Beatles oli onnellinen, harmoninen bändi vielä vuonna 1966. Siksi esimerkiksi Revolver-albumin kappaleet ovat maagisia!
Edelleen olen hämmästynyt siitä miten vasta nyt alan tajuta miten nerokas Beatlesien Revolver (1966) – albumi on. Tuntuu että se on jäänyt täysin seuraavana vuonna julkaistun Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumin (1967) varjoon. Klassikkolevy sekin toki on ja siitä on tehty myös useita TV-dokumentteja ja aikanaan koko pop-musiikkia harrastava maailma odotti sitä samoin kuin lapset odottavat Joulupukkia Jouluaattona. Mutta nyt kun olen kuullut hienosti remiksatun (kiitos siitä Martinin Giles -pojalle) Revolverin ja osan sen sessionauhoista niin Sgt. Pepper jää minun arviossani Revolverin taakse. Pidän kyllä valtavasti Beatlesien “nimettömästä” White Double -albumista (1968), erityisesti sen vuonna 2018 julkaistusta Deluxe-painoksesta, jossa oli todella mielenkiintoisia sessionauhoituksia. Siksi en nyt vielä julista Revolveria Beatlesien parhaaksi albumiksi, mutta toteanpa vain että sillä on erittäin paljon vahvuuksia, joita myöhemmillä levyillä ei välttämättä ole. Revolverilla bändi työskentelee kuulohavaintoni mukaan 100%:sti yhdessä. Mitään ristiriitoja ei vielä tässä vaiheessa ole, siis niitä jotka söivät jonkin verran viimeisten albumien energiaa. Kaikki Revolverin 14 kappaletta ovat hienoja! Paul, John, George ja Ringo suoriutuvat tällä levyllä upeasti! Eikä pidä unohtaa tuottajaa eli (isä) Martinia, joka on sovittanut Paulin Elenor Rigbyyn aivan jäätävän hienot jousiosuudet. Siksi tuntuu hassulta että säveltäjäksi on merkitty Lennon-McCartney kun oikeasti crediiteissä pitäisi lukea Martin-McCartney!
Vuonna 1966 Lontoo oli pop-maailman ehdoton keskus. Beatles oli maailman seuratuin bändi ja sen ajan tyyliin kuului että koko ajan piti julkaista jotain tai olla julkisuudessa. Vuosina 1962-65 Beatles oli julkaissut vähintään 2 uutta levyä per vuosi ja lisäksi markkinoille oli tullut täyspitkät Beatles-elokuvat vuosina 1964 ja 1965. Lisäksi Beatles oli tehnyt monta kiertuetta, aluksi Englannissa, mutta vuodesta 1964 lähtien esiintymisiä oli ympäri maailmaa. Vielä loppuvuodesta 1965 he tekivät sovittuja keikkoja, mutta alkuvuosi 1966 piti olla omistettu kolmannen täyspitkän elokuvan kuvauksia varten. Beatles ei kuitenkaan hyväksynyt tarjottuja käsikirjoituksia ja kuvaukset viivästyivät ja lopulta kävi niin, ettei bändi tehnyt enää kolmatta elokuvaa Lesterin kanssa. Niinpä heille jäi alkuvuodesta 1966 yllättäen aikaa lomailuun ja patterien lataamiseen.
Studioon bändi palasi vasta huhtikuussa 1966. Edellisenä vuonna bändi oli julkaissut Help- ja Rubber Soul -albumit, joista erityisesti jälkimmäinen oli saanut kehuja kokeiluvuudestaan. Vuoden 1966 Revolver on kuitenkin jotain vielä paljon hienompaa! Kuunneltuani nyt useamman kerran tämän uuden Revolver -miksauksen sekä kahden CD:n sessionauhat olen aivan uuden tilanteen edessä: en muistanut / uskonut että Revolver voisi olla näin hyvä! Ymmärrän nyt hyvin miksi 2000-luvun alkupuolella Beatles-“renessanssin” yhteydessä Revolver äänestettiin ainakin kahdessa isossa kansainvälisessä äänestyksessä maailman parhaaksi levyksi. Silloin sitä en ymmärtänyt, mutta nyt alan ymmärtää.
