An American Prayer ilmestyi viivästysten jälkeen marraskuussa 1978. Levy auttoi laajentamaan Morrisonin hieman yksipuoliseksi jäänyttä henkilökuvaa. Manzarek kertoi: ”Luulenpa, että ihmiset yllättyvät melkoisesti , sillä he pitävät Jim Morrisonia nahkaan pukeutuneena Helvetin lähettiläänä, ulvovana maanikkona, villinä Liskokuninkaana. Kun he kuulevat Jim Morrisonin lukevan runojaan, oppivat he tuntemaan sen puolen Jimistä, jonka minä tunsin jo perustaessamme The Doorsin: herkän ihmisen, vähäpuheisen kaverin, haavoittuvan. Luulenpa, että juuri se järkyttää ihmisiä”.
Yllä oleva on lainaus RAREssa 1990‑luvun loppuolella julkaisemastani The Doors ‑historiikista. Kun Jim Morrsion kuoli kesällä 1971, joutuivat bändin muut jäsenet pulaan. He luulivat ,että vaihtoehtoja oli vain kaksi: lopettaa tai jatkaa. Valitettavasti he eivät ymmärtäneet ,että maailmanlaajuista mainetta saaneella bändillä on aina kolmaskin vaihtoehto eli odottaminen. The Doorsin miesten olisi ehdottomasti pitänyt odottaa ja valmistella uusi materiaalia rauhassa. Nykyään suurien bändien kohdalla on aivan normaalia, että levyjen julkaisuväli on 5‑15 vuotta. Toisin oli 1960‑ ja 1970‑luvuilla, jolloin usein bändien levytyssopimuksissa edellytettiin varsin nopeaa julkaisutahtia. The Doors päätti jatkaa ilman Jimiä ja mikä kauheinta he päättivät julkaista uusia levyjä vanhaan levy per vuosi tahtiin. Tuon tuhoisan päätöksen seurauksena syntyi kaksi huonoa The Doors ‑levyä, joista jälkimmäinen oli niin huono, että bändi tajusi lopettaa. Onneksi lopettamispäätös ei ollut ehdoton, vaan Morrisonin runonauhoitukset innostivat bändin palaamaan vielä kerran levytysstudioon.
Jim Morrison on 37 vuotta kuolemansa jälkeen edelleen elävä legenda. Siksi ne muutamat tunnit runonlausuntaa, jotka hän on nauhoittanut vaativat säestäjiksi maailman parhaat Jim Morrison‑muusikot, joita on vain kolme eli Krieger, Densmore ja Manzarek. Ainoastaan heillä on jonkinlainen käsitys siitä mihin Morrisin pyrki ja siksi vain he voivat lähteä arvailemaan sitä minkälaisen musiikillisen sovituksen Jim olisi halunnut runojensa taustalle.
Tällä levyllä Jim Morrison on kerrassaan magnificent! Myös klassisilla Doors‑levyillä hän on fantastinen, mutta tällä levyllä hän todella tuo itsestään esiin monia uusia puolia. Jim Morrison halusi, että hänet muistettaisiin runoilijana, mutta suuren yleisön mielessä hän on ikuisesti kapinallinen alkoholiin ja mahdollisesti huumeisiin kuollut rocktähti. Elävässä elämässä ja varsinkin tällä levyllä totuus on kuitenkin toinen. Jim on tällä levyllä AITO runoilija. Levyn lopullinen arvo riippuukin siitä, miten arvioidaan runojen musiikillinen säestys, joka on tehty runoilijan kuoleman jälkeen. Kuten edellä totesin on jäljelle jäänyt Doors‑ miehistö aivan varmaan paras kokooonpano musiikkilisesti toteuttamaan Jim Morrisonin ajatuksia.
Sanotaan, että Luovuus ja Hulluus kulkevat käsi kädessä. Koulutestissä Jimin älykkyysoisamäärksi saatiin huikeat 149 (alle 1% väestöstä saavuttaaa tämän tason). Toisenlaisella luonteella Jimin olisi valinnut poroporvarillisen ammatin, mutta kun älykkyyteen liittyi nimenomaa tarve tulla suureksi runoilijaksi ja ajatus siitä, että on parasta palaa suurella liekillä ohikiitävä hetki kuin kuolla pystyyn, niin lopputulos oli yleisön kannalta hieno, mutta taiteilijan kannalta onneton. Jim teki kourallisen loistavia levyjä ja äänitti muutaman tunnin runojaan, mutta sen jälkeen kaikki olikin jo ohi. Jos Jim olisi viettänyt puhtoista elämää, olisi hän tätä kirjoittaessa vasta 64‑vuotias! Ehkä Jim ei halunnutkaan elää 64‑vuotiaaksi, ehkä hän halusinkin kuolla nuorena. Ehkä?
Erinomainen levy ! * * * * ½
Harri Huhtanen 2008