Kent: Vi är inte längre där 2017

header-2017-kentnu

Mainosten mukaan Ruotsin merkittävin ja pitkäikäisin rockyhtye on lopettanut toimintansa. Lopetus tehtiin näyttävästi ja pitkäkestoisesti, sillä melkein koko vuoden 2016 he olivat jäähyväiskiertueella ja lisäksi  Per Sinding-Larsen kuvasi vuoden tapahtumat yli kahden tunnin dokumenttielokuvaan nimeltään Vi är inte längre där (2017), joka näytettiin aivan hiljattain myös Suomen TV:ssä.  Olen nyt katsonut elokuvan kolmeen kertaan ja aluksi se oli pettymys, toisella kerralla kiinnostava ja nyt kolmannella kerralla jo erittäin hyvä.  Ylipäätään tilanne, jossa taideteos koukuttaa kuuntelijansa / katsojansa hitaasti elää yleensä pidempään kuin sellainen teos, johon ihastuu heti. Kolmannella katselukerralla tosin aivan uusi ulottuvuus avautui siitä, että katselin elokuvan kuulokkeet päässä ja laitoin volyymin huomattavasti suuremmalle, sillä läpi elokuvan soi Kent -musiikki, mutta suurimman osan ajasta aika hiljaisella ja niin taustalla, ettei sitä normaalissa, suorassa TV-katselussa edes noteeraa . Huomasin tämän elokuvan musiikillisen ”käsikirjoituksen” vasta  kuulokekuuntelussa, jolloin äänentoisto oli säädetty voimakkaalle.

Hieno bändi!  Bändin huippuhetket jäivät kuitenkin 1990-luvun jälkipuoliskolle ja 2000-luvun alkuun. Saattaa olla että Hagnesta Hill (1999) jää bändin parhaaksi levyksi. En uskalla vielä sanoa viimestä sanaani aiheesta, koska en omista kaikkia Kent-levyjä, mutta sen voin kertoa että jos ei ole koskaan kuunnellut Kenttiä, kannattaa aloittaa Hagnesta Hillistä. Jos se ei iske tajuntaan millään tavalla, niin sitten kannattaa unohtaa koko bändi ja päinvastoin eli Hagensta Hill voi joillekin olla ”portti” laajempaan Kent- kiinnostukseen.

kentvideo

Elokuva osoittaa, että kaikki bändin jäsenet ovat vetreässä kunnossa. Ainoa joka valittelee tilannetta on bändin keulahahmo, kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä Joakim Berg, joka sanoo kyllästyneensä julkisuuteen ja yksityisyyden suojan puuttumiseen. Elokuvasta jää vähän sellainen vaikutelma, että lopettamispäätös on lähtöisin Bergin tuntemuksista ja muu bändi on joutunut vain alistumaan siihen, koska ilman Joakimia Kent ei voi olla Kent.   Aivan sama tilanne kuin Led Zeppelinillä, joka ei voi olla Led Zeppelin ilman Robert Plantia.

maxresdefault

Bändi ei lopeta siksi, etä suosio olisi hiipumassa, päinvastoin: päätöskiertueelle Ruotsissa ja Suomessa myytiin peräti 260 000 lippua. Käsittääkseni myös Kentin levyt myyvät Ruotsissa edelleen hyvin. Lisäksi bändi on koko uransa ajan saanut erilaisia musiikkialan palkintoja Ruotsissa vuosittain, niistä löytyy pitkä listaus Wikipediassa.

Minä en jaksa uskoa että Kent olisi oikeasti lopettanut. Minä uskon että he vain ottavat pitkän miettimistauon ja katsovat kestääkö suosio tauon aikana. Comeback on tulossa ihan varmaan. Kuulostaa kovin bisneshenkiseltä, mutta valitettava totuus on se, ettei kukaan bändin jäsenistä tällä pitkällä dokumentilla esitä mitään jatkosuunnitelmia tulevaisuuden suhteen. Bändin miehet ovat syntyneet 1970-1973 eli ovat kaikki alle 50-vuotiaita. En tosiaankaan usko, että he ovat jäämässä eläkkeelle siinä iässä!

Tulevaisuutta ei koskaan kannattaisi ennustaa, koska siinä harvoin onnistuu. Minä heitän tähän kuitenkin villin ennustuksen: jos Joakim ei kuole ennen manitsemaani vuosilukua, palaa Kent lavoille ja levyttämään. Veikkaan että bändi tekee comebackin viimeistään vuonna 2025!