Revolver on tyylikäs, ajaton kokonaisuus! Bändin yhteishenki on hyvä ja Ringoa lukuunottamatta kaikki pääsevät tasapuolisesti esittämään kappaleitaan. Kuten tunnettua on sopivat Lennon ja McCartney bändin uran alussa että heidän sävellyksensä merkittäisiin krediittien osalta molempien nimiin. Varsin nopeasti yleisö oppi kuitenkin tunnistamaan mikä sävellys oli lähtöisin Paulin ja mikä Johnin kynästä. Sen verran erilaisia heidän musiikkityylinsä olivat. Paulin sävellykset olivat enemmän balladeja ja usein positiivisia sanoituksiltaan. John taas oli enemmän rock-henkinen ja kappaleiden sanoitukset käsittelivät yleensä aika kipeitä aiheita. Joskus lopputuloksessa Johnin ja Paulin tyylit sekoittuivat varsin mielenkiintoisella tavalla. Esimerkiksi vuoden 1965 superhitti Help on Johnin kirjoittama “hätähuuto”, mutta lopputulos esitetään musiikillisessa upbeatissa joten harva taisi vuonna 1965 tajuta mistä siinä laulussa loppujen lopuksi oli kysymys.
Revolverilla on 14 kappaletta, joista viidessä päävokalisti ja ilmeinen lauluntekijä on Paul, John on vastuussa kuudesta kappaleesta, joista viiden päävokaalin hän laulaa. Se kappale jota hän ei laula on tunnettu hittibiisi Yellow Submarine joka annettiin Ringon laulettavaksi, mutta biisin kirjoittaja on John. Suurin yllätys on George Harrisonin huomattava panos tällä levyllä. George on vastuussa vähintään kolmesta albumin biisistä jotka hän myös laulaa itse. Jo edellisenä vuonna George oli innostunut intialaisesta musiikista ja vuonna 1966 hän osasi jo soittaa Sitaria ja Georgen sävellykset toivat aivan uuden ulottuvuuden tälle levylle.
En lähde tässä vaiheessa analysoimaan yksittäisiä kappaleita, vaikka äärimmäisen perusteelliset tiedot niistä löytyvät isosta 100-sivuisesta kirjasta joka tuli CD-boksin mukana. Edelleen ihailen näiden Beatles-tutkijoiden perusteellisuutta joka on aivan omaa luokkaansa. Kuuntelijana totean tässä vaiheessa vain että Revolverilla on monia maagisia hetkiä, sellaisia joita vain Beatles parhaimmillaan pystyy luomaan. Oheiskirjassa on erillinen artikkeli siitä miten aikalaiset ottivat vuonna 1966 levyn vastaan. Huomattavaa on, että jo silloin useat johtavat klassisen musiikin edustajat kehuivat Revolveria vuolaasti. Maailman paras levy? En tiedä, mutta ainakin pääsee Beatlesien kolmen parhaan levyn joukkoon heittämällä.
Kuvassa legendaarinen, edesmennyt Beatles-tuottaja George Martin ja hänen poikansa Giles, joka on vuodesta 2017 lähtien uudelleenmiksannut hienovaraisesti ja erittäin taitavasti klassisia 1960-luvun Beatles-albumeja.
Tarkistin juuri vanhoja linkkejäni, joita olen laittanut tänne WinterludenBeatles-kategoriaan. Beatlesien Facebook-sivustolla on nykyään 37 miljoonaa seuraajaa! En tiedä onko millään bändillä tai artistilla yhtä paljon Facebook-seuraajia. Ei ainakaan millään 1960-luvun bändillä. Käsittämätöntä, sillä bändi lopetti toimintansa jo 52 vuotta sitten! Keikkailun he lopettivat vielä aikaisemmin eli samana vuonna kuin legendaarinen Revolver-albumi ilmestyi (1966).
