Roger Waters konsertoi Suomessa 2018 !

roger-waters-2017-tourPink Floydin entinen johtohahmo Roger Waters on paraikaa laajalla maailmankiertueella. Viime keväästä saakka hän on konsertoinut loppuunmyydyissä saleissa eri puolilla Amerikkaa. Ensi vuonna (2018) tämä suurten puitteiden US + THEM -kiertue siirtyy Oseaniaan, jossa Waters konsertoi Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tammi-helmikuussa. Sen jälkeen onkin vuorossa laaja Euroopankiertue, jonka luvataan Watersin kotisivuilla ulottuvan peräti 23 maahan mukaan lukien Suomi!  Euroopan kiertueen tarkkoja päiviä ei ole vielä julkistettu muutamia Saksan keikkoja lukuunottamatta. Jos asia kiinnostaa kannattaa seurata alla mainittua sivustoa, sillä sinne tulevat ensimmäiseksi tiedot vahvistetuista Euroopan konserteista:

http://rogerwaters.com/tour.php

20170918hh

 

 

Mainokset

David Gilmour Live At Pompeii elokuvateattereissa, osa 4

Gilmour8f2c120442cc-616x440
Elokuvanäytöksessä korostuivat selkeästi klassiset Pink Floyd -kappaleet.  Konserttien täydellisistä settilistoista huomataan kuitenkin että ihan kiitettävästi Gilmour oli ujuttanut mukaan kappaleita myös uusimmalta soololevyltään Rattle That Lock (2015).   Levyllä on kymmenen kappaletta, joista Gilmour soitti molempina Pompeiin iltoina seitsemän eli suurimman osan.  Alla olevat esitettiin näissä kahdessa konsertissa, muttei näitä kaikkia kuitenkaan kuultu elokuvateatterissa:

Gilmourmax1442591878-back-cover5 A.M.
Rattle That Lock
Faces Of Stone
A Boat Lies Waiting
In Any Tongue
The Girl In The Yellow Dress
Today

Molempien konsertien perusrakenne oli samanlainen eli Set 1 (11 kappaletta), Set 2 (9) ja  Encore (3) eli yhteensä 23 kappaletta, joista siis vain kahdeksan edusti Gilmourin omaa soolotuotantoa.  Molempina iltoina kuultiin 7 Rattle That Lock kappaletta ja On An Island (2006) albumilta mukaan oli päässyt nimikappale. Peräti 65% esityksistä oli siis poimittu Pink Floydin tuotannosta.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017     

David Gilmour Live At Pompeii elokuvateattereissa, osa 3

Huom. alla erään Pompeiin – konsertti bootleg-CD:n takakansi. Kaikkia näitä kappaleita EI kuultu Pompeii – konsertin elokuvateatteri -versiossa.

David Gilmour [2016.07.08] Pompeii 2016 (Pompeii, Italy) - Back Cover

Turun näytöksessä yleisö olisi yllättävän ”nuorta”. Käytännössä ne jotka ovat kokeneet Pink Floydin ensi vaiheessa 1960- ja 1970-luvuilla ovat nykyään 50-70 -vuotiaita. Sen verran vanhasta musiikista tässä  nyt puhutaan. Arvioni mukaan Turun näytöksen yleisö sijoittui suurimmaksi osaksi ikähaarukkaan 25-50 -vuotta eli monikaan heistä ei ollut kokenut Pink Floydia ensi vaiheessa. Lisäksi Suomessa se ei ylipäätään ole ollut mahdollista, koska bändi ei täällä ole keikkaillut lukuunottamatta Lahden keikkaa 1989 ja sekin Suomen keikka taisi johtua siitä ,että Pink Floydin valtavan ääni- ja valokaluston siirtämiseen Neuvostoliittoon meni niin paljon aikaa, että heidän piti sopia joku keikka välipäiväksi. Lahden keikalle olisin halunnut, mutta en päässyt, sillä se loppuunmyytiin  hetkessä.

En siis ole koskaan ollut Pink Floydin keikalla, vaikka olen kirjoittanut aika paljon bändistä (mm. RARE-lehdessä julkaistu kolmiosainen historiikki 1990-luvulla). Nykyään kun alkuperäistä tai edes MKII Pink Floydia ei enää voi konsertissa nähdä ja kokea jää kokemus Pink Floydin musiikista erilaisten tallenteiden sekä David Gilmourin ja Roger Watersin konserttien varaan.   Erityisesti Roger Waters on 2000-luvulla kiitettävästi kiertänyt maailmaa esittäen Pink Floydin tunnetuimpia teoksia (mm. The Wall sekä The Dark Side Of The Moon). Gilmour on paljon maltillisemmin käyttänyt keikoillaan Pink Floydin klassikkoja, paitsi viime vuoden (2016) kiertueella, jolloin suurin osa settilistan biiseistä oli Pink Floydia.

