Suomen TV on nyt viime kuukausina hemmotellut suomalaisia Lynyrd Skynyrd (LS) -faneja sekä tavallisia rokin kuuntelijoita lähettämällä ensin hienon dokumenttielokuvan If I Leave Here Tomorrow (2018)  ja aika pian sen perään tuli Atlantic Cityn konsertti vuodelta 2006. Tämä puolitoistatuntinen taltiointi on varsin mukavaa kuunneltavaa, mutta poikkeaa tavallisesta LS -keikasta siinä, että mukana on useampi vieraileva artisti, joiden kappaleita kuullaan myös. Täytyy sanoa, että tällainen multikitaristi -soitanta on jotain mitä TV:ssä ei ole enää pitkään aikaan kuullut ja LS:n miehet suoriutuvat vaativasta tehtävästään erittäin hienosti ja kurinalaisesti. Southern Rock on oma juttunsa, kaikki eivät siitä pidä, koska siihen usein liitetään tietynlainen junttius ja “punaniska” -kulttuuri, mutta kun musiikki ja soitanta on näin hienoa, ei tässä kyllä voi nyrpistellä nenäänsä, vaan svengailla mukana! 

Kannattaa lukea alla olevat Ultimate Classic Rock -lehden tuoreet artikkelit bändistä, sillä niissä on tämän Atlantic Cityn keikan lisäksi paljon muutakin mielenkiintoista tietoa LS:sta:   

https://ultimateclassicrock.com/lynyrd-skynyrd-live-in-atlantic-city/

https://ultimateclassicrock.com/lynyrd-skynyrd-albums-ranked/

Harri Huhtanen 2021                

Kuuntelin jo 1970-luvulla Allman Brothersia eli sikäli Southern Rock on minulle hyvin tuttua. Jostain syystä kuitenkin toinen southern rock suuruus, Lynyrd Skynyrd on jäänyt minulle vähän tuntemattomaksi. Toki olen kuullut heidän suuret hittinsä, mutta syvempi tutustuminen bändin musiikkiin on jäänyt ja nyt kun olen tutkinut heidän levykatalogiaan, niin “kenttäkokemuksella” voin todeta ettei heidän alkuperäisiä vinyylilevyjään kovin paljon Suomessa liiku.  

Innostuin bändistä uudestaan vai pitäisikö oikeastaan sanoa että löysin bändin varsinaisesti kun Suomen TV aivan hiljattain lähetti bändistä Stephen Kijakin vuonna 2018 ohjaaman dokumenttielokuvan If I Leave Here Tomorrow . Vaikka bändin 1970-luvun kiertueet olivat aikamoista piehtarointia kaikenlaisten päihteiden kanssa, niin edelleen elossa olevien jäsenten haastatteluista tuli sellainen vaikutelma, että kaikilla oli koko ajan hirveän hauskaa ja mitään ei kaduta. 1970-luvulla ei ollut nettiä ja TV:n tarjontakin oli vaatimatonta. Tämä auttoi luovia ihmisiä paremmin keskittymään siihen mitä he tekivät ja mihin he pyrkivät, oli paljon vähemmän “globaalista kohinaa”. Bändin miehiä voi jopa kaikesta juhlimisesta huolimatta kutsua työnarkomaaneiksi, sillä he harjoittelivat pienessä Hell House’ssaan aamusta myöhäiseen iltaan nonstoppina kuukaudesta toiseen. Satoja ja tuhansia tunteja he soittivat uudestaan ja uudestaan kappaleitaan, kunnes ne olivat live-kelpoisia. Bändissä oli kolme kitaristia, joka on aina yhteissoiton kannalta haastava ja hankala tilanne, kuten tiedämme varhaisesta Fleetwood Macistä.  Mutta he selvisivät tästäkin haasteesta kulta-aikanaan erinomaisesti.

Nousukiito katkesi vuoden 1977 lento-onettomuuteen, mutta 10 vuoden suruajan jälkeen bändi päätti palata yhteen, koska kysyntä USA:ssa oli edelleen niin kovaa. Lynyrdiä ei ollut unohdettu ja niinpä bändi jatkaa vielä nykyäänkin. Lynyrdin juuret ovat 1960-luvussa, huippuaikaa oli  1970-luku ja sitten tuli vielä hieno comeback vuonna 1987. Vasta vuonna 2018 he päättivät lähteä jäähyväiskiertueelle, mutta kuten niin usein näissä tapauksissa lopettaminen on vaikeaa eli lopettamispäätöksen jälkeenkin on ollut puhetta irtokonserteista ja uudesta levystä.  Lynyrdin ainekset olivat tavallaan kasassa jo vuonna 1964 perustetussa My Backyard -bändissä. Virallisesti Lynyrd perustettiin kuitenkin vuonna 1969 eli näin laskien bändi on jo yli 50 vuotta vanha!  Kyseessä on siis yksi maailman vanhimmista bändeistä.

Harri Huhtanen 2020