Kategoria: MAN

MAN: Rhinos, Vinos + Lunatics (1974)

Manin Kulttuuritalon konsertista on ehtinyt kulua vasta vähän yli kolme kuukautta ja haluaisin jo nyt kovasti päästä uudestaan heidän keikalleen, vaikkei  Kultturitalolla 2022 soittanutkaan kuin yksi bändin alkuperäisjäsen. 1970-luvun mestarit Micky Jones (k. 2010) ja Deke Leonard (k. 2017) eivät olleet enää sattuneista syistä mukana.  Niinpä alkuperäisen basistin Martin Acen Josh -poika  ja James Beck olivat Kulttuuritalolla mahdottoman tehtävän edessä eli heidän olisi pitänyt olla yhtä hyviä kuin Micky ja Deke olivat aikoinaan. Hyviä he olivat toki, mutta eivät yhtä hyviä. Niinpä olisi kiva jos joku olisi keksinyt aikakoneen, jolla pääsisi Manin Suomen keikoille vuoteen 1976, sillä juuri tuohon aikaan bändi oli parhaimmillaan.  Mutta kun sinne ei nyt pääse niin on pakko tyytyä näihin hienoihin 1970-luvun albumeihin, joilla voi kuulla miten tyylikkäästi Micky ja Deke aikoinaan soittivat.   

Minulla ei vielä ole kaikkia Manin albumeja, joten en voi vielä sanoa mikä niistä on paras, mutta ainakin nämä omistamiani levyt ovat lähes kautta linjan erittäin hienoa työtä! Näitä kuunnellessa tulee aina hyvälle tuulelle! Tänään olen kuunnellut ahkerasti vuoden 1974 Rhinos, Vinos + Lunatics (RVL) -albumia, jolla soittavat Mickyn ja Deken lisäksi  Malcolm Morley (kitara, kosketinsoittimet ja laulu),   Ken Whaley (basso) ja Terry Williams (rummut ja laulu).  Tämän albumin kohdalla sattui lisäksi sellainen harvinainen tapaus, että albumista kirjoitettu suomenkielinen Wikipedian artikkeli on laajempi kuin englanninkielinen. Yleensähän asia on toisinpäin eli englantilaiset kirjoittavat omista kulttibändeistään kilometrien pituisia fanitekstejä, joista suomalaiset sitten sorvaavat sellaisen karvalakki -version eli tekstit lyhenevät murto-osaan englanninkielisestä versiosta. Tavallaan ihmettelen miksi tämän levyn englanninkielinen artikkeli on niin tynkä, koska levy nousi aikanaan Englannin listalla sijaluvulle 24 ja bändillä on edelleen Englannissa tai oikeammin Walesissa paljon faneja.  

RVL-albumi on joka tapauksessa jälleen kerran upea näyttö siitä, mihin Man huippuaikoinaan pystyi. Ehkäpä poikkean tässä kohtaa normaalista linjastani ja annankin erään Allmusicin lukijan arvostella tämän levyn. Alla vapaamuotoinen suomennokseni Roxanne Walshin vuonna 2020 kirjoittamasta  tekstistä:

”Manin huippuhetki ja paras paketti heidän laulujaan. Paino tällä levyllä on nimenomaa laulujen kirjoittamisessa, sillä onhan bändi todistanut erinomaisen soittotaitonsa jo aikoja sitten. Albumin ykköspuoli sijoittuu jonnekin Steely Danin ekojen albumien ja Grateful Deadin Mars Hotel-aikakauden välimaastoon. Mickey ja Deke loistavat sekä soittajina että laulajina ykköspuolella.  Levyn kakkospuoli on enemmän jammailua, kuten yleensä Manin kohdalla. Tosin tällä kertaa myös pitkät kappaleeet ovat erittäin hienosti jäsenneltyjä ja sävellettyjä. ”  

 

Harri Huhtanen 2023

Advertisement

UNOHDETUT LEVYT -osa 7

Man: Maximum Darkness’  (1975)

2000-luvulla Maximum Darkness’ista on julkaistu CD-painos jossa on mukana kaksi hienoa live-esitystä toisesta konsertista. Tämä levy on helpommin saatavissa kuin alkuperäinen vinyyli ja tätä voin suositella.

