John Fogertyn Helsingin keikka (2.7.19) oli sen verran hyvä, että se innosti minut ottamaan kymmenien vuosien tauon jälkeen uuteen kuunteluun ne Fogertyn soololevyt, jotka omistan. Aloitin Centerfieldistä (1985), koska se taitaa olla Fogertyn parhaiten menestynyt albumi ja ainakin epäsuorasti eniten julkisuutta saanut ,sillä levyn julkaisun jälkeen Fogerty joutui oikeuteen Fantasy Recordsin levypomon halventamisesta.  Levystä voisi kirjoittaa pitkäänkin, mutta keskityn tässä nyt vain niihin kahteen kappaleeseen, joista Fogertylle kalliiksi käynyt kärhämä syntyi. Toisaalta ehkä levyn julkaisun jälkeen Fogertylla oli kuitenkin millä maksaa sovittelurahoja Fantasy-pomolle Saul Zaentzille, sillä Warner Brosin julkaisemaa Centerfieldiä myytiin pelkästään USA:ssa yli 2 miljoonaa kappaletta ja muissakin maissa levy menestyi kohtalaisen hyvin.

CCR:n hajoamisvaiheessa vuonna 1972 Fogerty halusi kokonaan eroon bändistä ja samalla Fantasy -sopimuksesta. Hän ilmeisesti teki tuossa vaiheessa virheen eli hänen omien kappaleidensa omistusoikeudet siirtyivät Zaentzille ja kun Fogerty oli käytännössä kirjoittanut kaikki CCR-biisit, jotka vuodesta toiseen myivät hyvin, lihottivat nämä tuotot vain Zaentzin pankkitiliä tilanteessa, jossa Fogertyn oma sooloura oli pohjamudissa. Fogerty katkeroitui tilanteesta, lopetti CCR-biisien esittämisen konserteissaan ja piti yli yhdeksän vuoden tauon levyjulkaisuissa. Niinpä Fogertyn kolmatta soololevyä, Centerfieldiä fanit ja suuri yleisö saivat odottaa niin pitkään että varmaan osittain senkin vuoksi se nousi USA:ssa Billboard -listan ykköseksi. Fogertyn kannalta tilanne kääntyi kuitenkin nopeasti huonoksi, sillä hän ei ollut “piilottanut” katkeruuttaan riittävän hyvin ja niinpä Fantasy pomo Zaentz pystyi nostamaan oikeusjutun kunnianloukkauksesta.

Jo albumin ykköspuolen päätöskappale Mr. Greed (Herra Ahneus) sisältää varsin kovaa tekstiä, mutta koska siinä ei ketään mainita nimeltä niin sen perusteella Zaentzilla tuskin olisi ollut mahdollisuutta menestyä oikeudessa.

                                Mr. Greed / why you got to own / everything that you see
                                 …
                                 You’re a devil of consumption / I hope you choke / Mr. Greed         

Kakkospuolen päätöskappale sen sijaan on jo nimen, Zanz Kant Danz perusteella vikitikki, sillä sen perusteella Zaentz pystyi nostamaan oikeusjutun jossa hän menestyi eli Fogertyn lakimiehet ilmeisesti suosittelivat lopulta sovintoratkaisua, koska juttu ei päätynytkään oikeussaliin.  Se kuitenkin tarkoitti sitä että Fogerty joutui maksamaan isot rahat jotta Zaentz luopui haasteesta. Aluksi Fogerty yritti päästä pälkähästä siten että levyn ensipainoksen jälkeen kappaleen nimi muutettiin muotoon Vanz Kant Danz , mutta tämä ei paljon auttanut, koska yhteys todelliseen henkilöön oli liian ilmeinen.

Onneksi sentään oikeus tajusi että ahneen Zaentzin toinen, naurettava syyte siitä että Fogerty oli “kopioinut” Warner Bros -levyllä itseään ja siten CCR:ää jonka biisien oikeudet Zaentz omisti, kaatui kun Fogerty otti oikeussaliin kitaran ja esitti kappaleet ja selosti miten ne eroavat toisistaan. Totta kai Fogerty kuulostaa Fogertyltä!  En tiedä rockin historiasta yhtään toista juttua, jossa artistia olisi syytetty itsensä plagioinnista!

