Peter Hammill livenä 2000-luvulla.

Sanotaan että hyvä bändi on enemmän kuin osiensa summa. Vaikka Mick Jagger on loistava artisti eivät hänen soololevynsä ole menneet kovin hyvin kaupaksi. Sama juttu toisella rollareiden legendaarisella soittajalla eli Keith Richardsin suppea soolotuotanto on jäänyt kovin vähälle huomiolle. Varmaan siksi he jatkavat rollareina, koska rollarit on maailman ehkä suosituin rockbändi ja se on selvästi enemmän kuin osiensa summa.

Sama pätee VDGG:hen. Vaikka bändin säveltäjä ja johtohahmo on käytännössä alusta saakka ollut Peter Hammill ja vaikka Peter on kuluneen 50 vuoden aikana julkaissut myös lukuisia erittäin hienoja soololevyjä niin jostain syystä ne ovat jääneet vähemmälle huomiolle kuin VDGG:n levyt. Kun bändi 27 vuoden tauon jälkeen palasi yhteen vuonna 2005 totesi Peter eräässä haastattelussa että se oli hänelle voimaannuttava kokemus. Peter myöntää saavansa lisäenergiaa VDGG:n soittokavereistaan Bantoninsta (kosketinsoittimet) ja Evansista (rummut). Nykyään pitkäaikainen saksofonisti Jackson ei ole enää mukana bändissä ja kaikki kolme VDGG:n nykyistä jäsentä ovat pahoillaan siitä koska Jacksonin saksofoni antoi hienoa lisäväriä monille VCDGG:n parhaille kappaleille.

Myös VDGG on siis enemmän kuin osiensa summa. VDGG ei ole Peterin säestysbändi, mutta toisaalta ilman Peteriä ei olisi VDGG:tä, vaan ilman häntä se olisi vain cover-VDGG, koska Peterin sävellykset, sanoitukset ja laulu ovat niin keskeisessä asemassa bändin tuotannossa ettei bändin jatkoa voi kuvitella ilman Hammillia.  

Harri  Huhtanen 2024        

Meurglys III (The Songwriter’s Guild)   

Ganelonin kävi lopulta huonosti.

Käsittelen tässä vain yhtä vuonna 1976 julkaistun World Recordin kappaletta. Tämä Meurglys III on selvästi albumin hienoin kappale ja merkittävä myös koko VDGG:n pitkässä tuotannossa. Kuten aina: Hammillin tapa nimetä kappaleensa on aivan ainutlaatuista sillä nämä erikoiset nimet painuvat heti kuulijan tajunnan syvämuistiin, niissä on jotain hyvin arkaaista eli usein ne limittyvät kuulijan mielessä kaukaiseen menneisyyteen. Meurglys on musiikillisesti ja sanoitukseltaan erittäin hieno ja koska sen nimi kiehtoi minua heti alusta saakka ryhdyin selvittämään kuka kumma oli tämä Meurglys. Jotenkin ajattelin että hän olisi ollut joku keskiaikainen kuningas tai ruhtinas, mutta kun nimi ei ollut minulle tuttu jouduin käymään aika paljon nettisivuja läpi ennen kuin tuon nimen tausta selvisi. Ongelmana oli se että Google näyttää vain hakutuloksia, joissa kerrotaan Hammillin Meurglys -kitaroista eli hän oli antanut kitaransa nimeksi jossain vaiheessa Meurglys ja ilmeisesti vuonna 1976 kyseessä oli jo kolmas kitara. Niinpä kuningas -ajatukset saatoi unohtaa, koska järjestysluku viittasikin kitaran järjestysnumeroon.  Lopulta arvoitus alkoi ratketa.  Alla lyhyt selvitys asiasta.