Sain tilaamani 5CD:n Revolver-boksin vasta muutama päivä sitten. Käsittääkseni tätä kohtalaisen kallista boksia on myyty Suomessa vain joitain kymmeniä kappaleita ja siksi olin hämmästynyt kun boksini järjestysnumero oli neljä miljoonaa viisisataa viisikymmentäyhdeksän tuhatta yhdeksänsataa neljäkymmentä kolme (4 559 943) ! Onko muka tätä boksia painettu yli 4 miljoonaa kappaletta! En usko, mutta ei se toisaalta mahdotontakaan ole tietäen miten valtavan suosittu Beatles maailmalla edelleen on. Voi olla että järjestysnumero viittaa kaikkiin painettuihin Revolver-levyihin, sillä varmaan Revolverin yhden CD:n edullista karvalakkiversiota on painettu ja myyty todella paljon, nousihan tämä “uusi” Revolver jopa Suomen listallekin aika hyvälle sijaluvulle ja maailmassa on varmaan yli 100 maata jossa tätä Revolveria paraikaa myydään.
En ole kuunnellut Revolveria vuosiin ja siksi kun tänään kuuntelin tätä Giles Martinin uutta miksausta olin jälleen iloisesti yllättynyt. Alunperin albumi äänitettiin vain 4-raitanauhurilla ja tämä asettaa aikamoiset rajoitukset sille mitä uudessa miksauksessa voi tehdä. Giles on kuitenkin jälleen onnistunut hienosti. Levyn analoginen, lämmin soundi on säilytetty, mutta musiikin yksityiskohtia on silti saatu tyylikkäästi korostettua ilman yliampuvaa digitaalista “terävöittämistä”, joka pahimmillaan tuhoaa alkuperäisen äänitteen balanssin ja tunnelman (näin kävi aika monille 1980- ja vielä 1990-luvulla tehdyille alkuperäisvinyylien CD-versioille).
Giles itse kirjoittaa esipuheessaan mm. näin: “viime vuonna (2021) työskentelimme Peter Jacksonin audiotiimin kanssa jota johti Emile de la Ray. Aluksi de-miksasimme Revolverin 4-raitanauhat… kun ääniteraidat oli erotettu alkuperäisestä äänitteestä aloin uudelleenmiksata levyä Sam Okellin kanssa. Huomaatte ettei mitään kovin radikaaleja muutoksia tehty. Ei olisi mielekästä käyttää uutta teknologiaa vain sen itsensä vuoksi. Tämä on (Beatles) musiikkia enkä halua että huomio kiinnittyy (uusiin) miksauksiin vaan että lopputulos on sellainen että kaikki voivat nauttia näistä (Beatles) kappaleista. Kappaleista, jotka säilyvät yhtä tuoreina ja elinvoimaisina kuin ne olivat silloin kun ne äänitettiin. Musiikki ei vanhene, vain me musiikin kuuntelijat vanhenemme.”
Nyt tulevan Revolverin Deluxe-painoksen sisältö on julkaistu. Biisilistaus alla:
CD1 Revolver (New stereo mix)
1 Taxman 2 Eleanor Rigby 3 I’m Only Sleeping 4 Love You To 5 Here, There And Everywhere 6 Yellow Submarine 7 She Said She Said 8 Good Day Sunshine 9 And Your Bird Can Sing 10 For No One 11 Doctor Robert 12 I Want To Tell You 13 Got To Get You Into My Life 14 Tomorrow Never Knows
CD2 Sessions One
1 Tomorrow Never Knows (Take 1) 2 Tomorrow Never Knows (Mono mix RM 11) 3 Got To Get You Into My Life (First version) – Take 5 4 Got To Get You Into My Life (Second version) – Unnumbered mix – mono 5 Got To Get You Into My Life (Second version) – Take 8 6 Love You To (Take 1) – mono 7 Love You To (Unnumbered rehearsal) – mono 8 Love You To (Take 7) 9 Paperback Writer (Takes 1 and 2) – Backing track – mono 10 Rain (Take 5 – Actual speed) 11 Rain (Take 5 – Slowed down for master tape) 12 Doctor Robert (Take 7) 13 And Your Bird Can Sing (First version) – Take 2 14 And Your Bird Can Sing (First version) – Take 2 (giggling)
