Turun Sigyn-salin konsertti 29.9.2023 – osa 1
Kuvassa Rock Theatren laulaja Bo-Anders Sandström, joka eläytyi Gabrielin rooliin antaumuksella, mutta tällä kertaa ilman Gabrielin käyttämiä maskeja.
Vain kahdeksan kuukautta ehti kulua RT:n edellisestä Turun keikasta ja nyt he olivat täällä taas! Hiljattain remontoituun Sigyn -saliin mahtuu 374 kuulijaa ja arvioni mukaan sali oli vain puolitäysi. Kuulijat tuntuivat kuitenkin tietävän mitä olivat tulleet kuuntelemaan sillä väliajalla kuulin sivukorvalla melko asiantuntuvan kuuloisia kommentteja soittajista ja kappaleiden esityksistä. Tietenkin niitä verrattiin levyltä kuultaviin alkuperäisesityksiin ja yleisesti ottaen yleisö vaikutti olevan tyytyväinen ja oli syytäkin sillä niin pilkuntarkasti bändi nämä lähes 50 vuotta vanhat kappaleet esitti.
Muutoksia oli taas tullut ohjelmistoon, vaikka soitettavat kappaleet bändi rajasi jälleen Genesiksen vuosiin 1970-77. Ensimmäisessä setissä kuultiin kokonaan Genesiksen ehkä kuuluisin albumi Selling England By The Pound (1973). Kappaleet soitettiin täsmälleen siinä järjestyksessä missä ne ovat albumilla. Tammikuussa Linnateatterissa bändi jopa vähän irroitteli, mutta Sigyn-salissa SEBTP -albumin he soittivat tiukan akateemisesti ja vaikka se kuulosti hienolta alkoi siihen kaivata jotain variaatiota. Ehkäpä he ajattelivat että uutena bändin soiton taustalla nähtävät videoteokset hoitaisivat sen keventävän osion. No, olihan siellä joitain vitsejä ja muutoinkin vakavan asian kevennyksiä, mutta suuremmaksi ongelmaksi minusta muodostui se, etteivät videot ja musiikki olleet kunnolla synkassa. Parhaimmillaanhan, kuten vaikkapa jossain Pink Floydin konsertissa, videot voivat syventää musiikin sanomaa ja tunnelmaa. Nyt niin ei minusta tapahtunut ja usein videon yhteys sen jälkeen soitettuun kappaleeseen jäi minulta hämärän peittoon. Toinen mitä jäin kaipaamaan olivat ne Gabrielin vuosina 1973-75 käyttämät maskit, joita myös RT käytti lahjakkaasti esimerkiksi Paraisten konsertissa vuonna 2018. Nyt Sandström esitti lähes kaikki konsertin kappaleet maskittomana.
Text & Photo: Harri Huhtanen 2023