CURE: Wish (2022) -osa 1

Aikaisemmin olen kirjoittanut, että oletan Curen Disintegration (1989) -albumin olevan bändin paras julkaisu. No nyt se on saanut kilpailijan! Viikko sitten ilmestynyt Wish -albumin (1992) erikoispainos on kyllä kova kilpailija Disintegrationille!  Kuuntelin levyä tänään ensimmäistä kertaa eli en omistanut Wishiä aikaisemmin ja nyt minulla on siis alkuperäinen 1992 julkaistu Wish remasteroituna CD:nä ja bonuksena on kaksi CD:tä kotidemoja sekä julkaisemattomia biisejä. Monet huippubändit myyvät tällaisia Deluxe -paketteja aivan järkyttävään hintaan, mutta tämä uusi 3CD:n upea paketti on ostettavissa Levykauppa Äxstä muutamalla kympillä eli jos vähänkin diggaatte Curea niin voin jo tässä vaiheessa sanoa ,että tämä uusi julkaisu teidän kannattaa ehdottomasti hankkia.  

Koska en ole ehtinyt vielä kuunnella kuin tämän virallisen, remasteroidun Wish-albumin (CD1) niin on selvää että palaan tähän julkaisuun jossain vaiheessa, mutta nyt aluksi päätin vain lainata muutamia Smithin  tuoreita kommentteja (2022), jotka löytyvät erikoisjulkaisun tekstivihkosesta:

“Viimeistelty Wish-albumi ylsi kaikkeen siihen mitä olin toivonut, mutta lopputuotteessa oli ongelma. Studion äänitarkkaamossa kaikki kuulosti mahtavalta, Dave, Steve ja miksauksesta vastava Mark Saunders olivat tehneet erinomaista työtä, mutta minä olin tulevan maailmankiertueemme vuoksi liian kiireinen valvomaan masterointia. Lopulta kävi niin ettei julkaistu albumi kuulostanut siltä kuin sen olisi pitänyt kuulostaa. Äänitasot olivat päin prinkkalaa ja bassopää loisti poissaolollaan, mutta mitään ei enää ollut tehtävissä, sillä albumi oli jo julkaistu sellaisena  ja me olimme jo kiertueella. Tämä asia risoi minua todella pitkään… 30 vuotta on kulunut, mutta lopultakin minun toiveeni (= Wish)  on nyt toteutunut!”    

Toinen Smithin mielenkiintoinen kommentti koskee kolmannen CD:n erästä julkaisematonta kappaletta:

Cloudberryn  kirjoitin samannimisen pohjoismaisen drinkin vaikutuksen alaisena. Ensikosketukseni siihen tapahtui paluulennolla Suomesta (= Finland) vuonna 1985. Lentoemäntä toi meille erikoisen näköisen kultaisen pullon ja kysyi: haluatteko herrat maistaa tätä? Se oli elämäni upein drinkki ja ajattelin että se pitää ikuistaa lauluun!”     

Harri Huhtanen 2022  

Advertisement

LEEVI AND THE LEAVINGS: Varasteleva Joulupukki (2022)

Alunperin tämä Göstan ja Leavings-orkesterin hieno albumi ilmestyi jo vuonna 1990. Tyypilliseen tapaan Gösta on merkinnyt itsensä albumin säveltäjäksi, sanoittajaksi ja sovittajaksi. Levyn krediiteissä tuottajuus on sentään jaettu Göstan ja Pekka Aarnion kanssa. Tuottaja on se, joka maksaa levynteon eli jos kerran Aarnio on ollut myös maksajana niin häntä ei tietenkään voinut jättää pois krediiteistä. Leavings-orkesterin eli Karastien (kitara), Paanasen (basso) ja Nylundin (rummut) osuus tämän levyn soundeista on tietenkin hyvin merkittävä, mutta he olivat jo tottuneet siihen että Gösta otti itselleen kaikki krediitit myös sovituksista.