CD3 Sessions Two
1 And Your Bird Can Sing (Second version) – Take 5 2 Taxman (Take 11) 3 I’m Only Sleeping (Rehearsal fragment) – mono 4 I’m Only Sleeping (Take 2) – mono 5 I’m Only Sleeping (Take 5) – mono 6 I’m Only Sleeping (Mono mix RM1) 7 Eleanor Rigby (Speech before Take 2) 8 Eleanor Rigby (Take 2) 9 For No One (Take 10) – Backing track 10 Yellow Submarine (Songwriting work tape – Part 1) – mono 11 Yellow Submarine (Songwriting work tape – Part 2) – mono 12 Yellow Submarine (Take 4 before sound effects) 13 Yellow Submarine (Highlighted sound effects) 14 I Want To Tell You (Speech and Take 4) 15 Here, There And Everywhere (Take 6) 16 She Said She Said (John’s demo) – mono 17 She Said She Said (Take 15) – Backing track rehearsal
Jos joku ajatteli että Beatlesien vuonna 2017 alkunut arkistonauhojen julkaisuohjelma päättyi viime vuonna Let It Be -boxin julkaisuun niin nyt voin varmuudella kertoa, että näin ei tosiaankaan tapahtunut. Beatleseilla on edelleen satoja tunteja julkaisemattomia studionauhoituksia ja koska kiinnostus ja kysyntä bändin tuotoksiin on vuosista ja vuosikymmenistä riippumatta kiivasta niin on selvää, että uusia arkistonauhoituksia tulee markkinoille tasaiseen tahtiin. Nyt 2022 on luvassa lajaennettu versio vuoden 1966 Revolver -albumista. Kuten aikaisemminkin niin tarjolla on sekä “karvalakkiversioita” että kalliimpia paketteja. Kallein on 4LP:n boksi, josta veloitetaan yli 200 euroa! 5 CD:n version yli 100-sivuisen kirjan kera saa sentään 164 eurolla. Aika hintava sekin toki on. Suomeen uusi boksi on näillä näkymin rantautumassa lokakuun loppuolella.
Michael Lindsay-Hogg (s. 1940) jää historiaan miehenä joka vain 28-vuotiaana kuvasi tammikuun 1969 aikana peräti 55 tuntia Beatles-miesten soittoa ja keskusteluja. Valtaosa tuosta ainutlaatuisesta kuvamateriaalista odottaa edelleen julkaisuaan!
Loppuvuodesta 1968 Paul McCartney suunnitteli yhdessä muiden Beatles –miesten kanssa yhtyeen paluukeikkaa. Leikillään joku ehdotti kuvauspaikaksi mm. Saharan autiomaata! Lopulta pitkien neuvottelujen tuloksena bändi valitsi yksinkertaisen ja merkittävästi halvemman ratkaisun: he tekivät kuvaukset 30.tammikuuta 1969Apple -yhtiön Savile Row 3 -osoitteessa sijaitsevan vuonna 1753 rakennetun talon katolla. Katolta vedettiin piuhat kellariin, jossa George Martin apureineen hoiti keikan äänitysosuuden. Nykyään jo 82-vuotias amerikkalainen ohjaaja Michael Lindsay-Hogg kuvausryhmineen palkattiin kuvaamaan sessiot ja konsertti. Lindsay-Hogg sai ilmeisesti melko vapaat kädet kuvausten suhteen eli kyseessä olivat “tositelevisio”-kuvaukset vuosikymmeniä ennen kuin tositv teki varsinaisen läpimurtonsa. Tarkoitus oli julkaista sessioista ja konsertista normaali muutaman tunnin elokuva jota sitten voitaisiin näyttää televisiossa ja elokuvateattereissa. 1970-luvun alussa ajatus julkaista kymmenien tuntien kuvamaraton jossa bändi soittaa pieniä pätkiä milloin mistäkin kappaleesta ja puhuu niitä näitä tuntikausia oli täysin mahdoton, jopa Beatlesien statuksen omaavan bändin kohdalla. Onneksi Lindsay-Hogg ja Apple kuitenkin päättivät säilyttää kaikki alkuperäiset kuvanauhat. Ehkäpä he jo silloin ajattelivat että niillä voisi sittenkin olla käyttöä tulevaisuudessa.