       Vanz can’t dance / but he’ll steal your money / watch him or he’ll rob you blind
                                   ….
       He’s silent and Quick / just like Oliver Twist / before it’s over your pocket is clean     

Vaikka Centerfieldillä on useampi “ihan kiva” kappale, pidän ehkä eniten kuitenkin näistä kahdesta “vihakappaleesta”. Nykyään vihapuhe on kiellettyä, mutta rockissa usein viha ja satiiri tuottavat sitä erinomaisinta jälkeä. Hyvinä esimerkkeinä tästä ovat muutamat Neil Youngin ja Bob Dylanin klassikkobiisit. Näissä Fogertyn kahdessa kappaleesta on ripaus samaa magiaa. Ymmärrettävistä syistä Fogerty ei kuitenkaan voi esittää näitä biisejä konserteissaan.

Harri Huhtanen 2019

Suomalaiset pitävät edelleen CCR:stä, vaikka bändi hajosi jo 47 vuotta sitten! Hartwall Arenalla yleisön ikäjakauma oli aika tasainen. Valtaosa yleisöstä oli 30-50 – vuotiaita eli voi hyvinkin olla että monet heistä ovat olleet aikaisemminkin Fogertyn Suomen konserteissa, sillä niitä on kertynyt jo kymmenen. Alla listaus Fogertyn Suomen keikoista:

26.07. 1997, Hartwall-areena, Helsinki
29.10. 1997, Turkuhalli, Turku
07.09. 1998, Hartwall-areena, Helsinki
01.03. 2005, Elysée Arena Turku
02.03. 2005, Hartwall-areena, Helsinki
26.05. 2008, Hartwall-areena, Helsinki
23.07. 2010, Pori Jazz, Pori
30.06. 2012, Puistoblues, Järvenpää
01.07. 2012, Raatin stadion, Oulu
02.07. 2019, Hartwall-areena, Helsinki

Fogerty on myös ehtinyt jo julkaista muistelmansa ja ne on myös suomennettu.
Teoksen tiedot alla:

Onnenpoika. (alkuteos Fortunate Son – My Life, My Music, 2015).
Suomentanut Suramo, Ari. Otava, 2016.
ISBN 978-951-1-27753-8.

Harri Huhtanen 2019           

Konsertin cover-osuudessa Fogertyn poika Shane soitti oman Jimi Hendrix -tyylisen versionsa kappaleesta The Star-Spangled Banner, jonka Jimi aikoinaan esitti Woodstockissa.

Konsertin teema oli nostalginen. Fogerty halusi muistella 1960-luvun hippikulttuuria ja Woodstockia. Ennen keikan alkua isolla screenillä näytettiin kolmella eri näytöllä tuon ajan filmejä ja lisäksi katsomon puolella eturivin tuntumassa tanssivat hippivaatteisiin pukeutuneina nuori mies ja nainen. Screenillä näytettiin myös pätkä Fogertyn haastattelusta, jossa hän kertoi tuosta ajasta.  Vaikuttava oli myös peräti neliminuuttinen Woodstock -tarina, jonka Fogerty kertoi Susie Q:n ja Who’ll Stop the Rainin välissä. Fogerty kertoi saaneensa heinäkuun loppupuolella festivaalin järjestäjiltä puhelun, jossa häntä pyydettiin tuomaan myös CCR Woodstockiin.  Fogerty oli ainoastaan vaatinut hyvää soittoaikaa. Hänelle oli vastattu että he sijoittaisivat bändin klo 21 vuorolle, joka oli illan paras. Fogerty oli innoissaan, mutta huomasi paikan päällä ettei hänelle oltu kerrottu erästä tärkeää seikkaa: he joutuisivat soittamaan Grateful Deadin jälkeen! GD kun oli tunnettu siitä, että heidän settinsä venyivät jammailun ja improvisaation vuoksi usein tolkuttoman pitkiksi. Lisäksi Fogerty sai vasta myöhemmin tietää että GD:n miehet olivat ottaneet ennen keikkaa LSD-tripin. GD:n setti venyi venymistään. Miehet olivat ihan pöllyissä ja soitto sen mukaista. Kun heidän olisi pitänyt lopettaa aloittivat he aina uuden setin, kello tuli 22, 23 ja lopulta oli puoliyö ja GD vain jatkoi soittamistaan.  Kun CCR lopulta pääsi lavalle, näki Fogerty omien sanojensa mukaan edessään vain alastomia ihmisiä, jotka kaikki nukkuivat!  Ainoastaan yksi sytkäri syttyi ja kuului surkea huuto: “We’re with youuuu… Joooohn!”. Niinpä Fogertyn sanojen mukaan he soittivat koko settinsä vain tuolle yhdelle henkilölle.