Vaikka Man oli Suomessa 1970-luvun puolivälissä niin suosittu että pystyi tekemään 12 keikan kiertueen niin ilmeisesti noiden keikkojen yleisö ei enää harrasta rokkia tai on liian passiivisia kirjoittaakseen muistoistaan ja niinpä Suomen kiertuetta edeltävänä  vuonna julkaistusta loistavasta Man-levystä Maximum Darkness’ (1975)  ei ole olemassa suomenkielistä Wikipedia-artikkelia. No onneksi on edes englanninkielinen. Bändin voimahahmot Micky Jones (k. 2010) ja Deke Leonard (k. 2017) ovat todella liekeissä tässä Lontoon Roundhousen konsertissa. Roundhouse rakennettiin jo 1800-luvun puolivälissä veturitalliksi, mutta 1960-luvulla sitä alettiin käyttää konserttipaikkana ja siellä on esiintynyt monia rockmaailman legendaariasia hahmoja ja haluan lukea tämän Manin konsertin samaan legendaaristen keikkojen katraaseen. Tuntuu hölmöltä että kirjoitan tätä juttua nyt unohdettujen levyjen kategoriassa, koska tämän levyn pitäisi kuulua jokaisen rockin harrastajan peruskokoelmiin, niin hyvä tämä levy on!   Pitäisikö perustaa “Finnish Man Revival Society” jotta saataisiin jotain oikeutta tähän epäkohtaan että edesmenneen legendaarisen rocktoimittaja Waldemar Walleniuksen yksi suosikkibändi on vaipumassa kokonaan unholaan täällä perä-pohjolassa? Edes Kulttuuritalo ei ollut tänä vuonna loppuunmyyty vaikka siellä soitti samassa pitkässä konsertissa kolme legendaarista rockbändiä eli Soft Machine, Man ja Colosseum. Jim Morrison lauloi jo vuonna 1970 että “Rock Is Dead” . Toivottavasti hän ei ollut  oikeassa, vaikka alkaa vaikuttaa siltä että rockmusiikki ei ole se mitä valtaosa nykynuorisosta haluaa kuulla.  

Harri Huhtanen 2022              

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 9

Man -osa 3

Man vuosimallia 2022 esittää Kulttuuritalolla lähes 13 minuutin kestoisen version kappaleesta C’mon.

Martin Ace osoittautui huumorimieheksi eli välijuonnoissaan hän murjaisi aina jonkin pikku vitsin. Yksi niistä koski keikan tiukkaa aikataulutusta. Manille oli varattu vain tunnin slotti ja tästä Martin veisteli seuraavaan tapaan: “ yleensä soitamme vähintään kaksi tuntia, mutta kun nyt saamme soittaa vain tunnin niin muistakaa pyytää järjestäjältä puolet lipunhinnasta takaisin”.

Ottaen sen huomioon miten harvakseltaan bändi nykyään enää keikkailee (vuonna 2022 alle 20 keikkaa) soitti nelikko yllättävän hyvin yhteen. Martin bassotteli vuosikymmenien varmuudella. Hänen Josh -poikansa näytti valtavan nuorelta, mutta ei voinut todellisuudessa olla valtavan nuori, koska hän on soittanut Manissa jo vuodesta 2005 lähtien eli 17 vuoden ajan (oletan että hän on ollut täysi-ikäinen bändiin liittyessään).  Paikkani eturivissä oli juuri sillä kohdalla lavaa, jossa Josh seisoi ja siksi pystyin hyvinkin tarkkaan seuraamaan hänen kitaratyöskentelyään. Hän soitti yllättävän varmasti ja muutamat soolot kuulostivat varsin hienoilta.  Erityisesti C’mon -kappaleessa Josh pääsi vauhtiin. Bändin toinen kitaristi James Beck soitti myös hyvin, mutta minun kuuntelussani jäi vähän Joshin varjoon. Edelleen hämmästelen sitä kun Josh näytti  vain noin 25-vuotiaalta, muttei mitenkään voinut olla niin nuori! Ei häntä varmaan ollut kelpuutettu bändiin 8-vuotiaana! Man-kitarointia tuki komeasti uusi nuori rumpali Shane Dixon, joka oli vanhalle 70-luvun tyylille uskollisesti kasvattanut itselleen erittäin pitkän tukan. Mies takoi nuoruuden innolla koko tunnin setin ajan.

En tunne Man-tuotantoa niin hyvin että olisin tunnistanut kaikki kappaleet ja näköjään setlist.fm -sivustollekin on ilmestynyt vain epätäydellinen listaus illan kappaleista. Keikka oli kuitenkin hyvä näyttö siitä, ettei Man-musiikki ole vielä kuollutta. Tuskin tämä ryhmä pääsi samaan lentoon kuin Deke ja Mickey  1970-luvulla, mutta en sitä odottanutkaan enkä pyydä rahoja takaisin vaikka keikka kesti vain vähän yli tunnin. Hienoa että tulivat Suomeen ja jos joskus tulevat uudestaan niin ostan taas lipun. Alla ne kappaleet, jotka bändi (ainakin) soitti setlist.fm -sivuston mukaan:

Spunk Rock / C’mon / Many Are Called but Few Get Up / Bananas

Harri Huhtanen 2022

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 8

Man -osa 2

Man vuosimallia 2022 Kulttuuritalon lavalla 2.11. Esiintyjät vasemmalta oikealle: kitaristi James Beck, rumpali Shane Dixon ja etualalla basisti Martin Ace rinnallaan poikansa, kitaristi Josh Ace.

