuotta putkeen ja keikkoja on tällä uskomattoman pitkällä kiertueella ollut lähes 3000 kappaletta! Dylan on kiertänyt kaikki maanosat ja kymmeniä eri maita TNET:in aikana. Kukaan ei tiedä onko tällainen keikkamaraton ollut suunniteltua. Tosin Dylan jo 1970-luvulla Allen Ginsbergin kanssa keskustellessaan haaveili kiertueesta joka ei päättyisi koskaan.  Samansuuntaisia lausuntoja Dylan antoi vuonna 1984 Euroopassa, joten saattaa olla että hän on tätä suunnittelut pitkään ja hartaasti.

Maailmasta löytyy varmaan useita artiseja, jotka ovat tehneet yli 3000 keikkaa, mutta Dylanin kohdalla tämän saavutuksen tekee ainutlaatuiseksi se, että hänen faninsa ovat niin intohimoisia että lähes kaikki noista 3000 keikasta on äänitetty ja lisäksi suuri osa äänitteistä on niin hyvätasoisia että Sony voisi milloin tähansa julkaista ne.  Tähän mennessä TNET:iä ei ole kunnolla dokumentoitu virallisissa julkaisuissa, koska Sony on 2010-luvulla keskittynyt 1960-luvun Dylan -äänitteiden julkaisuun. Mutta uskon ,että TNET:in aika on vielä tulossa. Vuonna 2016 ilmestynyt The Live Recordings 1966 oli ehkä testi siitä, miten moni Dylan fani on valmis ostamaan kokonaisia kiertuepaketteja. 36 CD:tä on sentään aikamoinen pläjäys musiikkia,varsinkin kun nykyään suositaan lyhyttä ilmaisua.

TNET jatkuu ja kuluneen 30 vuoden aikana Dylan on heittänyt satoja uskomattoman hyviä keikkoja, joista on olemassa julkaisukelpoiset äänitteet!  Uskallan siis ennustaa, ettei Dylan fanien elämä on muuttumassa tylsäksi lähimmän 50 vuoden aikana, koska arkistojen aarteita ja erityisesti erinomaisia TNET -keikkoja, jotka vain odottavat virallista julkaisuaan, on niin valtavan paljon.

Harri Huhtanen 2018

Vuonna 1988 Dylan päätti palata pienimuotoisempiin esityksiin. Hän kokosi ympärilleen pienen, mutta rokkaavan säestysryhmän, johon kuuluivat Georg Edward Smith (kitara), Kenny Aaronson (basso)
ja  Christopher Andrew Parker (rummut). Ryhmä soitti tiukkaa perusrokkia ja setit olivat aluksi kovin lyhyitä, mutta kun tästä tuli valituksia, suostui Dylan pidentämään settiään.

En tiedä oliko Dylan jo tuossa vaiheessa päättänyt jäädä pysyvästi tien päälle, mutta joka tapauksessa vuodesta 1988 lähtien Dylan on ollut joka vuosi kiertueella, yleensä konsertteja on ollut 80-120  vuodessa. Päättymättömän kiertueen käsitteen Dylan loi joko tarkoituksellisesti tai vahingossa itse loppuvuoden 1989 haastattelussa, jossa  lehtimies  Adrian Deevoy ensimmäisenä esitteli suurelle yleisölle termin The Never Ending Tour. Artikkeli ilmestyi Q Magazinessä joulukuussa 1989.  Alla pätkä tästä haastattelusta:

AD  ’Tell me about this live thing. You’ve gone straight into this tour again — one tour virtually straight into the next one.’
Dylan  ’Oh, it’s all the same tour.’
AD  ’It’s the Never Ending Tour?’
Dylan (unenthusiastically) ’Yeah, yeah