Woodstock 1969 !          

Harri Huhtanen 2019

Fogerty oli rakentanut juhlakiertueen settilistansa niin, että kaikilta CCR-levyiltä vuoden 1972 epäonnista Madri Gras -albumia lukuunottamatta kuultiin vähintään yksi kappale, Cosmo’s Factorylta peräti kuusi kappaletta. Oman soolotuotantonsa esittelyn Fogerty oli rajoittanut kolmeen kappaleeseen. Cover -kappaleita kuultiin peräti yhdeksän, tosin niistä kolme oli sellaisia jotka löytyvät jo CCR:n alkuperäisiltä levyiltäkin. Keikka oli yhtä rumpu- ja kosketinsoitin- sooloa lukuunottamatta erittäin kitaravetoinen. Vain yhdessä kappaleessa Fogerty soitti akustista kitaraa, kaikissa muissa hänellä oli sähkökitara, jota hän tosin tuntui vaihtavan jokaisen kappaleen kohdalla. Välillä soundi lähenteli progea tai jopa heavyrokkia mikä oli varsin yllättävää kun ajattelee että omana aikanaan ainakin Suomessa CCR:ää joissain piireissä pidettiin “purkkabändinä”. Konsertin tahti oli kuulijallekin hengästyttävä, väliaikaa ei ollut ja yhtä Woodstock tarinatuokiota lukuunottamatta Fogerty painoi kovalla draivilla biisistä toiseen ilman taukoja tai virittelyä. Kaikesta näki ja kuuli että lavalla oli todellinen ammattimies, monessa liemessä keitetty, välillä jo melkein unohdettu, mutta nyt taas uuteen maineeseen noussut kovan luokan lauluntekijä ja ensiluokainen esiintyjä.

Kuvassa Fogertyn pojat Tyler (laulu) ja Shane (kitara)                  (jatkuu…)

Text and Photos: Harri Huhtanen 2019

Fogerty silminähden nautti Helsingissä olostaan lavalla. Takana oli pitkä masentava jakso hänen elämässään, jolloin hän ei voinut tai ei halunnut esittää vanhoja CCR-hittejään, koska kaikki tuotot niistä menivät aikanaan tehdyn epäedulisen sopimuksen vuoksi Fantasyn (nyttemminkin edesmenneelle) levymogulille. Fogerty ei hyväksynyt tyhmää sopimusta ja protestoi ainoalla tavalla, jonka keksi eli kieltäytyi esittämästä CCR:n musiikkia.  Asia ei olisi ollut ongelmallinen, jos Fogerty olisi pystynyt säveltämään uusia hittejä samaa hurjaa tahtia kuin vuosina 1968-71, mutta kun uusia hittejä ei syntynyt ja vanhat olivat hyllyllä, ei yleisö saanut sitä mitä halusi sillä suuri yleisö haluaa kuulla aina ne tutut kappaleet, ne hitit. Niinpä Fogerty masentui ja lopetti keikkailun pitkäksi aikaa.

