Peter Gabriel täyttää helmikuussa 2023 jo 73v ja huomasin juuri ettei Winterludessa ole vielä omaa kategoriaa hänelle ja syynä on varmaankin se, ettei Gabriel ole julkaissut uutta materiaalia peräti 20 vuoteen! Vuoden 2002 Up -albumi oli hänen viimeisin uutta, omaa materiaalia sisältänyt sutdioalbumi. Sen jälkeen Gabriel on julkaissut lähinnä live-albumeja sekä cover-albumin sekä yhden albumin uudelleentulkintoja vanhasta materiaalistaan.
Gabriel on jo 1960-luvulta lähtien ollut taiteellisesti täysin tingimätön. Hän lähti Genesiksestä vuonna 1975, juuri kun bändi oli saavuttamassa maailmanmainetta. Häntä on vuosikymmenet haluttu takaisin Genesikseen, mutta hän ei ole antanut periksi rahan houkutukselle, vaan on jatkanut tinkimättömästi soolourallaan. 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella näytti siltä että “taistelussa” Genesis versus Gabriel, Genesis selviäisi (taloudellisena) voittajana, sillä vaikka Gabrielin neljä ensimmäistä soololevyä myivät toki kohtalaisen hyvin, erityisesti Amerikassa, niin vähitellen Genesiksestä tuli Phil Collinsin johdolla paljon suositumpi kuin mitä se oli ollut Peterin aikana. Tilanne muuttui kuitenkin keväällä 1986 kun Peter julkaisi kaikkien aikojen parhaimman albuminsa nimeltään So . Tämän albumin myötä Gabrielista tuli todellinen maailmanluokan artisti, jonka kiertueet myytiin nopeasti loppuun ja erityisen pitkään esillä oli myös siihen aikaan huippusuositun USA:n ja Euroopan MTV -musiikkikanavan yötä päivää pyörittämä Sledgehammer -video. So -albumia myytiin yksinomaa USA:ssa yli 5 miljoonaa kappaletta, Englannissa lähes miljoona ja lisäksi So nousi kahdeksassa maassa (mukaanlukien Suomi) listaykköseksi. Kun tinkimätön artisti yhtäkkiä saavuttaa näin valtavan maineen, niin mitä hän tekee? Tilanne ei ollut varmaankaan Gabrielille helppo. Vasta neljän vuoden kuluttua eli 1992 Gabriel julkaisi seuraavan levynsä nimellä Us . Sekin myi kyllä hyvin (yli 3 miljoonaa levyä), mutta kokonaisuutena Us-albumin saama huomio jäi vähäisemmäksi kuin So -albumin. Sanotaan että huipulta on vain yksi suunta eli alaspäin. En tiedä tukahduttiko So-levyn valtava menestys Gabrielin luovuuden sillä uusia sävellyksiä ja levyjä alkoi ilmestyä yhä harvemmin. Us-albumin seuraaja Up ilmestyi vasta 10 vuotta myöhemmin eli vuonna 2002. Ja sitten… ei enää mitään uutta! Vuoden 2002 jälkeen Gabriel on julkaissut kolme live-albumia, yhden cover-albumin ja yhden albumin uusia tulkintoja vanhoista kappaleistaan. Ei hän siis toimeton ole ollut, mutta fanit tietenkin odottavat että mestari tekee uutta musiikkia ja luo uusia hienoja sävellyksiä jatkuvasti, mutta niitä ei siis ole saatu kahteenkymmeneen vuoteen. Eli ei ole ollut helppoa Gabriel -fanien elämä 2000-luvulla.
Nyt kuitenkin aivan hiljattain jopa Suomen rocklehdissä kirjoitettiin että Gabrielilta olisi tulossa uusi levy nimeltään I/O . Annettiin ymmärtää että uusi pitkään odotettu albumi ilmestyisi jo tänä vuonna (2023). Niinpä päätin selvittää mikä on totta ja mikä on huhua. Valitettavasti kansainvälisiä Gabriel -fanisivustoja selaillessa ilmeni että jo vuodesta 2003 lähtien on kirjoitettu joka vuosi siitä että Gabriel julkaisee “pian” tai “lähiaikoina” I/O -nimisen uuden albumin! Mikä sitten on muuttunut? Se, että joitain päiviä sitten Gabriel todella julkaisi Youtubessa Panopticom -nimisen uuden kappaleen ja aika pian tämän jälkeen yli 8 minuuttisen videon, jossa hän kertoi uuden kappaleen taustoista ja tulevasta levystä ja kiertueesta. Gabriel lupasi että toukokuussa 2023 alkavalla Euroopankiertueella hän soitaa myös uusia kappaleita. Valitettavasti Suomi putosi jälleen pois keikkalistauksesta. Hartwall Areenan puuttuminen aiheuttaa nyt jatkuvasti sitä että kaikkein suurimmat rocktähdet eivät tule Suomeen, sillä Kulttuuritalo on heille liian pieni ja Jäähalli liian ankea. Ilmestyykö I/O lopultakin vuonna 2023? Time will tell…
Harri Huhtanen 2023