Harri Huhtanen 2018

Bob Dylan oli keikkaillut enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo vuodesta 1960 lähtien. Aluksi pieniä soolokonsertteja, sitten vuonna 1963 Joan Baezin vanavedessä keikkoja ympäri USA:aa.  Erityisesti vuodet 1964-66 Dylan oli ahkerasti tien päällä. Vuonna 1966 hän lähti kanadalaisen, myöhemmin  The Band -nimellä tunnetun yhtyeen kanssa ensimmäiselle maailmankiertueelleen, joka ulottui  Australiaan, Ruotsiin, Tanskaan, Ranskaan, Irlantiin ja Iso Britanniaan. Sitten seurasi pitkä tauko. Comeback -kiertueelle Dylan lähti The Bandin kanssa vasta 1974. Vuosina 1975-76 Dylan keikkaili USA:ssa ja Kanadassa. Vuonna 1978 oli vuorossa toinen maailmankiertue, joka oli aivan eri luokkaa kuin 1966 ”minikiertue”. Nyt keikkoja oli jo yli 100 ja uusien keikkamaiden listalle pääsivät Japani, Uusi-Seelanti, Hollanti ja Saksa. Vuonna 1979-80 Dylan keikkaili ympäri Pohjois-Amerikkaa ja vuonna 1981 hän lähti kolmannelle Euroopan kiertueelleen. Tällä kiertueella Dylan esiintyi ensimmäistä kertaa Norjassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Neljäs Euroopankiertue järjestettiin vasta vuonna 1984 ja nyt uusina maina mukana olivat Belgia, Italia ja Espanja. Vuonna 1986 Dylan keikkaili alkuvuodesta Uudessa-Seelannissa, Australiassa ja Japanissa ja sen jälkeen taas Pohjois-Amerikassa. Heinäkuussa 1987 oli vuorossa harvinainen kuuden keikan yhteiskiertue Grateful Deadin kanssa USA:ssa. Syksyllä 1987 Dylan suuntasi Tom Pettyn bändin kanssa jo viidennelle Euroopankiertueelleen ja tällä kiertueella Dylan debytoi  Israelissa ja Suomessa.  Vuosina 1966-1987 Dylanilla oli siis usein välivuosia, jolloin hän ei konsertoinut, pisin tauko oli vuosina 1967-1973, jolloin hän ei lähtenyt ollenkaan kiertueelle. Vuosi 1988 muutti kuitenkin kaiken!  Tosin en tiedä tiesikö Dylan sitä vielä silloin.  (jatkuu…)

Harri Huhtanen 2018

 

 

 

Kirjoitin New Morningissa NM49 (30/12/1996) mm. ”täydellisen” selvityksen
Dylanin NET-bändin (1988-1996) siihen mennessä tapahtuneista miehistön vaihdoksista.
Nyt olisi varmaan korkea aika laatia uusia listaus.   Alla on lueteltu Never Ending Tour bändin vakituiset muusikot kesäkuusta 1988 kesäkuuhun 1999.

 1. NET Band  (7.6.1988 – 7.6.1989)  (a)
Georg Edward Smith,  kitara
Kenny Aaronson, basso
Christopher Andrew Parker, rummut

2. NET Band  (8.6.1989 – 27.1.1991)  (b)
Tony Garnier korvaa Aaronsonin, Smith ja Parker jatkavat.

3. NET Band (28.1.1991 – 17.3.1992)
Uusina bändiin otetaan  J.J. Jackson, kitara ja Ian Wallace, rummut.  Garnier jatkaa basistina.

4. NET Band (18.3.1992 – 26.4.1992)
Uutena mukaan tulee Bucky Baxter, steel-kitara ja mandoliini. Muut jatkavat.

5. NET Band (27.4.1992 -11.6.1992)
Charlie Quintana korvaa rummuissa Ian Wallacen. Muut jatkavat.

6. NET Band (12.6.1992 – 16.10.1996)
Winston Watson korvaa rummuissa Charlie Quintanan. Ilmeisesti Dylan on hyvin tyytyväinen  tähän kokoonpanoon, sillä se oli 1990-luvun pitkäikäisin NET-bändi. Kokoonpano Jackson – Garnier – Baxter – Watson soitti yhdessä yli 400 keikkaa!

