19. marraskuuta 1975 – Memorial Auditorium, Worcester, MA CD4 47:03
1. When I Paint My Masterpiece / 2. It Ain’t Me, Babe / 3. The Lonesome Death of Hattie Carroll / 4. It Takes a Lot to Laugh, It Takes a Train to Cry / 5. Romance in Durango
6. Isis / 7. Blowin’ in the Wind / 8. Wild Mountain Thyme / 9. Mama, You Been on My Mind / 10. Dark as a Dungeon / 11. I Shall Be Released

19. marraskuuta 1975 – Memorial Auditorium, Worcester, MA CD5 38:53
1. Tangled Up in Blue / 2. Oh, Sister / 3. Hurricane^*
4. One More Cup of Coffee (Valley Below) / 5. Sara / 6. Just Like a Woman
7. Knockin’ on Heaven’s Door / 8. This Land Is Your Land

RTR -boksin ensimmäinen keikkataltiointi on itse asiassa kiertueen loppupuolelta eli Worcester oli kiertueen 31 keikasta jo no.18. Tällä kiertueella Dylanin setti oli melko kiinteä, sillä kaikkiaan hän esitti vain 34:ää eri kappaletta, tavallisesti Dylanin osuus käsitti 19-20 kappaletta / konsertti.  Mielenkiintoista on kuitenkin uusien kappaleiden osuus. Worcesterissäkin Dylan soitti peräti 6 siinä vaiheessa vielä julkaisemattoman Desire -albumin 8:sta kappaleesta!

Äänite on aivan timantti. Dylanin laulu toistuu luonnollisena ja on stereokuvassa kauniisti keskellä. Myös bändin soitto on taltioitu hienosti: rummut ovat ilmavat ja soundi dynaaminen, basso toistuu analogisen pehmeästi, akustiset kitarat kristallinkirkkaasti ja kokonaisuuden kruunaavat Scarlet Riveran viuluosuudet, jotka  ovat mannaa korville!

Konsertin paras biisi?  Niitä on monta, mutta koska Dylanin yhdessä Joan Baezin kanssa duettona esittämä cover -kappale Wild Mountain Thyme on Dylanin koko uraa ajatellen sellaista harvinaista herkkua jota ei enää myöhemmin kuultu, niin tänään valitsen sen.

Harri Huhtanen 2020

Pinterestissä väitetään että oheinen harvinainen Dylan -kuva on otettu Seacrest hotellissa vuonna 1975.

29.lokakuuta 1975 – Seacrest Motel Rehearsals, Falmouth, MA.  
CD3  41:13

1. Tears of Rage / 2. I Shall Be Released / 3. Easy and Slow / 4. Ballad of a Thin Man /  5. Hurricane / 6. One More Cup of Coffee (Valley Below) / 7. Just Like a Woman / 8. Knockin’ on Heaven’s Door

Rolling Thunder Revue (RTR) -kiertue alkoi 30.lokakuuta 1975 Plymouthissa. Tässä vuoden 2019 RTR-boksissa ehkä suurin yllätys oli tämä kiertueen alkua edeltävänä päivänä (29.10.75) tehty Seacrest Motellin harjoitusnauha jonka olemassaolosta edes tunnetuimmilla dylanologeilla (mm. Björner ja Dundas) ei ole ollut mitään tietoa. Kuten aina: tämä uusi nauha herättää paljon lisäkysymyksiä. Ketkä soittavat tällä nauhalla? Ainakin Joan Baez on mukana, sen kuulee selvästi muutamissa kappaleissa. Missä tämä on äänitetty?  Motellissako? Oliko yleisöä paikalla?  Kysyn tätä koska loppupään kappaleissa ikään kuin kuuluu yleisön ääniä, vai onko niin että yleisönä onkin ollut koko muu kiertueporukka eli noin 100 ihmistä yhteensä.

Tämäkin äänite on monofoninen ja varmaan myös tämä on tehty Nagra-nauhurilla, ainakin tämä kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin SIR-nauhat, ehkä sillä erotuksella että nyt Dylanin laulu on täysin keskiössä ja tulee voimakkaampana kuin instrumentit, näinhän ei ollut läheskään kaikissa SIR-nauhojen kappaleissa. Hienoja tulkintoja tutuista kappaleista. Onneksi myös yksi harvinaisuus on päässyt mukaan. En muista koskaan missään kuulleeni tätä Dylanin Easy and Slow -tulkintaa. Kyseessä on traditionaalinen folk-kappale, muistuma Dylanin folk-kaudelta. Jos taas pitää nostaa yksi kappale ja tulkinta muiden yläpuolelle niin tänään valitsen Easy and Slown.

