TOP 10 huhtikuu 2009

Alla huhtikuun 2009 TOP10 albumilistani:

019cf045-f461-48e8-b799-065b04fb8a8f

ALBUMILISTA 16
01.(1) THE DOORS: Live in Pittsburgh 1970 (2008) (3kk)
02.(2) DAVID GILMOUR: Live In Gdansk (2cd + 2dvd) (2008) (5kk)
03.(3) NEIL YOUNG: Rust Never Sleeps (1979) (2kk)
04.(-) BOB DYLAN: Bringing It All Back Home (1965) (UUSI)
05 (-) YES: Close To The Edge (1972) (RE, 5kk)
06.(-) YES: Fragile (1971) (UUSI)
07.(-) YES: The Yes Album (1971) (UUSI)
08.(9) DEEP PURPLE: Made In Europe (1976) (2kk)
09.(-) YES: Tales From Topographic Oceans (1973) (UUSI)
10 (-) YES: Yessongs (3LP)(1973) (UUSI)

1280056

YESin tähti loisti supernovan tavoin häikäisevän kirkkaana vain muutaman vuoden (1971-73). Vajaassa kolmessa vuodessa YES julkaisi peräti 4 erinomaista studioalbumia ja maailman ehkä hienoimman kolmen LP:n live-levyn! Kunnianosoituksena YESin ihmeiden vuosille (miracle years) otin tällä kertaa kaikki nuo viisi levyä listalleni. Tällä hetkellä olen aika vahvasti Yes-infektion kourissa eli voitte olla varmoja, että tulette näkemään bändin levyjä jatkossakin listoillani.

Harri Huhtanen 2009

 

Neil Young: Everybody Knows This Is Nowhere 1969

00318d2e_mediumLevyn sisältö: Cinnamon Girl  / Everybody Knows This Is Nowhere / Round & Round (It Won’t Be Long) / Down by the River / The Losing End (When You’re On) / Running Dry (Requiem for the Rockets) / Cowgirl in the Sand 

Neil Youngin ensimmäisen soololevyn ilmestyessä tammikuussa 1969 oli hänellä jo tekeillä toinenkin albumi, EVERYBODY KNOWS THIS IS NOWHERE, joka julkaistiin saman vuoden toukokuussa. Toisella levyllä häntä avusti myöhempien vuosien luottobändi, Crazy Horse, jossa soittivat Danny Whitten  (kitara ja laulu), Billy Talbot  (basso) ja Ralph Molina (rummut ja laulu).

1509596264-3Jos levyn aloittaa Cinnamon Girl ja päättää Cowgirl In The Sand , niin luulisi että kyseessä olisi MESTARITEOS. Youngin kakkoslevy on mahtavasta aloituksesta ja lopetuksesta huolimatta kuitenkin hieman ongelmallinen levy. Kuten debyyttilevyyn, ei minulla ole tähän kakkoslevyynkään sellaista henkilökohtaista suhdetta kuin esim. Stars’n’Bars sekä Come A Time -levyihin. Minulla on kyllä kakkoslevykin vinyylinä, mutta kuten debyyttiäkin, olen kuunnellut sitä varsin vähän. Niinpä kun nyt pari kuukautta sitten hankin levyn CD-formaatissa, jouduin ikään kuin aloittamaan ”alusta”.