7. NET Band (17.10.1996 – 30.3.1997)
David Kemper korvaa rummuissa Winston Watsonin. Muut jatkavat.

8. NET Band (31.3.1997 – 4.6.1999)
Larry Campbell tulee kitaristiksi ”potkut” saaneen Jacksonin tilalle. Muut Jatkavat.

9. NET Band (5.6.1999 – ???)
Baxter eroaa/saa potkut?!  Hänen tilalleen bändiin Dylan valitsee kitaristi Charlie Sextonin,  joka saa ”tulikasteensa” Dylan-Simon yhteiskiertueen avauskonsertissa Denverissä.

Muusikko- ja soitinkohtainen listaus näyttää siis seuraavanlaiselta:

KITARA (I)
G.E. Smith  1988, 1989, 1990
J.J. Jackson 1991, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996, 1997
L. Campbell 1997, 1998, 1999

KITARA (II)
B. Baxter 1992, 1993, 1994, 1995, 1996, 1997, 1998, 1999
C. Sexton 1999

BASSO
K. Aaronson 1988, 1989
T. Garnier  1989 – ? (Dylanin pitkäaikaisin NET-muusikko!)

RUMMUT
C.Parker 1988, 1989, 1990
  I. Wallace 1991, 1992
C. Quintana 1992
W. Watson 1993, 1994, 1995, 1996
D. Kemper 1996, 1997, 1998, 1999

 

Huomautuksia yllä olevaan listaukseen:
(a) Soittajien kiinnityksen ajankohdat eivät noudata kiertueaikataulua, vaan kronologiaa  eli olen merkinnyt kunkin soittajan kiinnityksen kestävän siihen saakka kunnes hänet TODELLA  on korvattu enkä siihen päivään, jolloin hän on lähtenyt / saanut potkut. Jos en olisi    merkinnyt kiinnityksiä näin, olisi bändiin kokoonpanoon kiertuetaukojen ajaksi tullut merkillisiä aika-aukkoja!
(b) Loppuvuodesta 1990, ennen Smithin lähtöä bändissä vieraili peräti viisi kitaristia,
ilmeisesti auditointi -tarkoituksissa. Niinpä en ole ollenkaan ottanut listaukseeni muutamien päivien     mittaisia mieshistövaihdoksia, vaan ainoastaan ne muutokset, jotka on tarkoitettu pitkäaikaisiksi.

(alkuperäinen artikkeli julkaistu Goessa)

Harri Huhtanen 1999

Kirjoitus on julkaistu alunperin GOE:ssa 1999.

Itävallassa oli hauskaa ja konsertit olivat hyviä, mutta samanlaisia ”maagisia”
tuntemuksia ei jostain syystä syntynyt kuin kesällä 1998 Leipzigin legendaarisessa
konsertissa.  Wien, Graz ja Linz eivät myöskään turismin kannalta vetäneet vertoja
Berliinille, jossa oli aivan oma, todella upea atmosfäärinsä!  Haluan ehdottamasti vielä
joskus palata Berliiniin, joka päinvastoin kuin olin kuvitellut ei ollut urbaanin kylmä,
vaan pikemminkin romanttinen ja kaunis!  Suosittelen lämpimästi.
Itse asiassa Itävallassa ajattelin, että voisin hieman harventaa näitä Dylan-”pyhiinvaellus-matkojani”.  Ehkä konsertit joka toinen vuosi riittäisivät… Näin siis ajattelin Itävallassa. Taisin olla vähän sekaisin.  Niin kuin Leonard Cohen (muistaakseni) laulaa: ”There ain’t no cure for love”. Nyt – kaksi viikkoa matkani jälkeen – tekee taas mieli uuteen Dylan -konserttiin!  Aivan sama ilmiö kuin Bournemouth-Cardiff -matkalla syksyllä 1997.  Olin silloin hyvin väsynyt ja kun vielä siirtyminen Bournemouthista Cardiffiin tapahtui erittäin kireällä aikataululla, niin rupesin miettimään mitä järkeä siinä oli: keski-ikäinen mies ravaa Dylanin perässä hiki hatussa kuin jokin 15-vuotias teini!  Mutta pari viikkoa tylsässä  Turussa selvitti taas pään. En katunut enää yhtään ja lisää teki mieli!