Tavallaan olisin toivonut enemmän uudistumista. Tiedän että se olisi vaatinut paljon rahaa ja aikaa uudistaa videot ja valoshow.   En tiedä onko kysymys siitä että Gilmour halusi kunnioittaa alkuperäisiä Pink Floydin 1970-luvun live-esityksiä vai siitä, ettei hänellä ollut rahaa, aikaa tai uskallusta uudistaa videoita ja valoshowta.  Nyt nähtiin samat videot ja samat laser-efektit jotka nähtiin jo 1970-luvun keikoilla. Toisaalta vanha sanonta sanoo että jos jokin toimii, niin älä muuta sitä. Erityisesti aavemaisessa Pompeiissa valoshow näytti jo elokuvateatterissa erittäin upealta ja uskon että moninkertaisesti hienompi kokemus olisi ollut paikan päällä.

Tämän konsertin yleisön reaktioista on vaikea päätellä oikeastaan mitään. Toisaalta ei Pink Floyd ole koskaan ollut mikään teinien huudattaja -bändi. Sen että keikka on kuvattu  2000-luvulla eikä 1970-luvulla huomasi erityisesti siitä että varmaan joka viidennellä katsojalla oli kännykkä, jolla he kuvasivat showta koko ajan. Jos he olisivat vain ottaneet valokuvia olisivat kädet ja kännykkä laskeutuneet välillä, mutta aika monen katsojan kohdalla näin ei tapahtunut.   Ja jos kuvaat kahdella kädellä konserttivideota, et voi edes taputtaa esityksen päättyessä, vaan sinun pitää koko ajan keskittyä kuvaamiseen!

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017

 

David Gilmour Live At Pompeii elokuvateattereissa, osa 2

Gilmouratpompeii

Nykyään lähes kaiken (julkisen) tiedon saa netistä, pahimmassa tapauksessa jopa etukäteen. Tämä valitettavasti väljentää kokemuksia, jotka aikaisemmin olivat ainutlaatuisia. Kun 1980-luvulla meni rockkonserttiin ei ollut nettiä mistä lukea mitä artisti tulisi esittämään. Parhaimmassa tapauksessa löysi ennen konserttia jonkin artikkelin jostain rocklehdestä jossa kerrottiin jotain yleisluontoista konsertista. Tarkkoja settilistoja ei siihen aikaan yleensä kirjattu minnekään julkiseen mediaan – ja jos kirjattiin niin vasta jälkikäteen.

Halusin mennä Gilmourin teatterikonserttiin ”neitseellisenä” eli tarkoituksellisesti en selvittänyt mitä tulisin kuulemaan, vaikka se olisi ollut äärimmäisen helppoa.  Luulin meneväni kuuntelemaan Gilmourin soolotuotantoon pohjautuvaa konserttia, mutta olisihan minun pitänyt tajuta, että totta kai eurooppalainen yleisö haluaa ensi sijaisesti kuulla Pink Floydin legendaarisia hittejä!  Eikä Gilmour tuottanut heille pettymystä, vaikka hän oli juuri hiljattain julkaissut erinomaisen soololevyn. Gilmour ei uskaltanut tai ei halunnut pettää yleisön odotuksia, varsinkin kun varsinainen Pink Floyd ei ollut keikkaillut Euroopassa vuoden 1994 jälkeen eli taukoa oli pidetty jo 23 vuotta joka on valtavan pitkä aika!

Vaikka Kinopalatsin teatterissa äänentoisto ja kuvanlaatu olivat aivan huippuluokkaa, niin hieman aluksi petyin kun huomasin että tulisinkin kuulemaan ”Greatest Hits Of Pink Floyd” -konsertin. Konsertin edetessä aloin kuitenkin tajuta, että tästähän pohjimmillaan live-konserteissa on kysymys: yleisö odottaa kuulevansa jotain ja jotta artisti olisi jatkossakin suosittu artisti, joutuu hän aina jossain määrin mukautumaan yleisön odotuksiin. Jos Gilmour olisi esittänyt vain soolotuotantoaan olisi yleisö varmaan poistunut hieman pettyneenä areenalta. Sitä paitsi lähes kaikki tuntevat Pink Floydin 1970-luvun mestariteokset, mutta harvassa ovat ne fanit, jotka tuntevat Gilmourin soolotuotantoa.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017

