Dylan ja Warhol Helsingissä 2021! – osa 2

En ole vielä itse ehtinyt käydä näyttelyssä, mutta useammat tuttuni ovat sen jo katsoneet ja sitä kautta olen saanut aiheesta paljon lisätietoja. Harmillisesti näyttelyssä ei ole painettua katalogia, joten tiedot teoksista pitää hankkia muilla tavoin. Dylanin maalauksissa ei ole edes vuosilukuja!  Aikaisemmista kirjoituksista tiedetään kuitenkin että Dylan on piirtänyt alkuperäiset luonnokset vuosien 1989-92 kiertueilla ja 2000-luvulla ne on sitten digitaalisesti suurennettu ja Dylan on tässä yhteydessä värittänyt piirrokset. Aiheesta tarkemmin Jean Ramsayn mainiossa kirjoituksessa:

Ja jos innostuitte nyt ostamaan näitä teoksia niin sitten vaan luottokortti esille ja ostoksia voi siis tehdä täällä:

https://www.castlefineart.com/art/q/~/artists/Bob_Dylan/statuses/In_Stock/min-width/18

(Kiitos vinkistä ja tiedoista Maria P:lle ja Jean R:lle!)

Harri Huhtanen 2021

SMALL FACES – osa 1

Uuden Vuoden aattona 1968 silloin vasta 21-vuotias Steve Marriott (1947-1991) yllätti Small Faces  bändikaverinsa huutamalla kesken Lontoon keikan “I Quit!” (Lopetan!) ja poistumalla samantien lavalta. Tämä ei siis tarkoittanut pelkästään keikan lopettamista, vaan sitä että hän irtisanoi itsensä yleisön edessä bändistä. Englannin rocklehdistössä oli toki jo kirjoitettu, että bändissä oli erimielisyyksiä, mutta silti Marriottin äkillinen ja dramaattinen lähtö oli suuri yllätys, sillä bändi oli lyhyenä toiminta-aikanaan menestynyt erittäin hyvin Englannissa.  

Small Faces perustettiin 1965 ja ensimmäinen albumi, Small Faces ilmestyi jo toukokuussa 1966 maineikkaan Decca-levy-yhtiön julkaisemana. Vähitellen bändi alkoi kuitenkin huomata että manageri Don Arden pimitti bändille kuuluvia rahoja ja siksi he  vaihtoivat manageria ja levy-yhtiötä.  Syksyllä 1966 ja alkuvuodesta 1967 äänitetyistä kappaleista Immediate -yhtiö julkaisi bändin toisen studioalbumin kesäkuussa 1967. Ikävä kyllä myös sen nimi oli pelkästään Small Faces. Niinpä tämän vain lyhyen aikaa vaikuttaneen bändin kaksi ensimmäistä studiolevyä ovat hämäävästi molemmat nimeltään Small Faces.

Steve Marriott kuuluu siihen 1960-luvun brittimuusikkojen joukkoon, jotka olivat omana aikanaan erittäin kuuluisia, mutta kun menestynyt bändi hajosi liian nopeasti ja harkitsemattomasti niin mainetta oli vaikeaa enää ylläpitää. Marriott oli erittäin lahjakas ja omaperäinen laulaja ja säveltäjä. Hän olisi halunnut jatkaa  Small Faces -yhteyeen kanssa ja hänellä oli hienot suunnitelmat bändin noususta maailmanmaineeseen. Small Faces oli jo erittäin tunnettu Iso Britanniassa ja Euroopassa, mutta ei ollut vielä lyönyt itseään läpi USA:ssa.  Steve olisi halunnut kehittää bändin soundia ja ottaa mukaan kaverinsa, kitaristi Peter Framptonin (s. 1950) , mutta  muut Small Facesien jäsenet vastustivat tätä voimakkaasti. Niinpä Steve päätti lähteä bändistä ja perustaa Framptonin kanssa uuden bändin, jonka nimeksi tuli  Humble Pie (1969-75).   