Mutta siis itse levystä, jonka onnistuin hankkimaan vasta viikko sitten Lipposen vuoden 2022 CD-julkaisuna, täytyy todeta että se on hieno! Göstan ja Leavingsin huippuaikaa oli 1980-luvun loppupuoli ja 1990-luvun alkupuoli. Varasteleva Joulupukki tuntuu jääneen hyvin elämään. Ilmestymisvuonna 1990 se ei herättänyt kovin paljon huomiota ja nousi Suomen listalla vain sijaluvulle 20. Ensimmäinen uusintajulkaisu ilmestyi vuonna 2010 ja siihen oli lisätty yksi bonus-kappale, nimeltään Jouluaattona kännissä, mutta ilmeisesti myöhemmin huomattiin, ettei se sopinut päätöskappaleeksi eli se tavallaan rikkoi tämän albumin hienon teemallisen kokonaisuuden.  Svart Records julkaisi albumin alkuperäisversion vuonna 2017 upeana ja rajoitettuna LP gatefold-painoksena (400kpl) jossa ei enää ollut tuota bonus-kappaletta. Tällä hetkellä arvokkaimpia ovat juuri vuoden 1990 alkuperäinen albumi ja sekä vuoden 2017 Svart Records -julkaisu, joista on maksettu jopa 75 euroa / kpl.  En ehtinyt hankkia Svartin vuoden 2017 painosta, joten hienoa että nyt syksyllä 2022 Lipposen levy ja kasetti  julkaisi levystä uuden CD-painoksen.

Myös live-rintamalla tämä levy on juuri nyt ajankohtainen. Jäljelle jäänyt Leavings-orkesteri oli jo loppuvuodesta 2020 buukannut minikiertueen jossa oli tarkoitus esittää tämä albumi. Korona kuitenkin tuli väliin eli kiertue ei toteutunut. Nyt loppuvuodesta 2022 he ovat vihdoinkin päässeet esittämään tätä klassikkoalbumia. Alla lisätietoja aiheesta:

Lisäksi muutkin ovat tarttuneet aiheeseen:

Harri Huhtanen 2022

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 10

Colosseum -osa 1

Alkuaikojen Colosseum esiintyi elokuussa 1970 ensimmäisellä Ruisrock -festivaalilla Turussa. Enpä tiedä oliko Kulttuuritalolla 2022 enää ketään joka olisi ollut paikalla tuolla keikalla. Toisaalta bändin soittajatkin ja esitetyt kappaleet olivat ymmärrettävästi 52 vuoden aikana melkoisesti vaihtuneet.

Viimeisenä Kulttuuritalolla esiintyi legendaarinen Colosseum. Tämäkin bändi on jo reilusti yli 50-vuotias, sillä rumpali Jon Hiseman perusti bändin jo 1968  saksofonisti Dick Heckstall-Smithin ja basisti Tony Reevesin kanssa. Mukaan tulivat myös kosketinsoittaja Dave Greenslade ja kitaristi  James Litherland. Myöhemmin Clem Clempson korvasi James Litherlandin ja Mark Clarke Tony Reevesin. 1970 bändin laulajaksi kutsuttiin jo 1960-luvulla Rolling Stones -covereilla kuuluisaksi tullut Chris Farlowe. Tässä kokoonpanossa Colosseum hajosi loppuvuonna 1971 ja oli “telakalla” peräti 23 vuotta! 

Vuonna 1994 saatiin kuitenkin alkuperäiskokoonpano vielä kasaaan ja seurasi pitkä uusi toimintajakso vuosina 1994-2015. Monet olettivat ettei bändi enää jatkaisi vuoden 2015 hajoamisen jälkeen, mutta niin vaan kävi, että tuli vielä toinenkin comeback eli vuonna 2019 alkuperäisen bändin elossa olevat jäsenet päättivät jatkaa Colosseumin tarinaa. Paljon oli kuitenkin alkuajoista muuttunut sillä kaksi bändin voimahahmoa oli ehtinyt kuolla.  Saksofonisti Dick Heckstall-Smith oli kuollut 2004 ja rumpali Jon Hiseman kuoli 2018.  Alkuperäisjäsenet Chris Farlowe, Clem Clempson ja Mark Clarke päättivät siis kuitenkin yrittää toista comebackiä. Mukaansa he saivat kolme erinomaista muusikkoa: Nick Steed  (kosketinsoittimet), Malcolm Mortimore (rummut) ja Kim Nishikawara (saksofoni). Aluksi he kohtasivat kuitenkin ongelman jota kukaan ei voinut aavistaa, nimittäin Koronan. Sen vuoksi he eivät päässeet kunnolla keikkailemaan vuosina 2020-2021. Mutta nyt Colosseumilla keikkoja on taas riittänyt hyvin, sillä 2022 he ovat ehtineet tehdä jo 36 keikkaa ja esiintyä 6 eri maassa.