Frankkien kuningaaksi nousi 700-luvulla Kaarle Suuri  joka sai tuon Suuri -lisänimen siitä että hän oli ensimmäinen hallitsija Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen joka pystyi valloittamaan melkein koko Euroopan. Hänellä oli kuitenkin vaikeuksia silloisen arabien hallitseman Espanjan niemimaan valloituksessa. Hän lähetti luottoritarinsa Rolandin valloittamaan arabien hallitsemaa Espanjaa. Osa taisteluista päättyi kuitenkin huonosti, koska Kaarlen oma sukulainen petti hänet ja antoi tietoja arabeille. Tämän pettäjän nimi oli Galand  ja hänen miekkansa nimi oli Murgleys. Valitettavasti en löytänyt yhtään Hammillin haastattelua jossa hän vahvistaisi että Meurglys- nimi  on peräisin Rolandin laulusta, mutta nimet ovat niin lähellä toisiaan ettei se voi olla sattumaa. Tiedoksenne että Galand koki lopulta kovan kohtalon eli Kaarle sai hänet kiinni ja Galand tapettiin repimällä kaikki hänen neljä raajaansa irti ja niin hän koki varsin tuskallisen kuoleman. Ja jottei kenellekään jäisi nyt väärää käsitystä niin nämä eivät välttämättä ole historiallisia faktoja vaan vasta 1100-luvulla eli yli 300 vuotta tapahtumien jälkeen kirjoitetun Rolandin laulun säkeitä eli kyseessä voi olla myös fiktiivinen kertomus.

Mitä tulee itse kappaleeseen niin olin yllättynyt miten paljon intohimoja puolesta ja vastaan se on herättänyt VDGG:n fanien keskuudessa. Koska kappale on kestoltaan yli 20 minuuttia ja koska yllättäin lähes puolet siitä on reggeetä niin osa faneista on tätä paheksunut kovasti. Löysin netistä sellaisen englantilaisen keskustelupalstan jossa aiheen tiimoilta on kirjoitettu yli 100 viestiä!  Minusta tämä kuvastaa ainostaan sitä että kyseessä on merkittävä kappale, jos se kerran herättää noin paljon intohimoja ja noin paljon tarvetta kirjoittaa siitä. Minusta tuo yllättävä reggee -osuus on loistava ja koko pitkä kappale sijoittuu heittämällä VDGG:n koko tuotannon kymmenen parhaan kappaleen joukkoon.

Harri Huhtanen 2023          

Van der Graaf Generator: The Charisma Years 1970-1978 (2021) (17CD + 3 Blu-Ray) -osa 1

VDGG julkaisi vuosina 1969-77 kahdeksan erinomaista studioalbumia ennen pitkää taukoaan joka kesti peräti vuoteen 2004 saakka. Pari vuotta sitten Virgin –levy-yhtiö päätti koota nämä alkuperäiset VDGG -albumit yhteen isoon boksiin uusina miksauksina ja lisälevyillä ryyditettynä. Valitettavasti vasta bändin toinen albumi oli englantilaisen Charisman julkaisena eli siksi bändin debyyttilevyä ei boksilla kuulla. Sekin tosin on erinomainen ja löytyy edelleen ainakin joistain hesalaisista levydivareista.    

Alla bändin alkuperäiset studioalbumit aikajärjestyksessä sekä tarkempi selvitys tämän boksin levyistä:

01 The Aerosol Grey Machine (1969)  

albumi ei siis ole mukana tällä Charisma-boksilla

02 The Least We Can Do Is Wave to Each Other (1970)

(CD1) alkuperäinen miksaus + 4 bonuskappaletta

03 H to He, Who Am the Only One (1970)  

(CD2) alkuperäinen miksaus + 4 bonuskappaletta

(CD14) uusi stereo -miksaus

(BR1/ levy 18) 5.1. surround -miksaus  

04 Pawn Hearts (1971)

(CD3) alkuperäinen miksaus + 4 bonuskappaletta

(CD4)  sessionauhoja sekä bonuskappaleita ja radioäänityksiä

(CD 15) uusi stereo -miksaus

(BR1/ levy 18) 5.1. surround -miksaus  

05 Godbluff (1975)

(CD5) alkuperäinen miksaus + 2 bonuskappaletta

(CD16) uusi stereo -miksaus

(BR2 / levy 19) 5.1. surround -miksaus   

06 Still Life (1976)

(CD 7) alkuperäinen miksaus + 3 bonuskappaletta

(CD17) uusi stereo -miksaus

(BR2 / levy 19) 5.1. surround -miksaus   

07 World Record (1976)

(CD8) alkuperäinen miksaus + 3 bonuskappaletta

08 The Quiet Zone/The Pleasure Dome (1977)

(CD11) alkuperäinen miksaus + 7 bonuskappaletta

Näiden lisäksi boksilla on seuraavat äänitteet:

CD6 – Live in Rimini 09.08.75

CD 9 ja 10 – Live at Maison de la Mutualite 6.12.76

CD 12 ja 13 – VITAL, virallinen 2LP:n live-albumi

BR3/ levy 20 – videoita 1970 -luvun TV-esiintymisstä eri puolilla Eurooppaa

Boksilla on myös 70-sivuinen erittäin paksulle paperille painettu sidottu kirja joka painaa yli kilon. En tiedä miksi paperin pitää olla näin paksua, ehkä se mahdollistaa paremman kuvanlaadun, en tiedä, mutta hieno tämä kirja on ja bändin Charisma-vuodet 1970-78 on siinä selostettu aika tyhjentävästi. Myös master-nauhoista on mukana pieni kuvavihko, mutta siitä valitettavasti puuttuvat tekstianalyysit.       

Harri Huhtanen  2023

Nykyään VDGG:ssä on vain kolme jäsentä. Tässä kuvassa vasemmalta oikealle ovat: Rumpali Guy Evans (https://en.wikipedia.org/wiki/Guy_Evans) , kitaristi ja lauluntekijä Peter Hammill (https://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Hammill) ja kosketinsoittaja Hugh Banton (https://en.wikipedia.org/wiki/Hugh_Banton)

Sain tämän viimeisimmän VDGG:n levyn kuunteluuni vasta joitain viikkoja sitten. Nyt kolmen kuuntelukerran jälkeen voin todeta että yllätyin iloisesti sillä tämä on selvästi parempi levy kuin vuoden 2005 comeback -albumi Present (2005). En vielä uskalla  arvioida miten tämä levy sijoittuu koko VDGG:n tuotannossa, mutta joka tapauksessa jo nyt voin todeta että tämä on vähintään 4 pisteen levy ja tämä kilpailee ihan aidosti VDGG:n 1970-luvun huippualbumien kanssa.   

Harri Huhtanen  2023

Comeback-albumin julkaisun jälkeen VDGG lähti kiertueelle josta on julkaistu useita bootleg -levytyksiä. Kuvassa yksi niistä.

Kun bändi julkaisee peräti 28 vuoden tauon jälkeen uuden studioalbumin ovat fanien odotukset korkealla. En ollut vielä vuonna 2005 VDGG -fani, joten minulta tämä merkkitapahtuma meni täysin ohi. Minä sain Present 2CD:n (2005) kuultavakseni vasta joitain päiviä sitten.

Muutaman kuuntelukerran jälkeen sanoisin, ettei Present ole mikään klassikkoalbumi, bändi teki useita parempia levyjä vuosina 1969-77. En myöskään voi luokitella tätä keskinkertaiseksi albumiksi, koska se ei tekisi lainkaan oikeutta VDGG:lle. Bändi kun ei ole koskaan tehnyt mitään mitä voisi luonnehtia sanalla “keskinkertainen”. Pop-bändit voivat ja tekevätkin usein keskinkertaisia levyjä, mutta VDGG soittaa progea sieltä vaikeimmasta päästä eli keskinkertaisuuden määritelmä ei sovi lainkaan heidän levyihinsä. VDGG voi epäonnistua, muttei epäonnistumista voi kutsua keskinkertaisuudeksi, koska heidän musiikkinsa luonne on sellainen etteivät he koskaan tee helppoa viihdettä, jonka luokitteleminen keskinkertaiseksi on niin paljon luontevampaa.

Tällä levyllä VDGG ei tosiaankaan päästä kuulijaansa helpolla. Ykkös CD:llä on varsinainen studioalbumi ja sillä levyllä on muutamia todella hienoja biisejä, mutta valitettavasti myös epäonnistuneita biisejä.  Kakkos CD on instrumentaalinen ja sisältää studiojammailua. Kakkos CD:n suurin arvo lienee siinä että nyt ollaan VDGG:n ytimessä eli kyseessä ei ole mitenkään vain Peter Hammillin tuotos, vaan aito bändilevy.