Harri Huhtanen 2021  

The Doorsien historia, osa 4

Whisky A Go Go, Los Angeles

Los Angelesin London Fog -klubi oli jo pitkään ollut  taloudellisissa vaikeuksissa. Niinpä oli  Doorsien onni, että arvostetun Whisky  A Go Go -klubin agentti Ronnie Harran löysi heidät hieman ennen London  Fogin konkurssia. Toukokuussa 1966  Elmer Valentine tarjosi Doorseille  ”vakituista” työsuhdetta Whisky A Go  Go’n uutena house-bändinä. House-bändin tehtävänä oli toimia lämmittelyesiintyjänä illan päätähdille, joita  noihin aikoihin olivat mm. Them ja  Van Morrison, Buffalo SpringfieldLove sekä Captain Beefheart And The  Magic Band. Doorsin setti oli kehittynyt melkoisesti London Fogin ”harjoituksissa” ja Whisky A Go Go’ssa bändi soitti jo melko paljon omia kappaleitaan, jotka he levyttivät vasta myöhemmin. Whisky A Go Go’ssa yleisö  kuuli mrn. seuraavia Doors-klassikkoja: Break On Through, Moonlight  Drive, When The Music’s Over, My  Eyes Have Seen You, Alabama  Song, Light My Fire ja The End. Ray Manzarek muisteli vuoden 1983  haastattelussa näitä aikoja seuraavaan  tapaan:

”Whisky A Go Go’ssa meillä  oli joitain todella hyviä hetkiä. Soitimme Themin kanssa… Van Morrison ja  Jim Morrison samalla lavalla! Ja Van  Monison oli kuin riivattu… hän säntäili ympäri lavaa… piti mikrofoni-telinettä ylösalaisin, lauloi ja hakkasi  telinettä lattiaan… Viimeisenä iltana  meillä oli yhteisjamit. Meillä on muutama valokuva siitä, mutta konserttia  ei äänitetty. Doorsit ja Them yhdessä  lavalla, kaksi Morrisonia, hmmm…” 

Myös lehdistön edustajat alkoivat  heinäkuussa 1966 kiinnittää huomiota  eksoottiseen bändiin, jonka lavashowsta liikkui hurjia huhuja. Arvostettu Los Angeles Times -lehti lähetti  Whiskyyn reportterinsa Pete Johnsonin, joka myöhemmin saavutti legendaarisen maineen miehenä, joka ei  ymmärtänyt rockmusiikista yhtään mitään!   Bob Dylan oli edellisenä vuonna  laulanut lehtimiehiä halveksivassa Ballad Of Thin Man’issa:

”Kävelet  huoneeseen / kynä kädessäsi / näet  jonkun alastomana / kysyt: ’kuka tuo  heppu on? / Yrität kyllä kovasti / sillä jotain on tapahtumassa / muttet tajua sitä / Vai mitä,  mister Jones?”.

Pete Johnson oli kunnon Mr. Jones, sillä hän kirjoitti seuraavan päivän lehdessä:

”Esiintymässä  on The Doors, nälkäisen näköinen  kvartetti. Bändin soundi on mielenkiintoinen, mutta heidän lavashownsa  on huonompi kuin minkä tahansa  esiintyvän rock’n’roll -bändin show.  Heidän laulajansa tunnelmoi silmät  suljettuina, sähköpianon soittaja on  kyyristyneenä soittimensa ääreen  ikään kuin paljastaisi koskettimista  mysteerioita, kitaristi vaeltelee epämääräisesti pitkin lavaa ja rumpali  näyttää olevan täysin omissa maailmoissaan”. 

Harri Huhtanen 1998

Dylan ja Warhol Helsingissä 2021! – osa 1

Bob Dylan on harrastanut piirtämistä koko pitkän uransa ajan. Vähitellen hänen taideteoksensa ovat nousseet arvossa ja harrastelevan “sunnuntaipiirtäjän” status on Dylanin kohdalla muuttunut arvostetun kuvataitelijan statukseksi. Lisäksi olen havainnut selvää kehitystä Dylanin omintakeisessa tyylissä.  Koska en varsinaisesti ole kuvataiteiden asiantuntija ja koska jokainen kokee eri taiteilijoiden tyylin omalla tavallaan niin en yritäkään tässä kirjoittaa arvostelua Dylanin maalaustyylistä, vaan tyydyn kertomaan faktoja, jotka todennäköisesti eivät ole ainakaan suuren yleisön tiedossa, hardcore Dylan-harrastajat ovat eri juttu, he varmaan tietävät kaiken mitä tässä nyt tulen kirjoittamaan.

