Kesä 2021 oli erittäin kuuma Kreikassa. Elokuussa maata piinasivat laajat maastopalot jotka uhkasivat levitä jopa Ateenan lähiympäristöön.  Kreikan väestöstä valtaosa asuu Suur- Ateenan alueella. Lisäksi vuonna 2020 Eurooppaan Kiinasta rantautunut Korona-virus  aiheutti vuosina 2020 ja 2021 merkittäviä rajoituksia erilaisten yleisötapahtumien järjestämiseen.  Niinpä oli epävarmaa pystytäänkö perinteinen Athens Epidaurus Festival 2021 järjestämään normaalisti. Erittäin harvoin livenä esiintyvää Brian Enoa oli pyydetty pitämään konsertti 4.elokuuta 2021 Ateenan Acropoliskukkulan etelärinteellä sijaitsevassa roomalaisten vuonna 161 rakentamassa lähes 1900 vuotta vanhassa Odeon of  Herodes Atticus – amfiteatterissa, jossa on istumapaikat 5000 hengen yleisölle. Brian oli hiljattain julkaissut uutta musiikkia ja tehnyt läheistä yhteistyötä veljensa Rogerin kanssa. Niinpä hän innostui tarjouksesta  ja päätti suostua siihen. Osaltaan asiaan vaikutti konserttipaikka, sillä Brian kertoi haastattelussa että hän koki suureksi etuoikeudeksi esiintyä paikassa jossa länsimainen kulttuuri on syntynyt 2000 vuotta sitten.

Miksi kirjoitan asiasta nyt? Sen vuoksi, että Yle Teema esitti tänään (31.3.24) tuon hienon konserttielokuvan jota en ole nähnyt aikaisemmin. Oli hieno ja ainutlaatuinen, sillä sen lisäksi että Brian Eno esiintyy livenä äärimmäisen harvoin niin tämän konsertin harvinaisuutta korostaa vielä se että tässä hän on asettunut laulajan rooliin! Tällaista esitystä en ole koskaan nähnyt Brianilta, jonka musiikista valtaosa on instrumentaalista eli hän harvoin laulaa edes levyillään.  Toinen erikoisuus oli se, että vaikka hän on veljensä kanssa tehnyt yhdessä paljon musiikkia niin he eivät ole koskaan ennen tätä  esiintyneet yhdessä livenä. Kolmantena haluan mainita sen että vaikka konsertissa kuultiin sekä Brianin uutta että vanhaa tuotantoa niin Brianin sanojen mukaan vain yksi kappaleista oli aikaisemmin esitetty livenä! Kyseessä on siis melkoinen konserttiharvinaisuus! Niille joilta tämän päiväinen esitys meni ohi voin lohdutukseksi kertoa että uusinta on  luvassa Yle Teemalla 5.4.24 klo 12.    

Harri Huhtanen 2024

Vuonna 2018 Enolla oli näyttely Sarajevossa ja tässä hän signeeraa näyttelyn julisteita.

Boksin mukana tuleva 63-sivuinen kirjanen on erinomainen, siinä on paljon enemmän tietoa Enon projekteista kuin mitä netistä löytää tai sanotaanko niin että jos nuo kaikki tiedot haluaisi löytää netistä menisi siihen tolkuttomasti aikaa, helpompi tapa on ostaa tämä mainio boksi ja saada siinä mukana tämä kirja, jossa on kaikki tarvittava tieto näiden kuuden CD:n ymmärtämiseen. Parasta kirjassa on se, että Eno kertoo omin sanoin projekteistaan ja kokemuksistaan ja ajatuksistaan eli tämän kirjan kirjoittaja ei ole joku ulkopuolinen asiantuntija, vaan taitelija itse.  

Kirjassa Eno kertoo aina olleensa kiinnostunut sekä musiikista että kuvataiteista. Aluksi hän suunnitteli taidemaalarin uraa ja opiskelikin tämän vuoksi taidenkoulussa viisi vuotta. Englannin lukiota vastavassa oppilaitoksessa (College) Eno sai opettajakseen Roy Ascottin jota hän suuresti arvosti.  Hänen opetuksensa innostamana Eno alkoi kokeilla taiteen tekemistä valolla ja musiikilla. Hän kertoo tavallaan halunneensa yhdistää kuvataiteen ja musiikin hidastamalla musiikkia ja nopeuttamalla kuvataidetta, jotta ne kaksi kohtaisisivat.

