Fleetwood Mac ja Bob Welch (1945-2012)

Siirtymävaiheen Fleetwood Mac vasemmalta oikealle: John Mcvie (basso), Danny Kirwan (kitara, laulu ja sävellykset), Christine Mcvie (laulu ja sävellykset), Bob Welch (kitara, laulu ja sävellykset), Mick Fletwood (rummut)

Vuosina 1970-74 Fleetwood Mac oli tuuliajolla ja kukaan ei voinut silloin tietää, miten pitkään bändi voisi jatkaa. Bändin perustaja ja luova dynamo Peter Green oli jättänyt bändin keväällä 1970 ja hänen lähtöään seurasi lähes viiden vuoden sekasortoinen kausi. Huippukitaristit vaihtuivat pikavauhtia: Greenin lähdön jälkeen lähti Spencer ja sitten vuonna 1972 vielä Kirwan, tosin hän ei eronnut itse vaan hänet jouduttiin erottamaan epäluottettavan käytöksen ja päihdeongelman vuoksi. Bändin luottomiehet rumpali Fleetwood ja basisti Mcvie olivat erinomaisia soittajia, mutta he eivät säveltäneet mitään, joten bändin tulevaisuus oli säveltävien, mutta kovaa vauhtia vaihtuvien, kitaristiensa varassa. Vuonna 1971 bändiin liittynyt los angelesilainen kitaristi, lauluntekijä  Bob Welch  osoittautui kuitenkin bändin ”pelastavaksi enkeliksi” sillä hän sinnitteli mukana vuoden 1974 loppuun saakka ennen eroamistaan. Bändi ehti julkaista tuona aikana peräti viisi studioalbumia ja monilla niistä Welchin sävellykset ovat parasta antia. Lisäksi Welch oli hieno laulaja, hänellä oli hyvin persoonallinen ja silloiseen Fleetwood Macin tuotantoon erinomaisesti sopiva ääni. Ilmeisesti Welch olisi voinut jatkaa Fleetwood Macin laulusolistina, mutta tuntemattomasta syystä hän päätti jättäytyä pois bändistä juuri kun se oli saamassa pysyvää jalansijaa ja suosiota Amerikassa.

Fleetwood Macin osalta kaikki muuttui rajusti vuonna 1975 kun Lindsey Buckinham ja hänen silloinen puolisonsa Stevie Nicks  liittyivät bändiin.  Kun aikaisemmin Fletwood Macin levymyynti oli laskettu sadoissa tuhansissa, nousi se tämän pariskunnan mukaantulon jälkeen miljooniin!  Samalla kylläkin Fleetwood Macin musiikki muuttui myös olennaisesti.  Kun bändi oli vuonna 1970 soittanut bluesrokkia ja Greenin lähdön jälkeen rokkia ja sitten kohta poprokkia, niin Buckinhamin pariskunnnan mukaantulon jälkeen Fleetwood Macistä tuli yhä selvemmin pop-bändi. He tekivät kuitenkin niin taidokasta poppia että saavuttivat moninkertaisesti sen menestyksen jonka alkuperäinen Peter Greenin johtama Fleetwood Mac oli saavuttanut 1960-luvulla. Tosin tähän vaikutti myös se, että 1970-luvulla rock-pop bisnes muuttui entistä suuremmaksi eli suosituimmat bändit myivät miljoonia, huippubändit jopa kymmeniä miljoonia levyjä. Tämä levybisneksen noususuhdanne loppui vasta 2000-luvulla jolloin fyysisten levyjen myynti romahti musiikin siirryttyä nettiin.