Dylan toi piirroksensa suuren yleisön nähtäville muistaakseni ensimmäisen kerran kesällä 1970 ilmestyneen ja aikanaan vähän turhankin innokkasti teilatun Self Portrait -albumin kansikuvassa joka ei saanut arvostusta kun ei kerran levykään ollut kriitikkojen mieleen. Seuraavan kerran Dylan esitteli piirroksiaan kolme vuotta myöhemmin ilmestyneessä Writings and Drawings -kirjassaan. Siitä tehtiin 1980-luvulla päivitettyjä painoksia. Vasta 1990-luvulla Dylan tuli rohkeasti suuren yleisön arvosteltavaksi pelkästään kuvataitelijana Drawn Blank -kirjassa (1994) jossa oli peräti 92 Dylanin lyijykynäpiirrosta. Kirjan esipuheessa Dylan itse kertoo että piirrokset olivat syntyneet  vuosien 1989-92 kiertueilla Euroopassa ja USA:ssa. Dylan kertoo esipuheessa myös piirrostekniikastaan ja mainitsee että kyseessä ovat tulevien maalauksien luonnokset. Kaikki Drawn Blank-piirrokset ovat mustavalkoisia, mutta 2000-luvulla Dylan toteutti sen mitä oli suunnitellut ilmeisesti aika pitkään eli piirroksia suurennettiin digitaalisesti ja niihin lisättiin värit, jolloin niistä tuli maalauksia, joita Dylan on myynyt useissa näyttelyissä ympäri maailmaa aika hyvään hintaan.  Jos joku haluaa sijoittaa taiteeseen niin näitä Dylanin tauluja kannattaisi nyt ostaa koska toistaiseksi ei ole tarvinnut olla miljönääri niitä ostaakseen. Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen. En usko että esimerkiksi Salvador Dalin (1904-89) maalauksia nykyään enää saa alle miljoonalla eurolla.  

Dylanin kuvataidetta ei ole aikaisemmin esitelty Suomessa, mutta nyt sekin puute korjaantuu kun huomenna (12.6.2021) Helsingin Messukeskuksessa avautuu Art Of Pop -näyttely jossa on esillä pop-taiteilija Andy Warholin töiden rinnalla Dylanin vuosien 1989-92 Original Drawn Blank -piirroksia.  Lisätietoja näyttelystä alla:

https://yle.fi/uutiset/3-11973658

https://tapahtumat.hel.fi/fi/events/helsinki:af4z47tppy

https://www.artofpop.fi/

Ja lippuja näyttelyyn voi ostaa täältä:

https://www.lippu.fi/artist/artofpop/

Harri Huhtanen 2021

DYLAN 80 lehdistökatsaus -osa 6

Aasiassa Dylan on keikkaillut erittäin vähän Japania lukuunottamatta. Niinpä Aasian lehdistössä Dylanin merkkipäivä jäi kovin vähälle huomiolle. Jottei etsintäni olisi mennyt ihan hukkaan otin nyt poikkeuksellsiesti mukaan myös mielenkiintoisia aikaisemmin julkaistuja Dylan -artikkelia:

Telegraph India (Intia)https://www.telegraphindia.com/culture/music/from-around-the-world-jokerman-in-rajasthani/cid/1816590

China Daily (Kiina) – https://www.chinadaily.com.cn/a/202008/31/WS5f4c4822a310675eafc5662a_2.html

Xinhuanet (Kiina)http://www.xinhuanet.com/english/2019-09/23/c_138414464.htm

Korea Herald (Etelä-Korea) – http://www.koreaherald.com/view.php?ud=20170116000667&ACE_SEARCH=1

Lifestyle Inquirer (Filippiinit) –  https://lifestyle.inquirer.net/338372/how-come-bob-dylan-never-made-it-big-in-the-philippines/

Harri Huhtanen 2021

The Doorsien historia, osa 3

Ensimmäiset keikat

Doors-miehet Venice Beachillä Los Angelesissa. Kuvassa vasemmalta oikealle: Densmore (rummut), Manzarek (kosketinsoittimet), Morrison (laulu), Krieger (kitara)

