Koska minulla ei ole vielä kaikkia Cure -albumeja niin on ehkä vähän rohkeaa tehdä analyysi bändin koko urasta yhden 4CD:n kokoelman, joka sisältää lähinnä singlejen B-puolia ja myös muita harvinaisempia kappaleita, perusteella. Uskon kuitenkin että näistä Join The Dots -kokoelman 70 kappaleesta saa hyvän käsityksen siitä miten Cure on kehittynyt vuosina 1978-2004.     

Alla selvitys kokoelman CD-levyjen sisällöstä ja lyhyt arvio kappaleista:

CD1 : 1978-1987  

Bändi oli suuren osan tästä ajasta marginaalissa ja etsi tyyliään. Jossain vuoden 1982 tienoilla se maaginen Cure-soundi alkoi sitten löytyä! Ensimmäisellä CD:llä on 22 kappaletta ja vaikka levyetiketissä lukee vuodet 1978-1987 niin CD:n viimeisimmät biisit on kuitenkin julkaistu jo 1985.   

CD2: 1987-1992

Kakkos-CD:n ajanjakso kattaa jo osan Curen klassisista vuosista. Vuoden 1989 Disintergration-albumi saavutti suuren suosion ympäri maailmaa, vaikka aluksi Curen levy-yhtiö ei olisi halunnut julkaista  albumia. Onneksi Smith piti päänsä ja todisti että levy-yhtiön miehet olivat väärässä!  

CD3: 1992-1996

Myös kolmas CD on klassista Curea. Tosin tällä CD:llä on mukana covereita ja muutamia kokeiluja, jotka eivät menneet ihan nappiin.

CD4: 1996-2001  

Neljäs CD on ongelmallinen, sillä vaikka mukana on muutamia aika hienojakin Cure-biisejä on pääjuonne näissä kappaleissa pyrkimys uudistaa Curen  soundia enemmän teknon ja konemusiikin suuntaan. Ja minusta nämä kokeilut eivät toimi. Lukemieni englantilaisten lehtien toimittajien  mukaan näin juuri on. Cure kehitti 1980-luvun jälkipuoliskolla täysin oman tunnusmerkillisen soundinsa ja sen ansiosta heistä myös tuli maailmanluokan bändi, jonka levyjä myydään erittäin paljon ympäri maailmaa. Bändin ei ole järkevää yrittää olla jotain muuta kuin mitä se pohjimmiltaan on ja miksi ihmiset sitä rakastavat!

Tämä kokoelma rajoittuu Fiction levy-yhtiön vuosiin 1978-2004. Sen jälkeen Cure ei kuitenkaan ole julkaissut mitään merkittäviä levyjä. Suurin toivo on tulevassa levyssä jolta saatiin maistiaisia jo Helsingin konsertissa 2022.  Tätä uutta levyä bändin fanit ovat odottaneet jo yli 10 vuotta ja joka vuosi Smith on sanonut että nyt se uusi levy julkaistaan ja sitten sitä ei ole julkaistukaan eli ilmeisesti Smith pelkää, että bändi ja hän on menettämässä luovaa otettaan. Uskon kuitenkin ettei näin ole asia ja että hyvää kannattaa odottaa jopa näin pitkään!  Helsingin konsertti 2022 oli hieno näyttö siitä että Cure on edelleen luova ja kehittyvä bändi jolta on lupa odottaa myös uusia hienoja levyjä!

Harri Huhtanen 2023    

Cure Wembley Arenalla 1987!

Eihän musiikissa voi olla häpeä löytää asioita jälkikäteen? Yleensä myös aika asettaa rajoituksia sille mitä voi missäkin vaiheessa kokea. Löysin Vivaldin 300 vuotta myöhässä, mutta koska en ole elänyt 1700-luvulla en olisikaan voinut löytää häntä aikaisemmin. Joudun siis tunnustamaan, että vaikka olen elänyt koko sen ajan jonka Cure on ollut toiminnassa niin vasta nyt 2020-luvulla alan tajuta miten merkittävästä bändistä on kysymys. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut kyllä jotkut bändin tuotokset saivat minulta paljon huomiota jo 1980-luvulla, mutta en kuitenkaan hankkinut bändin levyjä sitä mukaan kuin ne ilmestyivät ja tämä on sääli, sillä olisi ollut hienoa kokea nämä levyt silloin kuin ne ilmestyivät. No, kuten kulunut sanonta menee: parempi myöhän kuin ei milloinkaan.