Harri Huhtanen 2017

Mainokset

KENT: Hagnesta Hill, 1999.

hagnesta-hill-5084108dca1ae_550606d9e087c36c50db12cf

Ruotsalais-suomalainen Kent on 1990-luvun ilmiö. Toki bändi on jatkunut uraansa vielä 2000-luvullakin, mutta ilmeisesti bändin tuotannon huippu tulee jäämään 1990-luvulle. Alkuvaiheen levyillä Kent (1995) ja Verkligen (1996) bändi vielä selvästi etsi omaa tyyliään. Isolalla (1997) oli jo selvästi enemmän potkua. Isolalla bändi alkoi tyylillisesti löytää jotain missä he olivat todella hyviä. Bändin levyjen sanoituksista vastaa lähes yksinään laulaja Joakim Berg. Kent-soundi sen sijaan on melko pitkälle suomalaisten siirtolaisten voimalla toteutettu. Tyypillisen 1990-luvun Kent-soundin rakentajina ahertavat kitaristit Sami Sirviö ja Harri Mänty sekä rumpali Markus Mustonen. Parhaimmillaan Kentin musiikki on hieno yhdistelmä suomalaista melankoliaa ja ruotsalaista yksilökeskeisyyttä ja herkyyttä.

Kentin musiikkiin törmäsin ensimmäistä kertaa joskus 1990-luvun jälkipuolella MTV:ssä näytetyn kömpelön videon kautta. Video oli halvalla tehty ja amatöörimäinen, mutta pidin bändin soundista. Sitten 1999 kauppiohin ilmestyi Hagnesta Hill, levy jonka kaikissa kansikuvissa oli aivan tavallisen näköinen ruotsalaistyttö. Lisäksi kappaleiden nimet vaikuttivat varsin mielenkiintoisilta. Päätin ostaa levyn sokkona, varsin kun bändi oli tulossa Turkuun keikalle. Eräs kaverini ihmetteli mitä oikein olin mennyt tekemään. ”Sehän on se ruotsalainen teinipop-bändi!”

Levy iski heti ensibiisillään. Kungen Är Dödin kitaravalli kuulosti komealta ja tempaisi heti kuulijan mukaansa. Koko levy jatkui muutamaa notkahdusta lukuun ottamatta samanlaisena. Tämä oli levy, joka koukutti kuulijansa heti ensi kuuntelulla. Hagnesta Hill sisälsi monia komeita melodioita ja paljon suuria tunteita! Sanoitukset olivat kuitenkin minulle pitkään mysteeri. Nyttemmin lakkautetulla suomalaisella Kent-foorumillakin oli pitkä viestiketju Hagnesta Hillistä, mutta siellä kirjoittajat puhuivat vain tunnelmista, vuodenajoista ja väreistä! Monia levy puhutteli voimakkaasti, mutta harva tuntui tajuavan mistä Joakim kirjoitti. Ehkäpä siksi levystä tuli niin suosittu. Jokainen saattoi sovittaa sen omiin tunnelmiinsa ja elämäntilanteeseensa.

En tiedä tiedänkö minäkään mistä Joakim viime kädessä kirjoittaa, mutta ajattelin kuitenkin yrittää tehdä levystä jonkinlaisen kokonaisanalyysin (tässä käyttämäni suomennokset ovat Kent-foorumilta lainattuja suorasuomennoksia, joita en ole lähtenyt stilisoimaan). Joakim ja kumppanit elävät tällä levyllä selvästi sellaisessa vähän eskapistisessa Kent-maailmassa, jossa tutkitaan asioita ja ilmiöitä pelkästään yhden tai korkeintaan kahden ihmisen näkökulmasta. Selvästi Joakim kirjoittaa itsestään, mutta välillä näkökulmaksi tuntuu vaihtuvan hänen (entisen) tyttöystävänsä näkökulma. Tarinat palaavat myös aina uudestaan (Joakimin) kouluaikoihin. Levyn teksteissä peilataan hienosti nuoruuden suhdetta alkavaan (uhkaavaan) keski-ikään.

    • Näin kuvan itsestäni 80-luvulla
    • Rock-minäni
    • Ja ihmettelen kuka se oli
    • Näin elokuvan
    • Tulevaisuuden näky
    • Kommentti oli että lopusta tulee niin surullinen
    • Ohjaajan versiossa
    • Ja silloin tulee tunne
    • Se hiipivä tunne
    • Se ainoa jolle en voi mitään
    • Silloin suljen sieluni
    • Puristan sen kuoliaaksi
    • Löydän taivaallisen huumeen
    • Ja silloin tulee tunne
    • Olenko minä ainoa
    • Joka ei ikinä ymmärrä
               (En Himmelsk Drog)


Monissa levyn kappaleista pohditaan menetettyä rakkautta / rakasta. Tekstit ja musiikki luovat kappaleisiin sellaisen hienon melankolisen ja alistuneen, mutta samalla ylevän tunnelman.

