HASSISEN KONE 40 VUOTTA MYÖHEMMIN!

Viime kesäinen Hassisen Koneen Ratinan keikka oli hieno elämys eikä varmaan toistu kovin nopeasti. Toisaalta soittajat olivat niin hyväkuntoisen oloisia, ettei varmaankaan bändin 50-vuotisjuhlakeikka vuonna 2032 ole kokonaan poissuljettu. Mutta sitä odotellessa suosittelen niille jotka eivät Ratinaan, Seinäjoelle tai Joensuuhun viime kesän keikoille päässeet tätä uutta Mika Kaurismäen dokumenttielokuvaa, jota alettiin eilen (17.3.23) esittää ympäri Suomea elokuvateattereissa.

Itse kävin tänään (18.3.23), elokuvan toisena esityspäivänä, katsomassa mitä Mika oli saanut aikaan. Elokuvassa oli paljon hyvää, mutta myös sellaistakin mikä ei tässä vaiheessa vastannut ennakko-odotuksiani.  Olin odottanut näkeväni enemmän live-otoksia Ratinan keikalta. Dokumentissa pääpaino oli kuitenkin bändin syntyaikojen ja suurimman suosion vuosien (1980-82) esittelyssä ja analysoinnissa. Tosin elokuvan jälkeen luin jostain että myöhemmin ollaan julkaisemassa ilmeisesti erillinen Ratina -DVD, jossa on suurempi osa keikasta kuin mitä nyt elokuvateatterissa nähtiin.  

Hyvää dokumentissa oli kuvaus. Kuvavirta eteni sulavasti ja erityisen hyvin toimivat Ratinan keikan ”mosaiikkikuvat”, joissa Woodstock -elokuvan tyyliin kuva jaettiin useampaan osaan. Fanihaastatteluja oli ehkä turhankin paljon, mutta plussaa tulee siitä, että ne olivat hyvin lyhyitä ja napakoita ja ne oli osittain liitetty Ratina-keikan mosaiikkikuviin. Pikkukuvissa näytettiin mm. Ratinan yleisöä joka lauloi monissa kappaleissa mukana. Elokuvateattereissa yleisö on tavallisesti täysin hiljaa, mutta kun nyt Turun esityksessä joku onnellinen ryhmä huomasi päässeensä mukaan elokuvaan tietämättään kohahtivat he kovin innostuneesti.  

Toinen hyvä asia Mikan elokuvassa oli se, että se kertoi nimenomaa Hassisen Koneesta eli bändiä ei kohdeltu Ismon ”säestysryhmänä”, vaan jokainen bändin jäsen, sekä vanhat että uudet, sai tasapuolisesti puheenvuoron. Ismo itse oli perisuomalaiseen tapaansa vaatimaton ja pikemminkin kehui bändikavereitaan kuin korosti omaa ylivertaisuuttaan sanoittajana ja hittibiisien tekijänä.            

Se minkä huomasin Ratinan keikalla toistui nyt 90-paikkaisessa pikkusalissa entistä selvemmin: Hassisen Kone ei enää ole ”se juttu” nykynuorisolle, koska käytännössä kaikki näytökseen tulleista olivat yli 40-vuotiaita, veikkaisin että katsojien keski-ikä oli 50 vuoden paremmalla puolella. Mutta niinhän se on että jos oli Hassisen Koneen debyyttilevyn ilmestyessä 15-vuotias, niin on nyt 57-vuotias. Nuoruuden ”sankareitaan” ei yleensä unohda koskaan ja on aina vaikeampi löytää jälkikäteen bändi joka on jo aikoja sitten hajonnut.

Harri Huhtanen 2023     

Advertisement

Rough and Rowdy Ways, World Wide Tour 2021-2024 -osa 14

Dylanin vuoden 2023 kiertuekalenteri alkaa pikkuhiljaa täydentyä, tosin loppukesän, syksyn ja loppuvuoden keikoista ei vielä ole tietoja käytettävissä.   

Vuoden ensimmäinen osakiertue toteutuu Japanissa.  Kiertue alkaa Osakassa 6.huhtikuuta 2023. Kolmen Osakan konsertin jälkeen on vuorossa viisi konserttia Tokiossa ja sen jälkeen vielä kolme konserttia Nagoyassa . Mikäli lisää keikkoja Japaniin tai lähialueille ei enää sovita käsittää tämä vuoden 2023 Dylanin Japanin kiertue yhteensä 11 konserttia ajanjaksolla 6. – 20.4.2023.