55 tunnin kuvanauhat saivatkin pölyttyä rauhassa yli 45 vuotta ennen kuin ne annettiin mestariohjaaja Peter Jacksonin työstettäväksi. Jackson ryhmineen restauroi materiaalia yli neljän vuoden ajan ja lopulta hänellä oli 18 tunnin raakaversio uudesta laajemmasta dokumenttielokuvasta. Applen kanssa sovittiin että tästä 6 tuntia voitaisiin muokata lopulliseen, yleisölle esitettävään muotoon.Jackson esittelikin valikoidulle kutsuvierasjoukolle uutta filmiä 30.1.2020 infotilaisuudessa. Tuolloin vielä elokuvan nimi oli Let It Be ja julkaisun oli tarkoitus toteutua syksyllä 2020. Korona kuitenkin siirsi julkaisua kahteen kertaan ja lopulta vasta marraskuussa 2021 elokuva esitettiin Disney plus -kanavalla 8 tunnin versiona kolmessa osassa. Aluksi ei ollut tiedossa miksi 6 tunnin elokuva olikin julkaisuvaiheessa muuttunut 8 tunnin elokuvaksi. Tuoreessa haastattelussa Jackson paljasti syyn elokuvan pidentymiseen. Beatles -fanina hän ei raaskinut karsia niin paljon kuvamateriaalia kuin oli sovittu, vaan hän toimittikin Disneylle 8 tunnin elokuvan. Jackson päätti siis palauttaa vähin äänin lähes 2 tuntia jo kerran poistettua materiaalia elokuvaan. Häntä jännitti miten studio reagoisi tähän sopimusrikkomukseen, mutta Jaksonin mukaan lopulta kukaan ei kommentoinut asiaa ja niinpä 6 tunnin elokuvan sijasta maailma saikin nähtäväkseen lähes 8 tunnin pituisen version.
Jackson tuntuu jääneen Beatlesien pauloihin, sillä tänä vuonna (2022) hän on yrittänyt vakuuttaa Applen ja Disney plussan edustajat siitä, että olisi tärkeä julkaista vielä pidempi versio siitä 18 tunnin filmimateriaalista jotka hän alunperin restauroi. Jacksonin mielestä ainakin 6 tuntia lisämateriaalia olisi tärkeää julkaista ja tällä lisäyksellä elokuvan kokonaiskesto olisi jo 14 tuntia! Applen mielestä näin pitkällä elokuvalla ei olisi enää “kaupallista potentiaalia”. Aika näyttää koska näemme lisää tammikuun 1969 kuvamateriaalia. Varmaa on ettei loppuvuodesta 2021 julkaistu 8 tunnin elokuva jää lopulliseksi, koska suuri yleisö on joka tapauksessa vuosikymmenestä toiseen hyvin kiinnostunut kaikesta Beatles-materiaalista, erityisesti aikaisemmin julkaisemattomasta. Jackson kuitenkin haluaisi ettei “seuraavaa julkaisua tarvitsisi taas odottaa 50 vuotta”, kuten hän sarkastisesti tuoreessa haastattelussa totesi.
Apple Studios, 3 Savile Road, Lontoo tammikuussa 1969. Bändi ja George Martin kuuntelevat ahtaassa kellaristudiossa Glynin sessioista tekemiä äänitteitä.
Yleensä Beatlesien levyt julkaistiin melko nopeasti äänitysten jälkeen, kuten 1960-luvulla oli tapana. Beatlesien viimeinen studiolevy, Let It Be (1970), kuitenkin viivästyi yli vuodella. Alla lyhyt kuvaus siitä miksi näin tapahtui.
