The Cure: Join The Dots (2007) -osa 2

Koska minulla ei ole vielä kaikkia Cure -albumeja niin on ehkä vähän rohkeaa tehdä analyysi bändin koko urasta yhden 4CD:n kokoelman, joka sisältää lähinnä singlejen B-puolia ja myös muita harvinaisempia kappaleita, perusteella. Uskon kuitenkin että näistä Join The Dots -kokoelman 70 kappaleesta saa hyvän käsityksen siitä miten Cure on kehittynyt vuosina 1978-2004.     

Alla selvitys kokoelman CD-levyjen sisällöstä ja lyhyt arvio kappaleista:

CD1 : 1978-1987  

Bändi oli suuren osan tästä ajasta marginaalissa ja etsi tyyliään. Jossain vuoden 1982 tienoilla se maaginen Cure-soundi alkoi sitten löytyä! Ensimmäisellä CD:llä on 22 kappaletta ja vaikka levyetiketissä lukee vuodet 1978-1987 niin CD:n viimeisimmät biisit on kuitenkin julkaistu jo 1985.   

CD2: 1987-1992

Kakkos-CD:n ajanjakso kattaa jo osan Curen klassisista vuosista. Vuoden 1989 Disintergration-albumi saavutti suuren suosion ympäri maailmaa, vaikka aluksi Curen levy-yhtiö ei olisi halunnut julkaista  albumia. Onneksi Smith piti päänsä ja todisti että levy-yhtiön miehet olivat väärässä!  

CD3: 1992-1996

Myös kolmas CD on klassista Curea. Tosin tällä CD:llä on mukana covereita ja muutamia kokeiluja, jotka eivät menneet ihan nappiin.

CD4: 1996-2001  

Neljäs CD on ongelmallinen, sillä vaikka mukana on muutamia aika hienojakin Cure-biisejä on pääjuonne näissä kappaleissa pyrkimys uudistaa Curen  soundia enemmän teknon ja konemusiikin suuntaan. Ja minusta nämä kokeilut eivät toimi. Lukemieni englantilaisten lehtien toimittajien  mukaan näin juuri on. Cure kehitti 1980-luvun jälkipuoliskolla täysin oman tunnusmerkillisen soundinsa ja sen ansiosta heistä myös tuli maailmanluokan bändi, jonka levyjä myydään erittäin paljon ympäri maailmaa. Bändin ei ole järkevää yrittää olla jotain muuta kuin mitä se pohjimmiltaan on ja miksi ihmiset sitä rakastavat!

Tämä kokoelma rajoittuu Fiction levy-yhtiön vuosiin 1978-2004. Sen jälkeen Cure ei kuitenkaan ole julkaissut mitään merkittäviä levyjä. Suurin toivo on tulevassa levyssä jolta saatiin maistiaisia jo Helsingin konsertissa 2022.  Tätä uutta levyä bändin fanit ovat odottaneet jo yli 10 vuotta ja joka vuosi Smith on sanonut että nyt se uusi levy julkaistaan ja sitten sitä ei ole julkaistukaan eli ilmeisesti Smith pelkää, että bändi ja hän on menettämässä luovaa otettaan. Uskon kuitenkin ettei näin ole asia ja että hyvää kannattaa odottaa jopa näin pitkään!  Helsingin konsertti 2022 oli hieno näyttö siitä että Cure on edelleen luova ja kehittyvä bändi jolta on lupa odottaa myös uusia hienoja levyjä!

Harri Huhtanen 2023    

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s