Harri Huhtanen 2022

THE CURE: Faith (2005) -osa 1

Vuonna 1981 Cure keikkaili triona. Kuvan bootlegissa vasemmalla Simon Gallup, keskellä Robert Smith ja oikealla Laurence Tolhurst.

Sanottakoon heti alkuun selvyyden vuoksi, ettei Cure julkaissut mitään “uutta” studioalbumia vuonna 2005, vaan 2CD:n julkaisu josta tässä kirjoitan on heidän 1981 ilmestyneen albuminsa laajennettu painos, jonka joitain päiviä sitten ostin Levykauppa Äxstä. Hyvä että ostin, sillä tämä on hieno levy! Jo alkuperäinen albumi on hieno ja parasta tässä laajennetussa painoksessa on se, että  lisäbiisit syventävät ajankuvaa ja Cure-kokemusta vuodelta 1981.

Tähän saakka minulle on ollut jonkin verran epäselvää milloin bändi kehitti nykyisen tunnusomaisen ja ainutlaatuisen Cure-soundinsa. Ilmeisesti se tapahtui tällä vuoden 1981 Faith -levyllä.  Curen kolmannen studioalbumin harjoitukset alkoivat jo  9.syyskuuta 1980. Noihin aikoihin bändi menetti kosketinsoittajansa ja niinpä uutta albumia valmisteltiin triona: Smith vastasi laulusta, kitarasta ja nyt myös kosketinsoittimista, Simon Gallup soitti bassoa  ja rummuissa oli Laurence Tolhurst.

Tällä levyllä Curen musiikki on hyvin melankolista ja surumielistä, sillä bändin jäsenet olivat juuri niihin aikoihin menettäneet paljon läheisiään ja Smith kertoo levyn tekovaiheessa käyneensä säännöllisesti paikallisessa kirkossa ja pohtineensa uskonnon merkitystä ihmisille. Siitä tuli myös levyn nimi.  Smith ei löytänyt rauhaa uskonnosta, mutta sen sijaan hän löysi nämä hienot kappaleet.  Umpikujankin voi kääntää taiteelliseksi voitoksi. Nirvanan Kurt Kobainin tie oli väärä, ei ahdistuksen pidä johtaa itsemurhaan. Smith sai lohtua kirjoittamistaan Faithin biiseistä vaikka aiheet olivat surumielisiä ja tavallaan myös ahdistavia. Niinpä bändin ura jatkuu edelleen – 41 vuotta myöhemmin –  ja vieläpä entistä voitokkaampana. Suru voikin siis olla säveltäjälle myös voiman lähde ja se voi antaa samaa voimaa ja innostusta teoksen kuulijoille.

Harri Huhtanen 2022                  

The Beatles: Revolver 2022 Deluxe edition – osa 4

Vuonna 1966 Lontoo oli pop-maailman ehdoton keskus. Beatles oli maailman seuratuin bändi ja sen ajan tyyliin kuului että koko ajan piti julkaista jotain tai olla julkisuudessa.  Vuosina 1962-65 Beatles oli julkaissut vähintään 2 uutta levyä per vuosi ja lisäksi markkinoille oli tullut täyspitkät Beatles-elokuvat vuosina 1964 ja 1965. Lisäksi Beatles oli tehnyt monta kiertuetta, aluksi Englannissa, mutta vuodesta 1964 lähtien esiintymisiä oli ympäri maailmaa. Vielä loppuvuodesta 1965 he tekivät sovittuja keikkoja, mutta alkuvuosi 1966 piti olla omistettu kolmannen täyspitkän elokuvan kuvauksia varten. Beatles ei kuitenkaan hyväksynyt tarjottuja käsikirjoituksia ja kuvaukset viivästyivät ja lopulta kävi niin, ettei bändi tehnyt enää kolmatta elokuvaa Lesterin kanssa. Niinpä heille jäi alkuvuodesta 1966 yllättäen aikaa lomailuun ja patterien lataamiseen.