Arvosteluasteikossani 4 tähteä on hyvä levy, 3 tähteä keskinkertainen ja 2 tähteä huono. Koska en voi antaa tälle VDGG:n levylle 3 tähteä edellä mainitsemistani syistä joudun päättämään onko tämä 2 vai 4 tähden levy. Koska olen kuunnellut albumin vasta kahdesti en anna vielä pisteitä vaan jatkan kuuntelua ja palaan aiheeseen uudestaan myöhemmin.           

Harri Huhtanen  2023

Vietin viikonlopun hesassa. Kävin mm. Tavastian levymessuilla 14.10.23. Ilokseni huomasin että levynkeräilijöitä oli liikkeellä ilahduttavan paljon. Ikävä puoli asiassa oli se, että Tavastian tilat olivat ihan liian pienet ja ahtaat sille ihmismäärälle. Niinpä monien kauppiaiden levykokoelmien selailu tyssäsi siihen, ettei levykaukalolla edes ollut tilaa. Lisäksi keräilijöillä oli mukanaan niin isoja laukkuja että ahtailla käytävillä liikkuminen muuttui aika vaikeaksi. Onneksi löysin edes jotain ja sen jälkeen olinkin valmis poistumaan paikalta.  Löysin peräti neljä VDGG:n 2000-luvun albumia! Ne olivat CD:eitä mutta se ei haitannut sillä mahtuivatpa pienempään tilaan.

VDGG julkaisi vuosina 1969-1977 kahdeksan erinomaista albumia.  Mutta jostain syystä ne eivät kaupallisesti menestyneet kovin hyvin ja varmaan tämän vuoksi bändin luova nero Peter Hammill siirtyi vuoden 1977 jälkeen kokonaan soolouralle.  Vuosien varrella fanit halusivat että VDGG palaisi uudestaan yhteen ja bändin muut soittajat ilmeisesti myös halusivat sitä. Hammill torjui reunionin yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes hän lopulta vuonna 2004 eli peräti 27 vuotta edellisen studiolevytyksen jälkeen suostui siihen että bändi teki uuden studiolevyn. Kuten aina: äänitykset tehtiin nopeasti eli alle kuukaudessa alkuvuodesta 2004.  Lopputuloksena oli vuonna 2005 julkaistu tupla-albumi  Present . Olen nyt vasta aloittanut sen kuuntelun, mutta ainakin pari ensimmäistä kappaletta kuulostivat todella hyviltä. Palaan tähän levyyn myöhemmin.

Vuoden 2005 comebackin jälkeen VDGG on levyttänyt ja keikkaillut kovin niukasti. Vuosina 2005-2023 eli 18 vuoden aikana on ilmestynyt vain viisi uutta studiolevyä.  Kuten monilla muillakin 1960- ja 1970-luvun bändeillä enemmän on 2000-luvulla julkaistu erilaisia kokoelma- ja live-levyjä. Toisaalta hyvä että näinkin marginaalisen bändin kannattajat edelleen ylläpitävät bändin mainetta ja siksi VDGG -levyjä pystytään edelleen julkaisemaan.   

Harri Huhtanen  2023

1960-luvulla toimintansa aloittanut VDGG soitti debyyttikeikkansa Suomessa  vasta 24.10.2021!  Mutta hienoa että lopulta tulivat! Tosin vain kaksimiehisinä, mutta Hammill-Banton “duo” sai kyllä komeasti toistettua Vdgg:n klassisia biisejä kahdestaankin, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Legendaariselta Pawn Hearts (1971)  albumilta kuultiin ensimmäisenä iltana peräti kaksi kappaletta. Kirjoitan peräti, koska albumilla on kaikkiaan vain kolme kappaletta. A-puolella on  Lemmings sekä Man-Erg ja  ne siis kuultiin Savoyssa ensimmäisenä iltana. Molemmat ovat yli 10 minuutin kestoisia upeita kappaleita. Albumin B-puolen täyttää kokonaan yli 23 minuuttinen sävelteos nimeltään A Plague of Lighthouse Keepers. Siinä myös rumpalin ja saksofonistin osuus on merkittävä ja muutenkin teos on hirveän mutkikas, koska se koostuu 10:stä eri osasta jotka on levyllä editoitu pitkällisen työstöprosessin jälkeen käyttämällä kaikkia Lontoon Advision-studiossa ylipäätään vuonna 1971 käytettävissä olleita nauhureita.  Siksi oli selvää ettei duo voisi esittää sitä kappaletta, koska se ei olisi kuulostanut yhtä hyvältä kuin levyllä.    