Harri Huhtanen 2019

21. lokakuuta 1975 – S.I.R. Rehearsals, New York, NY. CD2 41:13.
1. She Belongs to Me# / 2. A Hard Rain’s a-Gonna Fall / 3. Isis
4. This Wheel’s on Fire/Hurricane/All Along the Watchtower
5. One More Cup of Coffee (Valley Below) / 6. If You See Her, Say Hello
7. One Too Many Mornings# / 8. Gwenevere [incomplete]
9. Lily, Rosemary and the Jack of Hearts [incomplete]
10. Patty’s Gone to Laredo# / 11. It’s Alright, Ma (I’m Only Bleeding)

Toiseen SIR-nauhaan pätevät pitkälti samat määreet kuin ensimmäiseenkin. Äänitys ja sen digitalisointi on erinomaisesti toteutettu. Muutamista tutuista kappaleista kuullaan aika radikaalisti levytetyistä versioista poikkeavia esityksiä. Jopa niin, että uusintana kuultavat kappaleet ovat hyvin erilaisia kuin kaksi päivää aikaisemmin tehdyssä nauhoituksessa. Eli Dylan voi muuttaa kappaleen sovitusta merkittävästi jo muutamassa päivässä! Harvinaisuuksia tällä levyllä edustavat  aikaisemmin julkaisemattomat Gwenevere sekä  Patty’s Gone to Laredo. Erittäin mielenkiintoinen on myös kolmen kappaleen medley This Wheel’s, Hurricane ja pieni pätkä Watchtoweria. Suosikkini levyllä taitaa lopulta olla kerrassaan huikaisevan kaunis, hidas, pianolla säestetty versio kappaleesta One Too Many Mornings.

Harri Huhtanen 2019

19.lokakuuta 1975 – S.I.R. Rehearsals, New York, NY. CD1 56:55
1. Rake and Ramblin’ Boy* [incomplete] / 2. Romance in Durango* [incomplete]
3. Rita May* / 4. I Want You# [incomplete] / 5. Love Minus Zero/No Limit* [incomplete]
6. She Belongs to Me* [incomplete] / 7. Joey [incomplete] / 8. Isis
9. Hollywood Angel [incomplete] / 10. People Get Ready#~ / 11. What Will You Do When Jesus Comes?# / 12. Spanish Is the Loving Tongue / 13. The Ballad of Ira Hayes
14. One More Cup of Coffee (Valley Below)* / 15. Tonight I’ll Be Staying Here with You
16. This Land Is Your Land / 17. Dark as a Dungeon*

Vaikka bootleggarit ja myöhemmin dylanologit ovat 1960- ja 1970-luvuilta lähtien tehneet kaikkensa saadakseen haltuunsa tai ainakin tietoonsa kaiken mitä Dylan on koskaan äänittänyt, niin vielä vuonna 2019 putkahtaa markkinoille nauhoituksia, joita edes vannoutuneemmat Dylan-harrastajat eivät ole koskaan kuulleet. Nyt julkaistut Studio Instrument Rentals (S.I.R) harjoitusnauhat ovat juuri tällaisia ”aarteita”, joiden olemassaolosta on periaatteessa tiedetty, mutta jotka eivät ole vuotaneet bootleg-markkinoille. Nyt siis Dylan on antanut luvan julkaista kaksi SIR – nauhoista tai tarkemmin ilmaisten niistä on julkaistu kaksi CD:tä, joissa on vajaa kaksi tuntia musiikkia. Onko tässä kaikki, se jää arvoitukseksi.  Samaten nauhoilla esiintyvien muusikkojen määrä jää hämärän peittoon, koska boksin sisältöluettelossa mainitaan ainoastaan ketkä esiintyvät CD:eillä 1-13 ja muusikkoja näillä levyillä on yhteensä 16. En lähde arvailemaan ketkä kaikki esiintyvät SIR -nauhoilla. Mainitsen tässä vain suhteellisen ”varmat” esiintyjät:   Scarlet Rivera (viulu), Rob Stoner (basso) ja Howie Wyeth (rummut).  SIR -äänitteet ovat hieman yllättäen monofonisia ja infokirjasessa todetaan että ne olisi tehty Nagra -nauhurilla. Nauhoituksen soundi on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta oikealla tavalla tasapainoinen, hyvin erotteleva ja kokonaisuutena erittäin miellyttävä. Alkuaikojen CD:eiden digitaalinen kireys on  muisto vain, nyt CD:lle siirretty äänite kuulostaa edelleen analogisen lämpimältä, ainoa mikä puuttuu on nauhakohina.  Instrumentit ja laulu kuulostavat jopa voimakkaassakin kuuntelussa hyviltä.

