Mike Oldfield: The Complete Mike Oldfield (1985) – osa 1

Taannoisella Tukholman reissulla haaviin jäi tällainen harvinaisuus. Vuonna 2023 tämän 2LP:n nimi The Complete Mike Oldfield kuulostaa omituiselta, koska levy on julkaistu vuonna 1985 eli tässä ei voi olla mitään sen jälkeiseltä ajalta. Oikeampi nimi tälle julkaisulle olisi ollut ”Complete Mike Oldfield 1973-1984”, koska todellisuudessa on kyse vain 11 vuoden jaksosta. Mike Oldfieldhän on julkaissut uuden albumin vielä vuonna 2017 eli 33 vuotta tuon ns. complete-jakson jälkeen ja siksi tämän complete -albumin nimi on harhaanjohtava. Ilmeisesti 80-luvulla tällaisiin asioihin ei kiinnitetty kovin paljon huomiota. Complete viittaa täydelliseen eli jos sitä sanaa käytetään ilman mitään aikamääreitä niin silloin puhutaan artistin koko tuotannosta ensimmäisestä levystä viimeiseen. Vuoteen 1985 mennessä Mike Oldfield oli toki tehnyt varmaan suurimman osan merkittävimmistä levyistään, mutta silti on hyvä muista että vuoden 1985 jälkeen Mike on julkaissut peräti 16 (virallista) studio + live-albumia. Ne vaan eivät ole yhtä tunnettuja kuin vuosien 1973-1984 albumit.
Minulla on kuuntelu kesken, joten julkaisen arvioni tästä levystä vasta myöhemmin.

Harri Huhtanen 2023

Mike Oldfield: Ommadawn 1975

p01jb7v6Vuonna 1974 Mike Oldfield oli jo maailmankuulu. Hänen uusi Hergest Ridge -albuminsa oli noussut mm. Englannin listan ykköseksi ja debyyttialbumi Tubular Bells (1973) oli osoittautunut kulta- tai oikeastaan timanttikaivokseksi Virgin-yhtiölle, joka keräsi eksponentiaalisesti kasvavia voittoja vain tämän yhden levyn myyntituloista. Oldfield ei antanut kuitenkaan kohun häiritä luomistyötään, vaan käytti suurimman osan vuotta 1975 Hergest Ridgessä sijaitsevassa The Beacon talossaan kolmannen albuminsa äänityksiin.

hergestHergest Ridge on harvaan asuttu vuoriharjanne, joka sijaitsee Englannin ja Walesin rajamaastossa. Hergest Ridgen maisemat ovat jylhiä ja karun kauniita. Ehkäpä juuri tällainen ympäristö innosti Oldfieldiä luomaan teoksen, jossa keltiläinen perinnemusiikki ja maailmanmusiikki ylipäätään on melko hallitsevassa asemassa. Kahdessa aikaisemmassa levyssä oli vielä mukana ajoittain vähän junnaaviakin rock-elementtejä. Ommadawnin rakenne on minusta musiikillisesti ehyempi. Klassisen musiikin pääelementti on teoksen kompositiossa, joka on sinfoninen. Taiteellisesti nerokas ratkaisu oli lopettaa Ommadawn lyyrisen kauniiseen lastenlauluun.

Vaikka levyllä on iso joukko soittajia vastaa Oldfield jälleen kerran valtaosasta instrumentteja, sillä levyllä käytetyistä 27 erilaisesta instrumentista peräti 18 hän soittaa itse. Lisäksi Oldfieldin tavaramerkkiä eli kerroksellista äänittämistä on tälläkin levyllä käytetty ahkerasti. Part kakkosen alussa on käytetty peräti 60 kitaran päällekkäisäänityksiä. Part ykköstä Oldfield hioi niin pitkään että hylkäsi lopulta alkuperäisen version ja aloitti koko homman uudestaan!

Ommadawn oli pitkään ”unohdettu” levy jota ei enää nähnyt kaupoissa ja josta ei enää kirjoitettu. Vuonna 2008 Oldfield sai kuitenkin 35 vuoden odottelun jälkeen albumiensa oikeudet takaisin Virgin -yhtiöltä ja tämän jälkeen hän on tehnyt Mercury-yhtiön kanssa sopimuksen varhaisten levyjensä laajennettujen painosten julkaisuohjelmasta. Niinpä Ommadawnin deluxe-painos näki päivänvalon kesällä 2010 ja sen myötä tämä upea sävelteos on jälleen palannut suuren yleisön tietoisuuteen.

Klassikko !     ♣ ♣ ♣ ♣ ♣

Harri Huhtanen 2010