Mutta nyt kaikki on toisin!  2000-luvulla Fogerty on keikkaillut säännöllisesti melkein joka vuosi ja takuuvarmat CCR -hitit muodostavat setin vankan ytimen. Ja niitä on hyvä esittää, sillä parikymmentä Fogertyn CCR-kaudella tekemistä kappaleista on ilmiselviä ikiklassikkoja, jotka tulevat elämään pitkään vielä maestron kuoleman jälkeenkin.  Yleisö pitää niistä ympäri maailmaa, eikä syyttä sillä Fogertyn parhaat biisit on “kokattu” rock’n’rollin perusaineksista, joihin on lisäytty ripaus bluesia ja hyppysellinen countrya!

(jatkuu…)

Text and Photos: Harri Huhtanen 2019

“Rock’n’roll will never die!” lauloi Neil Young vuonna 1979. On sitten jo paljon filosofisempi kysymys mitä tuolla sloganilla halutaan ymmärtää, sillä musiikkityylin lisäksi kyseessä on tietynlainen elämänasenne ja näkemys maailmasta. Jos asiaa lähestytään siitä yksinkertaisesta näkökulmasta pärjääkö rockmusiikki jatkuvasti muuttavassa maailmassa ja kulttuuriympäristössä niin silloin arvioisin että Neil Young on oikeassa. Ainakin toistaiseksi hän on hyvinkin oikeassa, sillä rockkonsertteihin riittää edelleen tulijoita, vaikka lipunhinnat ovat pilvissä ja levymyynti olematonta. 74-vuotias John Fogerty, joka kirjoitti suurimmat hittinsä jo 50 vuotta sitten veti kymmenennessä Suomen konsertissaan Hartwall Arenan melkein täyteen eli yleisöä oli erään arvion mukaan lähemmäs 9000 henkeä!

Settilista koostui vanhaan tapaan puoleksi CCR-hiteistä ja toinen puoli oli cover-kappaleita muista 1960-luvun hiteistä. Fogertyn soololevyiltä kuultiin laskujeni mukaan vain kolme kappaletta. Minulle tämä oli vasta toinen Fogerty -konsertti. Ensimmäisen kerran olin miehen konsertissa Turussa 1997 ja koska tuona vuonna Fogerty esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa oli yleisön hurmos sen mukaista!  Turkuhallissa on tuskin koskaan kuultu niin mahtavaa aplodi- ja kannustushuutokonserttia kuin tuossa konsertissa!  Hartwall Areenalla 2019 yleisön meno oli hillitympää, mutta itse artisti sen sijaan tuntui olevan “liekeissä”. Hänellä oli lavalla mukanaan molemmat poikansa, joista Shane  soitti toista kitaraa.  74-vuotiaan Johnin kunnosta hyvän käsityksen antoi se, että missään vaiheessa keikkaa John ei hikoillut eikä hengästynyt, vaikka hän lauloi ja soitti kuin “riivattu”. Puolta nuoremman Shanen paita sen sijaan silminnähden peittyi hiestä viimeistään konsertin loppuolella kun mukaan tuli vielä muutama pyropläjäys.

(jatkuu…)