Tämä on hyvä esimerkki siitä että kun puhutaan Dylanin ”harjoitusnauhoista” puhutaan usein äänitteistä, joista ”tavalliset” artistit voivat vain unelmoida. Tässä kuullaan jälleen mestari työssään!  Tuttujen kappaleiden sovituksia on jännällä tavalla muunneltu, sanoin sanoitukset eivät joka kohdassa mene lyriikkakirjan mukaan. Lisäksi kuullaan joitain kappaleita, joita Dylan ei ole koskaan aikaisemmin julkaissut missään  (ainakin Rake and Ramblin’ Boy ja Hollywood Angel). Mielenkiintoista on myös se, että Dylan esittää jo vuonna 1975 kappaletta What Will You Do When Jesus Comes? Perinteisestihän on kerrottu tarinaa siitä, miten Dylan erään vuoden 1978 konsertin jälkeen koki ”fyysisesti” Jeesuksen läsnäolon ja kääntyi kristinuskoon. Jos tämä on totuus, niin miksi hän jo vuosia sitä ennen soitti tällaisia Gospel-kappaleita?

Oma suosikkini? Niitä on monta, sillä tämä on niin hieno nauhoitus että jälleen joutuu ihmetellen kysymään miksi tämä julkaistaan vasta nyt. Sanotaan nyt sitten että tänään suosikkini on upea versio Spanish Is the Loving Tonguesta.

Harri Huhtanen 2019

Lontoo oli Euroopan ja ehkä koko maailman popkulttuurin kiistaton keskus vuonna 1966!  Alla kuva kesäkuulta 1966.

27.5.1966 Lontoo  CD#30  60:00 ja CD#31 55:45, Stereo-äänite

Setti.  Kaikki 15 kappaletta ovat mukana myös tämän toisen Lontoon konsertin äänitteillä.

Äänite 5-/5.  CBS äänitti myös tämän jälkimmäisen Royal Albert Hallin konsertin suunniteltua live-levyä silmälläpitäen, kyseessä on siis korkeatasoinen stereo-äänite.  Akustisen setin osalta tässä melko pitkälle pätee se mitä kirjoitin 26.5.66 äänitteestä. Edellisestä illasta äänite on parantunut erityisesti sähköisen setin osalta. Sähköisen setin alussa on toki hienoista ”sameutta”, mutta soittimien separaatio ja kokonaissoundi paranee setin edetessä.

Esitys 4½ / 5.  Pidän enemmän tästä jälkimmäisestä RAH -konsertista siksi että nyt sähköinen setti on parempi kuin edellisenä iltana. Bändi soittaa hienosti yhteen ja lopussa kuullaan peräti 9 minuutin versio Rolling Stonesta.

Hajahuomioita. Tässä kiertueen päätöskonsertissa Dylan on epätavallisen puhelias ja tämä osaltaan lisää konsertin kestoaikaa normaalista 90 minuutista peräti 115 minuuttiin!  Visionin alussa Dylan pitää pitkän puolustuspuheen jossa hän toteaa, ettei kyseessä ole huumelaulu, koska ”I don’t write Drug songs”. Seuraava puolustuspuhe kuullaan sähköisen setin alkupuolella I Don’t Believen alussa. Tällä kertaa Dylanin tarinaa riittää yli 4 minuutin ajaksi! Dylan toteaa aluksi että he ovat esittäneet näitä lauluja syksystä 1965 lähtien. Lisäksi hän toteaa ymmärtävänsä että uudet laulut ovat äänekkäitä, mutta että kyseessä onkin amerikkalainen rock -musiikki ja että hänen folk-kautensa  vain sattui tulemaan ”väliin”. Tom Thumbissa Dylan toteaa: ”It means nothing” ja lisäksi ”I’m the last person to explain”. Konsertin loppua kohden Dylan heittäytyy poikkeuksellisen vuolaasti  kehumaan yleisöään: ”You people are wonderful”…”You’re just marvellous”…”I’ll trade places with you, if you trade places with me”. Rollingissa Dylan innostuu myös ylistämään bändiään: ”They are all poets” … ”We’ve been enjoying every minute we have been here”… Hieno lopetus hienolle kiertueelle!