Vuoden toinen osakiertue toteutuu Euroopassa. Tähän mennessä Dylanille on sovittu yhteensä 19 keikkaa ajanjaksolle 2.-30.6.2023. Mikäli kiertue ei heinäkuussa jatku voidaan tätä osakiertuetta kutsua aiheellisesti Etelä-Euroopan kiertueeksi, koska keikoista kolme järjestetään Portugalissa, peräti 12 Espanjassa ja viimeiset kolme Etelä-Ranskassa.

Vaikka Dylanin juuri julkaistun vuoden 2023 Euroopan kiertueen liput ovat tulleet myyntiin vasta tänään (15.3.23) niin kun nyt illalla  katsoin paikkakarttoja oli siellä monissa kaupungeissa jo kaikki kelvolliset paikat myyty. Yhä enemmän lipun hintaan alkaa vaikuttaa istumapaikan sijainti. Permannon eturiveillä liput voivat maksaa yli 200e ihan virallisessa myynnissäkin, mutta salin perältä paikkoja saa jopa 60 euron eduliseen hintaan.

Harri Huhtanen 2023           

MAUSTETYTÖT -osa 16

Kuvassa osa Ukrainan toisen tukikonsertin artisteista.

Nyt se on varmaa: Maustetyttöjen pitkään odotettu kolmas albumi, nimeltään Maailman onnellisin kansa ilmestyy levykauppoihin perjantaina 17.maaliskuuta 2023. Sitä mainostetaan heidän ”parhaana albuminaan”. Minusta kakkoslevy oli erittäin hyvä, joten saapa nähdä pitääkö mainoslause paikkansa. Tietenkin toivon että se osuisi oikeaan, mutta tässä vaiheessa mitään varmuutta asiasta ei ole. Tosin kaksi kappaletta uudelta albumilta on jo kuultu ja ne ovat molemmat varsin hyviä, ainakin sanoitusten osalta. Musiikillisestihan niissä ei ole mitään uutta eli kappaleiden soundi on tuttua ja toimivaa Maustetyttöjen kosketinsoitin + kitara -soundia hienolla stemmalaululla höystettynä. 

Jo kesällä 2022 he esittivät keikoillaan uuden albumin kappaletta Pidä hyvänäsi multasi kotimaan . Eilen (11.3.23) he debytoivat TV1:n suorassa Ukraina -tukikonsertissa toisen uutuusalbumin kappaleen nimeltään Ylpeyden sopuhinta. Se oli erikoinen ja mieleenpainova esitys, koska se poikkeasi niin vahvasti konsertin muiden esiintyjien esityksistä.  Alanko esitti hittibiisinsä, Pate Mustajärvi esitti Bruce Springsteeniä, Sanni uudehkon biisinsä (joka ei liittynyt mitenkään Ukrainan sotaan), Toni esitti vaimonsa kanssa Karjala -aiheisen ”itkubiisin” enkä sano tätä pahalla sillä karjalaisten kohtalo oli todella karmea, mutta kun kyse on Ukrainan tukikonsertista niin eikö laulujen aiheena pitäisi olla Ukraina? Luettelen näitä vain korostaakseni sitä ,että oikeastaan Maustetytöt oli ainoa illan artisteista, joka niin sanotusti ”heitti kissan pöydälle” eli lauloi suoraan Ukrainan tilanteesta ja vieläpä uudella omalla biisillään, jonka he esittivät ensi kertaa tässä lähetyksessä.