Bändi harjoitteli keskimäärin viitenä  päivänä viikossa. Harjoituksia järjestettiin useissa eri paikoissa: Ray Manzarekin ranta-asunnolla, Robby Kriegerin kotona ja miesten ystävän, näyttelijä Hank Olguinin asunnolla.  Doorsin miehet ehtivät kaupata World  Pacific Jazz studion sessiosta tehtyä  asetaattilevyä useammalle levy-yhtiölle ennen kuin Billy James, Columbian kykyjenetsijä lokakuussa 1965  nappasi heidät. Billy Jamesin kanssa syntyi ns. ehdollinen sopimus, jonka  kestoaika oli ainoastaan 6 kuukautta.  Vaikka sopimusehdot olivat melko onnettomat, olivat Morrison ja kumppanit hyvin innostuneita päästessäärı  Bob Dylanin löytäneen levy-yhtiön  suojiin.  Helmikuussa 1966 Billy Jamesin  esimies, Bill Gallagher yllättäen ilmoitti, ettei yhtiö ollut enää kiinnostunut jatkamaan yhteistyötä bändin  kanssa. Tämän kuultuaan Doors sanoi  sopimuksen irti jo ennen 6 kuukauden  määräajan päättymistä. Billy James oli  hyvin pettynyt asioiden saamasta  käänteestä ja niinpä hän itsekin erosi  Columbiasta ja siirtyi Elektran länsirannikon johtajaksi. 

Loppuvuodesta 1965 Doors hankki  taskurahoja esiintymällä häissä(!), koulun päättäjäistansseissa ja ystävien yksityistilaisuuksissa Los Angelesin seudulla. Hieman merkittävämpi keikka oli joulukuussa Kalifomian yliopistolla, jossa bändi säesti  livenä Manzarekin elokuvien Who &  Where I Live (1965) sekä Induction  ( 1965) esityksiä.  Vasta helmikuun loppupuolella 1966  Doorsille tarjoutui ensimmäinen merkittävä työtilaisuus. Länsi-Holywoodissa sijaitsevan London Fog -klubin omistaja palkkasi bändin esiintymään klubissaan 4-6 iltana viikossa.  Jokaisena iltana bändi esitti peräti neljä settiä (!). London Fogin keikat olivat  Doorsille oiva tilaisuus harjoitella ja  kehitellä showtaan. Iltojen aikana Jim  Morrison esiintyi yleensä selin yleisöön bändin soittaessa sellaisia klassikoita kuin Gloria, Who Do You  Love, Get Out Of My Life Woman,  Crawlin’ King Snake, Got My Mojo  Working jne.  Doors esiintyi London Fogissa helmikuusta toukokuuhun 1966, yhteensä  kymmeniä kertoja. Lisäansioita bändi  hankki toukokuusta lähtien esiintymällä myös Warner Playhouse -yöklubissa, jossa heidän settinsä alkoi vasta  klo 02 yöllä. Tarinan mukaan Doors  säesti klubissa esiintyneitä strippareita!  Maaliskuusta 1966 lähtien Doors oli  ilman levytyssopimusta ja niinpä bändi päätti hyväksyä Ford-yhtiön tarjouksen ääniraidan tekemisestä firman  mekaanikkojen koulutusfilmiin! Myöhemmin bändi käytti  tätä lyhyttä instrumentaaliesítystä kappaleessa The  Soft Parade

Harri Huhtanen 1998

Euroviisut 2021 – osa 2

Vaikka koko Eurooppa seuraa Euroviisuja, niin himoitun voittopokaalin saaja ei automaattisesti singahda supertähdeksi. Itse asiassa hämmästyttävän harva 64 voittajasta on Euroviisujen historian aikana kohonnut A-kategoriaan mitä tulee levymyyntiin ja keikkapalkkioihin. Mieleeni tulee vain kaksi artistia: vuonna 1974 voiton vienyt Abba ja Sveitsiä lipun alla vuonna 1988 voittanut Celine Dion.  Valtaosa voittajista on jo muutamassa vuodessa autuaasti unohdettu. Toisin taitaa käydä tänä vuonna sillä italialainen rockbändi Måneskin  on saavuttanut yllättävän paljon yllättävän lyhyessä ajassa. Bändi perustettiin Roomassa 2016 ja jo seuraavana vuonna he sijoittuivat Italian X Factorissa 2.sijalle. Tänä vuonna tuli ensin San Remon Festivaalin voitto ja perään nyt murskaluvuin tämä Euroviisujen voitto! Ja vaikka bändi on tehnyt vain kaksi LP:tä ja yhden EP:n ovat ne jo nyt myyneet Italiassa yli miljoona kappaletta mikä on nykyisenä striimauksen kulta-aikana erittäin kova tulos.  Vuosina 2018-19 bändi oli kiertueella Euroopassa esiintyen loppuunmyydyissä konserteissa mm. Espanjassa, Ranskassa, Sveitsissä, Saksassa, Belgiassa ja Englannissa.  Tätä taustaa vaten ajatellen Euroviisujen voitto ei ehkä ollutkaan niin yllättävä kuin aluksi ajattelin. Bändi on luonut jo melkoisen maineen itselleen Euroopassa ja koska myös Australia osallistuu Euroviisuihin on Måneskin tällä hetkellä varmaan kohtaisen kuuma nimi myös sillä puolen maapalloa. Euroviisujen voiton jälkeen Måneskinin levyt ovat raketin lailla singahtaneet listoille ympäri Eurooppaa. Suomessakin nähtiin viime sunnuntaina julkaistulla Top 50 myyntilistalla sellainen erittäin harvinainen ilmiö että listalla oli peräti kolme italialaisen artistin levyä samanaikaisesti ja tämä artisti oli nimenomaa Måneskin!  Koko heidän tuotantonsa singahti siis kertaheitolla Suomen myydyimpien levyjen listalle! 

