UNOHDETUT LEVYT -osa 2

Ry Cooder: Show Time (1977)

Nykyään jo 74-vuotias Ry Cooder on hankkinut elantonsa muusikkona jo yli 50 vuoden ajan. Muusikkopiireissä ja erityisesti USA:ssa hän on hyvin tunnettu ja arvostettu, vaikkei olekaan levyillään noussut listojen kärkeen. Rolling Stone -lehti nosti yhtenä vuonna hänet kitaristiäänestyksessään peräti TOP10 kastiin. Muusikkopiireissä Cooder onkin erityisen arvostettu Slide-kitaran soittajana. Mutta Cooder soittaa Slide-kitaran lisäksi myös sähkökitaraa, bassoa, mandolinia, bouzoukia ja banjoa. Cooder on pitkän uransa aikana soittanut paljon amerikkalaista roots-musiikkia eli folkkia, bluesia, countrya, gospelia, tex-mexiä ja Cajun-musiikia.   Mies on ainakin kerran esiintynyt myös Suomessa ja tämä tapahtui kesällä 1988 Seinäjoen Provinssirockissa.

Cooder soitti 1960-luvulla lähinnä sessiomuusikkona monien tunnettujen artistien levyillä (mm. Rolling Stonesien levyillä vuosina 1968-69).  Tämän jälkeen Warner Bros kiinnostui hänestä ja Cooder saikin WB:n kanssa levytyssopimuksen, jonka turvin hän julkaisi 1970- ja 1980-luvuilla 11 sooloalbumia. Tämän lisäksi hän oli mukana lukemattomien muiden artistien levyillä.  Olisi siis väärin sanoa, että mies on unohdettu, mutta voisi sanoa että osa hänen levyistään on unohdettu tai etteivät ne ainakaan täällä Perä-Pohjolassa ole olleet mitään myyntitykkejä.        

Lopuvuonna 1976 San Franciscon keikoilla äänitetty Show Time on Cooderin kuudes soololevy ja ensimmäinen live-albumi. Tässä sarjassa tulen kirjoittamaan levyistä joita en välttämättä voi suositella kaikille. Mutta tämä Cooderin live-albumi on kyllä sellainen että kaikille, jotka vähänkin ovat kiinnostuneita hyväntuulisesta roots-musiikista tätä voi lämpimästi suositella. Flaco Jimenezin hanurin ja Cooderin slide-kitaran soitto ovat tällä levyllä kerrassaan vastustamattomia. Cooder on valinnut albumille mielenkiintoisia cover-kappaleita. Vähän gospelia, folkkia ja countrya ja paljon tex-mexiä ja cajun-musiikkia.  Mielenkiintoinen kokonaisuus jota kuuntelee useita kertoja ilman kyllästymisen pelkoa. Tässä ovat ammattilaiset asialla. Näillä keikoilla olisi ollut mukava olla.          

Harri Huhtanen 2021              

UNOHDETUT LEVYT -osa 1

Caravan: The Album (1980)

Olisi liioiteltua sanoa, että Caravan -yhtye on unohdettu, mutta varmaankin tämä heidän  yhdeksäs studioalbuminsa on autuaasti unohdettu, sillä parhaat levynsä tämä Englannin Cantebyryssä (lähellä Lontoota) jo 1960-luvulla perustettu yhtye teki 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alkupuolella. Jos nyt joku tämän kirjoituksen perusteella innostuu Caravanista, niin suosittelen aloittamaan noista ensimmäisistä Caravan – levyistä ja vasta fani- tai jopa hardcore-fani -tasolla kannattaa hankkia tämä vuonna 1980 julkaistu levy. 

Minulla on suurin osa Caravanin varhaisvaiheen levyistä ja pidän niistä kovasti. Niinpä kun hiljattain poikkesin täällä Turussa 8 raita -levykauppaan (joka tosiaankin on yksi Suomen parhaista levyliikkeistä, ainakin käytettyjen viinyylilevyjen osalta) ja törmäsin tähän minulle entuudestaan tuntemattomaan Caravanin vuoden 1980 studioalbumiin niin pakkohan se oli ostaa.

