Mike Pinder on varmaan Moodyjen suurin tuntematon tekijä, joten katson aiheelliseksi tässä artikkelissa valottaa sitä miksi Mike Pinder oli niin tärkeä klassiselle Moody Bluesille.

Mike työskenteli jo vuonna 1962 Streetly Electronics – yhtiössä joka toi Englantiin Mellotroneja. linkin avulla näette mikä on Mellotron:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mellotron

Mike oli siis ensimmäisiä muusikkoja Englannissa joka osasi Melltronin teorian ja käytön. Niinpä hän tutustutti Beatlesit tähän laitteeseen ja niinpä Beatlesit alkoivat  vuonna 1965 käyttää Mellotronia  joissain levytyksissään.

Moody Blues perustettiin vuonna 1964 ja Mike oli jo silloin bändin musiikillinen johtaja. Hän kutsui Justin Haywardin bändiin vuonna 1966 kun Denny Laine lähti bändistä.Hayward onkin muistellut lämmöllä Mikea, jonka hän myöntää olleen tavallaan Moodyjen johtaja sen klassisen kauden eli vuosien 1967-1978 aikana. Mike ei kuitenkaan halunnut lähteä vuoden 1978 kiertueelle ja bändi tulkitsi sen eroilmoitukseksi ja hankki bändille uuden kosketinsoittajan.

Kuunneltuani nyt useamman viikon ajan Moodyjen levyjä olen sitä mieltä että bändin suurin virhe oli erottaa Pinder. Vaikka Hayward ja Lodge olivat erinomaisia laulujentekijöitä niin Pinderin lähdön jälkeen ei Moodyjen musiikki enää tavoittanut sitä maagisuutta mikä siinä oli ollut vuosina 1967-1972.

Harri Huhtanen 2024               

Johdanto

Moody Blues lähti vuonna 1968 laajalle Amerikan kiertueelle.

Klassisen Moody Bluesin toinen albumi In Search of the Lost Chord (1968) on sen verran merkittävä, että ennen varsinaista levyarvostelua kirjoitan levyn äänitysaikaan liittyvän johdannon.

Klassisen Moody Blues -kokoonpanon (Hayward, Lodge, Thomas, Edge ja Pinder)  ensimmäinen albumi oli suurmenestys ja nosti kertaheitolla bändin maailmanmaineeseen.  Tämä vuonna 1967 julkaistu Days Of Future Passed  albumi on monella tapaa merkittävä albumi rockmusiikin pitkässä historiassa.  Kirjoitan siitä myöhemmin mutta levy on syytä mainita jo tässä yhteydessä sillä sen menestys vaikutti suoraan Moodyjen toisen levyn äänityksiin. Yleensä 1960-luvulla Lontoossa huippustudioiden äänitysajat olivat kortilla ja maksoivat maltaita. Menestyneille bändeille sallittiin kuitenkin erityisvapauksia ja niinpä kun Moodyjen Days of -albumi menestyi yllättävän hyvin totesi Deccan johtaja heille suurinpiirtein näin: ” käyttäkää studiota se aika jonka tarvitsette”. Eli nuoret muusikot saivatkin yhtäkkiä avoimen piikin huippustudion käyttöön!

Hayward on haastattelussa todennut että tämä uusi luomisen vapaus oli kerrassaan upeaa ja he myös käyttivät ahkerasti vapautta joka heille oli jo näin varhaisessa vaiheessa suotu.  Lisäksi ajan henkeen kuului kokeilevaisuus ja studiopomot ymmärsivät tämän myös. Helppo tie olisi ollut tehdä seuraavakin levy sinfoniaorkesterin kanssa, mutta se olisi ollut itsensä toistamista ja niinpä Moodyt päättivät korvata sinfoniaorkesterin lauluharmonioilla ja mellotronilla jonka soittajana Pinder oli mestari. Kaikki viisi Moodyä lauloivat ja koska heillä oli äänissä tarjolla baritoni, soprano ja tenori niin koko ääniala pystyttiin kattamaan ilman sinfoniaorkesteria.  Lisäksi bändi käytti valtavan määrän eri soittimia ja vaikka heillä oli käytössään vain 4 äänitysraitaa kuulostaa albumi jopa vielä vuonna 2024 tuotannollisesti todella hienolta. Wikipedian mukaan bändi käytti jopa 32 eri soitinta! Levyllä niistä mainitaan nämä: 12 kielinen kitara, akustinen kitara, sähkökitara, sitari, tabla, piono, mellotroni, bassokitara, cempalo, lyömäsoittimet, sello, harmonika, tamboriini, huilu, saksofoni ja timpani !    

