VESTA – 2020-luvun artisti?

vesta2018.jpg

Hiljattain luettelin täällä suomalaisia, lähinnä 2000 -luvulla maineeseen nousseita naisartisteja. Uskomatonta, mutta totta: heitä on yli 30 kappaletta!  Tarkoituksella jätin yhden heistä manitsematta. Hän on VESTA. Jätin Vestan manitsematta, koska ennustamisen vaikeudesta huolimatta uskon että hän tulee olemaan SE Artisti Suomessa 2020-luvulla.  Vesta on nuori, uusi tulokas, jolla on aivan omanlaisensa soundi ja tapa esiintyä. Haastattelussa hän on sanonut haluavansa rikkoa popmusiikin sääntöjä. Vestan kappaleissa on hyvin erikoinen tunnelma ja musiikillisesti ne linkittyvät mm. 1980-luvun uuden aallon melodiseen syntikkapoppiin. Lisäksi hän käyttää laulujen taustoissa uudemman konemusiikin soundeja. Vestan sanoituksissa mennään välillä aika syvälle ja tehokeinonaan Vesta käyttää toistoa. Vestan esiintymistyyli on epätavallisen rauhallinen, mutta samalla äärettömän itsevarma. Ruisrockin lavalla 2018 hän esiintyi kuin olisi tehnyt samaa jo vuosikymmenet, vaikka aikaisempina vuosina hän oli ollut lähinnä katsomon puolella, kuten hän naureskellen TV-haastattelussa myönsi.

Vesta on oikealta nimeltään Vesta Rebekka Burman (s.1994).  Vesta julkaisi ensimmäisen omakustannekappaleensa, Varjo, vuonna 2014.  VILD Music noteerasi hänet ja julkaisi Vestan kolme ensimmäistä singleä: Kevät (2015), Anteeksi (2015) ja Vielä 1 (2016). Huhtikuussa 2017 hän solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin alaisen Etenee Recordsin kanssa ja alkoi työstää esikoisalbumiaan tuottaja Jori Sjöroosin kanssa. Sun katu julkaistiin 31. toukokuuta 2017. Esikoisalbumi LOHTULAUSEITA julkaistiin 23. maaliskuuta 2018. Se nousi heti julkaisunsa jälkeen Suomen virallisen albumilistan kärkisijalle kolmeksi viikoksi. Myös Helsingin Sanomat ja muutkin johtavat lehdet noteerasivat artistin debyyttialbumin näyttävästi.  Vuosi sitten Vesta oli Oulussa keikalla ja aiheesta artikkelin kirjoittanut toimittaja Eleonoora Riihinen tavoitti jutussaan hienosti sen mikä tekee Vestan keikoista omanlaisiaan eli muista poikkeavia. Alla otteita artikkelista:

”Lavalla on nuori ihminen raa’alla tavalla paljaana. Välillä se ei näytä kovin helpolta. Etunimellään esiintyvä Vesta Burman, 23, ei myöskään päästänyt yleisöä helpolla keikallaan 45 Specialissa perjantaina. Valtavassa nosteessa olevan laulajan kiihkeästi odotetun esikoislevyn julkaisukiertueen keikoista lähes kaikki on loppuunmyyty etukäteen. Myös Oulun keikan liput ostettiin harvinaisen nopeasti julkistuksen jälkeen.

Vesta avasi keikan Lohtulauseita-albumin avausraidalla. Hiljainen, puhemainen Tuottelias aloitti illan melankolisella uhmalla. Ei enää rakastumisia. Sydän on kokenut liikaa. Kappaleen teema on koko levyn teema. Tämä riipivyys sävytti myös keikkaa, joskin välillä uhma jalostui bailaamiseksi.