Ensikuuntelulla Ylpeyden sopuhinta ei oikein vaikuttanut, erityisesti ihmettelin kappaleen nimeä. Äänitin kappaleen Topfieldilläni ja katsoin sen eilen varmaan 8 kertaa varmistuakseni etten nyt hätäpäissäni kirjoittaisi mitään tyhmää. Jokaisen kuuntelun jälkeen kappale alkoi avautua paremmin ja kuulostaa paremmalta! Sanoitus on nokkela. Tässä ei pelkästään ylistetä Ukrainaa eikä pelkästään mollata Venäjää , vaan laulun sanoma vaikuttaisi keskittyvän pienen, tavallisen ukrainalaisen ihmisen tilanteeseen, jossa on vain huonoja vaihtoehtoja. Maasta pakeneminen on huono vaihtoehto, mutta taisteleminen voi olla vielä huonompi vaihtoehto. Jotenkin ymmärrän tekstin niin ,että pieni ihminen on valtionjohtajien välisissä konflikteissa kovin voimaton ja todellinen Ukrainan tragedia syntyy siitä. Lopussa Kaisa kuitenkin – ilmeisesti kappaleen sanoituksen mahdollisesti provosoimien väärinkäsitysten välttämämiseksi – spiikkasi että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ehdottoman tuomittava ja koittakaa osallistua keräykseen jos vain pystytte. Koska myös kappale Pidä hyvänäsi multasi kotimaan liittyy selvästi Ukrainan sotaan niin mielenkiintoista ensi viikolla kuulla onko heidän kolmas albuminsa itse asiassa Ukrainan sotaa käsittelevä teema-albumi?

Harri Huhtanen 2023

Onko neulasi puhdas?

1980 ja 1990-luvuilla luin innokkaana artikkeleita silloisesta (Suomen) HIFI-lehdestä.  Niin taisi tehdä aika moni muukin, koska muistaakseni lehden levikki oli parhaimmillaan yli 15 000 kappaletta. Ennen CD:n valtaannousua Hifi- lehdessä oli usein pitkiä ja perusteellisia artikkeleita äänilevysoittimien äänivarsista, äänirasioista ja neuloista. Maallikolle tuli sellainen olo että täydellisen äänentoiston saavuttaakseen piti opiskella “Hifi-tiedettä” ahkerasti ja piti olla asiantuntija tai ainakin käyttää asiantuntijaa eli HIFI-kauppiasta apuna.

Äänirasioden Rolls Royce oli pitkään SHURE. Valitettavasti he ovat alasajaneet tuotantonsa vuonna 2018 eli yksi suuri on jo pelistä poissa mutta onneksi muut jatkavat

1990-luvulla CD yleistyi Suomessakin. Uusista levyistä ei enää tehty vinyylipainoksia ja tämän trendin myötä hifilehdetkään eivät enää kirjoittaneet äänirasioista ja neuloista, vaan monikanava -laitteista. Minulla oli edelleen erinomainen LINN-vinyylisoitin ja olin pettynyt ajan henkeen. Oliko Hifi-todella kuolemassa?  Monet olivat jo tätä ennen kirjoittaneet ja puhuneet rockin kuolesta, mutta oliko siinä samassa tulossa kylkiäisenä Hifin kuolema?  Ei sentään, sillä aina löytyy ihmisiä jotka haluavat sitä parasta hinnalla millä hyvänsä. Sanotaanko niin että hifistien “keskiluokka” kuoli vinyylin väliaikaisen kuoleman myötä pois ja jäljellä jäivät vain rikkaat snobit jotka pystyivät sijoittamaan laitteisiinsa 50 000 – 100 000 euroa ilman että se mitenkään häiritsi heidän taloudenhoitoaan.     

Kuulun tuohon hifistien “keskiluokkaan”, jonka siis piti kuolla pois. No, emme kaikki kuolleet sillä minä olen täällä edelleen levittämässä Hifin “ilosanomaa”’! Aikanaan erittäin suuren suosion saanut Niksi Pirkka  on tässä minulla suunnannäyttäjänä eli yritän kirjoittaa miten voi halvalla parantaa kotilaitteiden äänentoistoa. Esimerkkini perustuu omiin kokemukseeni eli tämä tarina on tosi!  