Olen nyt kuunnellut Kiss Me -albumin (1987) uudestaan useita kertoja ja täytyy sanoa, että kyllä Cure on ollut mahtavassa vedossa ajanjaksolla 1985-1995! Myös Kiss Me kilpailee kärkipaikasta Disintegrationin (1989) kanssa. Alan nyt ymmärtää paremmin miksi bändin tahti on hiipunut 2000-luvulla. Smith ehti sanoa niin paljon näillä 1980 ja 1990 -luvun levyillä. Siihen on vaikea lisätä mitään olennaista. Silti odotan innolla bändin uutta albumia, jonka kappaleista muutamia Cure soitti jo vuoden 2022 -kiertueella.

Harri Huhtanen 2023

Vuonna 1993 Cure toimitti fanklubinsa jäsenille myöhemmin keräilyharvinaisuudeksi muuttuneen kasetin Lost Wishes.

Cure nousi maailmanmaineeseen jo 1980-luvun jälkipuolella. Disintergation (1989) – albumin julkaisun aikoihin bändi teki jo rahakkaita kiertueita USA:ssa 50 000 hengen yleisöille. Wishin Deluxe -julkaisun (2022) johdantotekstissä bändin johtaja Smith pohtii että valtava menestys toi myös valtavat paineet ja lieveilmöinä bändin päihteidenkäyttö lisääntyi. Smith oli kuitenkin päättänyt hallita tilannetta ja onnistui siinä erinomaisesti, sillä 1990-91 äänitetyt demot ovat hienoja ja Wish-albumia työstäessään bändi oli positiivisen ongelman edessä: mitkä kappaleet otettaisiin mukaan? Smith kertoo tuoreessa haastattelussa, että he äänittivät lyhyessä ajassa yli 40 kappaletta, joista olisi voinut työstää useammankin albumin.

“Jouluna 1990 mietin asiat uusiksi ja tulin siihen tulokseen että paras tapa edetä oli perinteinen tapamme…kokoontua yhteen ja kuunnella kunkin lauluja ja päättää bändinä miten jatkaa siitä…halusin äänittää lähellä kotiani ja Manor, joka sijaitsi lähellä Oxfordia oli aivan huippustudio siihen tarkoitukseen. Se oli myös riittävän iso jotta pystyimme kaikki asumaan ja työskentelemään siellä ilman että tuli ahtaan paikan kammoa.”

Jo tätä ennen Smith ja bändi olivat tehneet ison määrän demoja The Live Housessa sekä Cotswoldsin Farmyard studiolla. Smith totesi näistä esivalmisteluista seuraavaa:

“Niissä kahdessa sessiossa purkitimme noin 40 kappaletta. Olimme totisesti liekeissä !”   

Hieman erikoiselta tosin tuntuu Curen viime vuosien julkaisupolitiikka, sillä luin muualta, että Smith olisi jo vuodcen 2018 haastattelussa todennut että Wishin Deluxe-julkaisu on valmis. Eli jos näin oli niin miksi sitä ei julkaistu edes Korona-vuosina 2020-2021, vaan vasta nyt loppuvuodesta 2022?! No, pääasia että levy lopulta julkaistiin. Tällä vuoden 2022 julkaisulla on siis remasteroituna alkuperäinen Wish -albumi (1992), jolla on 12 kappaletta. CD2 sisältää peräti 21 demoa, joista valtaosa jäi julkaisematta, mutta osa päätyi julkaistulle levylle. CD3 sisältää 12 kappaletta sekalaisempaa materiaalia eli vuoden 1993 harvinaisen 4 kappaleen kasetti EP:n nimeltä Lost Wishes.  Se on harvinainen siksi että aikanaan se lähetettiin vain bändin fanclubin jäsenille eli se ei  tullut yleiseen myyntiin. Loput ovat uusia miksauksia julkaistuista kappaleista sekä julkaisemattomia kappaleita. Yhteensä kappaleita Deluxe-painoksella on siis peräti 45 ja levyjen kokonaiskestoaika on lähes kolme ja puoli tuntia!        

Harri Huhtanen 2022 

Kuvassa alkuperäinen vuoden 1987 2LP:n julkaisu.