Studioon bändi palasi vasta huhtikuussa 1966. Edellisenä vuonna bändi oli julkaissut Help- ja Rubber Soul -albumit, joista erityisesti jälkimmäinen oli saanut kehuja kokeiluvuudestaan.  Vuoden 1966 Revolver  on kuitenkin jotain vielä paljon hienompaa!  Kuunneltuani nyt useamman kerran tämän uuden Revolver -miksauksen sekä kahden CD:n sessionauhat  olen aivan uuden tilanteen edessä: en muistanut / uskonut että Revolver voisi olla näin hyvä!  Ymmärrän nyt hyvin miksi 2000-luvun alkupuolella Beatles-“renessanssin” yhteydessä Revolver äänestettiin ainakin kahdessa isossa kansainvälisessä äänestyksessä maailman parhaaksi levyksi. Silloin sitä en ymmärtänyt, mutta nyt alan ymmärtää.

Revolver on tyylikäs, ajaton kokonaisuus! Bändin yhteishenki on hyvä ja Ringoa lukuunottamatta kaikki pääsevät tasapuolisesti esittämään kappaleitaan. Kuten tunnettua on sopivat Lennon ja McCartney bändin uran alussa että heidän sävellyksensä merkittäisiin krediittien osalta molempien nimiin.  Varsin nopeasti yleisö oppi kuitenkin tunnistamaan  mikä sävellys oli lähtöisin Paulin ja mikä Johnin kynästä. Sen verran erilaisia heidän musiikkityylinsä olivat. Paulin sävellykset olivat enemmän balladeja ja usein positiivisia sanoituksiltaan. John taas oli enemmän rock-henkinen ja kappaleiden sanoitukset käsittelivät yleensä aika kipeitä aiheita. Joskus lopputuloksessa Johnin ja Paulin tyylit sekoittuivat varsin mielenkiintoisella tavalla. Esimerkiksi vuoden 1965 superhitti Help on Johnin kirjoittama “hätähuuto”, mutta lopputulos esitetään musiikillisessa upbeatissa joten harva taisi vuonna 1965 tajuta mistä siinä laulussa loppujen lopuksi oli kysymys.

Revolverilla on 14 kappaletta, joista viidessä päävokalisti ja ilmeinen lauluntekijä on Paul, John on vastuussa kuudesta kappaleesta, joista viiden päävokaalin hän laulaa. Se kappale jota hän ei laula on tunnettu hittibiisi Yellow Submarine joka annettiin Ringon laulettavaksi, mutta biisin kirjoittaja on John. Suurin yllätys on George Harrisonin  huomattava panos tällä levyllä. George on vastuussa vähintään kolmesta albumin biisistä jotka hän myös laulaa itse. Jo edellisenä vuonna George oli innostunut intialaisesta musiikista ja vuonna 1966 hän osasi jo soittaa Sitaria ja Georgen sävellykset toivat aivan uuden ulottuvuuden tälle levylle.

En lähde tässä vaiheessa analysoimaan yksittäisiä kappaleita, vaikka äärimmäisen perusteelliset tiedot niistä löytyvät isosta 100-sivuisesta kirjasta joka tuli CD-boksin mukana. Edelleen ihailen näiden Beatles-tutkijoiden perusteellisuutta joka on aivan omaa luokkaansa. Kuuntelijana totean tässä vaiheessa vain että Revolverilla on monia maagisia hetkiä, sellaisia joita vain Beatles parhaimmillaan pystyy luomaan. Oheiskirjassa on erillinen artikkeli siitä miten aikalaiset ottivat vuonna 1966 levyn vastaan. Huomattavaa on, että jo silloin useat johtavat klassisen musiikin edustajat kehuivat Revolveria vuolaasti. Maailman paras levy?  En tiedä, mutta ainakin pääsee Beatlesien kolmen parhaan levyn joukkoon heittämällä.  

Harri Huhtanen 2022  

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 9

Man -osa 3

Man vuosimallia 2022 esittää Kulttuuritalolla lähes 13 minuutin kestoisen version kappaleesta C’mon.

Martin Ace osoittautui huumorimieheksi eli välijuonnoissaan hän murjaisi aina jonkin pikku vitsin. Yksi niistä koski keikan tiukkaa aikataulutusta. Manille oli varattu vain tunnin slotti ja tästä Martin veisteli seuraavaan tapaan: “ yleensä soitamme vähintään kaksi tuntia, mutta kun nyt saamme soittaa vain tunnin niin muistakaa pyytää järjestäjältä puolet lipunhinnasta takaisin”.