Nyt illalla kuuntelin Technicsin -vinyylisoittimella  saunan takkahuoneessa 4-pistekaiuttimillani erästä Man-yhtyeen levyä. Äänentoisto oli pielessä ja siksi tarkistin vinyylilevyn ja neulan. Levyssä oli vähän pölyä jonka pyyhin pois AM:n antistaattisella harjalla, myös neulassa oli pölyä, jonka pyyhin pois japanilaisella Hi-Clean puhdistusharjalla kuten olen tehnyt vuosikaudet. Laitoin sitten levyn uudestaan soimaan. Heti sama äänentoisto-ongelma uusiutui. Aloin epäillä oliko itse vinyylissä jotain vikaa. Sitten muistin kuunnelleeni samaa levyä joitain kuukausia aikaisemmin ja silloin siinä ei ollut mitään ongelmia.  Katsoin sitten suurennuslasilla ja voimakkaalla valolla soittimen timanttineulaa. Neula näytti ihan normaalilta, koska eihän timantti kulu vinyylilevyjä soittaessa tai jos kuluu niin se kuluu äärimmäisen hitaasti. Sen sijaan neulaan oli tarttunut hiuksia ja pölypalleroita. Normaalisti nämä lähtevät pois neulaan läheltä puhaltamalla, mutta nämä eivät lähteneet, jolloin aloin ajatella että Hi-Clean oli vihdoinkin vanhentunut  ja ehkä liuoksen koostumus oli muuttunut sellaiseksi että se pikemminkin veti puoleensa likaa kuin karkoitti sitä. Sanoin jäähyväiset Hi-Clean pullolle eli heitin sen roskiin. Seuraavaksi kokeilin epäortodoksista metodia eli harjasin AM:n antisaattisella harjalla pölyt pois neulasta. Ja katso!  Äänentoisto parani  yli 100%! Eli ei tarvinnut maksaa mitään eikä ostaa uutta puhdistusnestettä. Vinyyli ja timanttineula toimivat siten, että uran pitää olla puhdas ja erityisesti neulan pitää olla puhdas. Nyt tämäniltaisen kokeilun perusteella alan epäillä että puhdistusneisteiden käyttö neulaan ei ole hyväksi, koska ehkä niistä jää tarpeettomia ainejäämiä neulan pintaan ja silloin tilanne vain pahenee. Siksi suosittelenkin puhdistamaan äänilevysoittimen neulan ensisijaisesti voimakkaalla puhalluksella ja jos lampulla katsoen sen jälkeenkin siinä on likaa niin suosittelen käyttämään mekaanista puhdistusta esimerkiksi AM:n antistaattisella harjalla. Ainakin minulla se epäortodoksinen keino toimi paremmin kuin olin olettanut. Eli on turha hankkia kymmenien tuhansien eurojen vahvistimia, kaiutinkaapeleita ja kaiuttimia, jos äänetoistoketjun alkupäässä on primitiivisiä ongelmia esimerkiksi pölyn ja lian torjunnassa.

Harri Huhtanen 2023    

LEONARD COHEN 2000-luvulla -osa 2

Tässäpä hieno kuva! Neljä legendaa yhdessä hymysuin! Vasemmalta oikealle: Paul Simon, Leonard, Keith Richards ja Chuck Berry!

Vuosi 2016 oli kamala! David Bowie kuoli, Prince kuoli ja Leonard Cohen kuoli. Näistä kolmesta huippuartistista Leonard oli minulle läheisin.  Normaalisti suosikkiartistin kuoleman pitäisi johtaa siihen että fani kuuntelee entistä enemmän hänen levyjään, koska siitä kai koko artistin urassa on kysymys, että musiikki jäisi elämään artistin kuoleman jälkeenkin. Olin nähnyt Leonardin livenä Helsingin Hartwall Areenalla  vuonna 2010 ja siellä hän vaikutti ikäisekseen yllättävän pirteältä ja hyväkuntoiselta. Siksi Leonardin kuolinuutinen loppuvuodesta 2016 tuli minulle ja varmaan monille muillekin suurena yllätyksenä. Leonard oli juuri samana vuonna levyttänyt You Want It Darker -albumin.   Levy ilmestyi lokakuussa 2016 ja ehdin sen muutaman kerran kuunnella ennen kuin marraskuussa tuli tieto Leonardin kuolemasta. Siitä seurasi  itsellenikin yllättävä reaktio, lopetin levyn kuuntelun. Sitten vielä vuonna 2019 Leonardin poika julkaisi viimeiseltä levyltä ylijääneitä kappaleita levyllä Thanks For The Dance.  Ostin sen, mutta levy on minulla edelleen suojamuovissaan avaamattomana. En osaa kovin hyvin selittää tätä erikoista käytöstäni tässä asiassa ja kuulostaahan tällainen toiminta realistisesti ajateltuna aivan hölmöltä. Leonard oli kuolleessaan 82-vuotias eli siinä mielessä kuolema ei tilastollisesti ollut yllättävä. En tiedä, olisiko jonkinlainen selitys näin omituiselle käytökselle se, että olen halunnut ottaa ajallista etäisyyttä tapahtuneeseen ja näihin viimeisiin levyihin, jotta voin arvioida ne objektiivisemmin, ettei arvostelustani sitten  tule mitään fanin epätoivoista vuodatusta. Kelpaako tämä selitys?