r-1048083-1187966792Parin ensimmäisen kuuntelun jälkeen kakkoslevy vaikutti paljon paremmalta kuin debyytti, mutta kun jatkoin kuunteluani, käsitykseni muuttui. Ykköslevyssä on magiaa ja koherenssia, joka tietyssä mielessä kakkoslevyltä puuttuu. Toisaalta kakkoslevy edustaa jo selvästi Youngin uran klassista rock-jaksoa, toisaalta sillä on edelleen folk- kauden kappaleita. Lisäksi mukana on vähän countryä. Kokonaisuutena levy ei tunnu toimivan niin hyvin kuin toivoisi. Hienojen rock-revitysten lomassa Buffalo Springfield-tyyliset balladit kuulostavat kokonaisuutta ajatellen hieman epäkoherenteilta. Ykköslevyllä on nostalgiaa ja magiaa, joka tavallaan puuttuu tältä levyltä. Ykköslevyn juuret ovat kiinteästi 1960-luvun kultaisissa soundeissa. Ykköslevyllä on viattomuutta ja naiviteettia, joka vakuuttaa. Kakkoslevyllä sen sijaan ollaan jo menossa kohti klassista rock-kautta, mutta ehkä vielä vähän hapuilevin askelin.

Kritiikistä huolimatta pitää muistaa, että levyllä on klassikkoja, jotka nostavat kokonaisarvosanaa. Cinnamon Girlissä on yksinkertainen, mutta ah, niin mahtava riffi! Tämä taisi olla ensimmäinen kappale, jonka kuulin Youngilta. Joskus vuonna 1970 se soi radiossa ja kuulin sen Porin Käppärässä ja ajattelin, että VAU, mieshän on nero!  Cowgirl In The Sand on myös mahtava kappale, jonka tahdissa Turun ylioppilaskylässä tuli usein 1980-luvun alkupuolella soitettua ilmakitaraa (ja välillä ihan oikeatakin kitaraa).
Down By The River on myös erinomainen biisi.

Parhaiden biisien siivittämänä hieno levy!   * * * * +

 

Harri Huhtanen 2005, päivitetty 2016

The Doors: Waiting For The Sun 1968

the_doors_-_waiting_for_the_sun_-_frontDoorsien kolmas albumi Waiting For The Sun on kahden täydellisen levyn jälkeen pienoinen pettymys. Tarkemmat syyt tähän on selitetty RARE:en kirjoittamani Doors- historiikin ensimmäisessä osassa (RARE#23). The Doors on kuitenkin rockin ”eliittibändi” ja Jim Morrison rock-musiikin kiistaton legenda. Siksi tälläkin hajanaisella levyllä on kuultavissa paljon ensiluokkaista rokkia. Levyn päätöskappale Five To One on 100%:sta rokkia, bändi soittaa upeasti ja Jim tulkitsee kappaleen ainutlaatuisen transkendentaalisesti, juuri sillä tavalla, johon vain hän pystyy! Pidän paljon myös tunnelmallisista ”balladeista” Summer’s Almost Gone, Wintertime Love sekä Yes The River Knows . Samoin sodanvastainen The Unknown Soldier sekä Kriegerin flamenco-taitoja esittelevä Spanish Caravan ovat klassisia Doors-biisejä.

91iwjwxy9al-_sl1500_Kritiikkiä tulee kuitenkin avausbiisistä Hello, I Love You, joka sinänsä on ihan kelpo kappale, mutta koska siinä on mukana ”laskelmointia” eli kappale oli nimenomaa suunniteltu ”kevyeksi” hittisingleksi, niin se sopii vähän huonosti Doors -levyn avausbiisiksi. Lisäksi kolmantena kuultava Not Touch The Earth on julkaistulla levyllä paha tyylirikko, koska se on ainoa mitä on jäljellä yli 30 minuuttisesta kokeellisesta The Celebration Of The Lizard sävelteoksesta, jonka varaan Jim Morrison olisi halunnut rakentaa koko albumin. Bändin muut jäsenet ja levyn äänittäjä Bruce Botnick olivat kuitenkin sitä mieltä, että Jimin sävelteos oli liian hajainen, jotta siitä voisi koota kokonaisen albumin. Tämän jälkeen bändin jäsenet alkoivat kovassa kiireessä koostaa levyä Jimin vanhojen Venicen ajan muistikirjojen pohjalta. Suunnitelmien muuttuminen ja siitä seurannut äänitysten kiirehtiminen onkin kolmannen studioalbumin suurin ongelma. Kolmannen albumin musiikillinen ja teemallinen kokonaisuus ei ole yhtä hyvä kuin kahden aikaisemman Doors-albumin.