Vaikka TOOM on hyvä levy, lienee jo tässä vaiheessa selvää, että KESTÄVIMMÄT klassikkonsa Dylan teki 1960-luvulla.  Vuodesta 1988 eteenpäin korkeinta taidetta Dylan on tehnyt  lavalla.  The Never Ending Tour eli NET on 1960-luvun levytysten ohella hänen uransa upein taideteos, ihmiset eivät  vain vielä miellä NETtiä taideteokseksi samalla tavoin kuin minä.  Kuten Dylan sanoi: ” En usko, että minua ymmärretään kunnolla sataan vuoteen…”.  Muuttaisin mielelläni  lausunnon muotoon: ”En usko, että NETtiä  ymmärretään kunnolla sataan vuoteen…”. Viime vuosina on ollut tärkeintä nähdä Dylan livenä.  Se on nykyään Dylan-harrastuksen korkein muoto!  CD:eitä, videoita, kirjoja, lehtiä jne. voi hankkia jälkeenpäin, mutta  Dylanin konsertit omin silmin todistettuna elävät vain tässä ja nyt.  Siksi aion EDELLEEN käydä vuosittain Dylanin konserteissa.Se on kallista, mutta se on sen arvoista!

Harri Huhtanen   1999   

P.s. vuonna 2016 Dylanin setissä on Bournemouthissa 1997 kuulluista kappaleista enää kaksi: Love Sick sekä Tangled Up In Blue .

           

Alla oleva kirjoitus on alunperin julkaistu suomalaisessa Dylan-sähköpostikerhossa The Ghost Of Electricity eli GOE, joka aloitti toimintansa vuonna 1999 ja toimii edelleen. Kerhoon pääsee mukaan lähettämällä ADMIN:ille postia osoiteeseen huhtanen@netti.fi.    

Tiedättekö mikä minusta on parasta Dylanin lauluissa? Ajattomuus.  Monet Dylanin klassiset laulut ovat ajattomia. Dylan on viime kesän Leipzigin keikan (1998) jälkeen soittanut melko säännöllisesti konserteissaan Blowing In The Windiä. BITW oli vuosia ”hyllyllä”, mutta viime kesän Saksan konserteissa Dylan yllättäen otti kappaleen takaisin  ohjelmistoon.  BITW on kuultu encorena myös viime päivien Espanjan konserteissa.

Linzin ja Grazin konserttien (1999) välissä Dylan matkustaa Sloveniaan, joka vielä minun nuoruudessani oli osa suurta  ja mahtavaa ”isä” Titon johtamaa Jugoslaviaa!  Bob konsertoi keskiviikkona (28.4.) Ljubljanassa, josta on linnuntietä matkaa sotaakäyvään Serbiaan
vain noin 300km. Kun Dylanin manageritoimisto  sopi konsertista ei varmaan kukaan arvannut, miten laaja katastrofi Balkanin aluetta kohtaisi huhtikuussa.

Historia toistaa itseään. Dylan konsertoi viimeksi entisessä Jugoslaviassa vuonna 1991, hieman ennen laajan ja tuhoisan sisällissodan alkua.  Hän esiintyi 10.6.91  Ljubljanassa ja heti seuraavana päivänä Belgradissa.  No, nyt Dylanilla ei ole asiaa Belgradiin, sillä tuskin serbipoliitikot antaisivat hänen enää
laulaa:

     And how many ears must one man have
     Before he can hear people cry?
     Yes, and how many deaths will it take till he knows
     that too many people have died?
     The answer, my friend, is blowing in the wind,
     the answer is blowin’ in the wind.          

Harri Huhtanen  1999