Harri Huhtanen 2023    

MAN: Rhinos, Vinos + Lunatics (1974)

Manin Kulttuuritalon konsertista on ehtinyt kulua vasta vähän yli kolme kuukautta ja haluaisin jo nyt kovasti päästä uudestaan heidän keikalleen, vaikkei  Kultturitalolla 2022 soittanutkaan kuin yksi bändin alkuperäisjäsen. 1970-luvun mestarit Micky Jones (k. 2010) ja Deke Leonard (k. 2017) eivät olleet enää sattuneista syistä mukana.  Niinpä alkuperäisen basistin Martin Acen Josh -poika  ja James Beck olivat Kulttuuritalolla mahdottoman tehtävän edessä eli heidän olisi pitänyt olla yhtä hyviä kuin Micky ja Deke olivat aikoinaan. Hyviä he olivat toki, mutta eivät yhtä hyviä. Niinpä olisi kiva jos joku olisi keksinyt aikakoneen, jolla pääsisi Manin Suomen keikoille vuoteen 1976, sillä juuri tuohon aikaan bändi oli parhaimmillaan.  Mutta kun sinne ei nyt pääse niin on pakko tyytyä näihin hienoihin 1970-luvun albumeihin, joilla voi kuulla miten tyylikkäästi Micky ja Deke aikoinaan soittivat.   

Minulla ei vielä ole kaikkia Manin albumeja, joten en voi vielä sanoa mikä niistä on paras, mutta ainakin nämä omistamiani levyt ovat lähes kautta linjan erittäin hienoa työtä! Näitä kuunnellessa tulee aina hyvälle tuulelle! Tänään olen kuunnellut ahkerasti vuoden 1974 Rhinos, Vinos + Lunatics (RVL) -albumia, jolla soittavat Mickyn ja Deken lisäksi  Malcolm Morley (kitara, kosketinsoittimet ja laulu),   Ken Whaley (basso) ja Terry Williams (rummut ja laulu).  Tämän albumin kohdalla sattui lisäksi sellainen harvinainen tapaus, että albumista kirjoitettu suomenkielinen Wikipedian artikkeli on laajempi kuin englanninkielinen. Yleensähän asia on toisinpäin eli englantilaiset kirjoittavat omista kulttibändeistään kilometrien pituisia fanitekstejä, joista suomalaiset sitten sorvaavat sellaisen karvalakki -version eli tekstit lyhenevät murto-osaan englanninkielisestä versiosta. Tavallaan ihmettelen miksi tämän levyn englanninkielinen artikkeli on niin tynkä, koska levy nousi aikanaan Englannin listalla sijaluvulle 24 ja bändillä on edelleen Englannissa tai oikeammin Walesissa paljon faneja.  

RVL-albumi on joka tapauksessa jälleen kerran upea näyttö siitä, mihin Man huippuaikoinaan pystyi. Ehkäpä poikkean tässä kohtaa normaalista linjastani ja annankin erään Allmusicin lukijan arvostella tämän levyn. Alla vapaamuotoinen suomennokseni Roxanne Walshin vuonna 2020 kirjoittamasta  tekstistä:

”Manin huippuhetki ja paras paketti heidän laulujaan. Paino tällä levyllä on nimenomaa laulujen kirjoittamisessa, sillä onhan bändi todistanut erinomaisen soittotaitonsa jo aikoja sitten. Albumin ykköspuoli sijoittuu jonnekin Steely Danin ekojen albumien ja Grateful Deadin Mars Hotel-aikakauden välimaastoon. Mickey ja Deke loistavat sekä soittajina että laulajina ykköspuolella.  Levyn kakkospuoli on enemmän jammailua, kuten yleensä Manin kohdalla. Tosin tällä kertaa myös pitkät kappaleeet ovat erittäin hienosti jäsenneltyjä ja sävellettyjä. ”  