Curen Kiss Me Kiss Me Kiss Me -albumi ilmestyi alunperin vuonna 1987 tupla-albumina sekä 1CD:nä, josta sen aikaisten aikarajoitusten vuoksi jouduttiin jättämään pois kappale Hey You,  joka tällä uudella, vuoden 2006 painoksella on mukana.  Kiss Me -albumi taitaa olla Curen ensimmäinen levy jota myytiin yli miljoona kappaletta ja se noteerattiin myös Suomessa.

Hankin Kiss Me’n vasta jotain päiviä sitten ja olen ehtinyt kuunnella sen vasta kaksi kertaa, mutta täytyy sanoa että on tämäkin mielenkiintoinen ja hieno levy!  Bändi selvästi yrittää tällä albumilla etsiä uutta tyyliä eli erkaantua goottirokista. Mukana on mm. joitain funk- ja soul -vaikutteisia biisejä, mutta hyvä ettei bändi jatkanut niiden parissa, sillä Cure ei selvästikään toimi soul / funk -soundeilla. Onneksi seuraavalla albumillaan (Disintegration 1989) Cure palasi goottikehykseen ja jatkoi samalla täysin omaleimaisen tyylinsä kehittelyä. Muutamasta hieman epäonnistuneesta kokeiluista huolimatta tämä yli 74 minuuttinen 18 kappaleen Kiss Me -albumi on kokonaisuutena korkeatasoinen ja mukana on muutamia hittejäkin, joita bändi esittää edelleen keikoillaan.  

Harri Huhtanen 2022

Aikaisemmin olen kirjoittanut, että oletan Curen Disintegration (1989) -albumin olevan bändin paras julkaisu. No nyt se on saanut kilpailijan! Viikko sitten ilmestynyt Wish -albumin (1992) erikoispainos on kyllä kova kilpailija Disintegrationille!  Kuuntelin levyä tänään ensimmäistä kertaa eli en omistanut Wishiä aikaisemmin ja nyt minulla on siis alkuperäinen 1992 julkaistu Wish remasteroituna CD:nä ja bonuksena on kaksi CD:tä kotidemoja sekä julkaisemattomia biisejä. Monet huippubändit myyvät tällaisia Deluxe -paketteja aivan järkyttävään hintaan, mutta tämä uusi 3CD:n upea paketti on ostettavissa Levykauppa Äxstä muutamalla kympillä eli jos vähänkin diggaatte Curea niin voin jo tässä vaiheessa sanoa ,että tämä uusi julkaisu teidän kannattaa ehdottomasti hankkia.  

Koska en ole ehtinyt vielä kuunnella kuin tämän virallisen, remasteroidun Wish-albumin (CD1) niin on selvää että palaan tähän julkaisuun jossain vaiheessa, mutta nyt aluksi päätin vain lainata muutamia Smithin  tuoreita kommentteja (2022), jotka löytyvät erikoisjulkaisun tekstivihkosesta:

“Viimeistelty Wish-albumi ylsi kaikkeen siihen mitä olin toivonut, mutta lopputuotteessa oli ongelma. Studion äänitarkkaamossa kaikki kuulosti mahtavalta, Dave, Steve ja miksauksesta vastava Mark Saunders olivat tehneet erinomaista työtä, mutta minä olin tulevan maailmankiertueemme vuoksi liian kiireinen valvomaan masterointia. Lopulta kävi niin ettei julkaistu albumi kuulostanut siltä kuin sen olisi pitänyt kuulostaa. Äänitasot olivat päin prinkkalaa ja bassopää loisti poissaolollaan, mutta mitään ei enää ollut tehtävissä, sillä albumi oli jo julkaistu sellaisena  ja me olimme jo kiertueella. Tämä asia risoi minua todella pitkään… 30 vuotta on kulunut, mutta lopultakin minun toiveeni (= Wish)  on nyt toteutunut!”    

Toinen Smithin mielenkiintoinen kommentti koskee kolmannen CD:n erästä julkaisematonta kappaletta:

“Cloudberryn  kirjoitin samannimisen pohjoismaisen drinkin vaikutuksen alaisena. Ensikosketukseni siihen tapahtui paluulennolla Suomesta (= Finland) vuonna 1985. Lentoemäntä toi meille erikoisen näköisen kultaisen pullon ja kysyi: haluatteko herrat maistaa tätä? Se oli elämäni upein drinkki ja ajattelin että se pitää ikuistaa lauluun!”     