Keikkaa seuraavana päivänä kiertelin aamulla ennen Turkuun paluuta Helsingin divareita ja yritin etsiä minulta puuttuvia Vdgg -albumeita. Monessa liikkeessa Vdgg:tä ei löytynyt lainkaan. Black & Whiten omistaja ehkä  tuli kertoneeksi mistä tämä johtui. Hänen mukaansa Vdgg:n keikalla mukana olleet englantilaiset fanit olivat ennen keikkaa ostaneet hesasta kaikki Vdgg -albumit mitä hyllyistä löytyi!  No, siinä oli varmaan osa totta ja osa tarinaniskentää. Totuus kuitenkin on Savoyn keikan jälkeen Vdgg -levyjä en hesasta löytänyt!  Mutta toisin on nyt kesäkuussa 2022. Kysyntä luo aina tarjontaa ja parhaiten tähän elpyneeseen Vdgg -kysyntään näyttää vastanneen Levykauppa Äx , sillä tätä kirjoittaessani löydän heidän nettisivultaan myynnissä jo kymmenittäin Vdgg -levyjä! En tosin kaikkia, mutta hyvin edustavan otoksen kuitenkin. Eniten silmääni pisti se , että Äxllä on myynnissä myös kaksi ilmeisesti alkuperäistä vuoden 1971 Pawn Hearts -albumia ja toisesta pyydetään 170e ja toisesta 140e! Onhan se hienoa, että arvostavat tätä upeaa albumia, mutta siis 170e?! No, en ostanut noita koska minulla taitaa olla tuo alkuperäinen albumi, joten en tarvitse toista kappaletta, mutta sen sijaan ostin heiltä syyskuussa 2021 Englannissa ilmestyneen Pawn Heartsin 50-vuotisjuhlajulkaisun, jossa on kaksi CD:tä ja yksi DVD. Ykkös-CD:llä on alkuperäinen albumi remasteroituna versiona, toisella CD:llä on alkuperäisestä studionauhasta tehty uusi miksaus. DVD:llä on puolestaan albumista tehty 5.1. -versio.

Olen nyt kuunnellut kertaalleen sekä ykkös- että kakkos-CD:n. Molemmat kuulostavat oikein hyviltä eli ilmeisesti 50 vuotta vanhan master-nauha on onneksi  hyvin säilynyt. Ensikuuntelun perusteella en havainnut mitään olennaisia eroa alkuperäisen ja uuden miksauksen välillä ja kappaleiden kestoajatkin näyttivät samoilta. Oli pakko kuitenkin ostaa tämä juhlapainos, koska kyseessä on niin merkittävä levy ja Pawn Heartsistahan ei ole julkaistu uutta versiota vuoden 2005 jälkeen eli ehkä nyt oli korkea aika palauttaa tämä mahtava levytys suuren yleisön saataville ja uskoisin että suuri yleisö maksaa tästä mieluummin sen 30+ euroa kuin sen 170e! Tosin Spotifyn kuuntelijat eivät ilmeisesti maksa tästä yhtään mitään (?), mutta se onkin toisen tarinan aihe!