 

Harri Huhtanen 2023

The Doors: L.A.Woman, 50th anniversary Deluxe edition 2021  – osa 3

Surullista tässä levyssä on se, että nämä olivat viimeiset sessiot joissa bändi soitti Jim Morrisonin kanssa. Kun sessiot päättyivät tammikuussa 1971 suuntasi Jim Pariisiin eikä koskaan palannut siltä matkalta. Positiivista L.A. Woman –sessioissa on kuitenkin se, että bändin viimeisestä levystä Jimin kanssa tuli niin hyvä ja lisäksi nyt tämän Deluxe-painoksen myötä saadaan suuren yleisön kuultavaksi myös merkittävä osa hyllytetyistä otoista. Näistä voi jokainen todentaa äänitysinsinööri Botnickin aikaisemman väitteen että vaihteeksi Jim työskenteli studiossa kurinalaisesti eli oli enimmäkseen selvin päin näitä äänitteitä tehdessään. Kuten olen aikaisemmin todennut, vaikka nyt julkaistiin peräti 2 tuntia 33 minuuttia sessionauhoituksia ei siinä suinkaan ole kaikki, mutta todennäköisesti nyt julkaistut sessionauhat sisältävät olennaisen sessioista eli en usko että mitään jättiyllätyksiä on enää tulevaisuudessa tulossa. Kun bändin neljästä jäsenestä on enää kaksi hengissä niin ei olisi mitään mieltä pantata jotain huippuottoa eli uskon, että tässä 2021 julkaisussa on kaikki olennainen 1970-71 sessioiden osalta.


Julkaistulla L.A. Womanilla on kymmenen kappaletta. Julkaisemattomia sessionauhoituksia tällä boksilla on kuitenkin ensisijaisesti vain viidestä kappaleesta. En tiedä johtuuko se siitä, että näitä viittä kappaletta pidettiin julkaisua valmistellessa merkittävämpinä vai siitä, että lopuista viidestä kappaleesta ei ole olemassa riittävästi vaihtoehtoisia ottoja? Oli miten tahansa niin nämä viisi kappaletta joista on päätetty paljastaa vaihtoehtoiset otot tulevat ilmeisesti käsitellyiksi kokonaan, sillä kun Botnick toteaa että muutamalla otolla selvittiin niin ilmeisesti se koskeekin lähinnä noita viittä tällä julkaisulla syrjään jäänyttä kappaletta, sillä sessionauhojen viisi fokukseen päätynyttä kappaletta käsittävät kukin lähemmäs kymmenen erillistä ottoa!

Pisin osuus tulee L.A.Womanille, josta kuullaan eri versioita peräti 34 minuutin verran. Studiossa kappale ei näiden äänitteiden perusteella muuttunut dramaattisesti, mutta joissain versiossa bändi soittaa hieman eri tavalla ja myös Jim varioi tulkintaansa.

Been Down So Longista kuullaan myös lukuisia versioita joiden kokonaiskesto on 28 minuuttia.

Albumin avauskappaleesta The Changelingista kuullaan ottoja lähes 27 minuutin verran. Osa näistä haastaa selvästi kappaleesta julkaistun version. Jim selvästi panostaa tähän lauluun, joka kertoo muutoksesta eli ilmeisesti hän oli jo tässä vaiheessa päättänyt muuttaa Los Angelesista pois. Tosin laulussa hän ei vielä paljasta sitä että hän muuttaa Pariisiin.

Myös Love Her Madlystä kuullaan useita versiota 21 minuutin verran.

L.A. Womanin hienoin ja kuolemattomin kappale on Riders On The Storm. Siitä kuullaan sessionauhoituksia 18 minuuttia, mutta minusta mikään niistä ei kilpaile julkaistun version kanssa eli julkaistu versio on paras.

