Vapaa Mies -Dylania suomeksi 2012-2013, osa 5

dylan tangled2704588Vuosi kului nopeasti. Olin eilen kolmatta kertaa Vapaa Mies-esityksessä. Kertasin juuri äsken mitä olen kirjoittanut kevään ja syksyn 2012 esityksistä ja huomasin, että erityisesti kevään 2012 arvosteluni on sen verran tyhjentävä, ettei kommentoitavaa kovin paljon tällä kertaa ole. Puolitoista vuotta ensi-illan jälkeenkin, esitys noudattaa lähes pilkuntarkasti alkuperäistä koreografiaa ja käsikirjoitusta. Laulut ja niiden sovitukset ovat samoja. Myös välijuonnot ovat samoja.

Tarkkaavainenkin kuulija ehtii kuitenkin parissa vuodessa unohtaa paljon, varsinkin jos ei ole äänitteitä, joiden välillä tekisi vertailua, vaan tukena on ainoastaan omat kuulokuvat. Siksi totean vain, että minusta kuulosti, ja nyt korostan sanaa ’kuulosti”, että musiikillisesti esitys on matkan varrella saanut entisestään syvyyttä. Kolmen mieslaulajan stemmat ja soololauluosuudet sujuvat aina vaan paremmin. Kokemuksen tuomaa varmuutta? Olen aikaisemmin kehunut Luttista, mutta nyt on pakko kehua myös Holmströmiä, joka eilen ajoittain nousi jopa Luttisen yli.

dylaninblueBkKoivusalon Dylan -suomennokset ovat pääsääntöisesti joko hyviä tai jopa erittäin hyviä! Eilen kiinnitin huomiotani siihen, että tarkassa kuuntelussa monissa säkeissä Koivusalo on tehnyt erinomaisia oivalluksia eli luopunut alkuperäisen tekstin kääntämisestä ja kääntänytkin sen sijaan laulun ajatuksen ja jopa onistunut siinä todella hienosti (esim. Tangled Up In Blues). Hutejakin edelleen on. Kuten jo ensimmäisessä arvostelussani totesin: Tamburiinimies, Rolling Stone ja Blowing eivät suomennoksina ja/tai esityksinä toimi niin hyvin kuin esim. Blood On The Tracks- biisien suomennokset ja esitykset.

Konsertin loppupuolella on perinteisesti ollut yksi ajankohtais -spiikki, jossa Koivusalo viimeksi mainitsi Obaman Dylanille myöntämän Vapauden mitallin. Koska asia alkaa nyt olla jo vähän vanha, toivoin että nyt kuultaisiin jotain muuta, mutta eipä kuultu. Obama mainittiin jälleen samoilla sanoilla. Ainoa häivähdys ajankohtaisuutta kuultiin aivan spiikin lopussa kun Koivusalo mainitsi Dylanin nettiuutisten mukaan ryhtyneen kuvanveistäjäksi. Bootleg Series kymppiä sen sijaan ei mainittu lainkaan, kuten ei aikaisemmin ole mainittu Dylanin viime vuonna julkaisemaa Tempest -levyäkään.

Vähän ristiriitaista, sillä toisaalta Vapaa Mies -esityksen välipuheissa korostetaan sitä miten uudistuva taiteilija Dylan on, mutta samaan hengenvetoon Koivusalo ja kumppanit koko ajan tukeutuvat pelkästään Dylanin vanhaan materiaaliin ja jättävät sen kertomatta, että Dylan kiertää koko ajan maailmaa ja on julkaissut 2000-luvullakin kolme täysin uutta materiaalia sisältävää studiolevyä, joista kaksi on lisäksi aika merkittäviä.

Sopukka oli jälleen loppuun myyty. Vapaa Mies -produktion näillä näkymin viimeinen esitys on 28.marraskuuta 2013. Jos esityksiä vuodelle 2014 tulee, ei niitä järjestetä enää Turun Kaupunginteatterissa, sillä talossa alkaa mittava remontti, jonka vuoksi se saamani tiedon mukaan suljetaan ensi vuodeksi. Yleisöä Koivusalolla ja kumppaneilla tuntuu riittävän ja kun settikin on nyt hyvin hallussa, uskon että heillä on haluja jatkaa, mutta mistä löytyy heille sopiva tila? Äänentoisto, valaistus ja laitteisto Sopukassa on kuitenkin sitä luokkaa, ettei paikalliseen korttelibaariin ole mahdollista järjestää samanlaisia olosuhteita. Jatkuvatkohan esitykset Linnateatterissa, jossa on tarvittavat laitteet ja tilat? Aika näyttää.

