Beatles: The White Album 2018 – osa 3

Beatlesstudio1968

En ole koskaan ollut mikään hardcore Beatles -fani, vaikka en ole myöskään koskaan halunnut kiistää bändin suunatonta merkitystä pop/rock-musiikin historiassa. Kun jokin aika sitten tuli tieto, että Beatlesien WHITE ALBUMista ilmestyy hulppea 6CD:n ja 1 BR-levyn boksi, jossa valtaosa esityksistä on aikaisemmin julkaisemattomia, niin pakkohan se oli ostaa, vaikka oli aika kallis. Turun ÄX:stä boksin hakiessani olin aika hämmentynyt, sillä boksi oli mitoiltaan K32cm x L26cm x S3cm ja tämä siis oli sen KIRJAN koko joka oli pakattu laatikkoon. Levyt olivat pienissä taskuissa kirjan etu- ja takansien alla. Kirja painaa 2 kiloa! Eikä se ole mikään pelkkä kuvakirja, vaan siinä on yli 100 sivua kaksipalstaista painavaa tekstiä levyn taustoista ja sisällöstä eli luettavaa riittää todella pitkäksi aikaa. Uuden boksin levyt olen jo kuunnellut ja niissä on upouusi miksaus ja ne kuulostavat uskomattoman hyviltä! Selvästi Beatles edusti aikanaan myös HIFI-tasoista äänittämistä. Tämän boksin myötä innostuin uudestaan Beatlesista! Näillä erinomaisesti säilyneillä nauhoilla bändi vaikuttaa uskomattoman monipuoliselta, rohkeasti kokeilevalta, ajoittain kiivaasti ja vapautuneesti rokkaavalta, hienoissa balladeissa äärimmäisen herkältä, muutamissa kappaleissa aidosti bluestavalta, muutamissa tanssittavan jazzahtavalta…you name it…näillä levyillä on kaikkea laidasta laitaan ja nämä ovat kiihkeästi eläviä ja hengittäviä esityksiä eivätkä mitään arkistopölyn ja ajan haalistamia pastisseja!

Harri Huhtanen 2018

Mainokset

Beatles: The White Album 2018 – osa 2

Alla vuoden 1968 sessioista julkaistun bootleg-albumin kansikuva

beatles1968bootleg

Lapsuuteni maisemaan kuului The Beatles. Alkuvuosien biisit soivat Suomen radiossa ahkerasti ja muistan hämärästi, että myös A Hard Day’s Night, Help ja Magical Mystery Tour -elokuvat olisi esitetty aika tuoreeltaan Suomen TV:ssä.  Erityisen hyvin muistan vuoden 1967 ensimmäisen globaalin satelliittilähetyksen, jonka pääosassa oli Beatles esittämässä hippiasuissaan All You Need Is Love -biisiä.  Muistan myös kun Porin keskussairaalassa umpilisäke -leikkauksesta toipuessani kuulin ensimmäistä kertaa Suomen radiosta Hey Jude -kappaleen.  Selostaja kertoi innokkaasti miten Beatlesien uusi single oli mennyt lähes kaikissa Euroopan maissa listaykköseksi.

Nyt tämä uusi, hulppea 6CD:n WHITE ALBUM -boksi tuo noita muistoja mieleen. White Album -sessiot olivat siinä mielessä ainutlaatuisia että periaatteessa silloin äänitettiin  myös osa Beatlesien loppuajan tuotannosta (1969-70). Beatles oli näennäisesti kasassa vielä vuodet 1969 ja 1970, mutta riitoja oli jo silloin ja loppu tuli yllättävän nopeasti.   Niinpä on hienoa kuunnella nyt näitä White Album -sessioita 50 vuoden odotuksen jälkeen ja  kuulla noiden loppuaikojen hittien ja vähemmän tunnettujen biisien raakaversioita, jotka tekevät nämä laulut jälleen eläväksi, sillä viralliset versiot on kuultu kuluneiden vuosikymmenien aikana jo kyllästymiseen saakka. Niinpä tämä uusi julkaisu on tärkeä. Se tavallaan tekee Beatlesista uudelleen kokeilevan, arvaamattoman ja rohkean bändin, joka lyhyenä kukoistusaikaan (1965-70) teki jotain aivan ainutlaatuista, sellaista mihin muut eivät pystyneet ja siksi bändin levyjä ja jopa studionauhoja julkaistaan vielä lähes 50 vuotta sen jälkeen kun bändi on jo hajonnut.

