25 vuotta on yksi sukupolvi. Minulle Time Out Of Mind (TOOM) ilmestyi ”juuri äsken”. Uskomatonta. Mutta minkäs teet: ikääntyessä vuodet menevät yhä nopeammin ja vaikka Einstein ei tätä ajan suhteellisuusteorioillaan (välttämättä) tarkoittanutkaan, niin jotenkin ajattelen että tämäkin ilmiö liittyy Einsteiniin, joka on kiistatta 1900-luvun suurin tiedemies, ehkä jopa kaikkien aikojen suurin tiedemies.
Dylan esiintyi Paaville 1997. Hän on ainoa rockartisti joka on saanut luvan esiintyä Rooman Paaville!
Mutta onko Dylan 1900-luvun suurin rockartisti? Minusta on, mutta tiedän että monet yllättyvät tällaisesta väitteestä. Monille Dylan on vain joku folkheppu 1960-luvulta, joka lauloi protestilauluja. Mutta tällainen näkemys on asiantuntematon ja väärä. Dylan on tehnyt 2000-luvullakin hienoja levyjä, mutta ehkäpä ne eivät enää ole sopineet ajan henkeen ja ovat siksi jääneet vähemmälle huomiolle.
Kuten olen aikaisemmin todennut: vuonna 1997 ilmestynyt TOOM on mestariteos, joten ehkäpä tässä kohtaa on hyvä avata vuosien 1996-97 tapahtumia ja korjata muutamia väärinkäsityksiä ja jopa virheellisiä tietoja.
TOOM ilmestyi syyskuun lopussa 1997. Keväällä 1997 Dylan oli sairastanut vaikean Histoplasmoosi-infektion jonka vuoksi hän joutui sairaalaan ja joutui peruuttamaan jo sovitun syksyn Euroopan kiertueen. Silloin tajusin että Dylan on oikeasti vakavasti sairas, koska hän oli ainoastaan kerran pitkän uransa aikana peruuttanut kokonaisen kiertueen. Tämä tapahtui jo syksyllä 1966, jolloin Dylan oli joutunut vakavaan moottoripyöräonnettomuuteen ja siksi Grossmanin hänelle buukkaama kiertue piti perua.
TOOMin pohjia oli äänitetty jo syksyllä 1996 Lanoisin studiolla Kaliforniassa ja julkaistavien kappaleiden lopulliset versiot äänitettiin tammikuussa 1997 toisella puolen maata, Miamissa. Dylan sairastui Histoplasmoosiin keväällä 1997 eli huomattavasti sen jälkeen kun TOOM oli jo purkitettu. Keväällä ja kesällä 1997 johtavat amerikkalaiset ja eurooppalaiset rocklehdet kirjoittivat juttuja, joissa vihjailtiin että Dylan on kuolemassa. Tilanne saattoikin olla silloin kriittinen, koska uutisoitiin siitä että Histoploasmoosi oli aiheuttanut keuhkotulehduksen lisäksi tulehduksen myös Dylanin sydänpussissa (perikardiitti), jolloin potilaan kuoleman mahdollisuus kasvaa melkoisesti.
Dylan kuitenkin toipui ja pystyi jopa tekemään lyhyen Iso Britannian kiertueen syksyllä 1997. Kuten aikaisemmin kirjoitin olin noilla keikoilla Bournemouthissa, Cardiffissa ja Lontoossa. TOOM ilmestyi kiertueen alussa eli 30.9.1997. Koska TOOM:illa on useita kuolemaa käsitteleviä kappaleita innostui kansainvälinen lehdistö spekuloimaan sillä että Dylan kirjoitti itsestään. Täysin vaille huomiota jäi se että Histoplasmoosin hän sairasti monta kuukautta sen jälkeen kun koko albumi oli jo purkitettu! Toisaalta ehkä Dylanissa oli ripaus Nostradamusta eli hän ennakoi joutuvansa lähitulevaisuudessa kuolemanvaaraan. Loppuvuoden 1997 haastatteluissa hän kuitenkin tyrmäsi toimittajien spekulaatiot siitä että hän olisi pohtinut lauluissa omaa kuolemaansa. Yhdessä haastattelussa Dylan sarkastisesti totesikin että kun toimittaja pohtii Dylanin kuolemaa niin hän ajattelee ettei asia koske toimittaa itseään, vaikka toimittajakin kyllä valitettavasti tulee kuolemaan.
Lontoossa 1997 tapasin Wembleyn konsertissa kuuluisan Dylan-kronikoitsijan Clinton Heylinin. Pyysin häneltä nimmaria hänen uusimpaan Dylan-kirjaansa. Pelkän nimmarin sijasta hän kirjoitti omistuskirjoitukseensa paljon puhuvan lauseen, jossa hän totesi että ollaan matkalla ”hautakuoppaan”. Heylin oli 1997 kirjassaan myös sitä mieltä, että Dylan teki parhaat levynsä jo 1960- ja 1970- luvuilla ja että Dylanin olisi syytä hidastaa tahtia tai pitää jopa taukoa. Näinhän Dylan ei suinkaan tehnyt. Ja 25 vuotta myöhemmin, 81-vuotiaana, hän on entistä suositumpi! Mitä tästä opimme? Artistin ei kannata uskoa kronikoitsijoita, vaikka he olisivat miten kuuluisia, vaan uskoa omaa näkemystään. Tässä Dylan on ollut hyvä aina.
Harri Huhtanen 2023
WINTERLUDE FINLAND 