Savoyn keikka 24.10.2021, osa 2

Vuoden 2013 kesäkiertueen jälkeen Vdgg oli tiettävästi soittanut vain yhden keikan, joten minusta vaikutti että pitkä esiintymistauko, yllättävä viime tingan muutos bändin kokoonpanossa sekä avauskeikan paineet sai konsertin alun kuulostamaan hieman epävarmalta. Toisaalta kun minulla ei ollut ainuttakaan Vdgg:n 2000-luvulla julkaisemista levyistä ja kun kolme ensimmäistä kappaletta olivat nimenomaa tätä uudempaa tuotantoa, niin siihen etten heti päässyt tunnelmaan mukaan saattoi vaikuttaa myös se tosiasia, etten yksinkertaisesti tunnistanut avauskappaleita.

Neljäntenä kuultiin loistavalta Pawn Hearts -albumilta (1971) Lemmings ja minulle konsertti tavallaan alkoi siitä. Peter Hammillin ääni oli kaikki nämä vuosikymmenet säilynyt yllättävän hyvin. Siinä oli edelleen voimaa, dramaattisuutta ja hienoja nyansseja!

Viidentenä tuli yllätys: debyyttialbumi The Aerosol Grey Machinen (1969) Afterwards jota bändi ei käsittääkseni ollut esittänyt enää 1970-luvun jälkeen. Tästä meno vain parani, sillä kuudentena kuultiin hienon Still Life -albumin (1976) upea nimikappale Still Life.  Siitä olen aina valtavasti pitänyt eikä Vdgg:n vuoden 2021 live-versio tuottanut pettymystä, vaikka se esitettiinkin vain duona.  Hugh Bantonin ”taikalaatikon” kirkkourkuja simuloiva sointi sopi erityisen hyvin tähän kappaleeseen.

Komea oli myös kahdeksantena kuultu Goodbluff-albumin (1975) Sleepwalkers.  Sitten tuli taas pari 2000-luvun kappaletta, joita en tunnistanut, mutta yhdentenätoista soitettu Pawn Heartsin loistelias Man-Erg sen sijaan jännittävine rytminvaihdoksineen oli minulle tuttu. Mutta…sitten perussetti olikin jo ohi. Kaksituntinen oli mennyt yllättävän nopeasti Hammillin ja Bantonin seurassa. Keikat menevät sitä nopeammin mitä parempaa musiikki on. Hyvä musiikki vie mukanaan ja lumoutuessaan kuulija ei enää huomaa ajan kulkua. Man-Ergin päättyessä Hammill vinkkasi Bantonille että hyvin meni. Todennäköisesti he olivat rumpalin yllättävän poisjäämisen vuoksi jännittäneet tätä Helsingin avauskonserttia enemmän kuin pari vuotta keikkaa hartaasti odottanut yleisö. Mutta nyt homma oli paketissa ja keikka oli ollut erittäin hyvä!  Yleisö nousi seisomaan ja taputti raivoisasti. Hetken kuluttua Hammill ja Banton palasivat lavalle esittämään encorena H to He, Who Am The Only One -albumilta (1970) kappaleen House With No Door . Se oli ikimuistonen päätös bändin Suomen debyyttikeikalle, varsinkin kun myöhemmin sain tietää ettei bändi ollut koskaan aikaisemmin esittänyt tuota yli 50 vuotta sitten levytettyä kappaletta!  Savoysta poistui tyytyväisiä proge-faneja. Vdgg ei ollut pettänyt. Tässä vaiheessa harmitti vain etten päässyt kakkoskeikalle, sillä Hammill oli konsertin loppupuolella luvannut että seuraavan illan settilista olisi erilainen eli uusia yllätyksiä olisi luvassa! Tuon lupauksen hän myös sitten komeasti lunasti!  

Text and photo by Harri Huhtanen 2021