Ottaen sen huomioon miten harvakseltaan bändi nykyään enää keikkailee (vuonna 2022 alle 20 keikkaa) soitti nelikko yllättävän hyvin yhteen. Martin bassotteli vuosikymmenien varmuudella. Hänen Josh -poikansa näytti valtavan nuorelta, mutta ei voinut todellisuudessa olla valtavan nuori, koska hän on soittanut Manissa jo vuodesta 2005 lähtien eli 17 vuoden ajan (oletan että hän on ollut täysi-ikäinen bändiin liittyessään).  Paikkani eturivissä oli juuri sillä kohdalla lavaa, jossa Josh seisoi ja siksi pystyin hyvinkin tarkkaan seuraamaan hänen kitaratyöskentelyään. Hän soitti yllättävän varmasti ja muutamat soolot kuulostivat varsin hienoilta.  Erityisesti C’mon -kappaleessa Josh pääsi vauhtiin. Bändin toinen kitaristi James Beck soitti myös hyvin, mutta minun kuuntelussani jäi vähän Joshin varjoon. Edelleen hämmästelen sitä kun Josh näytti  vain noin 25-vuotiaalta, muttei mitenkään voinut olla niin nuori! Ei häntä varmaan ollut kelpuutettu bändiin 8-vuotiaana! Man-kitarointia tuki komeasti uusi nuori rumpali Shane Dixon, joka oli vanhalle 70-luvun tyylille uskollisesti kasvattanut itselleen erittäin pitkän tukan. Mies takoi nuoruuden innolla koko tunnin setin ajan.

En tunne Man-tuotantoa niin hyvin että olisin tunnistanut kaikki kappaleet ja näköjään setlist.fm -sivustollekin on ilmestynyt vain epätäydellinen listaus illan kappaleista. Keikka oli kuitenkin hyvä näyttö siitä, ettei Man-musiikki ole vielä kuollutta. Tuskin tämä ryhmä pääsi samaan lentoon kuin Deke ja Mickey  1970-luvulla, mutta en sitä odottanutkaan enkä pyydä rahoja takaisin vaikka keikka kesti vain vähän yli tunnin. Hienoa että tulivat Suomeen ja jos joskus tulevat uudestaan niin ostan taas lipun. Alla ne kappaleet, jotka bändi (ainakin) soitti setlist.fm -sivuston mukaan:

Spunk Rock / C’mon / Many Are Called but Few Get Up / Bananas

Harri Huhtanen 2022

The Beatles: Revolver 2022 Deluxe edition – osa 3

Kuvassa legendaarinen, edesmennyt Beatles-tuottaja George Martin ja hänen poikansa Giles, joka on vuodesta 2017 lähtien uudelleenmiksannut hienovaraisesti ja erittäin taitavasti klassisia 1960-luvun Beatles-albumeja.

Tarkistin juuri vanhoja linkkejäni, joita olen laittanut tänne Winterluden Beatles-kategoriaan. Beatlesien Facebook-sivustolla on nykyään 37 miljoonaa seuraajaa!  En tiedä onko millään bändillä tai artistilla yhtä paljon Facebook-seuraajia. Ei ainakaan millään 1960-luvun bändillä.  Käsittämätöntä, sillä bändi lopetti toimintansa jo 52 vuotta sitten!  Keikkailun he lopettivat vielä aikaisemmin eli samana vuonna kuin legendaarinen Revolver-albumi ilmestyi (1966).

Sain tilaamani 5CD:n Revolver-boksin vasta muutama päivä sitten. Käsittääkseni tätä kohtalaisen kallista boksia on myyty Suomessa vain joitain kymmeniä kappaleita ja siksi olin hämmästynyt kun boksini järjestysnumero oli neljä miljoonaa viisisataa viisikymmentäyhdeksän tuhatta yhdeksänsataa neljäkymmentä kolme (4 559 943) ! Onko muka tätä boksia painettu yli 4 miljoonaa kappaletta! En usko, mutta ei se toisaalta mahdotontakaan ole tietäen miten valtavan suosittu Beatles maailmalla edelleen on. Voi olla että järjestysnumero viittaa kaikkiin painettuihin Revolver-levyihin, sillä varmaan Revolverin yhden CD:n edullista karvalakkiversiota on painettu ja myyty todella paljon, nousihan tämä “uusi” Revolver jopa Suomen listallekin aika hyvälle sijaluvulle ja maailmassa on varmaan yli 100 maata jossa tätä Revolveria paraikaa myydään.