Vestan olemus ja ääni saavat valovoimansa rosoisesta aitoudesta. Keikkasovitus jätti runsaasti tilaa laulajan vahvalle silottelemattomalle äänelle. Sanoittajana ja tulkitsijana Vesta on epäilemättä tällä hetkellä suomalaisen popmusiikin kärkeä. Keikalla käytettiin melko rohkeasti tehokeinona hiljaisuutta. Esimerkiksi Lohtulauseita-kappaleessa oli erityisen pitkä äänettömyyden hetki, joka loi tilaan outoa sähköä. Harmi, että yleisö ei aina malttanut kuunnella näitä hiljaisia hetkiä, jolloin intiimin yhteyden sijaan syntyi jonkinlaista vaivautuneisuutta puolin ja toisin. Mielestäni Vestan rakkauskivuista ammentavat kappaleet eivät ole parhaimmillaan live-esiintymisissä nousuhumalaisen viikonloppuhumun keskellä.Ne on tehty lohtulauseiksi yksinäisiin, murheellisiin hetkiin.”

Miten Vestan käy?  Kaikki riippuu trendeistä ja siitä miten hän onnistuu toisella albumillaan. Debyytti oli niin hyvä ja sai niin paljon positivista julkisuutta että hänen voi olla vaikeaa tehdä yhtä hyvää tai jopa parempaa kakkoslevyä.

Harri Huhtanen 2019

Mainokset

Miten populaarimusiikki on Suomessa muuttunut vuosina 1970-2019?

ellinoora

Varsinaisesti suomirock syntyi punk-aallon jälkimainingeissa 1970-luvun loppupuolella, jolloin muutamassa vuodessa Eppu Normaali, Ismo Alanko, Tuomari Nurmio ja Pelle Miljoona – vain muutamia sen ajan staroja mainitakseni –  nousivat koko kansan tietoisuuteen. Heidän edeltäjänsä Wigwam ja Tasavallan Presidentti olivat edustaneet ”elitististä” progea jopa maailmanvalloitushengessä. Punk muutti kaiken. Musiikin piti olla suomenkielistä, yksinkertaista ja tanssittavaa. Edellä mainitut ovat ”alkuräjähdyksen” jälkeenkin pärjänneet hyvin eli levyttävät edelleen ja ovat jossain määrin suosittujakin. 2000-luvulla Suomessakin tilanne alkoi kuitenkin dramaattisesti muuttua sillä miesrokkareiden tilalle suosioon nousivat nuoret naispopparit, joita levyteollisuus syyti markkinoille entistä kiivaammalla tahdilla. Osasyynä tähän voi olla myös se ,että nuoret naiset vaan olivat ”parempia” eli heillä oli taiteellista kunnianhimoa ja ideoita enemmän ja miehet jäivät tässä tilanteessa muutamaa ”Cheekiä” lukuunottamatta paitsioon. Myös Idols -tyyppisten TV-formaattien suuri suosio johti siihen että bändimusiikki ja sellainen musiikki joka ei sovi 90 sekunnin raameihin ei enää päässyt kovin hyvin esille, vaan tippui vähitellen marginaaliin. 2000-luvulla suosioon nousseiden naisartistien luettelo on pitkä kuin ”nälkämaan kartta”: Jonna Tervomaa, Irina, Maija Vilkkumaa, TikTak, Indica, Katri, Stella, Nylon Beat, Anna Eriksson, Aikakone, Movetron, Gimmel, Kemopetrol, Siiri Nordin, Hanna Pakarinen, Laura Närhi, Laura Voutilainen, Anna Abreu, Johanna Kurkela, Jippu, Jenni Vartiainen, Anna Puu, PMMP, Suvi Teräsniska, Erin, Diandra, Jannika B, Chisu, Sanni, Haloo Helsinki, Janna, Paula Vesala, Evelina, Ellinoora, Alma jne. Osa näistä nuorista naisartisteista on jo ”edesmenneitä”, siis kaupallisesti tarkoittaen, ei fyysisesti. Osa toisaalta menestyy hyvin vuodesta toiseen kuten Jenni Vartiainen. Kilpailu on siis paljon kovempaa kuin bresneviläisenä aikana, jolloin Suomessa oli vain muutamia näkyviä artisteja. Nyt heitä on kymmenittäin ja heistä valtaosa on naisia ja bändejäkin johtavat nykyään naiset. Silti uutisoidaan että rockfestivaaleilla pitäisi olla naiskiintiö?! Vuosi vuodelta yhä enemmän alkaa vaikuttaa siltä että se kiintiö tarvittaisiin nimenomaa miesten suojelemiseksi, koska menestyvät miesartisit alkavat olla tässä maassa (Cheekiä lukuunottamatta) katoava luonnonvara.