Text and Photos: Harri Huhtanen 2019

Vuonna 1990 Fogerty matkusti Mississippiin ja vieraili blues legenda Robert Johnsonin haudalla.  Tämän vierailun seurauksensa Fogerty alkoi jälleen esittää säveltämiään CCR- hittejä, joiden esittämistä hän oli vuosikaudet vältellyt. Asiaan vaikutti myös Bob Dylan, joka oli erässä yhteydessä kannustanut Fogertya palaamaan vanhojen hittiensa pariin ennen kuin ihmiset unohtavat ne. Vuonna 1997 ilmestyi Blue Moon Swamp  ja noihin aikoihin Fogerty lähti myös kiertueelle, joka tällä kertaa ulottui Suomeen saakka. Heinäkuussa 1997 Fogerty esiintyi ensimmäisessä Suomen konsertissa hurmioituneelle yleisölle Hartwall Areenalla. Lokakuussa oli vuorossa toinen konsertti Turkuhallissa ja siellä minäkin olin.  En muista koskaan aikaisemmin nähneeni niin innostunutta yleisöä Suomessa. Fogerty itsekin huomasi tämän ja taisi todeta jotain siihen suuntaan että hienoa päästä vihdoinkin esiintymään Turkuun ja että hän arvosti suuresti tukea jonka sai yleisöltä. Kiertue oli menestys ja niinpä Fogerty päätti julkaisi seuraavana vuonna kiertueen parhaista paloista live-albumin nimeltään Premonition. Fogertyn seuraava sooloalbumi ilmestyi vasta vuonna 2004 ja oli nimeltään Déjà Vu All Over. Albumin nimi viittasi Irakin sotaan, jonka Fogerty koki yhtä järjettömäksi kuin Vietnamin sodankin.  Samana vuonna Fogertya vuosikymmenet rasittanut epäedullinen sopimus hänen laulujensa oikeuksien haltijasta saatiin korjattua Fogertylle edullisemmaksi. Fantasyn omistajat vaihtuivat ja tämä innosti Fogertya palaamaan alkuperäiselle levymerkilleen. Kaikki tämä sai Fogertyn taas aktivoitumaan artistina ja hän oli yhteiskiertueella mm. John Mellencampin ja Willie Nelsonin kanssa. Vuonna 2007 Fogerty esiintyi Englannissa legendaarisilla Glastonburyn festivaaleilla. Samana vuonna ilmestynyt Revival -albumi nousi Billboardin listalla sijaluvulle 14. Vuonna 2008 Fogerty esiintyi Lontoon kuuluisassa Albert Hallissa peräti 37 vuoden tauon jälkeen! Konsertti kuvattiin ja siitä julkaistiin DVD. Vuonna 2009 oli vuorossa toinen legendaarinen esiintymisareena eli Hollywood Bowl, jossa Fogerty esiintyi yhdessä Los Angelesin sinfoniaorkesterin kanssa. Samana vuonna Fogerty julkaisi levyn Blue Ridge Rangers Rides Again, joka oli jatko-osa 36 vuotta aikaisemmin ilmestyneelle albumille, joka jäi aikanaan aivan liian vähälle huomiolle, koska suuri yleisö ei tajunnut että levyn oli tehnyt Fogerty eikä mikään tuntematon country-bändi. Lokakuussa 2009 Fogerty esiintyi New Yorkin Madison Square Gardenissa Bruce Springsteenin kanssa ja kaksi vuotta myöhemmin New Yorkin kuuluisassa Beacon Theatressa, jossa hän esitti kokonaisuudessaan kaksi ehkä kuuluisinta CCR albumia eli Cosmo’s Factoryn ja Green Riverin.   Vuonna 2013 ilmestyi Wrote a Song for Everyone, jossa oli uusia esityksiä hänen vanhoista hiteistään plus kaksi uutta sävellystä.  

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2019           

Kun 1972 alkoi olla selvää että CCR hajoaa, ryhtyi Fogerty valmistelemaan ensimmäistä sooloalbumiaan. Se koostui Country -klassikoista. Fogerty soitti levyllä kaikki instrumentit, teki yksinään kappaleiden sovitukset ja tuotti itse levyn. Silti hän julkaisi levyn ikään kuin bändituotoksena. Bändin nimeksi hän valitsi The Blue Ridge Rangers . Tämän vuonna 1973 ilmestyneen levyn myynti jäi vaatimattomaksi, koska kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä bändistä eikä osannut yhdistää sitä John Fogertyyn. Niinpä hän julkaisi vuonna 1975 soololevyn omalla nimellään. Sekään ei auttanut, sillä myös tämän levyn myynti jäi vaatimattomaksi. Seuraavana vuonna hän äänitti Hoodoo -nimisen albumin, jonka levy-yhtiö Asylum kuitenkin yllättäen hylkäsi eli levyä ei julkaistu, vaikka kaikki oli valmista julkaisua varten.