Harri Huhtanen 2018 

WIGWAM täyttää 50 vuotta! -osa 9

Viini paranee vanhetessaan! Wigwam on tehnyt studiolevyjä 1969-2005 eli 36 vuoden ajan. Keikkoja bändi on soittanut 1968-2018 eli peräti 50 vuoden ajan!  Nykyisen kiertueen päätöskonsertissa Turun Logomossa kuultiin keikka jossa oli peräti 23 kappaletta, osa niistä todella pitkiä. Keikan kesto oli lähes 3 tuntia (tosin väliaika söi tästä yli 20 minuuttia).  Upea päätöskeikka!  Toivon todella että bändi lupauksensa mukaisesti palaa kesällä 2019 konserttilavoille Suomeen. Ja tarkoitan tällä tietenkin ”The real thingiä” eli bändiä jossa Pembroke on mukana.

Alla päätöskonsertin settilista:

WIGWAM 6.10.2016  Turku, Logomo

Ensimmäinen setti
01 Freddie Are You Ready
02 Lucky Golden Stripes And Starpose
03 Sandpainting 
04 Bow Lane
05 Save My Money And Name
06 Simple Human Kindness
07 No New Games
08 Lost Without A Trace
09 Kabul Grill
10 Heaven In A Modern World
11 Eddie And The Boys

Toinen setti
12 Just My Situation
13 Friend From The Fields
14 A Better Hold (Rintanen kosketinsoittimet ja laulu)
15 Nuclear Nightclub (Hietanen harmonikka)
16 Cheap Evening Return (Hietanen kosketinsoittimet)
17 Absalom
18 Colossus
19 Bitesize
20 Losing Hold
21 Do Or Die (Maijanen laulu)

Encoret
22 Bless Your Lucky Stars
23 Grass For Blades (Hietanen harmonikka)

MUUSIKOT
Jukka Gustavson, laulu ja kosketinsoittimet
Esa Kotilainen, kosketinsoittimet
Pave Maijanen, basso ja taustalaulu
Jan Noponen, rummut
Jim Pembroke, laulu ja kosketinsoittimet
Pekka Rechardt, kitara
Pedro Hietanen, harmonikka
Mikko Rintanen, laulu ja kosketinsoittimet

Harri Huhtanen 2018

Juice Leskisen elämänkertaelokuva ilmestyy teattereihin loppuvuodesta 2018 – osa 1

Juice-elokuva2018

Yksi toisensa jälkeen nämä edesmenneet suomirokin sankarit  saavat elämänkertaelokuviaan. Nyt on vuorossa 2006 kuollut ”kansantaitelija” Juice Leskinen, josta tehty elokuva tulee Suomen elokuvateattereihin Tapaninpäivänä 2018. Sitä ennen Juicea voi kuitenkin juhlia seuraavissa tilaisuuksissa:

Juice – ensi-iltajuhlat

Kuopio 11.12.2018
Elokuva: Finnkino Scala, Ajurinkatu 16, Kuopio
Ovet klo 18.30, näytös klo 19.15
Konsertti: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio
Ovet klo 20.45, ohjelma klo 21.30

Tampere 12.12.2018
Elokuva Finnkino Plevna, Itäinenkatu 4, Tampere
Ovet klo 18.30, näytös klo 19.15
Konsertti: Pakkahuone, Tullikamarin aukio 2, Tampere
Ovet klo 20.45, ohjelma klo 21.30

Elokuvan kesto 105min   Liput: alkaen 35e

Harri Huhtanen 2018

Bob Dylan: The 1966 Live Recordings – Take 33

dylanparis1966

24.5.1966 Pariisi:  Akustinen setti, CD#26  55:57, Mono-äänite

Setti. Akustinen setti on äänitetty kokonaisuudessaan ja alun perin konsertti oli tarkoitus esittää Ranskan radiossa, mutta lähetys peruttiin, koska Dylan kielsi sen. Hienoa on että Dylan suostui kuitenkin siihen, että tällä 2016 julkaisulla suuri yleisö saa lopultakin kuulla tämän erikoisen keikan kokonaisuudessaan.