Harri Huhtanen 2022  

Vuonna 1981 Cure keikkaili triona. Kuvan bootlegissa vasemmalla Simon Gallup, keskellä Robert Smith ja oikealla Laurence Tolhurst.

Sanottakoon heti alkuun selvyyden vuoksi, ettei Cure julkaissut mitään “uutta” studioalbumia vuonna 2005, vaan 2CD:n julkaisu josta tässä kirjoitan on heidän 1981 ilmestyneen albuminsa laajennettu painos, jonka joitain päiviä sitten ostin Levykauppa Äxstä. Hyvä että ostin, sillä tämä on hieno levy! Jo alkuperäinen albumi on hieno ja parasta tässä laajennetussa painoksessa on se, että  lisäbiisit syventävät ajankuvaa ja Cure-kokemusta vuodelta 1981.

Tähän saakka minulle on ollut jonkin verran epäselvää milloin bändi kehitti nykyisen tunnusomaisen ja ainutlaatuisen Cure-soundinsa. Ilmeisesti se tapahtui tällä vuoden 1981 Faith -levyllä.  Curen kolmannen studioalbumin harjoitukset alkoivat jo  9.syyskuuta 1980. Noihin aikoihin bändi menetti kosketinsoittajansa ja niinpä uutta albumia valmisteltiin triona: Smith vastasi laulusta, kitarasta ja nyt myös kosketinsoittimista, Simon Gallup soitti bassoa  ja rummuissa oli Laurence Tolhurst.

Tällä levyllä Curen musiikki on hyvin melankolista ja surumielistä, sillä bändin jäsenet olivat juuri niihin aikoihin menettäneet paljon läheisiään ja Smith kertoo levyn tekovaiheessa käyneensä säännöllisesti paikallisessa kirkossa ja pohtineensa uskonnon merkitystä ihmisille. Siitä tuli myös levyn nimi.  Smith ei löytänyt rauhaa uskonnosta, mutta sen sijaan hän löysi nämä hienot kappaleet.  Umpikujankin voi kääntää taiteelliseksi voitoksi. Nirvanan Kurt Kobainin tie oli väärä, ei ahdistuksen pidä johtaa itsemurhaan. Smith sai lohtua kirjoittamistaan Faithin biiseistä vaikka aiheet olivat surumielisiä ja tavallaan myös ahdistavia. Niinpä bändin ura jatkuu edelleen – 41 vuotta myöhemmin –  ja vieläpä entistä voitokkaampana. Suru voikin siis olla säveltäjälle myös voiman lähde ja se voi antaa samaa voimaa ja innostusta teoksen kuulijoille.

Harri Huhtanen 2022                  

Curen hienolla 40 Live-boksilla on kokonaisuudessaan kaksi bändin 2018 kesäkonserttia. Smith kertoo boksin johdantotekstissä, että 2018 piti olla bändille välivuosi, mutta sitten hän saikin idean että olisi hienoa esitellä suurelle yleisölle koko bändin historia muutamassa konsertissa.  

Ensimmäinen kosenrteissa järjestettiin 24.kesäkuuta 2018 Royal Festivall Hallissa Lontoossa . Bändin kokoonpano oli tämä: Robert Smith (laulu, V1 basso ja kitara), Simon Gallup (basso), Jason Cooper (rummut) , Roger O’Donnell (kosketinsoittimet) ja Reeves Gabrels (V1 basso). Boksilla tämä keikka on kuultavissa kahdella CD:llä sekä katsottavissa ja kuunneltavissa yhdellä Blu-Ray -levyllä. Bändi soitti 28 kappaletta ja vasta muutaman kuuntelun jälkeen tajusin mistä CD-levyjen merkilliset nimet juontuivat. CD1 on nimeltään From There To Here ja CD2 From Here to There.  Konsertin alkuosassa (CD1) bändi soitti läpileikkauksen tuotannostaan alusta nykyisyyteen ja konsertin jälkipuoliskolla edettiin päinvastaisessa järjestyksessä eli soitettiin kappaleita nykyisyydestä alkuun. Hieno idea ja toteutus. Tällä ensimmäisellä keikalla kuultiin myös joitain vähän harvinaisempiakin kappaleita. Ykkös CD:llä kuullaan kappaleita 13 Cure albumilta, aikajänne on vuodesta 1979 vuoteen 2008 (jolloin Cure on julkaissut viimeksi studioalbumin). Kakkos CD:llä käydään läpi sama katalogi, mutta nyt siis aloitetaan vuodesta 2008 ja päädytään vuoteen 1979. Nokkela keikan rakenne. En muista enkä tiedä että kukaan muu olisi käyttänyt samanlaista ideaa.

