Klassinen ja populaarimusiikki asetetaan yleensä vastakkain. Ajatellaan, että vain klassinen musikki voi olla pyyteetöntä ja ylevää. Rock- ja popmusiikki sen sijaan usein arvioidaan kaupalliseksi, tarkoitushakuiseksi ja pinnalliseksi. Totuus ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen. Musiikin teoreettinen analyysi ei ole viimeinen mitta musiikin vaikuttavuudelle. Taide ja taiteellinen ovat yleensä kirosanoja rockpiireissä, mutta totuus on se, että silloin tällöin myös rock -markkinoille putkahtaa levyjä, joista voi ja pitää käyttää nimitystä TAITEELLINEN. Monet pitävät taiteellista rokkia tekotaiteellisena, koska rock on pohjimmiltaan syntynyt bluesista, joka puolestaan on afrikkalaisten orjien perintöä eli rock ja blues polveutuvat primitiivisten alkuasukkaiden villeistä rytmeistä.
Kun rock/pop-artisti lähtee tekemään taiteellista albumia, liikutaan aina vaarallisilla vesillä. Jotta yritys onnistuisi, pitää artistilla olla täysin oma tyyli ja lisäksi levyn pitää olla jollain tavalla ainutlaatuinen.

Pink Floyd -kitaristi David Gilmour löysi superlahjakkaan Kate Bushin 1970-luvun puolivälissä. Olen kuullut Katen ensimmäiset demot, joita ei ole julkaistu. Niistä kuulee, että tytössä on jotain maagista, mutta toisaalta pelkän pianon säestyksellä esitetyt raakaversiot alkuaikojen hittikappaleista eivät välttämättä vakuuta maallikkoa tai edes levy-yhtiön kykyjenetsijää siitä ,että tässä laulaa nyt eräs kaikkien aikojen omaleimaisimmista artisteista. Onneksi Gilmour tajusi miten valtava potentiaali tässä nuoressa nerossa oli ja hän sai puhuttua Katelle levytyssopimuksen.

 Katen ensimmäinen albumi (1978) oli sensaatio ja hänestä tuli hetkessä supertähti! Menestyksen myötä Kate halusi enemmän kontrollia omien levyjensä suhteen ja siksi jo kolmannella levyllä hän oli mukana tuottajana (1980) ja neljännen levyn, Dreaming (1982) hän tuotti yksinään. Mitä enemmän Kate sai valtaa omien levyjensä tekemisessä sitä paremmiksi ne muuttuivat. Huippu saavutettiin vuonna 1985, jolloin Kate julkaisi viidennen albuminsa, Hounds Of Love, jonka valmistelussa Katella oli tiettävästi jo lähes 100%:n määräysvalta. Ilmaiseksi tuo määräysvallan kasvu ei kuitenkaan tullut, sillä Kate joutui jatkuvasti taistelemaan itsenäisyytensä puolesta. Aluksi EMI painosti Bushia hankkimaan ulkopuolisen tuottajan. The Dreamingin toivottua heikomman kaupallisen menestyksen ohella kitkaa hänen ja levy-yhtiön välille olivat aiheuttaneet korkeat studiokustannukset. Vastatoimenpiteenä näille hankaluuksille Bush kehitti oman farmistudionsa ammattistudion tasolle. Del Palmer hoiti äänitysstudion teknistä puolta ja ohjelmoi demonauhoilla käytettyä Linn-rumpukonetta. Lisäksi Palmer soitti bassoa ja lauloi taustoja Paul Hardimanin tuuratessa häntä äänittäjänä. Fairlight CMI:llä tehtyjen raitojen valmistumisen jälkeen Bush valitsi osan niistä korvattaviksi perinteisillä soittimilla. Rumpujen soittamisesta vastasivat Charlie Morgan ja Stuart Elliott.Hounds Of Lovea hiottiin kuin maailman suurinta timanttia, sillä kaikkiaan äänitykset ja miksausvaihe kestivät yli vuoden!

 Olen lykännyt Hounds Of Loven arvostelua vuosia, koska en ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen sitä, miten tämä Katen ultimaatti mestariteos pitäisi arvostella. Periaatteessa mestariteokset ovat sellaisia, jotka kuulostavat täydellisiltä täysin ajasta riippumatta. Totuus on kuitenkin se, että jos on kuullut jotain Hounds Of Loven tasoista silloin kun alkuperäinen levy on ilmestynyt, niin siitä syntyy väistämättä arvostelun suhteen subjektiivinen ja aikasidonnainen painolasti.