Tämä levy taitaa olla Moodyjen psykedeelisin. Elettiin hippiaikaa. Beatlesit olivat Intiassa ja George Harrison liputti intalaisen musiikin ja hindufilosofian puolesta.  Tämä varmaankin vaikutti Moodyjen In Search of -albumin äänityksiin kesällä 1968. Toinen asia mikä vaikutti levyn lopputulokseen oli se, että bändin jäsenet olivat jo aikaisemmin tavanneet Amerikassa Timothy Learyn joka oli siihen aikaan hippikulttuurin isähahmo. Hayward kertoo että he matkustivat Amerikkaan ja olivat Learyn luona viikon ajan. He opiskelivat itämaistä filosofiaa, meditoivat ja käyttivät psykedeelisiä huumeita saadakseen uusia ideoita musiikkinsa. Nykyajattelussa huumeiden käyttö luovuuden edistäjänä kuulostaa vähän oudolta. Mutta objektiivisesti voi todeta että vuonna 1968 Moodyjen vahvuus oli ehdottomasti kollektiivinen luomistyö. Bändin kaikki viisi jäsentä osallistuivat kappaleiden luomiseen ja siksi tämä levy kuulostaa niin hienolta. Oliko yhteistyö huumeiden ansiota vai ajan hengen luomaa? Vastausta tähän tuskin koskaan saadaan, mutta upean levyn bändi yhteistyössä ja nimenomaa yhteistyössä sai aikaan vuonna 1968!                                  

Harri  Huhtanen 2024

Miksi Moody Bluesin suosio hiipui 2000-luvulla? Tarkemmin sanottuna suosio hiipui levymyynnissä, keikoilla bändi oli loppuun saakka erittäin suosittu.  Viimeisen studioalbuminsa bändi julkaisi vuonna 2003 ja se, kuten vuonna 1999 julkaistu edeltäjänsä ei menestynyt. Jossain haastattelussa Justin Hayward  ilmaisi pettymyksensä tästä. Ilmeisesti hän joko yksin tai yhteisymmäryksessä John Lodgen kanssa päätti että kannattaa keskittyä keikkailuun ja unohtaa levyjen teko. Viimeisen kiertueensa Moodyt tekivät vuonna 2017.

Vuosina 1967-1978 Moodyt olivat nimenomaa bändi jossa kaikki viisi jäsentä saivat osallistua luomisprosessiin. Mike Pinder ei suostunut lähtemään vuoden 1978 Octave -albumin  promootiokiertueelle ja sen jälkeen bändi teki mielestäni virheen eli he erottivat Pinderin vaikka tämä olisi kuitenkin halunnut jatkaa levyjen luomista Moodyjen kanssa. Ray Thomas jäi bändiin  mutta hänenkin roolinsa levyillä kutistui kutistumistaan. Thomas oli kuitenkin erittäin tärkeä keikoilla, koska hän hallitsi Moodyjen vuosien 1967-1978 katalogin suvereenisti. Kun Thomas jätti bändin vuonna 2002 oli se jälleen melkoinen takaisku Moodyille. Jäljellä olivat enää Hayward, Lodge ja rumpali Edge, jonka soittokunto heikkeni kuitenkin 2000-luvulle tultaessa sen verran että keikkoja varten piti palkata toinen rumpali jotta Edgen tilanne ei näkyisi liian selvästi yleisölle. Sitten lopulta vuonna 2018 Edge jäi pois bändistä ja se oli viimeinen takaisku Moodyille.

