John Fogerty & Creendence Clearwater Revival – osa 3

johnfogertywithstevemillerband2018

Vuonna 1990 Fogerty matkusti Mississippiin ja vieraili blues legenda Robert Johnsonin haudalla.  Tämän vierailun seurauksensa Fogerty alkoi jälleen esittää säveltämiään CCR- hittejä, joiden esittämistä hän oli vuosikaudet vältellyt. Asiaan vaikutti myös Bob Dylan, joka oli erässä yhteydessä kannustanut Fogertya palaamaan vanhojen hittiensa pariin ennen kuin ihmiset unohtavat ne. Vuonna 1997 ilmestyi Blue Moon Swamp  ja noihin aikoihin Fogerty lähti myös kiertueelle, joka tällä kertaa ulottui Suomeen saakka. Heinäkuussa 1997 Fogerty esiintyi ensimmäisessä Suomen konsertissa hurmioituneelle yleisölle Hartwall Areenalla. Lokakuussa oli vuorossa toinen konsertti Turkuhallissa ja siellä minäkin olin.  En muista koskaan aikaisemmin nähneeni niin innostunutta yleisöä Suomessa. Fogerty itsekin huomasi tämän ja taisi todeta jotain siihen suuntaan että hienoa päästä vihdoinkin esiintymään Turkuun ja että hän arvosti suuresti tukea jonka sai yleisöltä. Kiertue oli menestys ja niinpä Fogerty päätti julkaisi seuraavana vuonna kiertueen parhaista paloista live-albumin nimeltään Premonition. Fogertyn seuraava sooloalbumi ilmestyi vasta vuonna 2004 ja oli nimeltään Déjà Vu All Over. Albumin nimi viittasi Irakin sotaan, jonka Fogerty koki yhtä järjettömäksi kuin Vietnamin sodankin.  Samana vuonna Fogertya vuosikymmenet rasittanut epäedullinen sopimus hänen laulujensa oikeuksien haltijasta saatiin korjattua Fogertylle edullisemmaksi. Fantasyn omistajat vaihtuivat ja tämä innosti Fogertya palaamaan alkuperäiselle levymerkilleen. Kaikki tämä sai Fogertyn taas aktivoitumaan artistina ja hän oli yhteiskiertueella mm. John Mellencampin ja Willie Nelsonin kanssa. Vuonna 2007 Fogerty esiintyi Englannissa legendaarisilla Glastonburyn festivaaleilla. Samana vuonna ilmestynyt Revival -albumi nousi Billboardin listalla sijaluvulle 14. Vuonna 2008 Fogerty esiintyi Lontoon kuuluisassa Albert Hallissa peräti 37 vuoden tauon jälkeen! Konsertti kuvattiin ja siitä julkaistiin DVD. Vuonna 2009 oli vuorossa toinen legendaarinen esiintymisareena eli Hollywood Bowl, jossa Fogerty esiintyi yhdessä Los Angelesin sinfoniaorkesterin kanssa. Samana vuonna Fogerty julkaisi levyn Blue Ridge Rangers Rides Again, joka oli jatko-osa 36 vuotta aikaisemmin ilmestyneelle albumille, joka jäi aikanaan aivan liian vähälle huomiolle, koska suuri yleisö ei tajunnut että levyn oli tehnyt Fogerty eikä mikään tuntematon country-bändi. Lokakuussa 2009 Fogerty esiintyi New Yorkin Madison Square Gardenissa Bruce Springsteenin kanssa ja kaksi vuotta myöhemmin New Yorkin kuuluisassa Beacon Theatressa, jossa hän esitti kokonaisuudessaan kaksi ehkä kuuluisinta CCR albumia eli Cosmo’s Factoryn ja Green Riverin.   Vuonna 2013 ilmestyi Wrote a Song for Everyone, jossa oli uusia esityksiä hänen vanhoista hiteistään plus kaksi uutta sävellystä.  

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2019           

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s