Harri Huhtanen 2023

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 14

Colosseum -osa 5

Colosseum soitti 90 minuutin setin, mutta olin yllättynyt siitä etten tunnistanut suurinta osaa kappaleista.  Jälkeenpäin sain tietää, että setti sisälsi mm. kolme uutta kappaletta bändin samana vuonna (2022) ilmestyneeltä uudelta albumilta. Set lists FM:ssä listataan vain 8 kappaletta, joista 2 on cover-kappaleita ja lisäksi siellä listataan ainakin yksi kappale joka on uudemmalta Bread & Circuses -albumilta jota en myöskään ollut aikaisemmin kuullut. Tavallaan olin vähän pettynyt kun en kuullutkaan alkuaikojen minulle tuttuja Colosseum – kappaleita, mutta toisaalta ymmärsin ettei bändi voi soittaa vuodesta toiseen pelkästään yli 50 vuotta vanhoja kappaleita!

Minulle konsertin kohokohta oli yli 20 minuuttinen Valentyne Suite, jonka aikana Chris Farlowe vetäytyi syrjään, koska hänhän ei ollut tuon kappaleen levytysaikana vielä mukana bändissä eli ei siksi laulanut kyseistä biisiä Helsingissä.   

Konsertin loppupuolella Farlowe ilmoitti että he tulisivat keikan jälkeen signeeraamaan levyjä ja antamaan muutoinkin nimmareita alakertaan. Olipa hieno ele!  Olin jo väliajalla ostanut bändin uuden albumin Restoration  ja totta kai halusin siihen niin kuuluisan staran nimmarin. Ja Chris todella lunasti lupauksensa eli kun tulin alas niin siellä he olivat kitaristi Mark Clarken kanssa  ja nimmarit tulivat kuin apteekin hyllyltä Restoration CD-levyni kanteen!

Hieman jälkeenpäin hätkähdin kun jollain somesaitilla kirjoitettiin moittivasti että Farlowella olisi natsisympatioita. Minulle mies kuitenkin näyttäytyi tukielinsairauden runtelemana vanhana, erittäin sympaattisena ja fanejaan arvostavana  miehenä jolla oli edelleen voimakas palo esiintymiseen ja kyky laulaa niin hyvin, ettei hänen puolestaan tarvinnut pelätä vaikka mittarissa oli jo 82 vuotta!                

Text & Photo: Harri Huhtanen 2023

TASAVALLAN PRESIDENTTI – osa 5

Lisää näitä myöhäisherännäisen tunnustuksia. Korjaamolla vasta ostin Pressan viimeisimmän levyn joka on äänitetty 2005-2006. Aikanaan en edes huomannut että sellainen levy oli julkaistu eikä siitä minusta kyllä paljon missään kirjoitettukaan. Siksi oletin väärin, että levy ei olisi ”aito” pressa -albumi vaan sellaista laimeaa jälkilämmittelyä. No, tämä on taas hyvä osoitus siitä ettei pidä olettaa asioita eikä tehdä loppupäätelmiä media-huomion tai sen puuttumisen perusteella, vaan ainoa oikea tapa saada varmuus asiasta on tutkia itse.

Six Complete (2006) – albumi EI ole laimeaa jälkilämmittelyä, vaan aito ja hyvä pressa-albumi! Jos luette sitä tunnettua englantilaista progesivustoa niin älkää uskoko mitä siellä kirjoitetaan. Siellä arvostelija, jonka nimeä en nyt edes viitsi tähän laittaa sattuneista syistä, väittää että Six Complete on vaatimaton levy verrattuna pressan neljään ensimmäiseen levyyn. Myönnän ettei Six Complete ole suinkaan pressan paras levy, mutta ei kyllä huonoinkaan. Onko tämä bändi edes tehnyt yhtään huonoa levyä? Six Complete on täysiverisinen ja monella tapaa kiinnostava ja mieleenpainuva pressa -albumi. Hienoa että pystyivät vielä 2000-luvulla tekemään näin kovatasoisen levyn!

Six Completella on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Ehkäpä aloitan huonoista puolista jotta päästään varsinaiseen asiaan. Yhdeksän kappaleen joukkoon on päässyt muutama hieman heikkotasoisempi kappale. Muuta kritiikkiä minulla ei ole, joten nyt voin siirtyä hyviin asioihin, joita on paljon.