 Harri Huhtanen 2022                                  

Olin hankkinut VDGG:n 1970-luvun LP:eitä useamman jo 1980-luvulla divarikierroksillani. Aikanaan kuuntelin nuo levyt muutaman kerran ja olihan siellä joitain hyviä kappaleita, mutta jotenkin bändi jäi minulta sen jälkeen unohduksiin kymmeniksi vuosiksi, varsinkin kun VDGG ei ollut koskaan esiintynyt Suomessa eli minulla ei myöskään ollut live-kokemusta bändistä.  Sitten kun 2019 luin että bändi olisi tulossa 2020 keväällä Suomeen, otin muutaman VDGG -levyn uusintakuunteluun, mutta sekin jäi sellaiseksi pintapuoliseksi ja puolivillaiseksi kertaukseksi. Ja sitten keikka siirrettiin Koronan vuoksi loppuvuoteen 2020 ja sen jälkeen samasta syystä jopa vuodella eteenpäin! Jälleen VDGG unohtui minulta. Mutta sitten kun lokakuussa 2021 alkoi näyttää siltä että bändi todella lopultakin pääsisi Suomeen aloin tosissani kuunnella noita VDGG:n kuutta ensimmäistä studioalbumia (1969-76), jotka minulla on.  Sitten se vihdoin tapahtui!  Tajusin viimeinkin miten hienoja nuo kaikki kuusi levyä ovat ja sen miten nerokas säveltäjä ja sanoittaja Peter Hammill on.  Kosketinsoittaja Hugh Banton osoittautui myös aivan huipputekijäksi! Lisäksi VDGG:n ainutlaatuisen soundin luomisessa erittäin suuri merkitys on fonisti Dave Jacksonilla sekä rumpali  Guy Evansilla. Kertaheitolla  listani 1970-luvun merkittävimmistä proge-bändeistä meni uusiksi. VDGG nousi minulla TOP5 ryhmään. Savoyn keikka oli hieno. Harmittelen vain sitä että töiden vuoksi en voinut osallistua seuraavan päivän keikkaan, jossa oli täysin uusi settilista. VDGG todella hemmotteli suomalaista yleisöä, koska molempina iltoina kuultiin eri kappaleet. Tuo kahden konsertin kokonaisuus olisi ollut hieno kokea. Mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla?  Toivon todella että tulevat vielä uudestaan Suomeen!    

Harri Huhtanen 2021             

Savoyn keikka 24.10.2021, osa 2

Vuoden 2013 kesäkiertueen jälkeen Vdgg oli tiettävästi soittanut vain yhden keikan, joten minusta vaikutti että pitkä esiintymistauko, yllättävä viime tingan muutos bändin kokoonpanossa sekä avauskeikan paineet sai konsertin alun kuulostamaan hieman epävarmalta. Toisaalta kun minulla ei ollut ainuttakaan Vdgg:n 2000-luvulla julkaisemista levyistä ja kun kolme ensimmäistä kappaletta olivat nimenomaa tätä uudempaa tuotantoa, niin siihen etten heti päässyt tunnelmaan mukaan saattoi vaikuttaa myös se tosiasia, etten yksinkertaisesti tunnistanut avauskappaleita.

Neljäntenä kuultiin loistavalta Pawn Hearts -albumilta (1971) Lemmings ja minulle konsertti tavallaan alkoi siitä. Peter Hammillin ääni oli kaikki nämä vuosikymmenet säilynyt yllättävän hyvin. Siinä oli edelleen voimaa, dramaattisuutta ja hienoja nyansseja!

Viidentenä tuli yllätys: debyyttialbumi The Aerosol Grey Machinen (1969) Afterwards jota bändi ei käsittääkseni ollut esittänyt enää 1970-luvun jälkeen. Tästä meno vain parani, sillä kuudentena kuultiin hienon Still Life -albumin (1976) upea nimikappale Still Life.  Siitä olen aina valtavasti pitänyt eikä Vdgg:n vuoden 2021 live-versio tuottanut pettymystä, vaikka se esitettiinkin vain duona.  Hugh Bantonin ”taikalaatikon” kirkkourkuja simuloiva sointi sopi erityisen hyvin tähän kappaleeseen.