P.s. kun Måneskin jäseniltä kysyttiin keneltä he ovat saaneet vaikutteita oli listaus allekirjoittaneelle mieluista luettavaa. Måneskin diggailee mm. seuraavia artisteja: Led Zeppelin, Fleetwood Mac, Nirvana, Radiohead, David Bowie, Gentle Giant, Rolling Stones, Doors jne.   

Harri Huhtanen 2021                

PINK FLOYD: Animals 2018 Remixes! -osa 1

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut Pink Floyd yllätti, ainakin minut, julkaisemalla loistavan 1965-1972 megaboksinsa perään uuden boksin, ei suinkaan huippuvuosistaan, vaan vuosista 1987-2019!  Mitä tapahtui vuosille 1973-1986, jotka monessakin mielessä muodostavat Pink Floydin uran huipun?  No, nyt vähitellen julkisuuteen tulee tietoja, joiden perusteella voidaan päätellä miksi huippuvuodet jäivät arkistosarjassa ainakin toistaiseksi väliin.  Waters on nimittäin hiljaittain paljastanut, että hänellä oli “rauhaneuvottelu” Gilmourin ja Masonin kanssa, mutta se ei johtanut mihinkään. Waters kertoi että he neuvottelivat muun muassa uusintajulkaisuista eivätkä päässeet yhteisymmärykseen asioista. Watersin uusin ulostulo liittyy Animals (1977) -albumin  vuoden 2018 remiksaukseen, jonka julkaisu on nyt viivästynyt jo usealla vuodella. Syyksi Waters ilmoittaa nyt sen, ettei Gilmour hyväksy uusintajulkaisun kansitekstejä, jotka on kirjoittanut Mark Blake. Waters valittaa myös että hänet on suljettu pois virallisesta, Gilmourin hallinnoimasta Pink Floyd-sivustosta, jolla on miljoonia lukijoita.  Niinpä hän julkaisi Blaken kiistanalaisen Animals -kansitekstin omalla nettisivustollaan 31.5.2021. Kirjoituksessa sinänsä ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että Watersin rooli albumin luojana ehkä kuitenkin ylikorostuu. Gilmour, Mason ja Wright jäävät Blaken tekstissä lähes statisteiksi.  On totta, että Watersin rooli Animals-albumi luomisessa on erittäin keskeinen, sillä yhtä lukuunottamatta kaikki sävellykset ja tekstit ovat hänen kynästään lähtöisin. Lisäksi albumin kansitaide on Watersin ideoima, koska bändille eivät kelvanneet Hipgnosisin ehdotukset. Niinpä Waters esitti oman ideansa, joka hyväksyttiin.  Mutta kuten olen aikaisemmin todennut: tuskin Animalsista olisi tullut niin hienoa albumia kuin tuli ilman Gilmouria, Wrightia ja Masonia. Gilmour ja Wright pitkälti luovat tämän levyn erikoisen tunnelman.  Siksi kallistun siihen suuntaan, että Watersin pitäisi antaa Gilmourille, Wrightille ja Masonille enemmän tunnustusta, ainakin tässä tapauksessa. Mutta jokainen muodostaa oman mielipiteensä siitä kuka on oikeassa ja kuka väärässä, ikävää vain etteivät vanhat herrat voi vieläkään sopia riitojaan. Sekä Waters että Gilmour ovat rockmusiikin merkittävämpiä tekijöitä ja he eroavat John Lennonista, George Harrisonista, Jimi Hendrixistä ja Jim Morrisonista siinä että molemmat ovat edelleen hengissä ja täysin työkykyisiä! Alla linkki Watersin sivuille, jossa hän avaa kiistan taustoja laajasti:

 (Kiitos Suonna Konoselle uutisvinkistä!)