Vuoden 2017 päivitys:
Jätin tarkoituksella kirjoitukseeni alkuperäiset spekulaatiot, joihin nyt – neljä vuotta myöhemmin – voidaan jo antaa joitain vastauksia. Ensinnäkin Turun Kaupunginteatteri on edelleen evakossa, mutta remontoidut tilat on, muutamien takaiskujen jälkeen, luvattu avata tämän vuoden loppupuolella. Toiseksi tässä väliaikana Koivusalon produktiota ei ole nähty ainakaan Turussa ja pahaa pelkään ettei se palaa uusitunkaan teatterin ohjelmistoon. Siksi olen tyytyväinen että ehdin nähdä tämän ainutlaatuisen produktion peräti kolmasti!

Harri Huhtanen  2013 ja 2017

Vapaa Mies -Dylania suomeksi 2012-2013, osa 4

Puoli vuotta kului nopeasti. Kun vielä keväällä istuin Vapaa Mies‑esityksessä yläparven piippuhyllyllä, oli minulla nyt (27.10.12) paikka aivan esiintymislavan edessä, toisen rivin keskellä. Näkyvyys ja kuuluvuus oli siis huippuluokkaa. Edellisen esityksen jälkeen oli varsinaisessa Dylan‑maailmassa tapahtunut paljon. Dylan oli julkaissut yhden 2000‑luvun parhaista levyistään, TEMPESTin. Sopukan esityksessä kaikki oli kuitenkin tutun turvallista ja eteni alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan. Kun aikanaan 1990‑luvun lopussa juttelin Porin teatterin johtajan kanssa näistä Dylan‑esitysten lupakäytännöistä, ilmeni että hän oli joutunut toimittamaan Dylanille managerille tarkan selostuksen produktion sisällöstä ja vasta kun lupa tuli, uskalsivat he ryhtyä esittämään produktiota.  Olisiko tämä syynä siihen, että edes konserttityyppisissä teatteriesityksissä ei yleensä lähdetä muuttamaan esityksen sisältöä?

bob_dylan-is_your_love_in_vain_s_1Tämä vuoden 2012 viimeinen Vapaa Mies‑esitys sujui siis tutun kaavan mukaan. Kun viimeksi yleisössä oli edes muuta ulkoisesti rockin harrastajalta vaikuttava henkilö, oli yleisö tällä kertaa puhtaasti teatteriyleisön näköistä: 40‑50 ‑vuotiaita naisia iltamekoissaan ja samanikäisiä herroja puvuissaan. Taisin olla ainoa koko porukasta, jolla oli vanhat, lähes puhkikuluneet farkut!  Yleisöä tarkkaillessani mietin mahtoiko porukassa olla lisäkseni kovin monia, jotka olivat nähneet Dylanin livenä. Siksi varmaan oli paikallaan,että kappaleiden väleissä Koivusalo ja kumppanit jakoivat Dyanista ABC‑tietoutta, vaikka siinä ei tosiaankaan ollut minulle mitään hengen ravintoa.

Arvioni illan lauluista ei eilisen esityksen perusteella juurikaan muuttunut, ehkä siksi että esitykset olivat niin pilkuntarkasti samanlaisia kuin keväällä. Illan parasta antia niin suomennosten kuin esitystenkin osalta olivat BLOOD ON THE TRACKS ‑albumin (1975) kappaleet. Lisäksi nyt kiinnitin huomioni myös Is Your Love in Vain (Mitä rakkaus hyödyttää)  ja One More Cup of Coffee (Vielä kuppi kahvia) ‑esityksiin.  Aikaisempaa mielenkiintoisemmalta kuulosti myös Every Grain of Sand (Ruohonkorsi). On se vaan komea kappale!