Vuoden 1968 lopussa Beatles alkoi suunnitella keikkalavoille palaamista tai ainakin yksittäisten spesiaalikonserttien järjestämistä. Tammikuussa 1969 bändi aloitti tulevaa konserttia tukevan albumin valmistelut Twickenhamin elokuvastudiolla. Sessiot kuvattiin ja äänitettiin kokonaisuudessaan. Säilyneen filmi- ja äänimateriaalin määrä on valtava ja siitä riittää Beatles- tutkijoille ammennettavaa vielä kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Isossa ja kolkossa tilassa kameroiden ja nauhureiden ympäröimänä bändi ei päässyt oikeaan fiilikseen ja lopulta George Harrison marssi ulos studiosta ja sanoi lopettavansa. Lopulta bändi sai hänet palaamaan ja tunnelman parantamiseksi sovittiin sessioiden siirtämisestä Applen Studion kellariin osoitteeseen 3 Savile Row.
Apuun kutsuttiin myös Beatlesien luottotuottaja George Martin jota ei oltu aluksi otettu mukaan uuteen projektiin. Sessioiden äänittäjänä toimi Glyn Johns . Glyn sai bändiltä tehtäväksi tuottaa uuden levyn, jonka työnimi tuossa vaiheessa oli vielä Get Back. Uuden albumin ensimmäinen versio valmistui toukokuussa 1969, mutta bändi hylkäsi sen ja alkoi valmistella uutta Abbey Road -albumia, joka sitten julkaistiinkin vielä samana vuonna. Glyn puolestaan jatkoi tammikuun 1969 sessiomateriaalin työstämistä ja esitteli bändille joulukuussa 1969 jo toisen version Get Back -albumista. Jälleen bändi hylkäsi Get Backin. Tilannetta mutkisti lisäksi se, että tässä vaiheessa John Lennon oli jo käytännössä eronnut bändistä ja vuonna 1970 oli tarkoitus lopultakin julkaista myös tammikuun 1969 sessioista kuvattu elokuva, jonka nimeksi vakiintui tässä vaiheessa Let It Be. Sitä tukemaan tarvittiin uusi albumi josta samalla tulisi Beatlesien viimeinen julkaisu. Lennon ja GeorgeHarrison sopivat että tammikuun 1969 nauhoitukset annettiin amerikkalaiselle tuotajaguru Phil Spectorille jota Lennon arvosti suuresti. Tässä vaiheessa Lennonin ja PaulMcCartneyn välit olivat jo pahasti tulehtuneet. Lennon valitti että keväällä 1970 elokuvateattereihin ilmestynyt Let It Be keskittyi aivan liikaa Paulin erinomaisuuden esittelyyn. Lennon jopa sanoi eräässä haastattelussa näin: “the film is set up by Paul for Paul” . Paul puolestaan kritisoi Spectorin lisäyksiä julkaistulla albumilla. Myös luottotuottaja George Martin kritisoi Spectoria siitä että hän oli ylituottanut levyä.
Harmi että Beatlesien viimeinen levy lopulta julkaistiin niin riitaisissa tunnelmissa ja riidat heijastuivat myös lehdistöön, joka oli levyn ilmestymisen aikoihin varsin kriittinen sitä kohtaan, vaikka melkein kaikki Beatlesien aikaisemmat levyt olivat saaneet vuolaita kehuja. Siksi on tärkeää että nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, julkaistaan vähän laajemmin tammikuun 1969 sessiomateriaalia. Erityisesti Peter Jacksonin vuonna 2021 Disney + -kanavalla julkaistu yli 8 tunnin kestoinen Get Back -elokuva tarjoaa monipuolisen ja vaikuttavan kuvan siitä mitä Beatles oli vielä tammikuussa 1969: ainutlaatuinen, luova neljän miehen yhtye joka teki kuolematonta musiikkia. Ikävää, että bändi lopetti ennenaikaisesti. Uskon että heiltä jäi monta hienoa kappaletta tämän vuoksi tekemättä. Isot bändit eivät voi kuitenkaan toimia, jos jäsenien egot muuttuvat liian isoiksi. Tästä negatiivisesta evoluutiosta on rockhistoriassa valitettavasti kymmeniä esimerkkejä.
