Loirin Pyhät Tekstit (2016) viimeisteltiin Islannissa ja TV-dokumentissa Loiri totesi että tämä on viimeinen levy jonka hän tekee ja se sana piti eli albumi todella jäi hänen viimeisekseen.

Shakespeare aikanaan kirjoitti sekä tragedioita että komedioita.  Näyttelijät ja monet näytelmäkirjailijat eivät koe ongelmaa siinä, että välillä kirjoitetaan tai esitetään hauskoja juttuja ja välillä surullisia. Muusikkojen kohdalla asia ei ole näin yksinkertainen. Jos muusikko haluaa olla uskottava, vakavahenkinen artisti ei hänen ehkä kannata olla mukana kovin kevyissä tai helppohintaisissa projekteissa. Minulle Loiri musiikintekijänä on ollut aikaisemmin ongelmallinen siksi, että kansa (ja minä myös!) tuntee hänet ensisijaisesti “Uuno Turhapuro -miehenä” eli heppoisten farssien näyttelijänä. Loirille tällainen monen “roolin” esittäminen on kuitenkin ollut luontevaa, koska hän on näyttelijä ja musiikin osalta enimmäkseen tulkitsija ja erittäin lahjakas sellainen. Lisäksi hän on todennut että jos niistä monista uravalinnoista joita hänellä on ollut pitäisi valita vain yksi niin hän valitsisi musiikin. Tämän lausunnon perusteella oletan ja haluan uskoa, että pohjimmiltaan Loiri ei ollut mikään UunoTurhapuro -mies, vaan vakavasti otettava artisti. Lisäksi se vähä mitä olen kuullut hänen 2000-luvun tuotantoaan on vakuttanut minut siitä että viimeisinä vuosinaan tämä kovin sairas mies ikään kuin muuttui loppuaikojen Johnny Cashiksi . Laulujen tulkintoihin tuli uudenlaista, pitkän elämänkokemuksen antamaa syvyyttä ja läpitunkevaa tunnetta.

Haluan siis Winterludessa tarkastella Loiria vain musiikintekijänä, vaikka Suomen kansa muistaa ensisijaisesti hänet loistavana, monilahjakkaana näytelijänä joka hallitsi sekä vakavan että huumoripitoisen ensiintymistyylin. Loiri julkaisi ensimmäinen LP:nsa vuonna 1971 ja viimeisen vuonna 2016. 45 vuoden aikana ilmestyi peräti 34 albumia, lisäksi Loirin levyistä on julkaistu parikymmentä kokoelmaa eli aika vaikuttavan musiikillisen perinnön hän jätti jälkipolville.                 

Harri Huhtanen 2022                  

Olin Helsingin Päärautatieasemalla keskiviikon aamupäivällä 10.elokuuta 2022 kun uutinen Loirin kuolemasta rävähti kaikkiin Suomen nettiuutisiin. Iltapäivälehtiin se ehti vasta torstaiksi.  Kaikki tuntuivat kirjoitavan Loirista, joten ajattelin että siksi minä en kirjoita.

Vaikka Loiri ehti tehdä uransa aikana melkoisen määrän levyjä en ole niihin pahemmin perehtynyt ja suoraan sanoen minua on aina häirinnyt tämä hänen voimakas kaksi- tai sanotaanko kolmijakoisuutensa taitelijana. Toisaalta hän oli loistava koomikko, mutta sitten samanaikaisesti hän keikkaili ja esiintyi hyvinkin syvällisenä muusikko-laulujana ja kaiken päälle teki vakavia teatteri- ja elokuvarooleja.

Lauantaina 20.8.22 TV1 lähetti muisto-ohjelman Loirista ja se oli sen verran vaikuttava, että jouduin pyörtämään päätökseni aiheesta kirjoittamisesta. Ohjelmassa kerrottiin että kysymykseen siitä mitä Loiri jättäisi jos saisi valita vain yhden taiteenlajin hän oli vastannut, että musiikki on viimeinen josta hän luopuisi. Ja ohjelmassa tuli myös vastaus siihen miksi hän näin sanoi. Kuultiin erittäin vaikuttavia, vakavahenkisiä esityksiä vuosien varrelta. Kappaleen tulkitsijana Loiri on ihan omassa kategoriassaan!  Vertaisin häntä tulkitsijana jopa Bob Dylaniin. Loiri tuntuu parhaimmillaan menevän sanojen sisälle ja yli eli hän tavoittaa jotain ainutlaatuista parhaissa tulkinnoissaan. Muistan kun Loiri julkaisi 1970-luvun loppupuolella albumin Eino Leinon runoista. Nuoren miehen oli sitä siihen aikaan vaikea arvostaa koska se oli silloin täysin trendien vastainen. Punkrock oli juuri sillä hetkellä vallannut suomalaisnuorten tajunnan ja Suomirock teki sen vanavedessä suurta tuloaan. Saimme muutamassa vuodessa Tuomari Nurmion, Pelle Miljoonan, Eppu Normaaliin ja Hassisen Koneen!

Trendit ovat kuitenkin ohimeneviä ja aito taide kestää. Vuonna 2014 uusi sukupolvi löysi menneisyyden hahmon eli terveytensä kanssa kamppailevan vanhan herran Vesa- Matti Loirin, joka pääsi esiintymään Ruisrockin päälavalle vuonna 2014!  Vesku oli paikan päällä selvästi liikuttunut siitä, että myös uusi sukupolvi hyväksyi ja arvosti sitä mitä hän teki ja ja oli tehnyt jo 1960-luvulta alkaen. Veskusta oli lopulta tullut kulttuuri-instituutio, joka tulisi kestämään aikojen saatossa. Häntä ei unohdettaisi niin kauan kuin Suomi ja Suomen kansa olisivat olemassa.  

Harri Huhtanen 2022