DylanIf_You_Gotta_Go,_Go_Now_single_coverEncoressa tehtiin sama jekku kuin keväälläkin. Kysyttiin yleisöltä mitä he vielä haluaisivat kuulla ja kun erilaisten toivehuutojen joukosta tuli se ”tilattu” Knockin’ ‑huuto, esitettiin sovitusti Knockin’ On Heaven’s Door. Tällä kertaa kuvioita sekoitti kuitenkin se, ettei yleisö tyytynytkään yhteen encoreen, vaan vaati ponnekkaasti toista. Niinpä yksi laulajista letkautti: ‑tässä vaiheessa ainoa mahdollisuus on puolalainen enocre! Tällä hän tarkoitti sitä, ettei heillä ollut mitään ylimääräisiä lauluja. Niinpä toisena encorena soitettiin aloituskapale If You Gotta Go, Go Now (Jos lähdössä oot), joka sopi tilanteeseen kuin nenä päähän.

Illan teatteriyleisö oli siis selvästi erittäin tyytyväinen näkemäänsä, kuulemaansa ja kokemaansa, koska taputti miehet kahdesti takaisin lauteille.  Minua hieman häiritsi se, että esitys oli niin tarkka kopio keväisestä esityksestä, jopa välijuontojen puheet olivat melkein sanasta sanaan samat kuin keväällä. Koivusalon muutamia käännöksiä kuitenkin edelleen ihastelin.  Samoin Luttisen laulutaito on mykistävä. Miehestä lähtee uskomattoman paljon ääntä ja mikä parasta, lauluosuudet ovat virheettömiä.

Ilmeisesti kysyntää produktiolle on ollut riitävästi, koska näköjään uusia esityksiä on luvassa keväällä 2013.

Harri Huhtanen 2012

Vapaa Mies -Dylania suomeksi 2012-2013, osa 3

Koivusalo5_338550_k338551_1200Kritiikistä huolimatta esitys jäi selvästi plussan puolelle. Kokonaisuuden perusteella olisin valmis väittämään, että Koivusalo (kuvassa) hallitsee hyvin laulujen kääntämisen englannista Suomeen. Jokin verran innovatiivisuutta ja nokkeluutta olin myös kuulevinani joissain käännöksissä. Niissä Dylanin tekstien nerokkuus ja henki tavoitettiin. Oli hienoa kuulla Dylania hyvin suomennettuna ja esittettynä! Jo nuo konsertin tähtihetket lunastivat melko vaatimattoman lipun hinnan (23e).

Parhaimmillaan miesten tarinankerronta laulujen välissä oli myös varsin viihdyttävää ja aika hyvin esitysten kanssa rytmitettyä. Välitekstit oli selvästi laadittu suurelle yleisölle eli niissä lähdettiin siitä, ettei kuulijalla ollut mitään ennakkotietoja Dylanista ja haluttiin selittää mistä Dylanin taiteessa pohjimmiltaan on kysymys. Haluttiin myös selittää miksi hän on niin suuri, vaikka miehen laulu- ja soittotaidot eivät kaikkien näkemyksen mukaan ole kovin kummoiset. Pitkän linjan Dylan harrastajalle väliteksteissä ei ollut mitään uutta. Uutta oli kuitenkin se, että tällainen tarina oli ujutettu esitysten väliin eli jaksoin kyllä hyvin tuota jutustelua kuunnella.

Laulajista nostan ehdottomaksi ykköseksi Sauli Luttisen, joka oli minulle täysin uusi ”löytö”. Viisikymppinen mies on Pavarotin mitoissa ja kyllä siltä kuulosti, että lauluääntäkin on melkein yhtä paljon. Luttisen voimakas ja puhdas laulutyyli sopi yllättävän hyvin muutamiin tämän produktion Dylan-suomennoksiin. Kitaristi Ilpo Murtojärvi soitti tyylikkäästi. Hänen taidokas ja vähäeleinen kitarointinsa antoi melkoisen lisäarvon laulajien esityksille. Mikko Koivusalo on parhaimmillaan tarinankertojana ja pianistina. Oma, riisuttu sooloesitys With God on Our Side (Jumala puolellamme) oli sympaattinen, mutta jätti laulun osalta kyllä paljon petrattavaa.