Peter Jackson on yksi 2000-luvun tunnetuimpia ja arvostetuimpia elokuvaohjaajia.
Youtubesta löytyy jo useampia mielenkiintoisia Beatles -asiantuntijoiden haastatteluja viime viikonloppuna ensi kertaa julkisesti esitetyn Get Back -dokumentin sisällöstä. Ylivoimaisesti kiinnostavin näistä oli elokuvan ohjaajan, uusi-seelantilaisen Peter Jacksonin 15 minuutin haastattelu, jossa hän kertoi ensimmäisestä tapaamisestaan Paul McCartneyn kanssa. Kun Jackson oli kertonut Paulille saaneensa käyttöönsä kaikki alkuperäiset Let It Be -projektin kuvanauhat oli tämä aluksi ollut vähän tyrmistynyt ja epäluuloinen. Paul ei ollut nähnyt alkuperäisiä kuvanauhoja vuosikymmeniin ja hänen muistikuviaan hallitsi alkuperäinen Let It Be-elokuva, jossa tuo ajanjakso kuvataan hyvin riitaisana. Paul oli kuitenkin rauhoittunut ja kiinnostunut kovasti uudesta projektista kun Jackson oli kertonut että kuvanauhoilla oli kymmeniä tunteja hyviä hetkiä, vitsailua ja hauskanpitoa ja vain vähän riitelyä ja huonoja fiiliksiä.
Jackson paljasti toimittajalle myös että koko projektiin kului häneltä 4 vuotta eli pidempi aika kuin mitä hän oli käyttänyt aikaisempiin menestyselokuviinsa. Dokumentin ensimmäinen raakaversio oli peräti 18 tunnin kestoinen ja siitä Jackson sitten lähti karsimaan aineistoa, kunnes oli jäljellä enää 6 tunnin kestoinen versio. Jackson totesi, että sitä ei voinut sen jälkeen enää lyhyentää ilman että historiallisille tapahtumille olisi tehty vääryyttä. Se mitä haastattelussa ei kerrottu oli miksi lopullinen dokumentti oli kuitenkin 8 tunnin kestoinen, vaikka Jackson puhuu haastattelussa 6 tunnin dokumentista. Onko siis niin että elokuvateattereissa ja DVD:llä tullaan näkemään vain tuo 6 tunnin versio ja ainoastaan Disney plus-kanavalla tuo 2 tuntia pidempi versio? Aika näyttää. Tässä vaiheessa ei ole edes tiedossa milloin dokumentti tulee DVD / Blu-Ray -jakeluun. Tällä hetkellä Get Back -dokumentin voi nähdä vain Disney plussalla.
Beatles lopetti kiertueet ja samalla muunkin keikkailun San Franciscon stadionilla 29.8.1966. Tuskin edes Beatlesit silloin vielä tiesivät, että lopetuspäätös tulisi olemaan lopullinen.
Vaikka Beatleseilla oli tammikuun 1969 jälkeenkin joitain äänityssessioita ja vaikka tuolloin eivät suinkaan bändin kaksi viimeistä levyä (Abbey Road 1969 ja Let It Be 1970) tulleet valmiiksi niin sikäli nämä tammikuun sessiot olivat kuitenkin erittäin merkittäviä että käytännössä niissä äänitettiin kaikki Let It Be’llä seuraavana vuonna julkaistut kappaleet vähintään esiversioinaan ja Abbey Road’inkin kappaleista huomattava osa. Tavallaan Beatlesien tuotanto oli ”paketissa” noiden sessioiden jälkeen ja loput 52 vuotta oli sitten enää julkaisemattomien kappaleiden hiomista ja vaihtoehtoisten ottojen julkaisua joka on siis jatkunut nykyhetkeen saakka. Tämän on mahdollistanut se, että Beatles äänitti niin valtavasti musiikkia vuosina 1967-1970 ja että äänitteet ovat niin hyvätasoisia. Arkistojen aarteita on siis riittänyt ostettavaksi Beatles-keräilijöille ja tulee riittämään jatkossakin, sillä edelleen paljon Beatles-äänitteitä on julkaisematta.