Ensinnäkin on mahtavaa että Robson toimii taas laulajana. Kuten olen aikaisemmin todennut pressa kuulostaa oikealta pressalta vain kun Robson laulaa ja tällä levyllä hän laulaa kaikki kappaleet.  Toiseksi  Juhani Aaltosen saksofoni- ja huiluosuudet ovat tällä levyllä varsin hienoja. Juhani lisää kummasti tuntumaa siitä että ollaan aidon asian äärellä vaikka äänitykset on tehty yli 35 vuotta sen jälkeen kuin alkuperäinen bändi aloitti.  Kolmanneksi Jukka Tolonen  soittaa muutaman erittäin maukkaan soolon tällä levyllä ja on muutenkin hyvässä vedossa.  Neljänneksi veteraani Vesa Aaltonen on jälleen oikein hyvä musiikin rytmittäjä, hänen taitonsa ei ole vuosikymmenien aikana vähentynyt vaan ehkäpä jopa lisääntynyt. Viidenneksi bändin kokonaissoundi on nautinnollista kuultavaa, eikä pidä unohtaa basisti Heikki Virtasen osuutta tällä levyllä, sillä hänkin hoitaa tonttinsa moitteettomasti.   

Palatakseni siihen englantilaiskriitikon kirjoitukseen, jossa kirjoittaja moitti että tämä levy on enemmän kallellaan poppiin ja perusrokkiin niin osittain hän on oikeassa. Kappaleista puuttuvat enimmäkseen pitkät, koukeroiset sovitukset ja vaikeat sointukulut. Mutta minulle tämä kokonaisuus avautuu kuitenkin erittäin hienona. Tässä on vähän jazzia, vähän itämaisia vaikutteita, vähän rokkia, vähän poppia ja niin edespäin. Six Complete on musiikillisesti rikas ja monitahoinen kokonaisuus. Muutama ”tylsä” kappale on päässyt pujahtamaan väliin, mutta pääsääntöisesti melodiat ja soundit ovat kohdallaan ja mukana on pari erittäin hienoa kappaletta. Nostan tässä tapetille kuitenkin vain yhden ja se on kaunis Chesterfield Blue, johon ihastuin heti ensikuuntelulla. Tolosen sävellys on hieno ja Robsonin sanoitus ja biisin tulkinta on ikimuistoinen.

Six Complete on hieno, mutta totaalisen aliarvostettu levy! Ehkäpä se joskus vielä löydetään.                             

Harri Huhtanen 2023

CURE: Kiss Me Kiss Me Kiss Me  (2006) -osa 2

Cure Wembley Arenalla 1987!

Eihän musiikissa voi olla häpeä löytää asioita jälkikäteen? Yleensä myös aika asettaa rajoituksia sille mitä voi missäkin vaiheessa kokea. Löysin Vivaldin 300 vuotta myöhässä, mutta koska en ole elänyt 1700-luvulla en olisikaan voinut löytää häntä aikaisemmin. Joudun siis tunnustamaan, että vaikka olen elänyt koko sen ajan jonka Cure on ollut toiminnassa niin vasta nyt 2020-luvulla alan tajuta miten merkittävästä bändistä on kysymys. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut kyllä jotkut bändin tuotokset saivat minulta paljon huomiota jo 1980-luvulla, mutta en kuitenkaan hankkinut bändin levyjä sitä mukaan kuin ne ilmestyivät ja tämä on sääli, sillä olisi ollut hienoa kokea nämä levyt silloin kuin ne ilmestyivät. No, kuten kulunut sanonta menee: parempi myöhän kuin ei milloinkaan.

Olen nyt kuunnellut Kiss Me -albumin (1987) uudestaan useita kertoja ja täytyy sanoa, että kyllä Cure on ollut mahtavassa vedossa ajanjaksolla 1985-1995! Myös Kiss Me kilpailee kärkipaikasta Disintegrationin (1989) kanssa. Alan nyt ymmärtää paremmin miksi bändin tahti on hiipunut 2000-luvulla. Smith ehti sanoa niin paljon näillä 1980 ja 1990 -luvun levyillä. Siihen on vaikea lisätä mitään olennaista. Silti odotan innolla bändin uutta albumia, jonka kappaleista muutamia Cure soitti jo vuoden 2022 -kiertueella.

Harri Huhtanen 2023