Turun Sanomien juttussa ja esitteessä hehkutettiin sitä ,että vaikka kappaleita on vain parikymmentä on ne kerätty koko Dylanin uran ajalta. Ei pitänyt paikkaansa. Tässä, kuten kaikissa muissakin kuulemissani ja näkemissäni Dylan tribuuteissa keskityttiin selkeästi Dylanin 1960- ja 1970 -lukujen tähtihetkien esittelyyn. On totta ,että Dylan -katalogin vaikuttavimmat ja kestävimmät klassikot löytyvät noilta vuosikymmeniltä, mutta todellinen kulttuuriteko olisi ollut esittää myös esim. Oh Mercyn (1989), Time Out Of Mindin (1997) ja erityisesti Modern Times (2006) albumin parhaita kappaleita. Nyt OM:ltä ja MT:ltä ei kuultu mitään ja TOOM:iltakin vain yksi kappale (Make You Feel My Love)! Koko 1980-luku kuitattiin kahdella kappaleella (Every Grain Of Sand ja Blind Willie McTell). No, ehkäpä joku joskus Suomessa rohkenee järjestää Dylan tribuutti-illan jossa kuullaan myös miehen uudempaa tuotantoa!

Harri Huhtanen 2012

Vapaa Mies -Dylania suomeksi 2012-2013, osa 2

luttinenAluksi tuntui erikoiselta kuulla kolmen, neljän ja jopa viiden suomalaisen miehen samanaikaisesti laulavan Dylania. Alkuhämmennyksestä toipumisen jälkeen saatoin varsin nopeasti todeta, että erityisesti balladityyppisissä kappaleissa konsepti toimi ja sanoitukset nousivat aidosti keskiöön, Toinen varsin ilahduttava seikka oli se, että ainakin laulettuina monet käännöksistä kuulostivat varsin hyviltä ja jos ne kerran laulettuina kuulostivat hyviltä oli niiden pakko myös olla hyviä! Olisi ollut todella hienoa saada nämä käännökset myös paperille, mutta en tiedä olivatko syynä tekijänoikeusseikat vai niukka esitebudjetti, sillä produktioesitteessä laulujen käännöksiä ei ole.

Erityisesti pidin seuraavasti esityksistä: If You Gotta Go, Go Now (Jos lähdössä oot), Simple Twist Of Fate (Pelkkä sattuma), Youre A Big Girl Now (Olet aikuinen) sekä If You See Her, Say Hello (Jos näät hänet). Nämä käännökset tuntuivat taipuvan hyvin teatteriesitykseen ja kuulosti siltä, että niissä Koivusalo oli tavoittanut jotain olennaista Dylanin laulujen syvimmästä olemuksesta. Komea saavutus sen huomioiden, että kyseessä ovat klassikot, joiden kääntämisessä voi varsin helposti mennä metsään.

Mutta kuten yleensä näissä Dylan tribuuteissa käy koetaan esityksessä tähtihetkien rinnalla myös mahalaskuja. Erityisesti nopeiden kappaleiden kohdalla rumpujen puuttuminen sekä kolmen laulajan käyttö söi pahasti alkuperäisesitysten voimaa. Lisäksi superklassikoiden kohdalla tyypilliset ‘ei käänny kunnolla suomenkieleen’ -ongelmat nousivat kiusallisella tavalla esille.

DylanTamburiinimies ei toiminut. Alkuperäisesityksen herkkyys ja runollisuus jäi tavoittamatta. Rolling Stone (Yhä alaspäin) meni huutamiseksi ja rumpujen puuttumista yritettiin korvata käsien taputtamisella ja kauhealla meuhkaamisella, se ei ollut arvokasta eikä näyttänyt tai kuulostanut hyvältä. Onneksi sentään Gotta Serve Somebody (Säkin menet polvillesi) toimi hyvin sekä koreografian että käännöksen osalta.

