CLANNAD Helsingin Kulttuuritalolla 24.4.2022 -osa 3

Pol Brennan Helsingin Kulttuuritalolla 24.4.2022.

Brennanin sisarukset ovat kotoisin Donegalista, joka sijaitsee aivan Irlannin pohjoisimmassa osassa. Sisarusten molemmat vanhemmat olivat erittäin musikaalisia ja niinpä sisarukset jo nuorena tutustuivat perinpohjaisesti alueen ikivanhaan kelttiläiseen musiikkiperintöön. Monet heidän keräämistään lauluista olivat kulkeneet sukupolvesta toiseen ilman säestystä, pelkästään laulettuina lauluina.

Clannad teki jo 1970-luvulla ahkerasti kenttätyötä ja äänitti näitä ikivanhoja lauluja ja sovitti niitä sitten esitettäväksi bändin kanssa. Yleensä vanhat donegalaiset sanoivat vain: “tehkää niistä vapaasti omat versionne”.  Tähän musiikkiperintöön liittyy vahvasti myös Irlannin kielikysymys. Nuo ikivanhat laulut on laulettu iirinkielellä, joka on nykyään peräti Irlannin virallinen ykköskieli!  Tämä ykköskielen asema tuntuu sikäli erikoiselta, että nyky-irlantilaisista vain häviävän pieni vähemmistö osaa enää puhua tai kirjoittaa iirinkieltä.  Käytän tässä nimenomaa termiä iirinkieli siitä syystä että englanninkielinen nimitys “gaelic” eli gaelinkielinen on varsin harhaanjohtava, koska todellisuudessa gaelia puhutaan enää Skotlannissa  ja iriinkieli eroaa siitä kielestä.

Kulttuuritalon konsertin lauluista noin puolet oli iirinkielisiä. Pol Brennan erästä iirinkielistä kappaletta esitellessään totesi jotenkin näin: “this song is gaelic and if you don’t know what is gaelic then you are in a wrong concert”. Kommentti oli sen verran yllättävä ja hauska, että yleisö taputti sille spontaanisti.   

 Text and Photo:Harri Huhtanen 2022

Advertisement

CLANNAD Helsingin Kulttuuritalolla 24.4.2022 -osa 2

Yleensä yli 50 vuotta toimineiden bändien kokoonpanossa tapahtuu vuosikymmenien vieriessä lukuisia henkilövaihdoksia ja lopulta alkuperäisestä bändistä jäljellä on vain yksi tai pahimmassa tapauksessa ei yhtään alkuperäistä jäsentä. Bändin nimi on kuitenkin usein tärkeämpi kuin yksittäiset soittajat ja siksi nimestä halutaan pitää kiinni.  Niinpä joskus rajanveto sen suhteen milloin bändi muuttuu todellisuudessa tribuuttibändiksi on vaikeaa. Sanoisin, että jos bändissä ei ole enää yhtään alkuperäistä jäsentä on yleensä kyseessä pelkkä tribuuttibändi. Tosin poikkeuksiakin voi olla. Onneksi niitä on hyvin vähän.

Vasemmalta oikealle: Ciaran, Moya ja Noel.

Clannad on siitä onnellisessa asemassa, että fanien ei tarvitse miettiä onko se alkuperäinen ja aito, sillä bändin perustivat vuonna 1970 Brennanin sisarukset Chiaran, Moya ja Pol.  Lisäksi mukaan tuli kaksi heidän enoaan eli Noel ja Padraig Duggan.  Jälkimmäinen heistä kuoli vuonna 2016, mutta Noel on edelleen iskussa ja niinpä Kulttuuritalon lavalla 24.4.2022 kuultiin ja nähtiin todella aito ja alkuperäinen Clannad! Ja sen myös kuuli, sillä sisarukset ja Noel eno musisoivat todella komeasti yhdessä yli 50 vuoden kokemuksella! Päävokalisti Moya luo ainutlaatuisella äänellään Clannadin eteerisen ja ajoittain mystisenkin kelttiläisen soundin. Moyan suoritus Kulttuuritalolla oli täysin moitteeton, hän lauloi yhtä hyvin kuin levyllä, en kuullut mitään virheitä hänen laulussaan. Niinpä olin yllätynyt kun hiljattain luin Moyan Belfast Telegraph -lehteen antamasta  pitkästä haastattelusta että hänellä on parantumaton, jopa kuolemaan johtava keuhkosairaus!  Se ei onneksi ole edennyt vielä niin paljon että se vaikuttaisi Moyan lauluun, mutta toisaalta tämän tiedon valossa lienee totta että kyseessä oli viimeinen kerta kun näimme ja kuulimme alkuperäistä Clannadia Suomessa.  

Moyan elämästä ja sairaudesta tarkemmin täällä:    https://m.belfasttelegraph.co.uk/life/weekend/moya-brennan-on-the-rock-n-roll-years-having-an-abortion-and-why-she-may-need-a-double-lung-transplant-38954087.html

 Text and Photo:Harri Huhtanen 2022

CLANNAD Helsingin Kulttuuritalolla 24.4.2022 -osa 1

Moya Brennan Helsingin Kulttuuritalolla 24.4.2022.

Vuonna 1970 perustettu irlantilaisyhtye Clannad on viimeinkin päässyt jäähyväiskiertueelleen, jonka oli määrä alkaa jo vuonna 2020.  Alunperin Helsingin keikan piti tapahtua huhtikuussa 2020 ja liput alkuperäiseen konserttiin tulivat myyntiin loppuvuonna 2019. Korona -rajoitukset siirsivät kuitenkin keikkaa peräti kahdella vuodella ja nyt tämä kolmas yritys (24.4.22) siis lopultakin toden sanoi!

Clannadin jäähyväiskiertue alkoi Korona-viivytysten jälkeen 29.lokakuuta 2021 Oxfordissa.  Ennen Helsinkiä bändi oli ehtinyt tehdä jo 9 keikkaa Iso Britanniassa, 7 keikkaa Hollannissa, 2 keikkaa Saksassa sekä 1 keikan sekä Belgiassa että Tanskassa. Helsingin jälkeen bändillä on vielä tulossa yli 40 keikkaa Euroopassa ja USA:ssa. Näillä näkymin Clannadin kiertue päättyy Dublinissa 3.joulukuuta 2022.

 Text and Photo:Harri Huhtanen