Harri Huhtanen 2019

Vuoden 1966 kiertueen kaksi viimeistä keikkaa Dylan bändeineen soitti Lontoon kuuluisassa Royal Albert Hallissa, jossa Dylan oli esiintynyt ensimmäisen kerran edellisenä vuonna. 

26.5.1966 Lontoo  CD#28  48:59 ja CD#29 45:18, Stereo-äänite

Setti.  Kaikki 15 kappaletta ovat mukana näillä ensimmäisen Lontoon konsertin äänitteillä.

Äänite 4½/5.  Lontoossa erityisesti akustisen setin äänite on erittäin tarkka, erotteleva ja täyteläinen. Kitara on kivasti etualalla ja toistuu erittäin tarkasti. Tällä kertaa myös huuliharppu kuulostaa luonnolliselta eikä ole digitaalisen kireä kuten monilla aikaisemmilla äänitteillä. Laulussa on ajoittain hieman turhan paljon kaikua. Sähköisen setin alkupuolella taas Dylanin ääni on jonkin verran verhoutunut ja bändin kokonaissoundi  on ”sotkuinen”. Rumpujen ja kitaran taltiointi on myös hieman epäonnistunut. Basso on ajoittain suttuinen ja laulu ”särkyy” paikoitellen. Akustisen setin äänite on kirkkaasti 5/5 -tasoa, mutta koska sähköisen setin äänitteessä on puutteita ei kokonaisarvosanaksi voi antaa enempää kuin 4½ ja ehkä sekin on liikaa.

Esitys 4+ / 5. Esityksen osalta tilanne on samanlainen kuin äänitteen eli akustinen osuus on jälleen hieno näyttö Dylanin ainutlaatuisista artistinkyvyistä, mutta samaa ei voi sanoa sähköisestä setistä. Taso laskee loppua kohden. Vaikka Lontoon piti olla kiertueen huipentuma ei se valitettavasti kotikuuntelussa sitä ole, vaan aikaisemmin arvioimistani keikoista löytyy useita parempia suorituksia.

Muutamia hajahuomioita.  Peräti 12 minuutin Desolationissa on jostain syystä 8 minuutin kohdalla selvä ”leikkaus”. Onkohan nauha loppunut siinä kohtaa vai onko siitä poistettu jotain?   She Belongsissa on hienoa kitarointia. Tom Thumb’sissa Dylan innostuu sanailemaan seuraavasti: ”these are all protest songs…this is not british music, this is american music”.  

Harri Huhtanen 2019

24.5.1966 Pariisi:  Sähköinen setti, CD#27  45:32, Mono-äänite

Setti. Pariisin sähköisessä osuudessa ei ole keskeytyksiä, kuten oli edeltävässä akustisessa osuudessa. Nyt setin kestokin on normaali 45min.

Äänite 4/5. Ranskassa kaikki on toisin.  Yleisön mökää tai buuauksia ei kuulla, kuten Britannian konserteissa tai sitten buuaukset on editoitu pois. Äänite on kautta linjan vähän turhan kireä, erityisesti huuliharppu- ja kitaraosuudet kuulostavat paikoitellen vihlovilta. Rummut ja basso toistuvat luonnollisempina. Kokonaisuutena äänite on kuitenkin melko hyvätasoinen.

Esitys 4/5. Akustisen osuuden “sekoilun” jälkeen Dylan on taas skarppina ja sähköinen osuus etenee luontevasti ilman häiriöitä. Vuoden 1966 kiertueella Dylanin laulu oli aina tarkoituksellisesti sähköisessä osuudessa hieman raakuvaa, mutta Pariisissa tämä tarkoituksellinen “väärinlaulaminen” on viety vielä astetta pidemmälle eli Dylania tuntemattomalle muutamat näistä kappaleista kuulostavat varmaan aika hirveiltä.

Jälkiarvio.  Ranskan valtalehdet haukkuivat Pariisin konsertin lyttyyn. Nyt kun näitä äänitteitä kuuntelee, vaikuttaa siltä että osa tuosta haukkumisesta oli yliampuvaa, mutta myi varmaan hyvin lehtiä. Toisaalta kyllähän Dylankin osasi provosoida ja aiheuttaa hämmennystä. Aikana jolloin Vietnamin sota oli arka aihe, oli Dylanilla otsaa soittaa sähköinen osuutensa valtavan ison Amerikan lipun suojissa. Tosin ei ole tiedossa kuka sen lavan takaosaan levitti, mutta tuskin sitä sinne ilman Dylanin lupaa laitettiin.  Buuauksia ei kuitenkaan kuultu, mutta päivälehdet sen sijaan pitivät elettä provokatiivisena ja tarttuivat siihen hanakasti. Dylan ei välittänyt. Kiertue matkasi kohti loppuaan. Jäljellä oli enää kaksi konserttia Lontoon legendaarisessa Albert Hallissa ja sitten tämä historiallinen kiertue olisi “paketissa”.