Väliajan jälkeen ensimmäisenä kuultu Lay Lady Lay sen sijaan on laskettava epäonnistumisien sarjaan.‘Jää petiin, jää’ kuulostaa käännöksenä aika tönköltä. Blowin’ In The Wind -käännöstä Koivusalo perusteli yleisölle. Perusteluista huolimatta en vakuuttunut, että on järkevää otsikoida teksti ‘Tuuleen pyörimään’. Varsinkin kun kertosäkeessä sitä ‘pyörimistä’ sitten toistettiin kyllästymiseen saakka. Ei hyvä. Päätöskappale I Shall Be Released (Vapaa Mies) oli mukiinmenevä, muttei sykähdyttänyt. Yleisö kuitenkin piti kuulemastaan ja näkemästään sen verran paljon ,että taputti miehet uudelleen lavalle. Koska laulut oli painettu esitteeseen, oletin ettei encoreja kuultaisi, mutta yllätys, yllätys… Koivusalon bändi esittikin vielä Knockin’ On The Heaven’s Doorin. Sekin on superklassikko, vaikea suomennettava enkä muista kuulleeni siitä yhtään hyvää suomenkielistä versiota. Enkä kuullut nytkään.

jatkuu…

Harri Huhtanen 2012

Vapaa Mies -Dylania suomeksi 2012-2013, osa 1

Dylan-matkani varrella olen ehtinyt nähdä näitä suomalaisia tribuuttejakin jo useamman. Ensimmäisenä mieleeni tulevat Porin Teatterin Dylan -illat vuosina 1998-1999. Ne olivat Suomen mittakaavassa aikamoinen menestys, sillä näytäntöjä oli muistaakseni peräti 12 ja aika monessa niistä olin myös paikalla. Samassa yhteydessä tutustuin silloiseen Porin teatterin johtajaan Risto Ojaseen sekä pääesiintyjään Vesa Haltsoseen, jotka kuuntelivat innostuneesti selostuksiani Dylan-matkoistani Saksaan ja Englantiin. Oi, niitä aikoja! Seuraava tribuutti, johon osallistuin järjestettiin Helsingin Kaapelitehtaalla huhtikuussa 2006. Siinä oli mukana ihan oikeitakin rocktähtiä (mm. Tuomari Nurmio, Jukka Tolonen ja Jukka Gustavsson sekä lukuisia nuoremman polven muusikoita). Kolmantena mieleeni tulee viime syksyinen (2011) tribuuttikonsertti Turun Kårenilla, jossa mm. Anssi Kela veti aika hienon setin. Yhteistä näille kaikille esityksille on ollut se, että ne ovat nimenomaa olleet konsertteja, myös Porin Teatterin esitys oli sellainen.

Viime viikonloppuna Turun Kaupunginteatterin Sopukassa (28.4.12) näkemäni Mikko Koivusalon suomennosten ympärille rakennettu esitys olikin sitten olennaisesti erilainen. Se oli pettymys ehkä joillekin, jotka odottivat perinteistä tribuuttikonserttia, mutta minulle se oli erittäin kiinnostava juuri erilaisuutensa vuoksi.

13-3-5658242Turun Kaupunginteatterin Sopukkaan mahtuu vain noin 120 katsojaa, mutta tilan ääni- ja valolaitteistot ovat korkeatasoiset ja siksi esitysten tunnelma on lämpimän intiimi. Alunperin Koivusalon projekti piti esittää vain kahtena iltana keväällä 2012, mutta koska konsertit myytiin nopeasti loppuun, lisättiin syksyyn kaksi esitystä, joista toiseen olen siis jo hankkinut lipun.

Produktioesitteen ja Koivusalon omien nettisivujen tietojen perusteella mies on pitkän linjan suomentaja, teatterimies ja satunnainen muusikko. Vapaa Mies -produktio on monella tapaa radikaali. Bändissä ei ole lainkaan rumpuja ja Dylania ”esittää” yhdessä ja erikseen peräti kolme varsin erilaista laulajaa (Sauli Luttinen, Dick Holmström ja Jukka Aaltonen). Kitarassa on tuhattaituri Ilpo Murtojärvi, joka on Suomen eturivin kitaristeja. Mikko Koivusalo soittaa pianoa ja laulaa. Bassoa soittaa Vesa Saloranta, joka myös osallistuu lauluun.

