Uskokaa tai älkää, Procol Harum -niminen bändi toimii edelleen. Tosin siitä on tullut yhä selkeämmin Gary Brookerin säestysryhmä. Olen nyt yön varhaisina tunteina katsellut ja kuunnellut bändin uutta DVD:tä Live At The Union Chapel (2004). Tavallaan ikävää, että niin monet 1960/70 -luvun loistavat bändit eivät aikanaan päässeet tekemään konserttielokuvia. Väistämättä näissä 2000-luvun julkaisuissa on siksi sellainen
lämmittelyn maku. Brooker laulaa edelleen yhtä hyvin kuin silloin joskus, mutta bändi ei ole enää sama. Minulle Procol Harum on edelleen se ryhmä, joka 1960/70-luvulla levytti muutamia upeita albumeja. Se oli kuuntelumusiikkia. Nytkin kun aluksi katselin tätä DVD:tä, ei se oikein innostanut, mutta kun siirryin toiseen huoneeseen kirjoittamaan ja laitoin kuulokkeet päähäni, niin musiikki alkoi kuulostaa paljon paremmalta! Procol Harum ei sovi MTV-formaattiin. Yksinkertaisesti tämä bändi ei ole visuaalinen, vaan auditiivinen. Parhaimillaan Procol Harumin musiikki on KUUNNELTUNA.
Harri Huhtanen 2006