Harri Huhtanen 2018

24.5.1966 Pariisi:  Akustinen setti, CD#26  55:57, Mono-äänite

Setti. Akustinen setti on äänitetty kokonaisuudessaan ja alun perin konsertti oli tarkoitus esittää Ranskan radiossa, mutta lähetys peruttiin, koska Dylan kielsi sen. Hienoa on että Dylan suostui kuitenkin siihen, että tällä 2016 julkaisulla suuri yleisö saa lopultakin kuulla tämän erikoisen keikan kokonaisuudessaan.

Äänite 4/5. Alussa kuuluu aika paljon yleisön mökää.  Dylanin laulu ja lukuisat kommentit toistuvat yllättävän hyvin. Ajoittain kitara jää ehkä turhan vaimeaksi ja tuttuun tapaan huuliharppu toistuu hieman kireänä. Desolation on incomplete. Muilta osin äänite on ok.

Esitys 3½/5. Fourthin alussa Dylan väittää että kyseessä on ”request song” mikä ei tietenkään pidä paikkaansa koska setti on sama koko kiertueen ajan. Konsertin alusta lähtien Dylanilla on vaikeuksia kitaransa kanssa. Fraseeraus sujuu kuitenkin entiseen tapaan erinomaisesti. Dylan tosin esittää kaikki kappaleet uskomattoman hitaina versioina.  Hän yrittää viihdyttää yleisöään sanomalla jotain ranskaksi, mutta mitä ilmeisemmin lause ei onnistu ja yleisö alkaa nauraa. Dylanin kitaransoitto ei Pariisissa suju ja Visions jää tavallista vaatimattomammaksi. It’s All Overin alussa Dylan kysyy ”is there anybody out there who understands english?”  Jälleen kappale lähtee käyntiin epävarmasti ja Dylan yrittää peitellä hermostuneisuuttaan jutustelemalla yleisön kanssa. Myös All Overista kuullaan extrahidas versio. Desolationin alussa Dylan siemaisee ”vettä” ja  toteaa: ”I must keep drinkin’ water…the best water in the world…” . Kitaraongelmien kulminaatiopiste saavutetaan Just Liken alussa. Dylan virittelee kitaraansa uskomattomat kuusi minuuttia yli 2000 hengen yleisön edessä, yleisön joka on maksanut lipuista erittäin paljon. Ranskalainen yleisö on todella kärsivällistä, sillä Englannin konserteista tuttuja buuauksia ei juurikaan kuulla, vaikka tällaisessa tilanteessa ne ehkä puolustaisivat hyvinkin paikkaansa.  Dylan yrittää pelastaa yhä kiusallisemmaksi käyvän tilanteen vitsailemalla. Sutkautuksia tulee toinen toisensa perään samalla kun hän yrittää saada kitaransa vireeseen. Siteeraan tässä vain muutamia näistä harvinaisista Dylanin live-kommenteista (Dylanhan on jo vuosikymmenet ollut tunnettu siitä ,ettei hän puhu mitään konserteissaan).  ”I’m doin’ this for you…if you want to hear it that way, I’ll play it that way…that’s folk music you know (tässä vaiheessa virittelyä on jo jatkunut useampi minuutti)…my guitar is broken… this has happened many times (mikä ei pidä paikkaansa, koska missään muualla kuin Pariisissa näin pitkää virittelyä ei kuulla) …did you bring a magazine to read?…do you have a guitar?…I’m very sorry…it’s fun just have me here.. Ja niin edespäin. Jossain vaiheessa Dylan jopa itsesarkastisesti kannustaa yleisöä käymään keilaradalla sillä aikaa kun hän hoitaa virittelyn loppuun. Lopulta kuuden minuutin viritelyn jälkeen kuullaan kohtalaisen tyydyttävä versio Just Likesta ja heti sen perään akustisen setin päätöskappale Mr. Tambourine Man.  Kokonaisuutena akustinen setti on erikoisine kommentteineen ainutlaatuisen viihdyttävä, ainakin kotikuuntelijalle, mutta musiikillisesti tämän täytyy olla koko kiertueen huonoin akustinen setti kitaraongelman vuoksi ja erityisesti sen vuoksi, että koko setti keskeytyy kuudeksi minuutiksi  viidennen kappaleen jälkeen.

Harri Huhtanen 2018