Tammikuun sessiot jakaantuivat kahteen osaan. Pari ensimmäistä viikkoa äänityksiä ja kuvauksia tehtiin Twickenhamin studiolla ja Jacksonin dokumenttielokuvan ensimmäinen osa kuvaa sessiopäiviä 1-7, toinen osa kattaa sessiopäivät 8-16 ja viimeinen osa päivät 17-22. Selvyyden vuyoksi todettakoon, että nämä eivät siis ole kalenteripäiviä vaan sessiopäiviä ensimmäisestä viimeiseen. Sessiot alkoivat 2.tammikuuta 1969 ja päättyivät Applen toimistorakennuksen kellaristudiossa 31.tammikuuta. Bändi äänitti siis melkein kaikkina viikonpäivinä, erityisesti loppuvaiheessa sessiot muuttuivat intensiivisemmiksi monestakin syystä eli aika oli loppumassa.
Vuoden 1966 jälkeen Beatles lopetti keikkailun. Silloin kukaan ei vielä tiennyt, että lopetus oli lopullinen. Beatlesien kattokonsertti tammikuussa 1969 oli viimeinen kerta jolloin bändi esiintyi yhdessä ”konsertissa”. Tosin voiko puhua konsertista, jos lippuja ei myyty eikä ennakkotietoa konsertista jaettu kenellekään?
Beatlesista tuli maailman suosituin bändi vuonna 1964, jolloin he valloittivat Amerikan. Eurooppa oli ollut beatlemanian kourissa jo edeltävänä vuonna. Keikkapaikat muuttuivat yhä suuremmiksi ja Beatlesia alkoi harmittaa se, että kaikki vain kirkuivat konserteissa eli kukaan ei oikeastaan enää kuunnellut heidän soittoaan ja useissa paikoissa äänentoistolaitteet olivat surkeita ja yhteissoitto ei aina sen vuoksi mennyt putkeen. Niinpä vuonna 1966 he tekivät radikaalin ratkaisun ja lopettivat keikkailun, vaikka Amerikassa ja muuallakin kysyntä oli huipussaan eli he olisivat helposti voineet tienata kymmeniä miljoonia pelkillä stadionikeikoilla. Bändi siirtyi loppuvuodesta 1966 studiobändiksi, joka äänitti Lontoossa kuukausikaupalla uusia kappaleitaan. Esimerkiksi White Albumilla (1968) on muutamia kappaleita, joista tehtiin yli 100 ottoa! Niinpä bändi alkoi loppuvuodesta 1968 miettiä, että ehkä olisi aika siirtyä takaisin yksinkertaisempaan äänitysmetodiin. He halusivat palata Hampurin aikoihin eli aikaan ennen kuin bändillä oli edes levytysopimusta. Silloin he soittivat yötä päivää pienissä klubeissa ja kappaleet opeteltiin siten että koko bändi soitti yhdessä eikä niin että jokainen äänitti oman osuutensa erikseen ja niitä sitten editoitiin yhteen ja tehtiin jälkiäänityksiä. Beatlesien mielestä koko homma oli vähitellen muuttunut liian tekniseksi ja kliiniseksi ja he halusivat palata spontaaniin musiikintekoon.
He aloittivat uudet sessiot Twickenhamin studioilla tammikuun alussa 1969 ja alkuperäisen suunnitelman mukaan mitään päälleäänityksiä ja tai äänitteiden jälkikäsittelyä ei tehtäisi ja kaikki soittaisivat samassa tilassa yhdessä. Suunnitelmissa oli myös live-konsertti muutaman viikon päästä sessioiden alusta. Lisäksi bändi oli päättänyt luoda 14 uutta kappaletta jotka esitettäisiin tuossa konsertissa. Tavoitteet olivat siis kovat ja yksi Jacksonin dokumentin hienoja piirteitä on se, että hän kronologisella lähestymistavallaan paljastaa miten bändin alkuperäiset suunnitelmat yksi toisensa jälkeen ajoivat karille.
WINTERLUDE FINLAND 