Harri Huhtanen 2020           

Peter Green ja Fleetwood Mac – osa 2

Vuoden 1969 alussa Fleetwood Macissä oli peräti kolme lahjakasta kitaristia. Peter Greenin lisäksi Jeremy Spencer ja nuori Danny Kirwan. Kaikki kolme ihailivat vanhoja amerikkalaisia blues-mestareita.  Bändin rumpali Mike Fleetwood sekä basisti John McVie sen sijaan olivat enemmän huolissaan siitä, että keikat ja levyt myisivät hyvin eli he eivät olleet hirveän innostuneita Peter Greenin ajatuksesta levyttää alkuperäisten blues -mestarien kanssa Chigagossa. Peter sai kuitenkin ajatuksensa läpi ja heidän silloisen levy-yhtiönsä Blue Horizonin johtaja Mike Vernon  saikin sovittua legendaarisen Chess Recordsin pomon kanssa sessiopäivän 4.tammikuuta 1969 Chigagon Ter-Mar -studiolle. Mukaan projektiin haluttiin saada kaikki silloiset amerikkalaisen bluesin huippunimet, mutta bändin epäonneksi suurimmat starat olivat kiertueella tai eivät voineet muusta syystä osallistua.  Osasyynä voi olla toki sekin, ettei Fleetwood Mac alkuvuodesta 1969 ollut vielä maailmankuulu bändi eli voi olla että suurimmat blues -artistit eivät siksi tulleet mukaan projektiin.  Onneksi kuitenkin riittävän moni tuli eli mukaan saatiin seuraavat: Otis Spann (piano ja laulu), Willie Dixon (basso), Walter ”Shakey” Horton  (huuliharppu ja laulu), J.T. Brown (tenorisaksofoni  ja laulu), Buddy Guy (kitara), David ”Honeyboy” Edwards (kitara ja laulu), S.P. Leary (rummut).  Lopputulos on aika uskomaton!  Yhdessä päivässä tämä ryhmä äänitti valtavan määrän musiikkia josta lähes kaikki oli jälkikatsannossa erittäin laadukasta.  Vernon tiivisti sessiot Blues Jam In Chigago tupla-albumiksi, jonka kestoaika oli 108 miunuttia eli lähes kaksi tuntia. Paljon jäi kuitenkin julkaisematta ja lopulta 1999 Vernon päätti julkaista sessioista yli 40 minuuttia lisää materiaalia. Tosin hän pitkässä kirjoituksessaan perusteli miksi näitä ei alun perin ollut julkaistu. Ymmärrän Vernonin näkökannan sikäli että aika monessa julkaisemattomassa biisissä pääroolissa on joku projektin amerikkalaisista blues-artisteista ja jos tarkoitus on myydä Fleetwood Macin levyjä, niin ei ehkä ole hyvä että levyillä pääroolissa ovat ulkopuoliset muusikot.  Täytyy kuitenkin todeta että sessioiden laajennettu versio on entistä nautittavampi kokonaisuus. En tiedä oliko tämä Peter Green nuoruudenunelman täytymys, mutta vaikka sessiosta puuttuivat kaikkein suurimmat blues-starat on kokonaisuus erittäin hieno ja mikä parasta tässä vaiheessa vielä kaikki kolme Fleetwood Macin huippukitaristia soittivat sulassa sovussa.             

Harri Huhtanen 2020              

PETER GREEN HUIPULLA! -osa 3

Peter Green ehti tehdä lyhyeksi jääneen Fleetwood Mac (FM) -kautensa aikana vain kolme studioalbumia bändin kanssa. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu sillä bändi ehti äänittää studiossa kymmeniä tunteja  materiaalia jota ei julkaistu noilla kolmella levyllä. Niinpä jo tähän mennessä on julkaistu virallisestikin yli 10 CD:n verran vuosina 1967-1970 äänitettyä FM sessio -materiaalia ja uskoisin että edelleen on materiaalia joka odottaa julkaisuaan. Ikävin on tilanne Greenin viimeiseksi jääneen FM:n albumin Then Play on  (TPO 1969)  kanssa. Noissa sessioissa Green oli todella parhaimillaan ja silti  näitä äänitteitä  ei ole vieläkään, 51 vuotta myöhemmin,  julkaistu kokonaisuudessaan. Onneksi sentään jotain on julkaistu. Vuonna 1998 levy-yhtiö  Receiver Records  julkaisi todella mielenkiintoisen 2CD:n paketin nimellä The Vaudeville Years Of Fleetwood Mac 1968 to 1970, jossa oli peräti  45-sivuinen johdantoartikkeli, mutta tärkein asia jäi puuttumaan eli levykansiossa ei ollut mitään tarkkoja tietoja siitä milloin mikin äänitys oli tehty.  Laajassa artikkelissa oli kylläkin joitain tiedonjyväsiä, mutta niiden avulla ei kovin pitkälle päässyt. Huippuhetket tuolla julkaisulla koetaan jälkimmäisellä CD:llä jossa on peräti 15-17 minuutin kestoiset Greenin versiot kappaleista Underway  ja The Madge Sessions 1 & 2 . Levyllä Magde -kappaleet on merkitty poikkeuksellisesti Fleetwoodin ja McVien nimiiin, mutta uskon että tämä on sitä Greenin kuuluisaa anteliaisuutta, sillä millään muulla levyllä näitä herroja ei ole merkitty säveltäjiksi ja kun kuuntelee näitä versiota ei jää epäselväksi kenen “kynästä” eli kitarasta nämä kappaleet ovat lähtöisin.  Alunperin TPO-albumi julkaistiin Englannissa syyskuussa 1969 ilman hittikappaletta Oh Well , joka liitettiin kuitenkin albumin myöhempiin painoksiin.   

