Led Zeppelin: II 1969 – levyarvio

lziiWhole Lotta Love  on kakkosalbumin legendaarinen avausraita jota levyn ilmestymisen aikoihin soitettiin ahkerasti kaikkialla läntisessä maailmassa, jopa syrjäisessä Suomessa.  Kappale äänitettiin  Lontoon Olympic studioilla  ja miksattiin New Yorkissa.  Vaikka sävelkulku perustui osittain Willie Dixonin blueskappaleeseen, oli kokonaisuus omaperäistä Zeppeliniä.  Erityisesti kappaleen hieno psykedeellinen jakso erottaa sen selkeästi bluesmusiikista.  Kappale kirjattiin aluksi bändin nimiin, mutta albumin myöhemmissä CD -painoksissa säveltäjäksi lisättiin myös Willie Dixon.

What Is And What Should Never Be  äänitettiin myös Olympic studioilla ja miksattiin New Yorkissa.  Tässä lähtökohtaisesti hitaassa balladissa vuorottelevat hienolla ja omaperäisellä tavalla Robert Plantin vokaaliakrobatia sekä Jimmy Pagen taidokas kitarointi.

The Lemon Songin   innoittajana oli Chester Burnettin eli paremmin taiteilijanimellä Howlin’ Wolf  tunnetun blueslegendan sävellys Killing Floor. Kappale äänitettiin USA:n kiertueen aikana Los Angelesissa. Bändi soittaa taas hienosti yhteen. John Paul Jonesin bassottelu, John Bonhamin rummut ja erityisesti Jimmy Pagen upeat improvisaatiosuudet  tekevät tästäkin kappaleesta ainutlaatuisen ja siirtävät sen selkeästi bluesjuuriltaan hardrock -osastoon.

Thank You  on alkuperäisen LP:n A-puolen päätöskappale, joka äänitettiin Lontoon Morgan studioilla ja miksattiin New Yorkissa. Tämä maagisen kaunis balladi osoittaa Plantin kyvyt myös lyyrikkona. Pagen taidokas akustinen kitarointi sekä John Paul Jonesin Hammond-urut sekä kirkkourut  kappaleen lopussa muodostavat uonhtumattoman kokonaisuuden.

led-zeppelin-ii-gatefold

LP:n B-puolen avaava HeartBreaker on aluksi hidastempoinen ja sitten nopeutuva hardrock -revitys, joka äänitettiin ja miksattiin New Yorkin A&R studioilla. Kappaleen alkuosa on vähän tylsä, mutta loppupuolella Page pääsee vauhtiin ja hänen soolonsa ja sekä Bonhamin rumputyöskentely ovat taas mannaa korville.

Livin’ Lovin’ Maid  on vähän Creende Clearwater -tyylinen iskevä poprock -kappale jota Page ei juurikaan arvostanut.  Tämänkin kappaleen melodia ja esitys on kuitenkin taidokas ja niinpä se päätyi Whole Lotta Love-singlen B-puolelle.      

Ramble Onella Plantin lyriikat ovat ilmeisesti saaneet vaikutteita JRR Tolkienilta jota hän suuresti ihaili. Eddie Kramer äänitti kappaleen Juggy Sound Studiolla New Yorkissa.

Moby Dick on ensi sijaisesti John Bonham -instrumentaali, jossa tämä legendaarinen rumpali pääsee esittelemään taitojaan.  Levyllä kuultava versio on lyhennetty neljään minuuttiin, keikoilla Bonham usein venytti kappaleen yli 20 minuutin kestoiseksi.

whole20lotta20loveKakkosalbumin päätävä Bring It On Home ammentaa jälleen Amerikan rikkaasta blues-perinnöstä. Kappaleen säveltäjäkrediitien muutos levyn eri painoksessa on aika hämmentävä. 1970-luvun LP-painoksissa kappale oli merkitty koko bändin nimiin, 1990-luvun CD -painoksissa säveltäjiksi merkittiin enää Plant & Page ja lopulta uusimmassa, vuonna 2014 ilmestyneessä julkaisussa säveltäjä onkin vain Dixon! Vaikka kappale on nykyään merkitty coveriksi on tässäkin esityksessä niin voimakkaat hardrock -elementit mukana että esitys etääntyy melkoisesti  Dixonin alkuperäisestä kappaleesta.