Komea oli myös kahdeksantena kuultu Goodbluff-albumin (1975) Sleepwalkers.  Sitten tuli taas pari 2000-luvun kappaletta, joita en tunnistanut, mutta yhdentenätoista soitettu Pawn Heartsin loistelias Man-Erg sen sijaan jännittävine rytminvaihdoksineen oli minulle tuttu. Mutta…sitten perussetti olikin jo ohi. Kaksituntinen oli mennyt yllättävän nopeasti Hammillin ja Bantonin seurassa. Keikat menevät sitä nopeammin mitä parempaa musiikki on. Hyvä musiikki vie mukanaan ja lumoutuessaan kuulija ei enää huomaa ajan kulkua. Man-Ergin päättyessä Hammill vinkkasi Bantonille että hyvin meni. Todennäköisesti he olivat rumpalin yllättävän poisjäämisen vuoksi jännittäneet tätä Helsingin avauskonserttia enemmän kuin pari vuotta keikkaa hartaasti odottanut yleisö. Mutta nyt homma oli paketissa ja keikka oli ollut erittäin hyvä!  Yleisö nousi seisomaan ja taputti raivoisasti. Hetken kuluttua Hammill ja Banton palasivat lavalle esittämään encorena H to He, Who Am The Only One -albumilta (1970) kappaleen House With No Door . Se oli ikimuistonen päätös bändin Suomen debyyttikeikalle, varsinkin kun myöhemmin sain tietää ettei bändi ollut koskaan aikaisemmin esittänyt tuota yli 50 vuotta sitten levytettyä kappaletta!  Savoysta poistui tyytyväisiä proge-faneja. Vdgg ei ollut pettänyt. Tässä vaiheessa harmitti vain etten päässyt kakkoskeikalle, sillä Hammill oli konsertin loppupuolella luvannut että seuraavan illan settilista olisi erilainen eli uusia yllätyksiä olisi luvassa! Tuon lupauksen hän myös sitten komeasti lunasti!  

Text and photo by Harri Huhtanen 2021

Savoyn keikka 24.10.2021, osa 1

Ensimmäisenä iltana tunnelma Savoyn salissa oli käsinkosketeltavan jännittynyt. Lavan vasemmassa laidassa oli Peter Hammillin sähköpiano ja oikeassa laidassa Hugh Bantonin erikoisen näköinen kosketinsoitin. Hugh on vuosikymmeniä suunnitellut perinteisten Hammondien ja digitaalisten laitteiden yhdistelmiä ja sellainen tämä Suomeenkin tuotu laite vaikutti olevan, sillä kulmikkaan laitteen päällä oli tavallisen näköinen kannettavan tietokoneen näyttöruutu. Alusta saakka ihmettelin kuitenkin sitä että lavan keskellä oli vain yksinäinen Hi-hat ilman varsinaista rumpusettiä. Ja niin siinä sitten kävi, että tasan kello 19.15 lavalle astelivat hohtavan valkoisissa paidoissaan ainoastaan Peter ja Hugh ilman rumpali Guy Evansia. Peter pahoitteli tilannetta ja kertoi että ongelma johtui Brexitistä. Guyn passi ei ollut vanhentunut, mutta koska se oli myönnetty lähes 10 vuotta sitten ei se uusien Brexitin jälkeisten säännösten vuoksi ollut enää kelvollinen EU:hun matkustamiseen. Peterin mukaan asia oli selvinnyt heille vasta Lontoon Heathrow’n kentällä ja heidän piti nopeasti päättää peruvatko he Helsingin keikat vai matkustavat kahdestaan Suomeen ja harjoittelevat koko setin uusiksi 36 tunnissa! Tarina kuulosti liian uskomattomalta ollakseen totta, mutta kun ajatellaan että kyseessä on rockbändi niin varmaankin miesten ensisijaisena harrastuksena ei ollut opiskella mitkä kaikki asiat ovat muuttuneet sen jälkeen kun Englanti erosi EU:sta. Ilmeisesti Guy oli vaan katsonut että passi on edelleen voimassa ja luottanut siihen. Oli totuus mikä tahansa, bändi oli kutistunut Suomen debyyttikeikallaan kaksimiehiseksi ja minua ainakin huolestutti, miten Peter ja Guy kahdestaan selättäisivät vaativammat Vdgg -klassikkokappaleet, joissa rummuilla on merkittävä rooli.           

Text by Harri Huhtanen 2021