David Gilmour Live At Pompeii elokuvateattereissa, osa 1

DavidGilmour_webslide

Vuosi sitten David Gilmour esiintyi ryhmineen Pompeiin amfiteatterissa kahdessa konsertissa (7. ja 8.7.2016).  Nämä olivat hyvin intiimejä konsertteja, sillä amfiteatteriin päästettiin vain 2600 henkeä kumpanakin iltana. Amfiteatterin varsinaisia katsomoita käytettiin vain kulisseina ja upean valoshown tehosteina yleisön pakkaantuessa pienelle permantoalueelle.  Samalla kiertueella Gilmour esiintyi myös monissa muissa historiallisissa paikoissa (mm. Rooman Circus Maximuksella). Pompeii valittiin kuitenkin  konserttielokuvan tallennuspaikaksi, ehkäpä juuri ainutlaatuisuutensa vuoksi, sillä Pompeiin amfiteatterissa ei aikaisemmin ole järjestetty rock-konsertteja.

Näiden kahden illan konsertista koottu elokuvatallenne esitettiin eilen peräti 2500 elokuvateatterissa ympäri maailmaa. Konserttielokuvaa mainostettiin ”one night only” -sloganilla, mutta ei se sitten pitänytkään paikkaansa, sillä tänään (14.9.17) elokuva esitetään  ainakin Suomessa toistamiseen viidellä paikkakunnalla (Helsingissä, Vantaalla, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa).

Turun eilinen näytös oli Kinopalatsin Salissa 2, jossa on paikkoja 217. Näytös oli lähes loppuunmyyty, mutta silti toista esitystä ei Turkuun saatu eli jos tänään vielä haluaa nähdä elokuvan, pitää hakeutua jollekin yllä manituista paikkakunnista.

Miksi Gilmour -elokuva sitten pitäisi nähdä kun konsertin täydellisemmän version voi ostaa parin viikon (29.9.17) kuluttua laadukkaana 2CD, 2DVD ja 2BD -versiona?  Kyse on äänenlaadusta, äänentoistosta ja visuaalisesta elämyksestä. En usko että kovin monella suomalaisella on kotonaan yli 100m2 kokoinen screeni tai huippulaadukas kymmenien kaiuttimien järjestelmä, kuten on Turun Kinopalatsin Salissa 2.  Elokuvissa voi siis edelleen kokea jotain sellaista jota kotiruutu ei voi tarjota, vaikka kotilaitteetkin jatkuvasti kehittyvät eli näyttökoko suurenee ja äänenlaatuunkin on viime vuosina panostettu hieman enemmän kuin vielä esim. 1990-luvulla, jolloin suurimmassa osassa kotitelevisioita oli aivan onneton äänentoisto.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017

Bob Dylanin loppuvuoden 2017 USA:n kiertue

Dylan2017

Viimeinkin Dylanin loppuvuoden kiertue alkaa hahmottua. Alla Bob links -sivuston tuore listaus loppuvuoden USA:n keikoista:

13.10.17 Funner, California – Harrah’s Resort SoCal
14.10.17 Las Vegas, Nevada – The Cosmopolitan Hotel and Casino
17.10.17 Salt Lake City, Utah – Eccles Theater
18.10.17 Salt Lake City, Utah – Eccles Theater
21.10.17 Denver, Colorado – 1st Bank Center
23.10.17  Omaha, Nebraska – CenturyLink Center
24.10.17 Ames, Iowa – Stephens Auditorium
25.10.17 Saint Paul, Miinnesota – Xcel Energy Center
27.10.17  Chicago, Illinois – Wintrust Arena
28.10.17  Grand Rapids, Michigan – Van Andel Arena
29.10.17  Bloomington, Indiana – Indiana University Auditorium
01.11.17  Detroit, Michigan – Fox Theatre
03.11.17  Akron, Ohio – E.J. Thomas Hall
05.11.17  Columbus, Ohio – Palace Theatre
06.11.17 Pittsburgh, Pennsylvania – Heinz Hall
08.11.17  Uniondale, New York – Nassau Coliseum
10.11.17  Richmond, Virginia – Coliseum
11.11.17  Philadelphia, Pennsylvania – Tower Theatre
12.11.17 Philadelphia, Pennsylvania – Tower Theatre
14.11.17  Washington DC – The Anthem
16.11.17  Boston, Massachusetts – Agganis Arena

 