Toinen keikka olikin sitten jo todella iso eli 7. heinäkuuta 2018 Lontoon Hyde Parkiin  kerääntyi peräti 65 000 ihmistä kuuntelemaan Curea.  Tässä konsertissa kuultiin 29 kappaletta ja konsertin päätti pitkään kiistelty ja moneen kertaan muunneltu Killing An Arab , joka nyt kuultiin pitkästä aikaa alkuperäisellä sanoituksella. Tämä Smithin varhainen laulu joutui lähes pannaan Irakin sodan aikana. Todellisuudessa kyseessä ei (nimestään huolimatta) ole rasistinen laulu, vaan Smith sai idean kappaleeseen ranskalaisen Nobel-kirjailija Camusin romaanista ja kappaleen sanoitus viittaa tuohon romaaniin eikä ole mikään rodullinen kannanotto. Myös Hyde Parkin keikka löytyy kahdelta CD:ltä sekä yhdeltä Blu-Ray -levyltä. Hyde Parkissa ilmeisesti yleisön suuresta määrästä johtuen Cure soitti enimmäkseen suuren yleisön hyvin tuntemia kappaleita eli setti oli olennaisesti eri kuin se minkä he soittivat Royal Festivall Hallissa kaksi viikkoa aikaisemmin.

Harri Huhtanen 2022     

Ostin jotain vuosia sitten Tampereella käydessäni Levykauppa Äxstä  mielenkiintoisen 4CD:n Cure boksin nimeltään Join The Dots (2007) . Boksilla on peräti 70 Cure-kappaletta, enimmäkseen singlejen B-puolia, mutta myös aika monta julkaisematonta äänitettä sekä kappaleita, joita Cure on vuosien varella äänittänyt erilaisille teema- tai tribuuttilevyille. Robert Smith on itse koonnut tämän setin ja boksissa on peräti 70-sivuinen esittelyteksti, jossa Smith kommentoi näiden julkaisujen taustoja hyvinkin seikkaperäisesti. Näitä äänitteitä yhdistää se, että ne kaikki on tehty bändin Fiction Records-sopimuksen aikana (1978-2004). Niinpä tämä ei ole mikään definitiivinen kokoelma, koska Fiction vuosien jälkeen julkaistuja kappaleita ei siis tällä kokoelmalla ole. Minusta äänitteiden taustojen valottaminen on tällä boksilla tehty esimerkillisesti. Curen alkuvaiheet ovat sen verran kiinnostavat, että suomennan ( suluissa omia lisäkommenttejani) tähän otteen Boksin esittelyteksistä.

”Easy Cure  auditoi Hansa Recordsille (1977) Morgan studioilla Lontoossa toukokuussa. He olivat asettaneet esiintymistilaan videokameran  ja pyysivät meitä esittämään muutaman lauluistamme. Teimme työtä käskettyä ja he sainasivat meidät heti sen perään! Hansa lupasi vaikuttavan 1000 punnan sopimuksen, mutta koska he halusivat bändin levyttävän kaupallisesti koukuttavia cover-biisejä niin Smith kieltäytyi, koska hän halusi että bändi äänittää hänen laulujaan. Niinpä Easy Cure ja Hansa purkivat sopimuksen jo maaliskuussa 1978. Useimmille uusille bändeille ylipäätään levytyssopimuksen saaminen on lähes mahdotonta ja toisen sopimuksen hankkiminen on vielä vaikeampaa. Easy Cure ei kuitenkaan aikonut antaa periksi. He erottivat Thompsonin, lyhensivät nimensä Cureksi  ja äänittivät lisää demoja. Heinäkuun 14.päivään (1978) saakka kaikki Lontoon levy-yhtiöt torjuivat bändin, mutta sitten (kansainvälisen) Polydor -yhtiön A&R -edustaja Chris Parry vei Watfordin kotiinsa kuunteluun kasan demoja (joukossa oli myös Cure -demoja)… Sunnuntaina Parry kuunteli erästä demoa…laulu oli 10:15 Saturday Night …21. heinäkuuta Parry kirjoitti bändille että hän haluaa tavata heidät… Smith kertoi soittaneensa Parrylle ja tapaaminen sovittiin pubiin lähellä Polydorin toimistoa.  Tapaamisessa bändi koki kuitenkin aluksi kylmän suihkun kun Parry kertoi ettei hän kiinnittäisikään heitä Polydorille. Hän kertoi pitävänsä Curen musiikista niin paljon ,että hän uskoi sen tarjoavan hänelle pakotien ison levybisneksen puristuksesta. Smith kertoi bändin olleen aluksi pettynyt, mutta kun Parry selosti hartaasti ja pitkään ideoitaan uudesta levymerkistä alkoivat he vähitellen innostua ja päättivät antaa hänelle mahdollisuuden. Niinpä Parry erosi turvatusta työpaikastaan Polydorilla ja perusti Fiction -levymerkin ja kiinnitti yhtiönsä ensimmäiseksi artistiksi Curen!”    