Hounds Of Love selvittää ainakin minun arvioini mukaan ”aikatestin”, sillä elämäntilanteeni ja asuinympäristöni on muuttunut vuoden 1985 jälkeen aika dramaattisesti, mutta siitä huolimatta kun kuuntelen tätä Katen neronleimausta uudestaan vuonna 2008, kuulostaa se edelleen huikean komealta! Pelkästään nostalgiasta ei siis ymmärtääkseni voi olla kysymys.

Hounds Of Love ei kestä yhteiskunnallis-kriittistä tarkastelua, koska levyltä on vaikea hamottaa mitään yhteiskunnallis-poliittista viestiä. Sanoitukset eivät myöskään ole mitään lyriikan huippusaavutuksia. Miksi siis levy olisi mestariteos?! Minun selitykseni on tämä: Hounds Of Love muodostaa ainutlaatuisen MUSIIKILLISEN kokonaisuuden ja lisäksi Katen sävellykset ja esitykset tällä leyllä edustavat hänen uransa kirkkainta huippua.

Monien vinyyliaikana julkaistujen teosten ongelma on CD-aikana ollut se, että kun draaman kaari on suunniteltu levyn A- ja B-puolien mukaan, ei se olekaan toiminut enää CD-formaatissa, jossa A- ja B-puoli on sullottu yhteen ilman taukoa!  Hounds Of Love ei kuitenkaan ole formaatti -riippuvainen taideteos, sillä se on yhtä vaikuttava sekä vinyylinä etttä digitaalisena CD-äänitteenä. Vinyyli on otsikoitu A- ja B-puolien mukaan seuraavasti: A-puoli Hounds Of Love ja B-puoli The Ninth Wave.

Vinyylilevyn A-puolen aloitusraita, Running Up That Hill– ja lopetuskappale, Cloudbursting ovat loistavia eikä B-puoli tee poikkeusta säännöstä ,sillä avauskappale And Dream Of Sheep sekä päätöskappale The Morning Fog ovat myös täydellisiä! Rocklevyksi tämä on aivan uskomaton, sillä musiikillinen kokonaisuus on täysin ehyt, tällä levyllä ei ole yhrään keskinkertaista kappaletta!

Maailmasta löytyy paljon populaarimusiikin edustajia ,jotka ovat tehneet musiikillisesti ehyitä levyjä, mutta en kuitenkaan anna noille levyille täysiä pisteitä. Miksi? Koska täydellisen levyn pitää jostain näkökulmasta tarkastellen olla myös OMAPERÄINEN ja ainutlaatuinen. Katella ei ole ollut tätä ongelmaa, sillä hän ei ole koskaan matkinut muita, vaan hänen tyylinsä on alusta saakka ollut täysin oma ja sanoisinpa, että Hounds Of Lovella Kate tavoittaa huipun! Tällaista levyä ei kukaan ole aikaisemmin tehnyt eikä varmaan koskaan tule tekemäänkään !

Albumin kuvitus ja muutamien kappaleiden sanoitukset kertovat siitä, että kuten muinaiset egyptiläiset aikanaan, ajattelee Kate Bushkin teoksiaan kaukaisen tulevaisuuden näkökulmasta. Hounds Of Love menestyi ilmestymisvuotenaan (1985) valtavan hyvin sekä Amerikassa että Euroopassa, mutta olen melko varma ,että Katella oli levyä tehdessä paljon kaukaisempi aika mielessään. Varmaan siksi hän laulaa Jig Of Life -kappaleella:

”I put this moment HERE”

Virallisesta sanoituksesta tuota säettä ei löydy, kuten ei muutamia muitakaan B-puolen mystisiä säkeitä. Minusta yllä mainittuun säkeeseen tiivistyy hienosti se mistä tässä levyssä on kysymys. Kate on tehnyt taidetta taiteen vuoksi ajatuksenaan, että yhteiskuntapolitiikka ja muoti muuttuvat koko ajan, mutta ihmisen EMOOTIOT ovat samoja vuosisadoista ja vuosituhansista toiseen. Siksi kannattaa keskittyä niihin ja jättää aikasidonnaiset ilmiöt vähemmälle huomiolle. ”I put this moment here” on Kate Bushin ääni -signeeraus, teos on valmis ja kuunneltuani Hounds Of Loven yli 100 kertaa, voin todeta että sen tekijä on populaarimusiikin piirissä ainutlaatuinen ja ylittämätön TAITEILIJA!

TRANSCENDENTAL!   * * * * * !!!!

Harri Huhtanen 2008