20170912hh

Bob Dylan: Modern Times (2006), osa 1

Julkaisin lyhennetyn version Modern Times -esseestäni ensimmäistä kertaa useammassa osassa vanhassa Winterludessa vuosina 2006-2007.  Sitten täydellisen version lähetin Dylan Newsin tilaajille paperisena vuonna 2014 (sähköisenä en ole sitä koskaan julkaissut).  Mutta koska asiat muuttuvat ajan kuluessa ja koska varmaan tätä uutta Winterludea lukee moni sellainen henkilö, joka ei koskaan lukenut vanhaa Winteludea puhumattakaan että olisi koskaan ollut Dylan Newsin tilaaja, niin päätin julkaista esseeni myös täällä, tosin hieman eri muotoisena kuin vuosina 2007 ja 2014.

bob-dylan-modern-times-4-cd

Osa 1 – Modern Timesin tuotanto
Elokuun lopussa 2006 ilmestyneellä Modern Times -albumilla Dylan on itse toiminut tuottajana salanimellä Jack Frost. Tällä kertaa Dylan äänitti albumin kiertuebändinsä kanssa.  Bassoa levyllä soittaa  Tony Garnier, rummuissa on George Receli, kitaroissa Stu Kimball,  Denny Freeman  ja  Donnie Herron. Ensimmäiset harjoitussessiot tapahtuivat tammi-helmikuussa 2006 Bardavon 1869 Opera Housessa Poughkeepsiessä, New Yorkissa. Varsinaiset levytyssessiot järjestettiin Clinton Studioilla Manhattanilla.  Äänitykset kestivät vain kolme viikkoa.

dylanmodernandreceliModern Timesilla Dylan on valinnut miksauksen, jossa laulu tuodaan eteen ja säestävät soittimet jätetään hieman taka-alalle. Kunkin kappaleen rytmitystä on korostettu nostamalla rummut aika lähelle laulun äänitasoa, tämä on tehty kitaroiden kustannuksella. Kitarat jäävät hieman taustalle, mutta kriittisissä kohdissa ne kyllä tuodaan takaisin eteen. Soittimien separaatio on erittäin hyvä. Rummut, kitarat ja jopa basso lokalisoituvat selkeästi, päinvastoin kuin monissa uuden pop-musiikin levytyksissä, joissa Dylanin oman lausunnon mukaisesti ”sound is allover” eli äänimassa on vaikuttava, mutta pahasti ”puuroutunut”, koska yksittäisiä soittimia ei dylanherrondonenää voi erottaa. Modern Timesilla jokainen kitarasoolo, rumpuosuus, viulunvingutus jne. on niukka, mutta täsmällinen.  Bändi säestää Dylania ja luo soitollaan niukat, mutta varsin vaikuttavat puitteet Dylanin laululle ja lyriikoille, jotka ovat keskiössä.

Levyllä on varsin yhtenäinen tunnelma. Monissa kappaleista on lähes live-äänityksen vaikutelma.  Kappaleiden sijoittelu levyllä viittaa myös onnistuneeseen suunnitteluun.  Levyn parittomat kappaleet (1,3,5 ja 9) ovat nopeampia ja rokkaavampia, kun taas parilliset (2,4,6,8 ja 10) edustavat enemmän hitaampaa jazz- tai balladi– osastoa. Kuuntelussa tämä ratkaisu toimii erinomaisesti. Erityisesti minuun teki vaikutuksen teoksen nouseva kaari eli parhaat kappaleet Dylan on sijoittanut levyn jälkipuoliskolle (laulut 6-10).  Dylan itse on myöhemmin eräässä haastatelussa sanonut että 10 on onnen luku ja siksi hän arvostaa sitä.  Ehkäpä ei siis ole sattumaa, että Modern Timesilla on juuri 10 kappaletta ja että jako nopeisiin ja hitaisiin kappaleisiin on tehty edellä kuvatulla tavalla.

Modern Timesin lyriikat ovat lähes kautta linjan laadukkaita. Dylanin ääneen viime vuosina syntyneet vauriot ovat kiusallisen selvinä kuultavissa levyn avauskappaleella, mutta tästä eteenpäin kappaleet on sovitettu niin, että Dylan pystyy paremmin tulkitsemaan ne nykyisen äänirekisterinsä sallimissa rajoissa. Lisäksi todettakoon, että äänen puhtaus ja sen käyttö ovat kaksi eri asiaa. Dylan on erittäin nerokas äänen rytmittäjä, erityisesti levyn loppupuolen kappaleissa tämä tulee hienosti esille.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2007 ja 2017