Moody Bluesin lopettamisilmoitus jäi vähän epämääräiseksi eli asian vuoksi ei järjestetty mitään lehdistötilaisuutta. Ainoastaan Hayward totesi jossain haastattelussa että Moody Blues ei esiintyisi jatkossa livenä.  Levyjen julkaisemisen he olivat lopettaneet 15 vuotta aikaisemmin. Moody Bluesilla on edelleen viralliset nettisivut, mutta ilmeisesti niitä ylläpitää John Lodgen manageritoimisto, koska siellä ei ole uutisoitu Haywardin kesäkiertueesta 2024, vaan siellä on ainostaan lueteltu Lodgen kesäkeikat 2024.

Julkaiseeko Moody Blues vielä joskus albumin? Hayward ja Lodge voisivat sen tehdä. Molemmat ovat hyviä laulunkirjoittajia ja koska kaikki muut bändin jäsenet ovat jo kuolleet ei olisi ketään joka vastustaisi albumin julkaisua Moody Bluesin nimellä. Menneisyyttä ei kuitenkaan voi palauttaa. Pinder, Thomas ja Edge ovat kuolleet. Hayward ja Lodge eivät voi tehdä aitoa Moody Blues -albumia. He voivat parhaimmillaan tehdä hyvän levyn, mutta se ei enää ole Moody Blues -albumi siinä mielessä kuin vuosien 1967-78 albumit olivat.    

Harri Huhtanen 2024               

Uutisklippi vuodelta 1965. Moody Bluesin maailmanvalloitus alkoi jo vuonna 1965 Englannista.

Tämä juttusarja lähti siitä kun Suomen rocklehdistössä muutama viikko sitten uutisoitiin, että Moody Bluesin viimeinen perustajajäsen Mike Pinder  on kuollut 82 -vuotiaana. Uutisessa ei mainittu sanallakaan sitä että vuodesta 1966 Moody Bluesien kappaleita kirjoittaneet ja keskeiset muusikot Justin Hayward ja John Lodge  ovat edelleen aktiivisia ja molemmilla on tänä kesänäkin kiertueet USA:ssa.

Jotta saadaan selvyyttä tähän asiaan niin listaan tähän nyt nämä Moodyjen perustajajäsenet. Pitää kuitenkin muistaa että vuosina 1964-66 Moodyt soittivat ajan hengen mukaisesti pelkästään blues-covereita ja oma tuotanto oli vähäistä ja vasta Haywardin ja Lodgen tultua mukaan loppuvuodesta 1966 bändi alkoi säveltää kokeilevaa musiikkia. 

MOODY BLUES 1964-66

Graeme Edge, rumpali – bändissä vuodet 1964 -2018, kuoli 2021

Ray Thomas, multi-instrumentalisti – bändissä 1964-2002, kuoli 2018  

Mike Pinder, multi-instumentalisti – bändissä 1964-1978, kuoli 2024

Denny Laine, kitara, harmonikka ja laulu – bändissä 1964-1966, kuoli 2023

Clint Warwick, basso – bändissä 1964-1966, kuoli 2004

Edge, Thomas ja Pinder olivat merkittäviä jäseniä Moodyjen klassisen ajan (1967-74) levyillä mutta Laine Ja Warwick eivät siis olleet niin merkittäviä jäseniä mitä titteli ”perustajajäsen” antaa ymmärtää. Tosin hieman pitää pakittaa tästä lauseesta Lainen kohdalla sillä Moodyt nousivat heti uransa alussa kaupalliseen menestykseen kappaleella Go Now  joka taitaa olla heidän ainoa todella hyvin menestynyt singlensä. Tuon kappaleen lauloi nimenomaa Laine.   

Harri Huhtanen 2024               

Moody Blues vuonna 2014 (vasemmalta oikealle): Justin Hayward, Graeme Edge (alkuperäinen rumpali) sekä John Lodge.