    • En tarvitse apua
    • Jos haluat auttaa, auta itseäsi
    • En tarvitse apua
    • Joten jätä minut rauhaan

(Stoppa Mig Juni)

Sanotaan että suurinta taidetta ovat arkipäivän ilmiöt. Ne pitää vain osata löytää ja kuvata. Joakim onnistuu muutamissa Hagnesta Hillin teksteissä kuvaamaan hienosti sinänsä arkipäiväisiä asioita, jotka Hagnesta Hill- maailmassa kuitenkin kasvavat kuninkaalisiin mittoihin.

    • Joku oli sanonut että minä olen arka
    • Pieni ego, häpeä
    • Että olin aina siellä takana ja samaa mieltä
    • Totuus tiedetään
    • Olen varjostanut sinua kylmässä koko päivän
    • Jättääkseni taakse tekosyyn jonka varastin
    • Otan bussin numero 2
    • Istun yksin taaimmaisena
    • Pieni Ego on rauhassa
    • Olen kulkenut jalanjäljissäsi koko päivän
    • Hagnesta Hillille
    • Ensilumi on satanut, kaikki on liukasta

(Stoppa Mig Juni)

Hagnesta Hill päättyy Visslareniin, jonka sanoitus ja musiikillinen toteutus jättää kuulijalle ylevän olon. Kappale huipentuu Sirviön ja Männyn kohtalaisen pitkään ja voimakkaan emotionaalisesti latautuneeseen kitaraosuuteen. Minusta Hagnesta Hill on ensisijaisesti tarina rocktähden ja hänen tyttöystävänsä menneisyydestä ja nykyisyydestä. Yleisemmällä tasolla Hagnesta Hill luo näköaloja ruotsalaiseen sielunmaisemaan ja suomalaiseen melankoliaan. Ehkäpä se on myös ajankuva 1990-luvun ruotsalaisnuorison tavasta ajatella ja hahmottaa maailmaa?

    • Jokin silmissäsi pelottaa minua niin
    • Se takertuu minun puserooni kuin sähköiset hiuksesi
    • Jokin on väärin
    • Niin tunnen koko ajan
    • Minulla on pölyä suonissani
    • Päivätty kuin vitsi
    • Minä säästän kaiken minkä sinä heität pois
    • Kaiken ruman mikä koskettaa
    • Haukotus sanojen välissä
    • Radio tukahduttaa kaiken
    • Paperinohuiden seinien läpi
    • Joku viheltää väärin
    • Se on jotakin sinun silmissäsi
    • Lyö kipinöitä, välkehtii
    • Ja hehkulamput välkkyvät, kuolevat
    • Ja kaikki pysähtyy

(Visslaren)

Hagensta Hillin aikoihin Kent yritti tosissaan läpimurtoa myös suuressa maailmassa. Siksi tästä bändin parhaasta levystä julkaistiin myös englanninkielinen painos. Siinä kävi kuitenkin samoin kuin Ismo Alangon ja Sielun Veljien biisien englannoksissa eli taika katosi! Joakimin juuret ovat syvällä Ruotsinmaassa, hänen sanomansa voima on nimenomaa ruotsinkielessä. Hagnesta Hillin maailma on keskellä Ruotsia, Eskiltunan lähiöissä ja maaseudulla. Se on juuri sellainen kuin levyn kansivihkon kuvissa esitetään: alakuloinen, pysähtynyt ja autio.

    • Kukaan ei muista sadan vuoden päästä
    • Pelkään että kaikki unohdetaan
    • Kuten me unohdimme että rakastimme toisiamme

(Berg & Dalvana)

1kcpl3aulvazehofzynbrhihjkuTeemallisesti Hagnesta Hill on (lähes) täydellinen. Myös osa teksteistä on erittäin hyviä. Musiikillisesti levy on paikoitellen vähän heppoisempi, mutta parhaat kappaleet on sovitettu ja soitettu varsin vakuuttavasti ja musiikki tukee tyylikkäästi alakuloisia tunnelmia, joita Joakimin tekstit maalaavat. Lisäväriä perusrock-soundille (kitara, basso ja rummut) antavat lukuisat levyllä vierailevat soittajat. Erityisesti Hagnesta Hillin parhaissa kappaleissa on hienosti käytetty huuliharppua, trumpetteja, viuluja ja selloa. Levyä on hiottu kuin timanttia lukuisissa studioissa Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Brysselissä , Pariisissa ja New Yorkissa! Selvästi bändi on tähdännyt korkealle Hagnesta Hilliä tehdessään. Maailmanvalloitus ei onnistunut, mutta onneksi levystä kuitenkin tuli erittäin hieno.

ERINOMAINEN levy!    * * * * ½

Harri Huhtanen 2008