Olen kuunnellut Zeppelin kakkosta kuluneiden vuosikymmenien aikana useina eri versioina:  alkuperäisenä LP:nä, 1980-luvun uusintapainos LP:nä, remasteroituna 1990-luvun CD:nä ja nyt viimeksi vuoden 2014 2CD:n Deluxe -painoksena. Pitkään pidin kakkosalbumia hajanaisena ja huonompana kuin mitä ovat legendaariset Led Zeppelin I, III, IV ja V albumit, mutta täytyy sanoa että vuosikymmenien saatossa myös kakkosalbumi on arvoasteikossani noussut vuosi vuodelta. Vanhassa Winterludessa arvostelin levyt asteikolla 0-6+, eikä tämä vieläkään ole mikään kutosen levy, mutta kun uudessa Winterludessa olen rajannut asteikon välille 0-5, niin kyllähän tämä levy kiistatta on klassikko ja ansaitsee täydet viisi tähteä!

HARDROCK KLASSIKKO!    €  €  €  €  €  !

Harri Huhtanen 2016

Mainokset

Led Zeppelin: I, 1969.

led-zeppelin-good-times-bad-timesHeti levyn avauskappaleessa, GOOD TIMES BAD TIMES, henki salpautuu ja ylistysadjektiivit loppuvat. En tiedä mistä bändi lainasi alkuperäismelodian, mutta toteutus on kyllä 100%:sta Zeppeliniä!

BABE I’M GONNA LEAVE YOU on myös TÄYDELLINEN. Kappale on pieni sinfonia, dramatiikkaa on koko kylän tarpeiksi. Kuten avauskappaleella Jimmy Pagen ja Robert Plantin osasuoritukset saavat täydet pisteet.

YOU SHOOK ME on myös upea. Bluesia Zeppelin-formaatissa. Tässä kappaleessa bändin vähiten valokeilassa ollut jäsen, basisti John Paul Jones tulee aika hienosti esille.

DAZED AND CONFUSED on se kappale, josta murrosikäisenä finninaamana 1971 sain eniten positiivista energiaa. Tosin vanhempani eivät olleet aivan samaa mieltä kanssani kappaleen ainutlaatuisuudesta. 34 vuotta myöhemmin, vanhana miehenä olen edelleen sitä mieltä, että kyseessä on TÄYDELLINEN (rock)kappale.

YOUR TIME IS GONNA COME ”saa miehen kyyneliin”…no, ei nyt sentään, mutta jotain kerrassaan ylimaallista tässäkin kappaleessa on!

BLACK MOUNTAIN SIDE on levyn eksoottisin kappale, mutta erittäin hieno sellainen. Tässä instrumentaalissa on paljon itämaista tunnelmaa, kaunis melodia! Viram Jasanin Tabla-rumpujen soitto on jännittävää kuunneltavaa!

COMMUNICATION BREAKDOWNista tehtiin myös promofilmi. Page loistaa tällä kappaleella, kuten muutoinkin. Jos Zeppelin nelonen on John Bonhamin juhlaa, niin ykkönen on tietyssä mielessä Pagen voimannäyttö. Tällaiseen tykitykseen Page ei enää pystyisi. Siksi on hyvä, että meillä on tämä levy todisteena, miten hurja rock-kitaristi Page 1960-luvulla oli.

I CAN’T QUIT YOU BABY on taas slow bluesia a’la Zeppelin. Draaman ainekset ovat taas upeasti koossa ja tätä kuuntelisi pidempäänkin kuin 4:42, mutta koska bändi oli päättänyt tehdä tavallisen yhden levyn vinyylin, ei heillä ollut mahdollisuutta venyttää esityksiä yhtä pitkiksi kuin mitä ne livenä olivat.

HOW MANY MORE TIMES on tämän uskomattoman levyn uskomaton päätöskappale. Herranjumala mikä riffi! Niin yksinkertainen, mutta niin mukaansatempaava. Ja jälleen energiaa luovutetaan kuulijalle aivan huikeita määriä. Tämä alkaa jo kuulostaa vähän uskonnolliselta, mutta nyt kun vuosien tauon jälkeen taas kuuntelen tätä kapaletta, niin kaikki stressi ja arkielämän typeryydet haihtuvat savuna ilmaan ja jäljelle jää vain puhdas (rock)energia!

Arvosana? Mitä luulettemarquee-poster! Minun on mahdoton löytää tältä levyltä mitään kritisoitavaa tai mitään keskinkertaista. Tämä on TÄYDELLINEN levy alusta loppuuun. Ei ole mitään merkitystä mitä asteikkoa käyttää, koska mittarit pomppaavat punaiselle jo avausraidalla ja sama meno jatkuu koko levyn läpi. Sanonpa vaan, että jos Teillä on joskus päivä, jolloin olette ”down” tai V-käyrä nousee, niin laittakaapa tämä levy soimaan, niin olo kummasti paranee. Jos tämä ei ole uskonnollinen levy, niin ainakin erittäin terapeuttinen. Tällaista on TODELLINEN ROCK!

IKIKLASSIKKO!       Ω  Ω  Ω  Ω  Ω   ∞   !

Harri Huhtanen 2005