Soft Machinen lopetettua settinsä vähän klo 19 jälkeen seurasi pitkä, lähes tunnin kestoinen “tankkaustauko” ennen kuin Welshin ylpeys Man noin klo 20 asteli nykyisessä kokoonpanossaan lavalle. Valitettavasti heistä vain basisti Martin Ace oli ollut 1970-luvulla mukana alkuperäisen bändin toiminnassa. Manin ura oli katkolla vuosina 1977-1982, mutta jatkui sitten taas vuonna 1983, jonka jälkeen toimintaa on jatkettu tähän päivään saakka, tosin nykyään bändillä on keikkoja paljon vähemmän kuin 1970-luvulla ja levyjäkin on ilmestynyt harvempaan tahtiin kuin 1970-luvulla.  Martin on ollut vuodesta 1983 lähtien yhtäjaksoisesti bändissä ja nyt kun alkuperäisen bändin johtohahmot ovat kaikki jo kuolleet on bändin johtajan rooli väistämättä siirtynyt Martinille. Merkittävä muutos bändissä tapahtui vuonna 2005 kun Martinin poika Josh Ace korvasi sairastelevan Micky Jonesin kitaristina. Nykyisen Manin toisena kitaristina on vuodesta 2009 lähtien soittanut James Beck. Uusin tulokas bändissä on rumpali Shane Dixon, joka liittyi bändiin 2018. Kultturitalolla bändi esiintyi siis nelimiehisenä.      

Text & Photo: Harri Huhtanen 2022

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 7

Man -osa 1

Man -yhtye perustettiin 1968. Kulttuuritalolla vuonna 2022  ei valitettavasti esiintynyt ainuttakaan niistä viidestä muusikosta, jotka julkaisivat Manin kaksi ensimmäistä levyä vuonna 1969. Alkuperäisen bändin voimahahmot olivat kitaristit Micky Jones ja Deke Leonard. Micky valitettavasti kuoli  2010 ja Deke 2017.  

Oikealla harvinaisessa kuvassa nähdään Man 1970-luvun alun kokoonpanossaan. Näistä neljästä muusikosta enää basisti Martin Ace on mukana Manin toiminnassa.

Vaikeaa on myös puhua alkuperäisestä Manista, koska jo Manin huippuaikana eli vuosina 1969-1976 bändin kokoonpano vaihtui peräti 13 kertaa! Deke ja Micky olivat voimahahmoja, jotka eivät pidemmän päällä sopineet samaan bändiin, koska bändiä voi käytännössä johtaa vain yksi henkilö. Deke oli se joka väistyi ja yritti perustaa omia bändejä, jotka eivät kuitenkaan ottaneet tulta alleen ja siksi Deke aina sopivan ajan kuluttua palasi Maniin mikä oli hyvä, koska yhdessä Mickyn kanssa he saivat aikaan parempia levyjä. Micky oli mukana kaikilla alkuperäisen Manin 13 kokoonpanolla.  Vuosina 1969-1977 Man julkaisi 12 albumia ja viimeisempään niistä, loppuvuodesta 1977 julkaistuun live-albumiin All’s Well That Ends Well   Deke kirjoitti päätössanat sekä selvityksen kaikista Manin 13 kokoonpanosta vuosina 1968-1976.  

En tiedä päättikö Man-uransa 1977 punkin nousun vuoksi vai siksi että heiltä meni levytyssopimus umpeen.  Onneksi Manin tarina ei kuitenkaan päättynyt vuoteen 1976, vaan vuonna 1983 Micky ja Deke päättivät yrittää comebackiä. Joitain levyjä julkaistiin ja keikkoja tehtiin. Man ei kuitenkaan enää saavuttanut yhtä suurta suosiota kuin 1970-luvulla. 2000-luvulla Micky alkoi sairastella ja siksi Dekestä tuli bändin johtaja. Micky palasi kuitenkin bändiin joksikin aikaa toivuttuaan väliaikaisesti syövästään.  Merkittävä muutos bändissä tapahtui kuitenkin vuonna 2005 kun alkuaikojen basistin Martin Acen  poika Josh Ace korvasi sairastelevan Micky Jonesin kitaristina. Bändin kokoonpano vaihteli entiseen tapaan tiuhaan ja sukupolven vaihdos näkyi siinä, että myös Micky Jonesin poika George Jones   liittyi joksikin aikaa bändiin. Jotta mikään ei olisi liian selkeää ja yksinkertaista perusti tämä George -poika myöhemmin Manille kilpailevan  rinnakkaisbändin nimeltä Son Of Man!  2020-luvulla maailmalla kiertää siis ainakin kaksi bändiä, jotka soittavat Manin musiikkia. Son Of Man on julkaissut jo kaksi uuttakin albumia.

Vuosina 2011-2016 kuoli monta Manin 1970-luvun levyillä soittanutta  muusikkoa. Suurin menetys koettiin kuitenkin kun tammikuussa 2017 bändin johtohahmo Deke Leonard kuoli. Tällä hetkellä Mania johtaa basisti Martin Ace, joka on ollut vaihtelevasti mukana Manin kokoonpanoissa 1970-luvun alusta saakka.               

Harri Huhtanen 2022