En ole kuunnellut Revolveria vuosiin ja siksi kun tänään kuuntelin tätä Giles Martinin  uutta miksausta olin jälleen iloisesti yllättynyt. Alunperin albumi äänitettiin vain 4-raitanauhurilla ja tämä asettaa aikamoiset rajoitukset sille mitä uudessa miksauksessa voi tehdä. Giles on kuitenkin jälleen onnistunut hienosti. Levyn analoginen, lämmin soundi on säilytetty, mutta musiikin yksityiskohtia on silti saatu tyylikkäästi korostettua ilman yliampuvaa digitaalista “terävöittämistä”, joka pahimmillaan tuhoaa alkuperäisen äänitteen balanssin ja tunnelman (näin kävi aika monille 1980- ja vielä 1990-luvulla tehdyille alkuperäisvinyylien CD-versioille).

Giles itse kirjoittaa esipuheessaan mm. näin: “viime vuonna  (2021) työskentelimme Peter Jacksonin  audiotiimin kanssa jota johti Emile de la Ray. Aluksi de-miksasimme Revolverin 4-raitanauhat… kun ääniteraidat oli erotettu alkuperäisestä äänitteestä aloin uudelleenmiksata levyä Sam Okellin kanssa. Huomaatte ettei mitään kovin radikaaleja muutoksia tehty. Ei olisi mielekästä käyttää uutta teknologiaa vain sen itsensä vuoksi. Tämä on (Beatles) musiikkia enkä halua että huomio kiinnittyy (uusiin) miksauksiin vaan että lopputulos on sellainen että kaikki voivat nauttia näistä (Beatles) kappaleista.  Kappaleista, jotka säilyvät yhtä tuoreina ja elinvoimaisina kuin ne olivat silloin kun ne äänitettiin. Musiikki ei vanhene, vain me musiikin kuuntelijat vanhenemme.”                  

Harri Huhtanen 2022         

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 8

Man -osa 2

Man vuosimallia 2022 Kulttuuritalon lavalla 2.11. Esiintyjät vasemmalta oikealle: kitaristi James Beck, rumpali Shane Dixon ja etualalla basisti Martin Ace rinnallaan poikansa, kitaristi Josh Ace.

Soft Machinen lopetettua settinsä vähän klo 19 jälkeen seurasi pitkä, lähes tunnin kestoinen “tankkaustauko” ennen kuin Welshin ylpeys Man noin klo 20 asteli nykyisessä kokoonpanossaan lavalle. Valitettavasti heistä vain basisti Martin Ace oli ollut 1970-luvulla mukana alkuperäisen bändin toiminnassa. Manin ura oli katkolla vuosina 1977-1982, mutta jatkui sitten taas vuonna 1983, jonka jälkeen toimintaa on jatkettu tähän päivään saakka, tosin nykyään bändillä on keikkoja paljon vähemmän kuin 1970-luvulla ja levyjäkin on ilmestynyt harvempaan tahtiin kuin 1970-luvulla.  Martin on ollut vuodesta 1983 lähtien yhtäjaksoisesti bändissä ja nyt kun alkuperäisen bändin johtohahmot ovat kaikki jo kuolleet on bändin johtajan rooli väistämättä siirtynyt Martinille. Merkittävä muutos bändissä tapahtui vuonna 2005 kun Martinin poika Josh Ace korvasi sairastelevan Micky Jonesin kitaristina. Nykyisen Manin toisena kitaristina on vuodesta 2009 lähtien soittanut James Beck. Uusin tulokas bändissä on rumpali Shane Dixon, joka liittyi bändiin 2018. Kultturitalolla bändi esiintyi siis nelimiehisenä.      

Text & Photo: Harri Huhtanen 2022

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 7

Man -osa 1

Man -yhtye perustettiin 1968. Kulttuuritalolla vuonna 2022  ei valitettavasti esiintynyt ainuttakaan niistä viidestä muusikosta, jotka julkaisivat Manin kaksi ensimmäistä levyä vuonna 1969. Alkuperäisen bändin voimahahmot olivat kitaristit Micky Jones ja Deke Leonard. Micky valitettavasti kuoli  2010 ja Deke 2017.  