1970-luvulla Eno osti siihen aikaan vielä harvinaisen kapistuksen nimeltään videokamera. Hän alkoi sillä tuottaa videotaideteoksia ja hänen ensimmäiset videonäyttelynsä olivat New Yorkissa jo vuonna 1978. Seuraavat näyttelyt toteutuivat 1981 ja 1985. Eno alkoi käyttää TV:eitä näyttelyissään. Hän asetti ne epätavalliseen asentoon ja syötti niihin vaihtuvia maalauksia ja valokuvia. Sitten hän alkoi kokeilla erilaisilla väriyhdistelmillä. Vähitellen Enon videotaide -näyttelyjä oli ympäri maailmaa. Hän mainitsee kirjassa seuraavat:  Vancouver, Lyon, Berliini, Pariisi, Rooma, Madrid ja Boston.

 Kuva- ja videotaitelijana Eno oli siis tunnettu jo 1980-luvulla. Kirjan alussa hän kertoo filosofiansa musiikin osalta seuraavasti:

”Halusin, että kuulijan kuuntelukokemus on samanlainen kuin kokemus henkilöllä, joka katselee jokea. Joen vesi vaihtuu jatkuvasti, mutta joki pysyy samana.”    

 Tätä filosofiaa Eno on nerokkaasti toteuttanut tällä Music For Installations -boksilla.             

Harri Huhtanen 2023              

Brian Eno keksi 1970-luvulla yhdistää useamman nauhurin sarjaan siten että hän sai viiveellä aikaan uusia vaihtuvia äänikokonaisuuksia. Näitä sävellyksiään hän alkoi kutsua Ambient -musiikiksi.

Musiikkia voi pitää ajattomana jos aika ei vaikuta sen arvoon tai merkitykseen. Ongelmana tässä on se, että kuka määrittelee milloin musiikki on arvokasta tai merkityksellistä? Myyntiluvut antavat osviittaa, mutta eivät voi olla ainoa kriteeri musiikin arvoa ja merkitystä arvioitaessa. Klassinen musiikki on hyvä esimerkki siitä, ettei ajaton musiikki ole välttämättä omana aikanaan suosituinta, mutta kaukaisessa tulevaisuudessa se voi olla sitä, kuten esimerkiksi Mozartin kohdalla kävi. Elinaikanaan Mozart ei suinkaan ollut Euroopan suosituin säveltäjä, mutta ne jotka olivat häntä suositumpia ovat autuaasti painuneet unholaan jo satoja vuosia sitten mutta Mozartin teoksista julkaistaan uusia levyjä joka vuosi kymmenittäin. Voidaan siis suurella varmuudella sanoa, että Mozartin musiikki on ajatonta eli arvokasta ja merkityksellistä.

Populaarimusiikki on harvoin ajatonta. Brian Eno  oli aluksi selkeästi populaarimusiikin tekijä esimerkiksi Roxy Musicin riveissä, mutta varsin nopeasti hän siirtyi sooloartistiksi ja alkoi tehdä ajatonta musiikkia joka kylläkin edelleen aika usein sijoitetaan populaari / rockmusiikin genreen, mutta siihen genreen Enon musiikki istuu kyllä aika huonosti. Hän itse määriteli jo 1970-luvulla musiikkinsa Ambient -musiikiksi. Ambient -termiä käytetään kovin löyhästi ja välillä väärinkin. Kaikki instrumentaalimusiikki ei suinkaan ole ambient-musiikkia, vaan ambient musiikista on kysymys silloin kun musiikki keskittyy melodian sijaan enemmän äänikuvioihin ja musiikilla pyritään luomaan tietty mielentila tai tunnelma.

Enon yli viiden tunnin kestoinen 6CD:n Music For Installations on mitä suurimmassa määrin ajatonta musiikkia. Siksi ei haittaa yhtään vaikka kesti viisi vuotta ennen kuin kirjoitan toistamiseen tästä teoksesta. Tämän musiikin arvo ja ajankohtaisuus on aivan sama nyt kuin mitä se oli vuonna 2018. Ainoa mikä on muuttunut on se, etteivät lehdet enää kirjoita tästä teoksesta, mutta vuonna 2018 kyllä kirjoittivat ahkerastikin, sillä edelleen netistä löytyy kymmeniä lehtiarvosteluja tästä teoksesta.  

Harri Huhtanen 2023