Harri Huhtanen 2020              

Peter Green ja Fletwood Mac – osa 1

petergreenandjeremy

Vaikka tässä kuvassa Peter ja Jeremy vaikuttavat tulevan hyvin toimeen, oli heidän kilpailunsa alusta saakka armotonta ja johti nopeasti siihen ettei Jeremy halunnut enää äänittää jos Peter oli paikalla. Alkuvaiheen Fleewood Mac oli siis heti ristiriitojen repimä ja siksi oli ilmeistä ettei tämä kokoonpano voinut jatkaa pitkään.      

Näin jälkeenpäin on helppo todeta, että Peter Greenin johtama ”blues” – Fleetwood Mac ei voinut  elää pitkään. Ongelma syntyi siitä ,että bändin selkärankana työskennelleet ja edelleen, 50 vuotta myöhemmin, työskentelevät rumpali Mick Fleetwood  ja basisti John McVie  eivät säveltäneet mitään. Siksi koko Fleetwood Macin 53 vuotta kestäneen uran ajan bändiä ovat johtaneet vaihtuvat jäsenet. Alkuvuosina johdossa olivat kitaristit, joiden ego aiheutti ongelmia bändin yhteistyöskentelyn kannalta. Fleetwood Macin helmikuussa 1968 ilmestyneellä debyyttilevyllä bändin kaksi kitaristia Peter Green ja Jeremy Spencer suostuivat vielä soittamaan samoissa sesioissa yhdessä, mutta elokuussa 1968 julkaistulla bändin kakkosalbumilla Mr. Wonderful sessiot piti järjestää siten että Jeremy ja Peter eivät olleet samaan aikaan studiossa. Ja tämä oli siis tilanne bändillä joka oli perustettu vasta vuosi sitten!

Harri Huhtanen 2020 

Peter Green’s Fleetwood Mac: Live at the BBC (1967-71, 1995)

Fleetwood Macin vuosien 1967-1971 BBC-sessioista on julkaistu lukuisia bootleg-albumeja, joiden otsikko alkaa sanalla ”Complete”, mutta mikään niistä ei sitä ole eli täydellinen BBC-sessioboxi odottaa edelleen julkaisuaan. Alla kuvassa toistaiseksi paras virallinen Fleetwood Macin BBC-sessioista tehty albumi, jonka julkaisusta on ehtinyt kulua jo 25 vuotta!       

fleetwoodmacatbbc

Alkuaikojen Fleetwood Mac esiintyi säännöllisesti BBC:n sessioissa vuosina 1967-1971. Ei tiedetä ovatko kaikki nuo nauhoitukset säilyneet, mutta tiedetään että suuri osa niistä on, koska eräs bändin fani onnistui kokoamaan eri bootlegeilta yhteensä seitsemän CD:n verran näitä BBC – esityksiä. Jos aihe kiinnostaa niin täältä voitte lukea mitä kaikkea hän sai kasattua projektissaan Albums That Should Exist:

https://albumsthatshouldexist.blogspot.com/2020/02/fleetwood-mac-bbc-sessions-volume-1.html

Fanin projekti lähti siitä ,että vaikka Fleetwood Mac on tiettävästi myynyt uransa aikana yli 100 miljoonaa levyä, ei heidän alkuaikojen BBC-sessioistaan ole vieläkään olemassa kunnollista virallista julkaisua. Toistaiseksi on ollut tyytyminen  Castlen vuonna 1995 julkaisemaan  Live at the BBC (2CD) -albumiin. Tällä tupla-albumilla on vain 36 esitystä eli aika pieni osa siitä mitä Fleetwood Mac viiden vuoden aikana BBC:n studiosessioissa äänitti. Se ei kuitenkaan ole julkaisun suurin heikkous vaan minusta suurin puute  on esittelyvihkosen riittämättömät tiedot sekä äänitteiden sijoittelun kronologisuuden puute. Muista lähteistä olen onneksi saanut selville miltä vuodelta mikin levyjen esityksistä on peräisin.