Harri Huhtanen 2021     

CARAVAN: Who Do You Think We Are? (36CD + 1 DVD) (2021) – osa 1

Caravan on vuonna1968 perustettu Canteburylainen proge-bändi, joka on muutamat tauot poislukien toiminut nyt jo peräti 53 vuoden ajan! Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä eli ainoastaan yksi alkuperäisen bändin soittajista on enää mukana. Hän on laulaja & kitaristi Pye Hastings .

Englantilainen firma MADFISH on viime vuosina tehnyt hienoa työtä julkaisemalla todella upeita bokseja näiden 1970-luvun bändien tuotoksista.  Loppuvuodesta 2019 he julkaisivat upean Gentle Giant -boksin, jonka 1000 kappaleen painos myytiin välittömästi loppuun.  Firman kannalta on tietenkin tärkeää että myyntiä on mahdollisimman paljon, mutta suostuuko bändi jatkamaan myyntiä rajoitetun painoksen loputtua? Periaatteessa ostajat ovat silloin saaneet väärää tietoa eli rajoitettu painos ei olekaan ollut rajoitettu. Neuvottelujen jälkeen Gentle Giant suostui siihen että boksista otettiin vielä toinen 1000 kappaleen painos ja sekin myytiin loppuun.

Niinpä nyt 2021 Caravanin kohdalla Madfish on valinnut rohkeamman linjan eli tällä kertaa rajoitettu painos onkin heti kättelyssä 2500 kappaletta. Boksi ilmestyy vasta elokuun loppupuolella 2021, mutta koska en ehtinyt mukaan Gentle Giantin boksin 1.painoksen jakeluun tein tässä tapauksessa jo nyt tilaukseni. Tämäkin boksi on ennakotietojen mukaan aivan upea!  Mukana on kaikki alkuperäiset albumit bonuskappaleilla ryyditettynä sekä 11 aikaisemmin julkaisematonta live-levyä ja 1 DVD, jossa on videoita bändin esiintymisistä eri tilanteissa. Lisäksi mukana tulee yli 140-sivuinen komea kirja sekä paljon erilaisia “fani”-tuotteita.

Harri Huhtanen 2021   

MAUSTETYTÖT -osa 13

Lauantaina 29.5.2021 Maustetytöt esiintyi prime time -aikaan YLE TV ykkösen Olohuone -ohjelmassa Oulussa livenä. Kakkoslevyltä kuultiin kappaleet Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä  sekä Jos jäisin onnibussin alle. Esitykset menivät nappiin ja lisäksi ohjelmassa kuultiin mielenkiintoisia tietoja Maustetyttöjen historiasta sekä sisarusten menneisyydestä ennen Maustetyttöjä. Todellisuudessa Kaisa ja Anna eivät enää ole nuoria aloittelevia muusikoita, sillä ennen Maustetyttöjä heillä oli 10 vuoden ajan bändi nimeltään Kaneli, joka julkaisi EP:n Tommy’s Broken Guitar (2012) ja LP:n Hazy Days (2016).  Kaneli ei kuitenkaan menestynyt ja niinpä Kaisa ja Anna perustivat 2017 Maustetytöt, joka löi itsensä läpi valtakunnallisesti 2019. Korona-aikana Maustetytöt ovat valitelleet sitä kun ennen Koronaa buukatut sata keikkaa peruuntuivat. Ohjelmassa paljastui myös että Maustetyttöjen taloudellinen ahdinko on ainakin hetkeksi helpottanut, sillä Pohjois-Pohjanmaan kulttuurirahasto on myöntänyt heille aivan hiljattain peräti 40 000 euron apurahan! Kun juontaja Susanna Laine kysyi Kaisalta mihin rahat menevät niin Kaisa vastasi: “elämiseen ja kolmannen levyn valmisteluun”. Hienoa. Kolmas levy on siis tekeillä. Toinen albumi oli parempi kuin ensimmäinen, joten jännityksellä odotan minkälainen kolmas levy on.           

Harri Huhtanen 2021