Erittäin hyvä levy   * * * * ½

Harri Huhtanen 2007

 

REDHILL RECORDS, HELSINKI

inside07 REDHILL RECORDS, HELSINKI

http://www.redhillrecords.fi/

redhillrecords@hotmail.com

Albertinkatu 5
00150 Helsinki
Puh. 0400 415 242
Avoinna: Ti-Pe 12-18, La 12-16

Tarkastuspäivämäärä   Ti 1.7. 2014

 Pienen pieni Redhill Records sijaitsee Etelä -Helsingissä, Punavuoren perukoilla, lähellä viiskulmaa. Kampista sinne kävelee kuitenkin kauniina kesäpäivänä aika nopeasti.  Liiketila on kohtalaisen pieni, ehkä tuollaiset 12-15 neliömetriä. Levyjä on yli 1000, mutta valitettavasti niistä vain pieni osa on rocklevyjä. Onneksi kuitenkin haaviini osuu muutama erittäin mielenkiintoinen löytö, mm. Alan Parsons Projectin kuuluisa Edgar Allan Poe -levy, jonka kuulin nuoruudessani, mutten ole sitä sen jälkeen nähnyt missään ja nyt saan sen siis kohtuuhintaisena, alkuperäisenä vinyylinä kaikkine liitteineen! Hieman yllättävää bonusta tulee second-hand maxi-singleistä, joita liikkeessä on useita laatikollisia lattialla, vähemmän näkyvällä paikalla. Suurin osa 1980-luvun poppia. Hinta on varsin kohtuullinen eli vain 1e/ kpl. Koska maxisingleissä bassotoisto on aivan omaa luokkaansa eli parempi kuin perusvinyylillä ja sanoisin että jopa parempi kuin CD:llä innostun ostamaan näitä maxeja ison kasan!  Myyjä on nuori, korkeintaan 30-vuotias kaveri.  Hän on sangen ystävällinen, antaa alennusta ja kirjoittaa käsin vanhanaikaisen kuitin. Vaikka liikkeen rockvinyylivalikoimat olivat aika vaatimattomat jäi  käynnistä minulle ihan hyvä mieli. Kotona APR levy soi ahkerasti ja pitkään ja on juuri niin hyvä kuin muistinkin!

 

Pisteytys:

  1. Tuotevalikoima 0.5 (max 2)
  2. Tuotteiden hinta‑laatusuhde 1 (max 2)
  3. Tuotteiden asettelu ja liiketilan yleinen viihtyisyys / toimivuus 0.5 (max 1)
  4. Henkilökunnan palveluasenne 0.75 (max 1)

 

Kokonaispisteet: 2.75 / 6.       

Sanallinen arvio: parannettavaa löytyy

 

Neil Young: Neil Young 1969

 

folderLevyn sisältö:

The Emperor of Wyoming / The Loner / If I Could Have Her Tonight / I’ve Been Waiting for You  / The Old Laughing Lady  /String Quartet From Whiskey Boot Hill / Here We Are In The Years  / What Did You Do To My Life /I’ve Loved Her So Long / The Last Trip To Tulsa – 9 min 25 sek !

Youngin debyyttilevy, nimeltään NEIL YOUNG avautui ainakin minulle varsin hitaasti. Olin hankkinut levyn jo 1980-luvun alkupuolella vinyylinä, mutta silloin muistaakseni kuuntelin sitä vain muutaman kerran, joten levy jäi minulle aika vieraaksi. CD -version hankin vasta syksyllä 2005 ja olen nyt harvakseltaan kuunnellut levyä parin kuukauden ajan.