Ennen konserttia Koivusalo antoi Turun Sanomille haastattelun, jossa hän selosti esityksen tarkoitusperiä mm. seuraavasti: ”On pakko päättää, että nämä ovat vain lauseita paperilla. Jos alkumateriaaliin on järjetön kunnioitus, ei kääntämisestä tule mitään. Pitää ottaa yhtä rento asenne kuin Dylanilla itselläänkin.” Koivusalo korostaa halunneensa nostaa Vapaa Mies -esityksen keskiöön nimenomaa tekstit, se selittää myös rumpalin poisjättämisen bändistä.

Ennen konserttia juttelin yhden turkulaisen pitkän linjan Dylan-harrastajan kanssa ja hän kertoi, että ensi-iltaesityksessä paikalta oli väliajalla poistunut muutamia varsin pettyneitä Dylan-faneja. Luvassa oli siis mielenkiintoinen, tunteita herättävä esitys! Ja kyllähän alku oli aika erikoinen. Lavalle asteli kolme jo keski-iän paremmalle puolelle päässyttä suomalaista äijänkörilästä, näyttämön keskellä oli baaripöytä, jossa oli kaljapulloja ja vasemalla laidalla sohva, jossa esiintyjät saattoivat ”levätä”. Varsin nopeasti ilmeni ,että tulossa oli jonkinlainen musikaalin, puheteatterin ja stand up -esityksen sekoitus. Hieman ristiriitaiselta tuntui se, että miehet aluksi pitkään sanailivat siitä, miten he Dylanin tavoin eivät aio esitellä lauluja, ikään kuin tulossa olisi ollut non stop-konsertti. Esityksen aikana kuitenkin ilmeni,että myös puhetta yleisölle produktiossa kyllä riitti! Lisäksi ennen näytäntöä jaetussa esitteessä oli jo valmiiksi lueteltu kaikki konsertin laulut eli se siitä salamyhkäisyydestä ja puhumattomuudesta!

jatkuu…

Harri Huhtanen 2012

Dylan suomeksi, Savoy teatteri, Helsinki 4.9.2016 – osa 5

img_4253Savoy-teatterin ennakkomainoksissa ilmoitettiin konsertin kestoksi 75 minuuttia ilman väliaikaa. Kello oli 20:25 ja kaikki Dylan Suomeksi -levyn kappaleet oli esitetty. Konsertin aikana yleisö oli ollut melko vaisua, mutta nyt konsertin lähestyessä loppuun, intoutuivat kuulijat taputtamaan oikein kunnolla, joten oletettavaa oli että jokin encore biisi vielä kuultaisiin. Yleensä tämän tyyppisissä konserteissa se oli I Shall Be Released tai Like A Rolling Stone, mutta kun ne oli jo kuultu, odotin mielenkiinnolla mitä artistit päättäisivät esittää. Yllättävän pitkään artistit keskustelivat ja sukkuloivat lavalla ennen kuin soitto jatkui. Tuli vähän sellainen olo, ettei encore biisistä oltukaan sovittu etukäteen.  Hetken hämmennyksen jälkeen Jukka Gustavson otti “pomon” roolin ja ryhmä alkoi esittää hänen johdollaan Knockin’ On Heaven’s Dooria  alkukielellä. Gustavson oli selvästi vauhdissa, sillä kun kappale loppui jatkoi hän soittamista ja perään img_4254tuli vielä One More Cup Of Coffee. Vähän vaikutti ettei sitäkään esitystä oltu etukäteen lyöty lukkoon. Konserttiaika oli jo selvästi ylittynyt, mutta Gustavson oli “liekeissä” ja sai muutkin innostumaan esimerkillään. Hieno lopetus konsertille, joka ei kokonaisuutena ollut kovin tasainen, vaan illan aikana koettiin huippujen lisäksi myös niitä laskuja. Soittajakaarti oli kyllä nimekäs ja kappaleet hienoja, totta kai, olivathan ne poimittu maestron ydintuotannosta, mutta kaikki suomennokset ja tulkinnat eivät yltäneet sille tasolle joka hyvältä Dylan suomennokselta vaadittaisiin.  Lisäksi jäin jotenkin kaipaamaan enemmän paloa ja intoa esityksiin, nyt ajoittain konsertti oli vähän akateeminen luonteeltaan. Jos on pakko nostaa yksi artisti ylitse muiden niin tässä konsertissa se oli kyllä vanha Wigwam stara, Hammond -mies Jukka Gustavson. Näin minä konsertin koin. Olen tässä vuosikymmenien aikana nähnyt intensiivisempiäkin Dylan tribuuttikeikkoja, mutta ihan hyvä mieli tästä kuitenkin jäi ja liputhan olivat varsin halvat kun ajattelee artistikattausta, lavallahan pyöri loppuvaiheessa laskujeni mukaan peräti 12 muusikkoa.