1960- ja 1970-luvun psykedelia/ progebändeistä parhaiten kaupallisesti maailmalla menestyneitä ovat Pink Floyd ja Moody Blues. Tämä Moody Bluesin menestys saattaa tulla monelle alan harrastajalle yllätyksenä sillä Moodyjen levyt saivat aikanaan kriitikoilta aika happamia arvioita (näitä levyjä on kuitenkin myyty yli 70 miljoonaa kappaletta, luku josta nykyiset huippuartistit voivat vain unelmoida ,koska fyysisten levyjen myynti on vähentynyt niin rajusti 2000-luvulla). Aluksi Moodyjä syytettiin tekotaiteellisuudesta ja myöhemmin siitä, että heidän musiikkinsa muuttui yhä enemmän softrockiksi. 1980-luvulta alkaen Moodyjen musiikki ammensi Abban melodisuudesta ja Electric Light Orchestran  orkestraatioista. Parhaimmillaan Justin Hayward ja John Lodge  sävelsivät vielä 1980- ja 1990-luvuilla hienoja pop-kappaleita, mutta kokonaisuutena albumien taso alkoi laskea.

Keikat myivät kuitenkin hyvin ja erityisesti USA:ssa Moody Blues oli ja on valtavan suosittu. Niinpä siellä maata tänäkin vuonna kiertää usempikin Moody cover-bändi, koska real thing ei ole ollut enää saatavilla vuoden 2018 jälkeen.   

Harri Huhtanen 2024               

Moody Bluesin 2000-luvun voimahahmot: Justin Hayward (kuvassa vasemmalla) sekä John Lodge.

Miksi kirjoitan Moody Bluesista nyt, bändihän lopetti esiintymiset jo vuonna 2018? Kirjoitan koska Moody Blues on tänä vuonna monella tapaa ajankohtainen. Ajankohtaisuuden väärä tapa on suomalaislehdissäkin viikko sitten uutisoitu ”viimeisen perustajäsenen kuolema”. Vääräksi sen tekee se tosiasia että kosketinsoittaja Mike Pinder  lähti bändistä jo vuonna 1978 ja sen jälkeen bändiä johtivat vuoteen 2018 saakka kitaristi Justin Hayward ja basisti John Lodge, jotka edelleen ovat nettitietojen mukaan ihan hyvässä soittokunnossa. Molemmat sävelsivät kappaleita Moody Bluesin albumeille vuoden 1978 jälkeen ja Hayward on vuodesta 1966 saakka ollut päävokalisti ja häneen on kiinnitynyt vahvasti Moody Blues -soundi.

Miksi sitten Moody Blues lopetti vuonna 2018 jos sekä Hayward että Lodge ovat edelleen hyvässä kunnossa?  Lopullinen syy ei ole tiedossa mutta ehkäpä siihen vaikutti kaksi asiaa: alkuperäinen rumpali Graeme Edge  erosi bändistä vuonna 2018 ja alkuperäinen huilisti Ray Thomas  kuoli samana vuonna ja lisäksi bändi pääsi lopultakin Rock And Roll Hall Of Fameen  vuonna 2018. Ehkäpä Hayward ja Lodge tulivat siihen tulokseen että kaikki oli tehty ja oli aika korkea aika lopettaa.  

Mutta voiko bändi joka on myynyt yli 70 miljoonaa levyä oikeasti lopettaa? Moody Bluesin brändi on niin vahva että se tulee elämään kaukaiseen tulevaisuuteen. Eivät miljoonat Moodyjen levyjä ostaneet ihmiset unohda bändiä. Miten voin väittää näin?  Koska jo pikaisen nettiselailun jälkeen löysin peräti kolme Moody Bluesin kappaleita esittävää cover-bändiä, joilla on paljon keikkoja tänäkin vuonna. Yksi niistä on toiminut jo 10 vuoden ajan.

Harri Huhtanen 2024