Fogerty oli pulassa. CCR oli ollut maailmanlaajuisesti suosittu bändi jonka suurimmat hitit hän oli säveltänyt, mutta hänen soolouransa ei ottanut tuulta purjeisiinsa. Niinpä seuraava soololevy, Centerfield ilmestyi vasta 1985. Albumilla Fogerty purki katkeruuttaan Fantasy Recordsin levypomoa Saul Zaentzia kohtaan peräti kahdella kappaleella  ja sanoitukset  olivat sen verran suorasukaisia että Zaentz haastoi Fogertyn oikeuteen kunnianloukkauksesta.  Lisäksi Zaentz syytti Fogertya omien kappaleidensa plagioimisesta uudelle levylleen. Zaentz sai jo vanhoista kappaleista suurimman tuoton ja halusi lisää rahaa myös Fogertyn uusista kappaleista. “Itse” -plagiointisyytteet (näinkin voi siis tapahtua Amerikassa että artistia voidaan syyttää itsensä plagioimisesta!) kuitenkin kaatuivat oikeudessa ja kunnianloukkaus -oikeudenkäynti päätyi sovitteluratkaisuun eli ilmeisesti Fogerty maksoi Zaentzille sen verran että tämä suostui luopumaan oikeudenkäynnin jatkamisesta. Centerfieldin menestyttyä   paremmin kuin hänen 1970-luvun soololevynsä innostui Fogerty julkaisemaan jo seuraavana vuonna uuden sooloalbumin nimeltään Eye Of The Zombie . Se myi kuitenkin huonosti ja kun sitten kaiken päälle Fogerty kieltäytyi esittämästä soolokiertueellaan CCR:n kappaleita, joita yleisö janosi, oli Fogertyn sooloura taas vaikeuksissa. Sitten vaikeuksien päälle tuli vielä Tom veljen yllättävä kuolema. Tom oli kuollessaan vain 48-vuotias ja  Fogerty otti veljen kuoleman hyvin raskaasti, koska ei ollut ehtinyt sopimaan tämän kanssa riitoja, joiden seurauksena CCR 1972 hajosi. Fogertyn katkeruus entisiä bändikavereitaan kohtaan vain syveni. Kun CCR vuonna 1993 valittiin Rock and Roll Hall Fameen, kieltäytyi Fogerty esiintymästä entisten bändikaveriensa kanssa ja valitsi juhlakonserttiin heidän tilalleen sessiomiehiä.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2019           

Kaikki “varttuneemmat” rockin harrastajat muistavat bändin nimeltä Creendence Clearwater Revival (CCR) . Bändi oli erittäin suosittu Suomessa 1970-luvun alussa.  Kuten siihen aikaan niin monen muunkin bändin kohdalla, jäi CCR:n ura valitettavan lyhyeksi. Bändi oli kasassa vain viisi vuotta (1967-72), mutta tuossa lyhyessä ajassa he ehtivät julkaista peräti seitsemän studioalbumia, joista osa on edelleen varsin relevantteja. Bändi hajosi musiikillisiin riitoihin. Aluksi bändin muut jäsenet halusivat lisää toimivaltaa säveltämisessä ja sanoituksissa ja kun John  Fogerty – joka myöhemmin kertoi ruotsalaiselle lehdelle tehneensä kaiken itse albumeilla, jotka menestyivät – vastusti tätä uhkasivat he erota bändistä ja hänen veljensä Tom jopa niin teki. Silloin John totesi heille, että OK tehdään seuraavasta levystä demokraattinen eli jokainen säveltää sille itse omat kappaleensa. No, tätä taas bändin jäsenet vastustivat ja syyttivät Johnia yhteistyökyvyttömyydestä. Viimeinen albumi, Mardi Gras ilmestyi keväällä 1972 ja kuusi levyn kymmenestä kappaleesta oli Stu Cookin tai Doug Cliffordin säveltämiä. Lopputulos oli fiasko. Arvostelijat haukkuivat levyn pystyyn ja kaupallinen menestys jäi vaatimattomaksi. Aika pian tämän jälkeen bändi päätti laittaa pillit pussiin ja Johnin pitkä ja aluksi kivinen sooloura alkoi…

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2019