20161006hh

 

Dylan suomeksi, Savoy teatteri, Helsinki 4.9.2016 – osa 4

img_4225Masters Of War (Kuoleman kauppiaat) kuultiin konsertin seitsemäntenä esityksenä.  Levyllä tämä Palefacen väkevä ja 2000-luvulle päivitetty tulkinta Dylanin mestariteoksesta teki minuun suuren vaikutuksen. Jostain syystä livenä esitys ei toiminut yhtä hyvin. Mietin kovasti miksi ei, koska kyllä Paleface esitti kappaleen yhtä hyvin kuin levylläkin, mutta ehkä tuo tulkinta ei sittenkään sopinut konsertin kokonaisuuteen, joka oli enemmän country- , blues- ja rock- kuin rap-henkinen.

Make You Feel My Love (Mun ainoo rakkautein). Mariskan esitys toimi livenä yhtä hyvin kuin levyllä. Yksi illan kohokohtia.

img_4230It Takes A Lot To Laugh, It Takes A Train To Cry (Nauru Ottaa joogaa, H-molli tsugen). Mitä mahtaa tarkoittaa Tsugen?  Pariskunta Puurtinen ja Kuloniemi esittivät Kuloniemen aika näppärän ja oivaltavan suomennoksen sopivan rennosti ja blueshenkisesti.

Sitten olikin illan rock -hetken vuoro.  All Along The Watchtowerissa (Samaan aikaan naapurissa) kitaristit pääsivät ilottelemaan. Mariskan suomennos oli ihan kelvollinen ja onhan tämä niitä kappaleita, joissa vika on esiintyjissä jos yleisö ei syty!

Blind Willie McTell (Sokea McTell). Kai Kujasalon kolmesta suomennoksesta tämä on ehkä paras, mutta se ei tarkoita että suomennos olisi hyvä, sillä muutamissa säkeissä “töksähtää” aika pahasti. Onneksi vastapainona on hyvinkin suomennettuja säkeitä. Juho Kinaret tulkitsi tekstin aika vakuuttavasti. Ei ollut veret seisauttava esitys kuitenkaan, pikemminkin sellainen kohtalaisen hyvä eli ok-kategoriassa.

img_4237Like A Rolling Stone (Enää itkeä voit).   Levyllä rankkasin tämän kolmen parhaan esityksen joukkoon ja livenä Pelle on yleensä aina vielä parempi kuin levyllä, mutta mitä Pellelle tapahtui Savoyssa?  Oliko ääni huonosti miksattu vai oliko Pellellä vain huono päivä, sillä sanoista ei tahtonut saada mitään selvää ja ylipäätään kappale ei lähtenyt lentoon niin kuin tällaisen superklassikon ja yleisövillitsijä -biisin pitäisi lähteä. Harmi.

Jokerman (Tanssiva jokeri). Tämä oli minulle ja Dylanille tärkeä biisi 1980-luvulla, jolloin  hän esitti sitä paljon konserteissaan. Oikein hieno biisi, mutta vaikea esittää kunnolla ja vielä vaikeampi tehdä alkutekstistä kelvollinen suomennos. Levyllä Jokermanin on suomentanut Kai Kujasalo enkä kyllä yhtään pitänyt siitä suomennoksesta ja ehkä vielä huonommaksi meni kun Kauko Röyhkä (jota kylläkin taiteilijana arvostan) levyllä esitti biisin. Livenä tuskin tilanne olisi huonompi eikä ollutkaan, sillä nyt laulamassa oli energinen ja nuorekas Mirkka Paajanen. Mutta suomennos on mitä on ja siksi Mirkkakaan ei saanut Jokermania toimimaan.

20161005hh