Oikealla harvinaisessa kuvassa nähdään Man 1970-luvun alun kokoonpanossaan. Näistä neljästä muusikosta enää basisti Martin Ace on mukana Manin toiminnassa.

Vaikeaa on myös puhua alkuperäisestä Manista, koska jo Manin huippuaikana eli vuosina 1969-1976 bändin kokoonpano vaihtui peräti 13 kertaa! Deke ja Micky olivat voimahahmoja, jotka eivät pidemmän päällä sopineet samaan bändiin, koska bändiä voi käytännössä johtaa vain yksi henkilö. Deke oli se joka väistyi ja yritti perustaa omia bändejä, jotka eivät kuitenkaan ottaneet tulta alleen ja siksi Deke aina sopivan ajan kuluttua palasi Maniin mikä oli hyvä, koska yhdessä Mickyn kanssa he saivat aikaan parempia levyjä. Micky oli mukana kaikilla alkuperäisen Manin 13 kokoonpanolla.  Vuosina 1969-1977 Man julkaisi 12 albumia ja viimeisempään niistä, loppuvuodesta 1977 julkaistuun live-albumiin All’s Well That Ends Well   Deke kirjoitti päätössanat sekä selvityksen kaikista Manin 13 kokoonpanosta vuosina 1968-1976.  

En tiedä päättikö Man-uransa 1977 punkin nousun vuoksi vai siksi että heiltä meni levytyssopimus umpeen.  Onneksi Manin tarina ei kuitenkaan päättynyt vuoteen 1976, vaan vuonna 1983 Micky ja Deke päättivät yrittää comebackiä. Joitain levyjä julkaistiin ja keikkoja tehtiin. Man ei kuitenkaan enää saavuttanut yhtä suurta suosiota kuin 1970-luvulla. 2000-luvulla Micky alkoi sairastella ja siksi Dekestä tuli bändin johtaja. Micky palasi kuitenkin bändiin joksikin aikaa toivuttuaan väliaikaisesti syövästään.  Merkittävä muutos bändissä tapahtui kuitenkin vuonna 2005 kun alkuaikojen basistin Martin Acen  poika Josh Ace korvasi sairastelevan Micky Jonesin kitaristina. Bändin kokoonpano vaihteli entiseen tapaan tiuhaan ja sukupolven vaihdos näkyi siinä, että myös Micky Jonesin poika George Jones   liittyi joksikin aikaa bändiin. Jotta mikään ei olisi liian selkeää ja yksinkertaista perusti tämä George -poika myöhemmin Manille kilpailevan  rinnakkaisbändin nimeltä Son Of Man!  2020-luvulla maailmalla kiertää siis ainakin kaksi bändiä, jotka soittavat Manin musiikkia. Son Of Man on julkaissut jo kaksi uuttakin albumia.

Vuosina 2011-2016 kuoli monta Manin 1970-luvun levyillä soittanutta  muusikkoa. Suurin menetys koettiin kuitenkin kun tammikuussa 2017 bändin johtohahmo Deke Leonard kuoli. Tällä hetkellä Mania johtaa basisti Martin Ace, joka on ollut vaihtelevasti mukana Manin kokoonpanoissa 1970-luvun alusta saakka.               

Harri Huhtanen 2022

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 6

Soft Machine -osa 3

Soft Machine esittää Kulttuuritalossa 2.11.22 kappaleensa The Man Who Waved At Trains.

Kitaristi John Etheridge osoittautui myös mainioksi juontajaksi, sillä muutamien kappaleiden välissä hän hauskuutti yleisöä pienillä vitseillä. Pääasia ei kuitenkaan päässyt unohtumaan eli bändi soitti intensiivisesti ja erityisen hienosti yhteen ja kappaleet olivat enimmäkseen instrumentaaliesityksiä ja pitkiä sellaisia. Esitysaikaa Sof Machinelle oli varattu vain tunti. Siinä ajassa he ehtivät soittaa seuraavat kappaleet:

01 Hidden Details / 02 The Man Who Waved at Trains / 03 Fell to Earth / 04 The Tale of Taliesin / 05 Heart Off Guard / 06 Gesolreut / 07 Kings and Queens / 08 Drum Solo / 09 Hazard Profile Part One10 Joy of a Toy

Harri Huhtanen 2022