Harri Huhtanen 2019             

UTRECHT, maailman suurin vinyylilevyjen markkinapaikka! -osa 2

Oudaen  Castle and Oudegracht canal in Utrecht, Netherlands

Sanotaan että jokaisen kunnon muslimin pitää käydä kerran elämässään pyhiinvaellusmatkalla Mekassa.  Niinpä minä sanon että jokaisen kunnon vinyyliharrastajan pitää käydä kerran elämässään siellä kaikkein pyhimmässä eli Utrechtin levymessuilla. Siellä voi käydä ihastelemassa kymmeniä tuhansia vinyylilevyjä ja tuhansia alan harrastajia kahdesti vuodessa!  Tämä traditio on jatkunut jo 25 vuoden ajan!  Kirjoitin aiheesta aikaisemmin täällä:

https://winterlude.fi/category/yleiset-artikkelit/page/1/

Seuraavan eli 51. kerran Utrechtissa ”juhlitaan” vinyyliä 13. ja 14. huhtikuuta 2019.

Olen asunut turistina Hollantia kierrellessäni Utrechtissa  hotelli Des Pays-Basissa (Janskerkhof 10)  noin viikon ajan (24.-28.6.) vuonna 1989. Saattaa olla että hotelli on edelleen olemassa ja olisi kiva käydä siellä muistoja verestämässä, mutta taitaa jäädä haaveeksi vaan tänäkin vuonna! Utrecht on kiva kaupunki, vähän samanlainen kuin Turku jokilaivoineen. Niille jotka pääsevät paikalle lisätietoja on tarjolla täällä:

https://www.recordplanet.nl/en/platenbeurs.html

Harri Huhtanen 2019

Äänilevyt sijoituskohteina? -osa 2

Vuoden 1966 Beatles kokoelmaa The Beatles Yesterday And Today  myytiin aluksi USA:ssa ja Japanissa alla olevilla ”teurastuskansilla”. Tällä kansikuvalla levyä ei koskaan myyty Euroopassa tai edes Britanniassa. Kansikuva soti totaalisesti Beatlesien puhtoista imagoa vastaan ja siksi levyn tämä versio vedettiin nopeasti pois markkinoilta ja korvattiin kansilla, joiden kuva oli paljon sovinnaisempi. Niinpä ”teurastuskansista” tuli vähitellen suuri harvinaisuus ja helmikuussa 2013 hyväkuntoinen ”teurastuskansi” -kappale myytiin levyhuutokaupassa peräti 125 000 dollarin hintaan (noin 100 000 euroa)!  

beatles-butcher-cover-1448469369

Koska listaus maailman kalliimmista vinyylilevyistä muuttuu koko ajan, niin en kirjaa tähän kokonaisuudessaan listaa, vaan tyydyn laittamaan linkin, jonka avulla voitte tutustua aiheeseen tarkemmin:

https://www.hmv.com/music/the-10-most-expensive-vinyl-records-ever-sold

Sen sijaan kirjoitan muutamia hajahuomioita nykyisestä listasta. Ensinnäkin 2000-luvulla maailman kalliimpien vinyylilevyjen hinnat ovat koko ajan nousseet hurjasti. Vielä 1980-luvulla esimerkiksi kalliimpien levyjen ostajaksi pääsi tavallinen palkansaajakin, jos vaan oli tarpeeksi intohimoinen keräilijä. Nykyään kaikkein harvinaisempien ja himoitumpien vinyylilevyjen hinnat ovat karanneet tavallisen palkansaajan ulottumattomiin. Äänilevyistä on siis tullut rikkaiden sijoituskohteita samaan tapaan kuin taidemaalauksista jo satoja vuosia sitten. Vielä vinyylit eivät yllä Van Goghin tai Rembrandtin hintoihin, mutta sekin päivä voi vielä tulla kun yksittäisestä vinyylilevystä maksetaan (kymmeniä) miljoonia. Tällä hetkellä tuntuu että harvinaisten vinyylilevyjen markkinoilla vain taivas on rajana!