Äänite 4/5. Alussa kuuluu aika paljon yleisön mökää.  Dylanin laulu ja lukuisat kommentit toistuvat yllättävän hyvin. Ajoittain kitara jää ehkä turhan vaimeaksi ja tuttuun tapaan huuliharppu toistuu hieman kireänä. Desolation on incomplete. Muilta osin äänite on ok.

Esitys 3½/5. Fourthin alussa Dylan väittää että kyseessä on ”request song” mikä ei tietenkään pidä paikkaansa koska setti on sama koko kiertueen ajan. Konsertin alusta lähtien Dylanilla on vaikeuksia kitaransa kanssa. Fraseeraus sujuu kuitenkin entiseen tapaan erinomaisesti. Dylan tosin esittää kaikki kappaleet uskomattoman hitaina versioina.  Hän yrittää viihdyttää yleisöään sanomalla jotain ranskaksi, mutta mitä ilmeisemmin lause ei onnistu ja yleisö alkaa nauraa. Dylanin kitaransoitto ei Pariisissa suju ja Visions jää tavallista vaatimattomammaksi. It’s All Overin alussa Dylan kysyy ”is there anybody out there who understands english?”  Jälleen kappale lähtee käyntiin epävarmasti ja Dylan yrittää peitellä hermostuneisuuttaan jutustelemalla yleisön kanssa. Myös All Overista kuullaan extrahidas versio. Desolationin alussa Dylan siemaisee ”vettä” ja  toteaa: ”I must keep drinkin’ water…the best water in the world…” . Kitaraongelmien kulminaatiopiste saavutetaan Just Liken alussa. Dylan virittelee kitaraansa uskomattomat kuusi minuuttia yli 2000 hengen yleisön edessä, yleisön joka on maksanut lipuista erittäin paljon. Ranskalainen yleisö on todella kärsivällistä, sillä Englannin konserteista tuttuja buuauksia ei juurikaan kuulla, vaikka tällaisessa tilanteessa ne ehkä puolustaisivat hyvinkin paikkaansa.  Dylan yrittää pelastaa yhä kiusallisemmaksi käyvän tilanteen vitsailemalla. Sutkautuksia tulee toinen toisensa perään samalla kun hän yrittää saada kitaransa vireeseen. Siteeraan tässä vain muutamia näistä harvinaisista Dylanin live-kommenteista (Dylanhan on jo vuosikymmenet ollut tunnettu siitä ,ettei hän puhu mitään konserteissaan).  ”I’m doin’ this for you…if you want to hear it that way, I’ll play it that way…that’s folk music you know (tässä vaiheessa virittelyä on jo jatkunut useampi minuutti)…my guitar is broken… this has happened many times (mikä ei pidä paikkaansa, koska missään muualla kuin Pariisissa näin pitkää virittelyä ei kuulla) …did you bring a magazine to read?…do you have a guitar?…I’m very sorry…it’s fun just have me here.. Ja niin edespäin. Jossain vaiheessa Dylan jopa itsesarkastisesti kannustaa yleisöä käymään keilaradalla sillä aikaa kun hän hoitaa virittelyn loppuun. Lopulta kuuden minuutin viritelyn jälkeen kuullaan kohtalaisen tyydyttävä versio Just Likesta ja heti sen perään akustisen setin päätöskappale Mr. Tambourine Man.  Kokonaisuutena akustinen setti on erikoisine kommentteineen ainutlaatuisen viihdyttävä, ainakin kotikuuntelijalle, mutta musiikillisesti tämän täytyy olla koko kiertueen huonoin akustinen setti kitaraongelman vuoksi ja erityisesti sen vuoksi, että koko setti keskeytyy kuudeksi minuutiksi  viidennen kappaleen jälkeen.