Ensimmäisillä soittokerroilla ajattelin, että kyseessä on harjoitustyö, sen verran kevyeltä levy vaikutti. Onneksi jatkoin kuuntelua, sillä vähitellen levyn nerokkuus alkoi hahmottua minulle. Kyllä, niin se on: tämä ei ole harjoituslevy, vaan pieni mestariteos ja ennen kaikkea hyvin youngmainen eli kukaan muu ei olisi voinut tehdä tällaista levyä.  Viidennen kuuntelun jälkeen aloin diggailla levyä ihan tosissani. Jatkuvan ongelman muodosti kuitenkin päätöskappale, The Last Trip To Tulsa, jolle oli uhrattu 36 minuuutin levystä peräti 9 minuuttia! Tavallaan kappale rikkoo levyn muuten niin yhtenäisen tunnelman. Debyyttilevynsä pitkässä päätöskappaleessa Young tekee sen 111813-neil-young-600-1384800624mitä Dylanin on ennustettu tekevän uransa loppuvaiheessa eli hän lausuu kappaleen ja säestää lausuntaansa akustisella kitaralla hakaten siitä äärimmäisen yksinkertaisia perussointuja. Sanoitukseltaan kappale on varsin originelli, ongelma muodostuu pelkästään rudimentaalisen säestyksen aiheuttamasta epäkoherenssista muun levyn suhteen. Levyn voima on kappaleissa 4-8. ja myös kappaleet 1-3 ovat hyviä. Olen pitkään mietinyt, miten arvioin Tulsa-kappaleen jota Young itse on pitänyt tärkeänä, koska on uhrannut sille niin suuren osan debyyttilevystään. Kokonaisuutena Youngin debyyttilevy joko nousee taivaisiin tai kaatuu maahan siitä riippuen, miten kuuntelija arvioi päätöskappaleen. Keskiosan kappaleissa (4-8) on kuitenkin koherenssia ja Young -magiaa! Niiden ansiosta pidän levyä pienenä mestariteoksena.

OMAPERÄINEN LEVY!   * * * * + 

Harri Huhtanen 2005

TOP 10 maaliskuu 2009

Alla maaliskuun 2009 TOP10 albumilistani:
117719789
ALBUMILISTA 15
01.(3) THE DOORS: Live in Pittsburgh 1970 (2008) (2kk)
02.(2) DAVID GILMOUR: Live In Gdansk (2cd + 2dvd) (2008) (4kk)
03.(-) NEIL YOUNG: Rust Never Sleeps (1979) (UUSI)
04.(1) BOB DYLAN: The Times They Are A-Changin’ (1964) (3kk)
05 (4) THE DOORS: Live at the Matrix 1967 (2008) (2kk)
06.(5) LED ZEPPELIN: How The West Was Won (2003) (2kk)
07.(-) DEEP PURPLE: In Rock (1970) (UUSI)
08.(-) DEEP PURPLE: Machine Head (1972) (UUSI)
09.(-) DEEP PURPLE: Made In Europe (1976) (UUSI)
10 (-) DEEP PURPLE: Made In Japan (1972) (UUSI)
515cxmn2bsql

 

Maaliskuun lista on aika heavy/hard-rock painotteinen kuten huomaatte. Itse asiassa kuuntelin monenlaista musiikkia tätä maaliskuun listaa varten, mutta niin siinä sitten vain kävi, että yllä mainitut olivat tällä kertaa lähimpänä sydäntä. Kovia levyjä kaikki – väittäisin!Helmikuun listalta kelpuutin mukaan vain 5 levyä eli taas lista uudistui 50%:sti. Tosin tällä kertaa ainoa UUSI artisti on legendaarinen, jo vuonna 1968 aloittanut ja nykyään jo kahdeksannessa kokoonpanossaan soittava ikiliikkuja, kesällä 2009 Suomessakin piipahtava, heavyrock-bändi Deep Purple , jonka kelpuutin listalle peräti neljällä levyllä. Suurin kuunteluyllätys näistä oli Made In Europe, viimeisiä levyjä ennen bändin lähes kahdeksan vuotta kestänyttä esiintymis- ja levytystaukoa (1977-1983). Made In Europella laulajana on David Coverdale ja basistina monelle tuiki tuntematon Glen Hughes, mutta täytyy sanoa, että yllättävän tuoretta ja verevää musisointia on tällä vähemmän tunnetulla DP-kokoonpanolla saatu tarttumaan nauhalle!