Kotona ensikuuntelu oli pettymys. Mitä oli tapahtunut proge-bändille, joka oli tehnyt monta hienoa levyä 1970-luvun taitteessa?! Mutta sitten kun mietin julkaisuvuotta tajusin että sehän oli vuosi jolloin maailman parhaatkin proge-bändit olivat ajatuneet ennenkuulumattomaan kriisiin. Punk ja uusi aalto olivat painaneet progen alas. Keikat eivät enää myyneet ja vanhat fanitkin alkoivat kadota. Caravan ei ollut edes huippuvuosinaan mikään myyntitykki eli sen levyjä ei juurikaan ole listoilla nähty, mutta ilmeisesti myös kriitikkojen usko bändiin alkoi 1970-luvun lopussa hiipua. Ehkä siksi Caravan yritti jotain samaa kuin Gentle Giant samoihin aikoihin eli tehdä trendikästä 1980-luvun musiikkia. Se taisi kuitenkin olla virhe, sillä mitään uutta tyyliä ei tällä levyllä syntynyt. Tällä levyllä bändi tuntuu koko ajan hapuilevan soft rockin ja progen merkillisessä välimaastossa ja kun tässä on aineksia molemmista niin sekä uusien ja että vanhojen fanien oli varmaan vaikea löytää tästä kosketuspintaa. Nyt kun olen kuunnellut levyn neljä kertaa olen kuitenkin huomannut mikä on tämän tyylillisesti epäonnistuneen albumin suurin vahvuus. Se on alkuperäiset soittajat.  Aivan alusta saakka bändin jäsenet vaihtuivat aika tiuhaan tahtiin, mutta jostain syystä tälle levylle saatiin peräti kolme debyyttialbumin neljästä muusikosta. He ovat: Pye Hastings (kitara ja laulu), Richard Coughlan (rummut) ja Dave Sinclair (kosketinsoittimet). Kun tätä levyä kuuntelee useamman kerran alkaa kuulla tässä musiikissa sellaisia hienoja detaljeja, jotka ilmeisesti liittyvät siihen tosiasiaan että bändi teki näitä kappaleita taas pitkän tauon jälkeen lähes alkuperäisessä kokoonpanossa. Levyn kokonaisuus ja kappaleet eivät tee vaikutusta, mutta monessa kappaleessa on kuitenkin sisäänrakennettuna sellainen “kultainen hetki” jota kuunnellessa on pakko ajatella: “olipa hienosti soitettu”!

Lisätietoja Caravanin yli 50 vuotisesta urasta täällä: https://en.wikipedia.org/wiki/Caravan_(band)                        

Harri Huhtanen 2021              

UNOHDETUT LEVYT – johdanto

Ajattelin aluksi valita tämän uuden kategorian nimeksi “harvinaiset levyt”, mutta sitten kun mietin mistä levyistä tässä haluan kirjoittaa ilmeni että osa näistä artisteista on ollut aikanaan hyvinkin suosittuja eli heidän levyjään on voitu myydä kymmeniä tuhansia kappaleita mikä ennen nettiaikaa ei ollut kovin paljon, mutta  nykyään (2021) sellaisella myynnillä pääsisi fyysisen albumilistan kärkipaikoille.

Yleensä julkaistu levy unohtuu kolmesta syytä: 1) levystä ei tule koskaan suosittua eivätkä edes kriitikot diggaile sitä, 2) levy menestyy kohtalaisesti aikanaan, mutta unohtuu nopeasti, 3) levy menestyy aikanaan erittäin hyvin, mutta on ns. trendilevy jota seuraavat sukupolvet eivät arvosta. Tässä sarjassa keskityn lähinnä 2. ja 3. ryhmään, mutta voin ottaa mukaan myös 1. ryhmän levyjä. Koska rocklevyjä (siis LP:eitä) on julkaistu vuosina 1950-2020 varmaan useampi miljoona nimikettä, niin valitsen tähän sarjaan kultakin artistista vain YHDEN levyn, jotta tuo alkuperäinen ajatus “harvinaisuudesta” pysyy kirkkaana. Maailmalla kyse on siis unohtumisesta, mutta Suomessa usein siitä, ettei artisti koskaan lyönyt itseään läpi täällä perä-pohjolassa ja jäi siksi “unohduksiin”.  

Harri Huhtanen 2021