Harri Huhtanen 2018

 

Bob Dylan: The 1966 Live Recordings – Take 32

Kuvahaun tulos haulle dylan press confress 1966 paris

24.5.1966 Pariisi  CD#26  55:57 ja CD#27 45:32, molemmat Mono-äänitteitä

Taustatietoja 2. Newcastlen keikkaa seuraavana päivänä Dylan lensi Pariisiin ja majoittui George V luxus-hotelliin Champs-Elyseellä. Illalla hän tapasi Pastel Klubissa Ranskan siihen aikaan kirkkaimman pop-tähden Johnny Hallidayn.   Konserttia edeltävänä päivänä (23.5.66) Dylanilla oli 1966 kiertueen viimeinen lehdistökonferenssi George V hotellissa.  Tässä tilaisuudessa Dylan jälleen kerran hullutteli lehtimiesten kanssa. Dylanin mielestä kysymykset olivat lapsellisia ja hänen vastauksensa olivat sitten sen mukaisia. Alla muutamia otteita Dylanin vastauksista:

Reporter: How much are you getting paid for your concert in Paris?
Dylan: 350 million dollars.

Reporter: Tomorrow is your birthday – how do you feel about that?
Dylan: It’s a crime to talk about it.

Reporter: Why do you sing?
Dylan: Because I like to sing.

Reporter: Do you want to express something with your singing?
Dylan: No.

(typerä kysymys saa fiksun vastauksen, mutta en usko että Ranskan lehdistö vuonna 1966 ymmärsi Dylanin satiiria…onneksi ajat ovat muuttuneet, vai ovatko?)

Reporter: What do you think about death?
Dylan: Very exciting.

Reporter: Which song will you open with tomorrow night?
Dylan: ‘Hello Dolly.’

Reporter: What did you think of the American intervention in the war in Europe in 1944?
Dylan: Do you think that’s an easy question?

Reporter: Yes.
Dylan: Well, I don’t answer easy questions.

Reporter: What do you enjoy doing?
Dylan: Smoking and eating.

Reporter: What interests you in life?
Dylan: Nothing.

 

Harri Huhtanen 2018

Bob Dylan: The 1966 Live Recordings – Take 31

24.5.1966 Pariisi  CD#26  55:57 ja CD#27 45:32, molemmat Mono-äänitteitä

Dylan ja Francois Hardy L’Olympian konserttisalissa 1966          dylan-paris-1966

Taustatietoja. Dylanin konsertoi 25.syntymäpäivänään Pariisin kuuluisassa L’Olympia konserttisalissa, jonka 2000 ylihintaista paikkaa oli loppuunmyyty jo viikkoja ennen konserttia. Ranskan lehdistö paheksui erityisesti sitä että kansantaiteilija laskutti konsertista saman mitä tavallinen työmies ansaitsee kymmenessä vuodessa! Tavallaan sen, että valtalehdet kirjoittivat ahkerasti hänestä jo ennen konserttia olisi pitänyt olla hyvä asia, sillä kuluneen sanonnan mukaan musiikkibisneksessä “any publicity is good publicity”. Dylania tällainen negatiivisen huomion keskipisteenä oleminen kuitenkin hermostutti.  Niinpä Clinton Heylinin kronikassa kerrotaan miten Dylan oli lentokoneessa matkalla Pariisiin kysellyt mitä ranskalaiset hänestä ajattelevat ja mitä hän joutuisi kokemaan lehdistötilaisuudessa ja konsertissa. Vaikutti siltä että Dylan suorastaan pelkäsi vastaanottoaan Ranskassa, jossa hänen käsityksensä mukaan juuri kukaan ei osannut englantia. Dylan saapui Pariisiin jo pari päivää ennen konserttia ja konserttia edeltävänä päivänä hän istui lehdistön tentattavana paikallisessa lehdistökonferenssissa. Dylan peitti pelkonsa tyypilliseen tapaan näyttelemällä coolia ja vastailemalla lehtimiesten kysymyksiin ihan mitä sattui.  Kun eräs lehtimies kysyi mitä Dylan ansaitsi konsertista, vastasi hän tähän napakasti: “350 miljoonaa dollaria!”.  Heylin kertoo lisäksi, että ennen konserttia Dylan sulkeutui pukuhuoneeseensa 15 minuutiksi ja oli epävarmaa tulisiko hän ollenkaan sieltä ulos. Lopulta Dylan tuli ja esitti erään uransa merkillisimmistä konserteista. Ei siis parhaista, vaan merkillisimmistä. Huomatkaa, että näissä määreissä on iso ero – mutta siitä lisää kertomuksen seuraavissa osissa…

Harri Huhtanen 2018