 

Harri Huhtanen 2009

Keltainen Jäänsärkijä, Helsinki

R UMAX     Power Look 2000  V2.2 è

06 KELTAINEN JÄÄNSÄRKIJÄ, HELSINKI

http://www.kolumbus.fi/levykauppa/

Urho Kekkosenkatu 4-6 A
00100 Helsinki
puh / fax 09-7002 9281
Avoinna:  Ma‑Pe 10‑18, La 10‑15

Tarkastuspäivämäärä   La 26.4.2014.

Keltainen Jäänsärkijä sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa, Kampissa, lähellä legendaarista Tavastia Klubia. Vierailin liikkeessä lauantaina, vähän puolen päivän jälkeen. Välittömästi huomioni kiinnittyi siihen että liike tuntui olevan kovin suosittu. Runsaan tunnin kestäneen vierailuni aikana liikkeessä kävi kymmeniä asiakkaita eli näillä näkymin Helsingin levydivarien ”pudotuspelissä” Keltainen Jäänsärkijä ei varmaankaan ole ensimmäisten joukossa laittamassa pillejä pussiin. Runsaan 50 neliön tilaan on saatu ahdettua uskomaton määrä levyjä, niitä on liikkeen oman ilmoituksen mukaan yli 10 000 kappaletta, itse olisin veikannut 20 000 kappaletta!

Levypaljoudesta huolimatta kaikki oli hienosti järjestetty ja levyhyllyjen selaitu onnistui mainiosti. Suurin osa esittäjistä oli merkitty erillisin nimikyltein, jotka nopeuttivat hakua merkittävästi. Valtaosa levyistä oli CD:eitä, mutta onneksi joukossa oli runsaasti mielenkiintoisia rocknimikkeitä, joita harvemmin näkee missään ”fyysisessä” levykaupassa. Hinnatkin olivat eräitä poikkeuksia lukuunottamatta varsin kohtuullisia. Löysin mm. Mike Oldfieldin varhaisteoksen, joka julkaistiin jo ennen Tubular Bellsiä eikä näin ollen ole suurelle yleisölle kovin tuttu. Kassalla tein jälleen ”alennustestini”, joka mielesätni aika hyvin mittaa asiakaspalvelun laatua. Lisäksi kysyin muutamaa harvinaisempaa artistia. Kassalla oli peräti kaksi myyjää, molemmat n. 40-vuotiaita ja tuntuivat tietävän paljon rokista. Vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä ja lisäksi alennustakin sain yli 10%. Asiakaspalvelusta minulle jäi Keltaisen jäänsärkijän osalta hyvä kuva, vaikka joissain nettiarvosteluissa sitä olikin mollattu. Ilmeisesti asia riippuu siitä kuka kulloinkin sattuu olemaan kassalla ja minkälainen on päivä. Minä sain kuitenkin erinomaista palvelua, olisiko niin että kassalla sattuivat olemaan itse omistajat?

Pisteytys:
1. Tuotevalikoima 1.5 (max 2)
2.Tuotteiden hinta‑laatusuhde 1 (max 2)
3. Tuotteiden asettelu ja liiketilan yleinen viihtyisyys / toimivuus 0,75 (max 1)
4. Henkilökunnan palveluasenne 1 (max 1)

Kokonaispisteet: 4.25 / 6
Sanallinen arvio: HYVÄ  

20160822hh