Toinen ongelma on Peter Greenin ja Jeremy Spencerin esitysten sekoittaminen. Vaikka molemmat kitaristit olivat samassa bändissä lähes koko BBC-kauden ajan olivat he esiintyjinä kuin yö ja päivä. Green oli melankolinen blues- mies, joka toki soitti myös bluesrokkia, mutta täysin omintakeisisesti ja hänen rokissaankin oli surumielisyyttä mukana. Spencer sen sijaan oli bändin ja yleisön hauskuuttaja, joka loisti konserteissa ja sessioissa 50-luvun rock’n’roll covereillaan. Ongelma tässä ehkä oli näin 50 vuoden jälkeen asiaa tarkastelleen se, että valtaosa Spencerin rock’n’roll esityksiä oli nimenomaa ja kirjaimellisesti covereita eli hän esitti kappaleet niin kuin alkuperäiset esittäjät olivat ne  aikoinaan esittäneet.

Parempaa BBC-boksia odotellessa listaan tähän ne esitykset joiden vuoksi kuitenkin myös tämä 1995 BBC -julkaisu kannattaa hankkia:

CD1-01   Rattlesnake Shake  (Green, sessioäänitys 1970)
CD1-02   Sandy Mary  (Green, sessioäänitys 1970)
CD1-07   Oh Well  (Green, sessioäänitys 1969)

CD2-01   Long Grey Mare (Green, sessioäänitys 1967)
CD2-05   Stop Messin’ Round (Green, sessioäänitys 1968)
CD2-10   World Keeps Turning (Green, sessioäänitys 1968)
CD2-13   Albatross (Green, sessioäänitys 1968)
CD2-14   Looking Fro Somebody (Green, sessioäänitys 1967)
CD2-15   A Fool No More (Green, sessioäänitys 1967)
CD2-18   A Man Of The World (Green, sessioäänitys 1969)

Ja mukana on myös useita Greenin erinomaisia cover-esityksiä, mutta listasin ylle vain Greenin omat sävellykset, jotka esiintyvät tällä julkaisulla.

Harri Huhtanen 2020

Fleetwod Mackin Amerikan kiertue 2018-2019 !

fleetwood-mac-2018

Fleetwood Mackin uudistunut kokoonpano lähtee laajalle Amerikan kiertueelle lokakuussa 2018. Alla tulevien keikkojen listaus:

Fleetwood Mac North American Tour 2018-2019

October 3 – Tulsa, OK @ BOK Center
October 6 – Chicago, IL @ United Center
October 10 – Louisville, KY @ KFC Yum! Center
October 12 – Lincoln, NE @ Pinnacle Bank Arena
October 14 – Des Moines, IA @ Wells Fargo Arena
October 16 – Indianapolis, IN @ Bankers Life Fieldhouse
October 18 – Kansas City, MO @ Sprint Center
October 20 – St. Louis, MO @ Scottrade Center
October 22 – St. Paul, MN @ Xcel Energy Center
October 26 – Cleveland, OH @ Quicken Loans Arena
October 28 – Milwaukee, WI @ Wisconsin Entertainment and Sports Center
October 30 – Detroit, MI @ Little Caesars Arena
November 1 – Pittsburgh, PA @ PPG Paints Arena
November 3 – Ottawa, ON @ Canadian Tire Centre
November 5 – Toronto, ON @ Air Canada Centre
November 7 – Columbus, OH @ Nationwide Arena
November 10 – Edmonton, AB @ Rogers Place
November 12 – Calgary, AB @ Scotiabank Saddledome
November 14 – Vancouver, BC @ Rogers Arena
November 17 – Tacoma, WA @ Tacoma Dome
November 19 – Portland, OR @ Moda Center
November 21 – San Jose, CA @ SAP Center at San Jose
November 23 – Sacramento, CA @ Golden 1 Center
November 25 – Oakland, CA @ Oracle Arena
November 28 – Phoenix, AZ @ Talking Stick Resort Arena
November 30 – Las Vegas, NV @ T-Mobile Arena
December 3 – Denver, CO @ Pepsi Center
December 6 – Fresno, CA @ Save Mart Center
December 8 – San Diego, CA @ Viejas Arena
December 11 – Inglewood, CA @ The Forum
December 13 – Inglewood, CA @ The Forum
February 5, 2019 – Houston, TX @ Toyota Center
February 7 – Dallas, TX @ American Airlines Center
February 9 – Austin, TX @ Frank Erwin Center
February 13 – Birmingham, AL @ Legacy Arena at The BJCC
February 16 – New Orleans, LA @ Smoothie King Center
February 18 – Tampa, FL @ Amalie Arena
February 20 – Ft. Lauderdale, FL @ BB&T Center
February 22 – Columbia, SC @ Colonial Life Arena
February 24 – Charlotte, NC @ Spectrum Center
February 27 – Nashville, TN @ Bridgestone Arena
March 3 – Atlanta, GA @ Philips Arena
March 5 – Washington, DC @ Capital One Arena
March 9 – Atlantic City, NJ @ Boardwalk Hall
March 11 – New York, NY @ Madison Square Garden
March 13 – Newark, NJ @ Prudential Center
March 15 – Hartford, CT @ XL CENTER
March 20 – Albany, NY @ Times Union Center
March 24 – Baltimore, MD @ Royal Farms Arena
March 26 – Buffalo, NY @ KeyBank Center
March 31 – Boston, MA @ TD Garden
April 5 – Philadelphia, PA @ Wells Fargo Center

Harri Huhtanen 2018

FLEETWOOD MAC erotti Lindsey Buckinghamin!

Kuvassa alkuperäinen, 1960-luvun Fleetwood Mac…

Fleetwood Mac on yksi fleetwoodmac60s
maailman vanhimpia bändejä. Legendaarinen kitaristi Peter Green perusti sen Englannissa jo vuonna 1967. Alkuaikojen Fleetwood Mac soitti tiukkaa, bluespohjaista rokkia. Peter Green oli yhtyeen ehdoton johtohahmo ja yhtyeen suurimpien hittien nerokas luoja. Valitettavasti Green kuitenkin jätti bändin vuonna 1970. Yhtye joutui vaikeaan tilanteeseen menetettyään luovan johtajansa. Muutaman välivaiheen levyn jälkeen yhtye päätti siirtyä USA:aan, jossa sekä miehistö että bändin musiikki kokivat rajun muutoksen.  Vuonna 1975 etsiessään uutta tuottajaa Mick Fleetwood kuuli kalifornialaisen duon Buckingham-Nicks levyn ja tarjosi kitaristi Lindsey Buckinghamille paikkaa Fleetwood Macissa. Buckingham sai Fleetwoodin ottamaan yhtyeeseen myös Stevie Nicksin, joka oli duon toinen osapuoli ja Buckinghamin silloinen tyttöystävä. Lindseyn ja Nickisin mukaantulo muutti rajusti bändi musiikillista suuntaa. Bluespohjaisesta soitannosta yhtye siirtyi levyttämään tarttuvia poprock-kappaleita ja ensimmäistä kertaa yhtyeen uran aikana suuri yleisö ympäri maailmaa innostui bändistä. Uuden musiikkityylin huipentuma oli vuonna 1977 julkaistu Rumours -albumi, joka oli valtava menestys ympäri maailmaa. Tähän mennessä levyä on tiettävästi myyty yli 40 miljoonaa kappaletta.

Kuvassa amerikkalainen, 1970-luvulla supermenestynyt Fleetwood Mac…

fleetwoodmac70s

Yhtye keikkailee edelleen menestyksellisesti USA:ssa, mutta harvemmmin Euroopassa. Vuonna 2018 yhtye koki jälleen suuren muutoksen kun he päättivät erottaa yli 40-vuoden yhteistyön jälkeen kitaristi Lindsey Buckinghamin. Tästä yllättävästä päätöksestä kerrotaan tarkemmin Rolling Stone -lehden haastattelussa, johon voi tutustua alla olevan linkin avulla:

https://www.rollingstone.com/music/features/fleetwood-mac-detail-new-tour-talk-lindsey-buckingham-w519492

Harri Huhtanen 2018