Beatles hallitsee suvereenisti nykyistä maailman kalliimpien levyjen listaa, sillä kymmenestä maailman tällä hetkellä kalliimmasta vinyylilevystä peräti viisi on yhtyeen jäsenten tuotantoa, yksi näistä on harvinainen Lennonin soololevy.  Lopuksi siteeraan pientä tarinaa tällä hetkellä erittäin ajankohtaisen The White Albumin historiasta.

Pitkään tiedettiin että rumpali Ringo Starr omisti ensimmäisen kappaleen Beatlesien White Albumin alkuperäispainoksesta. Bändi sai toteutettua vuonna 1968 radikaalin ideansa siitä että jokainen painettu levy numeroitiin erikseen. Ringon kappaleen numero oli 0000001. Ringo realisoi harvinaisen levynsä vasta joulukuussa 2015, jolloin hän myi sen Julienin huutokaupassa 790 000 dollarilla (nykykurssilla noin 700 000 euroa).

Harri Huhtanen 2018

Äänilevyt sijoituskohteina? -osa 1

Pink Floydin The Dark Side Of The Moonin alkuperäisen UK-painoksen kataloginumero on SHVL 804 ja etiketin keskellä on vaaleansininen pyramidi.

pinkfloyddarksidefirst

Taiteen rahallinen arvo määräytyy pääasiassa kahdesta asiasta: suosiosta ja harvinaisuudesta. Mitä suositumpi ja arvostetumpi taitelija / artisti on ja mitä harvinaisempi teos on kyseessä niin todennäköisesti hinta on sitä korkeampi.  Aina tämä taiteen / tuotteen arvon määräytyminen ei kuitenkaan ole näin helppoa. Jo vuosikymmenet harrastajat ovat keränneet vinyylilevyjä, mutta sijoituskohteina niistä on alettu puhua vasta aivan viime vuosina. Tilanteelle kuvaavaa on se, että osakemarkkinoiden tarkasteluun normaalisti keskittyvä Taloustaito -lehti käsitteli tuoressa artikkelissaan (10/2018) vinyylilevyjä sijoituskohteina. Artikkelin otsikko oli paljon puhuva: ”äänilevy, tuo soiva osake”.  Suurin osa artikkelin tiedoista oli minulle entuudestaan tuttuja, mutta oli siellä yksi yllätyskin, nimittäin Pink Floydin The Dark Side Of The Moonin alkuperäispainoksen hurja arvonnousu.  Tämä sotii enemmän kuin lievästi edellä mainitsemaani sääntöä vastaan. Levyähän julkaistiin alunperinkin valtavat määrät koska se myi niin hyvin. Siksi nykyiset korkeat hinnat kummastuttavat.  Mitä niille sadoille tuhansille muille alkuperäispainoksen vinyyleille on tapahtunut, jos todella nyt myytävistä maksetaan näin korkeita hintoja?  Alla alkuperäispainoksen hintakehitys:

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon (UK alkuperäispainos 1973)   
korkein maksettu hinta dollareina
2012    659
2016   1035
2017   1503
2018   1866

Tarinan opetus?  Jos omistat hyväkuntoisen vuoden 1973 UK-painoksen Pink Floydin TDSOTM: sta, niin älä heitä sitä roskiin äläkä myy sitä kympillä divariin, sillä kansainvälisessä Discogs -palvelussa voit saada siitä ihan mukavat rahat.

