Dylan-matkani varrella olen ehtinyt nähdä näitä suomalaisia tribuuttejakin jo useamman. Ensimmäisenä mieleeni tulevat Porin Teatterin Dylan -illat vuosina 1998-1999. Ne olivat Suomen mittakaavassa aikamoinen menestys, sillä näytäntöjä oli muistaakseni peräti 12 ja aika monessa niistä olin myös paikalla. Samassa yhteydessä tutustuin silloiseen Porin teatterin johtajaan Risto Ojaseen sekä pääesiintyjään Vesa Haltsoseen, jotka kuuntelivat innostuneesti selostuksiani Dylan-matkoistani Saksaan ja Englantiin. Oi, niitä aikoja! Seuraava tribuutti, johon osallistuin järjestettiin Helsingin Kaapelitehtaalla huhtikuussa 2006. Siinä oli mukana ihan oikeitakin rocktähtiä (mm. Tuomari Nurmio, Jukka Tolonen ja Jukka Gustavsson sekä lukuisia nuoremman polven muusikoita). Kolmantena mieleeni tulee viime syksyinen (2011) tribuuttikonsertti Turun Kårenilla, jossa mm. Anssi Kela veti aika hienon setin. Yhteistä näille kaikille esityksille on ollut se, että ne ovat nimenomaa olleet konsertteja, myös Porin Teatterin esitys oli sellainen.

Viime viikonloppuna Turun Kaupunginteatterin Sopukassa (28.4.12) näkemäni Mikko Koivusalon suomennosten ympärille rakennettu esitys olikin sitten olennaisesti erilainen. Se oli pettymys ehkä joillekin, jotka odottivat perinteistä tribuuttikonserttia, mutta minulle se oli erittäin kiinnostava juuri erilaisuutensa vuoksi.

Turun Kaupunginteatterin Sopukkaan mahtuu vain noin 120 katsojaa, mutta tilan ääni- ja valolaitteistot ovat korkeatasoiset ja siksi esitysten tunnelma on lämpimän intiimi. Alunperin Koivusalon projekti piti esittää vain kahtena iltana keväällä 2012, mutta koska konsertit myytiin nopeasti loppuun, lisättiin syksyyn kaksi esitystä, joista toiseen olen siis jo hankkinut lipun.

Produktioesitteen ja Koivusalon omien nettisivujen tietojen perusteella mies on pitkän linjan suomentaja, teatterimies ja satunnainen muusikko. Vapaa Mies -produktio on monella tapaa radikaali. Bändissä ei ole lainkaan rumpuja ja Dylania ”esittää” yhdessä ja erikseen peräti kolme varsin erilaista laulajaa (Sauli Luttinen, Dick Holmström ja Jukka Aaltonen). Kitarassa on tuhattaituri Ilpo Murtojärvi, joka on Suomen eturivin kitaristeja. Mikko Koivusalo soittaa pianoa ja laulaa. Bassoa soittaa Vesa Saloranta, joka myös osallistuu lauluun.

Ennen konserttia Koivusalo antoi Turun Sanomille haastattelun, jossa hän selosti esityksen tarkoitusperiä mm. seuraavasti: ”On pakko päättää, että nämä ovat vain lauseita paperilla. Jos alkumateriaaliin on järjetön kunnioitus, ei kääntämisestä tule mitään. Pitää ottaa yhtä rento asenne kuin Dylanilla itselläänkin.” Koivusalo korostaa halunneensa nostaa Vapaa Mies -esityksen keskiöön nimenomaa tekstit, se selittää myös rumpalin poisjättämisen bändistä.

Ennen konserttia juttelin yhden turkulaisen pitkän linjan Dylan-harrastajan kanssa ja hän kertoi, että ensi-iltaesityksessä paikalta oli väliajalla poistunut muutamia varsin pettyneitä Dylan-faneja. Luvassa oli siis mielenkiintoinen, tunteita herättävä esitys! Ja kyllähän alku oli aika erikoinen. Lavalle asteli kolme jo keski-iän paremmalle puolelle päässyttä suomalaista äijänkörilästä, näyttämön keskellä oli baaripöytä, jossa oli kaljapulloja ja vasemalla laidalla sohva, jossa esiintyjät saattoivat ”levätä”. Varsin nopeasti ilmeni ,että tulossa oli jonkinlainen musikaalin, puheteatterin ja stand up -esityksen sekoitus. Hieman ristiriitaiselta tuntui se, että miehet aluksi pitkään sanailivat siitä, miten he Dylanin tavoin eivät aio esitellä lauluja, ikään kuin tulossa olisi ollut non stop-konsertti. Esityksen aikana kuitenkin ilmeni,että myös puhetta yleisölle produktiossa kyllä riitti! Lisäksi ennen näytäntöä jaetussa esitteessä oli jo valmiiksi lueteltu kaikki konsertin laulut eli se siitä salamyhkäisyydestä ja puhumattomuudesta!

jatkuu…

Harri Huhtanen 2012