Ja kuten sanonta kuuluu: loppu onkin sitten historiaa. Curesta tuli yksi maailman suosituimmista bändeistä, jonka levyjä on myyty miljoonittain ja joka on esiintynyt lukuisilla kiertueillaan miljoonille ihmisille ympäri maailmaa.  

Harri Huhtanen 2022      

Keikan 27 kappaleesta suurimman vaikutuksen minuun teki upouusi Endsong. siinä oli jotain taianomaista. Se on ilmiselvä uusi Cure klassikko jota bändi tulee soittamaan varmaan niin kauan kuin ylipäätään esiintyy yleisölle. Smith oli biisissä hyvin vakuuttava ja bändi säesti tuota melankolista kappaletta hienosti. Onneksi joku permannolla kuvasi esirtyksen ja laittoi sen Youtubeen vieläpä 4K kuvanlaadulla. Sitä kuunnellessa ja katsellessa on hyvä jatkofiilistellä sitä minkä näki ja koki hesassa.

Alla pieni ote kappaleen sanoituksesta:

And it’s all gone, it’s all gone

Looking at everyone I’ve loved and it all feels wrong

It’s all gone, it’s all gone, it’s all gone

No hopes, no dreams, no love

And I don’t belong

I don’t belong here anymore

Harri Huhtanen 2022 

Esiintyjänä Robert Smith on jossain määrin samanlainen kuin Dylan. Myös Smith luottaa musiikin ja kappaleiden voimaan eli hän ei esitellyt bändiä edes konsertin lopussa. Hän ei myöskään kehunut miten hieno yleisö on ja miten hienoa on olla taas Suomessa. Välispiikit olivat Smithillä aivan minimissä. Loppupuolella tosin kuultiin jälleen kerran pahoittelut siitä, ettei hän vieläkään ole ehtinyt opetella Suomea (sama kommentti kuultiin vuosien 2016 ja 2019 konserteissa). Ainakin permannolla hardcore fanit tunnistivat kappaleet hyvin ja lauloivat monissa mukana, mutta tässäkään kohtaa Smith ei antanut aloitetta yleisölle, vaikka monilla artisteilla nykyään on tapana antaa yleisönkin laulaa välillä jos siihen pystyvät. Sellaista hengen nostatusta Smith ei yleisölle suonut, vaan 27 kappaleen setti ajettiin läpi nonstoppina yli 40 vuoden kiertueiden tuomalla varmuudella. Yhdessä asiassa Smith eroaa kuitenkin Dylanista. Hän ei ole kieltänyt kuvaamista ja konsertin loppupuolella kun kymmenet kännykkäkamerat sojottivat Smithiä kohti, tuli hän aivan lavan eteen ja poseerasi estottomasti ja tuntui nauttivan siitä että häntä kuvattiin. Minusta tämä on reilua. Yleisö on maksanut maltaita nähdäkseen bändin ja Smithin ja he haluavat matkamuistoksi kuvia idolistaan. Miksi se pitäisi kieltää? Smithin sanaton vastaus näytti olen: kuvatkaa niin paljon kuin sielu sietää, minä en siitä välitä, se ei ole minulta pois, vaan minusta se on mukavaa. Tähän totean vain: respect!       

Text and Photo: Harri Huhtanen 2022