
Alun perin minun piti mennä Nick Caven keikalle Poriin, mutta sitten ilmeni että jo seuraavana päivänä Deep Purple esiintyy toisella puolen Suomea eli Haminassa! Purplen keikalla olin ollut jo marraskuussa 2017, mutta Caven keikalla en koskaan. Edessä oli tuskallinen päätös, koska molemmille keikoille en ehtisi. Lisäksi sekä Porissa että Haminassa kaikki hotellit olivat loppuunmyytyjä. Pelin ratkaisi Kotkassa asuva ystäväni, joka lupasi hankkia liput ja järjestää majoituksen. Siksi Cave jäi tänä vuonna väliin. Mies on kuitenkin hyvässä iskussa ja nuorempi kuin Purplen miehet, joten uskon että tulee vielä tilaisuuksia kuulla Cavea Suomessa. Sitä paitsi Caven musiikki on sen tyylistä että se ehkä pääsee paremmin oikeuksiinsa sisätiloissa. Tosin hyvin oli mies pärjännyt Porin valtavan suurella ulkoilma-areenallakin arvosteluista päätellen:
https://www.rumba.fi/live/surutyon-toisella-puolen-nick-cave-and-the-bad-seeds-soitti-huikean-keikan-pori-jazzissa/
Alla lueteltu kappaleet, jotka Porissa kuultiin. Italicsilla olen merkinnyt ne kappaleet, jotka Cave esitti yllärinä eli painetun settilistan ulkopuolelta.
Nick Cave, Pori Jazz 19.7.2018
01 Jesus Alone
02 Magneto
03 Do You Love Me?
04 From Her to Eternity
05 Loverman
06 Red Right Hand
07 Into My Arms
08 Girl in Amber
09 Tupelo
10 Jubilee Street
11 The Weeping Song
12 Stagger Lee
13 Push the Sky Away
14 Rings of Saturn
Harri Huhtanen 2018