Harri Huhtanen 2018

Nettiradio 2

netradio2

Kirjoitin keväällä 2017 pienen artikkelin Nettiradiosta, se löytyy edelleen täältä:

https://winterlude.fi/category/yleiset-artikkelit/

Viime kuukausina olen kuunnellut paljon erästä ranskalaista kanavaa josta tosin en löytänyt mitään esittelytietoja tietoja netistä. Uskomatonta muuten, miten paljon netti -radiokanavia Ranskassakin on. Tämä suosikkikanavani lähettää hyvin monipuolisesti rockmusiikkia, siis sekä uutta että vanhaa ja enimmäkseen kappaleet ovat mielenkiintoisia, siis sellaisia, joita ei yleensä koskaan kuule Suomen radiokanavilla. Jos nyt joku kiinnostui tai tuli uteliaaksi tämän suositukseni perusteella, niin kanavan löytää nettiradiosta näin:

Station list  > Stations > Location > Europe > France > Alternative > 001A_A Rock

Omituisesta nimestään huolimatta kanavalla on todella iso musiikkikirjasto, josta he poimivat soitettavat kappaleet. Ja parastahan nettiradiossa on se, että kun löytää uuden kiinostavan artistin, ilmoittaa laite aina kappaleen ja sen esittäjän nimen. Lisäksi ainakin tämä suosittelemani kanava on mainoksista ja välijuonnoista täysin vapaa eli se on 100%:sti musiikkikanava.

Harri Huhtanen 2018

Millä volyymilla rockmusiikkia pitää esittää ja kuunnella?

creamlive

1960-luvulla tietyt artistit alkoivat kasvattaa mainettaan ja erottua joukosta sillä että he konserteissaan lisäsivät äänentoiston volyymia kipurajoille. The Who, Led Zeppelin, The Cream ja Jimi Hendrix muun muassa tulivat tunnetuiksi keikoista, joiden jälkeen kuulijoiden korvat soivat vielä seuraavallakin viikolla.  1970- ja 1980-luvun heavybändit jatkoivat samalla ”lentokonehalli -linjalla”. Oli konsertteja, joissa 100db:n vaararaja ylittyi ja niinpä konsertin järjestäjät alkoivat myydä korvatulppia konserteissaan.

Miten tarpeellista tämä oli esittettävän musiikin kannalta?  Alussa bändit käyttivät tätä volyymitemppua häikäilemättömästi hyväkseen, koska kyseessä oli uusi asia ja uudet asiat aina kiinnostavat ihmisiä. 1970-luvulla asia ei enää ollut uusi ja siksi yleisö piti houkutella paikalle jollain muulla tavoin. Siirryttiin aikaan, jolloin esitettävän musiikin äänenvolyymin merkitys oli jossain muussa. Osa bändeistä ajatteli, että kovaa soittaminen lisäsi ”katu-uskottavuutta”. He ajattelivat, että musiikki ei ole coolia, jos sen esittää liian hiljaa ja lisäksi he olettivat että yleisö odottaa ja jopa vaatii sitä.

Minusta tarpeellinen äänenvolyymi määräytyy aika paljon muusikin genren perusteella. Heavy- tai progemusiikki kuulostaa yleensä paremmalta jos siinä riittävästi dynamiikkaa (eli että hiljaiset kohdat ovat todella hiljaisia ja voimakkaat kohdat tulevat riittävän kovalla volyymilla). Folk- ja countrymusiikki ei yleensä vaadi kovaa soittamista, vaan saattaa olla jopa toimivampaa hiljaa soitettuna.

Konsertissa kuitenkin liian hiljaa soitettu musiikki heikentää elämystä eli siihen kannattaa varautua että konsertissa äänenvolyymi ylittää yleensä 60Db ja jos ei ylitä niin on vaara että keikka latistuu (varsinkin jos kyseessä on iso hallikeikka).

Miten sitten on muusikkojen ja kuulijoiden kuulon laita kun soitetaan kovaa? Juttelin kerran erään rockmuusikon kanssa ja hän totesi, että se on asiakkaan ongelma. Tällä hän viittasi siihen että kun 1960-luvulla kaiuttimet olivat yleensä soittajien takana, niin siihen aikaan he tietenkin saivat kaikista kovimman äänivyöryn päälleen (ja siksi aika monet 1960-luvun starat ovat nykyään enemmän tai vähemmän kuuroja). Nykyään kaiuttimet ovat katossa tai lavan edessä, jolloin itse lavalla äänenvolyymi on paljon pienempi kuin katsomon puolella.

Harri Huhtanen 2018