Päivitys 5.10.21. Katsokaa myös tämän artikkelin perässä oleva kommentti.

Kun nettiin ilmaantui ennakkotieto siitä että BS16 ajoittuisi vuosiin 1980-85, ajattelin aluksi että löytyyköhän siltä ajalta riittävästi kiinnostavaa, julkaisematonta materiaalia. Kanadalaisen dylanologin Glen Dundasin kirjassa Tangled Up In Tapes (2004) luetellaan kyllä paljon julkaisemattomien kappaleiden nimikkeitä mainitulta ajalta, mutta en ollut koskaan niitä kuullut, joten en voinut tietää minkä tasoisia ne olisivat. Osa  niistä on nyt lopultakin julkaistu ihan virallisesti ja nyt tiedän. Ja täytyy sanoa, että Deluxe boksin CD’t 1 ja 2 ovat olleet minulla ahkerassa kuuntelussa viime päivinä. Ylipäätään niiden käsittelemä ajanjakso syyskuusta 1980 toukokuuhun 1981 on sieltä Dylanin uran mielenkiintoisimmasta päästä. Kiihkeä uskonnollinen kausi on laantumassa ja Dylan alkaa taas esittää vanhoja klassikkojaan ja ennen kaikkea kokeilee ahkerasti ”American songbookin” kappaleita, jotka selvästikin ovat hänelle rakkaita. Dylanin versioita näistä on ilo kuunnella, koska joka kerta hän ottaa kappaleen omiin nimiinsä eli ne eivät ole tavallisia cover-versioita, vaan ne ovat Dylanin versioita ja yleensä se on paljon se. Osa näistä Dylanin harjoitelmista on jopa tasokkaampia kuin muiden amerikkalaisten artistien virallisille levyille päätyneet kappaleet. Näillä kahdella levyllä Dylan esittää mm. ikivanhan appalakkialaisen balladin, jonka Blu Sky Boys äänitti 1940, Dr. Hookin hitin vuodelta 1976, Junior Parkerin kappaleen vuodelta 1953, Michael Johnsonin hitin vuodelta 1979, Dave Masonin kappaleen vuodelta 1977, Neil Diamondin hitin, Dick Hollerin sävellyksen ja parikin Everly Brothersien hittiä. Dylan ottaa käsittelyynsä myös Temptations hitin ja tekee siitä omansa.  Mukana on, totta kai, myös useampia Dylanin omia, aikaisemmin julkaisemattomia sävellyksiä ja nekin ovat hyvin mielenkiintoisia. 

Harri Huhtanen 2021

Monet pitävät Dylanin 1980-lukua menetettynä vuosikymmenenä, mutta tämä ei pidä ollenkaan paikkansa. Myöhempinä vuosikymmeninä Dylan on julkaissut paljon vähemmän uusia studioalbumeja. 1980-luvulla Dylan sentään julkaisi vielä seitsemän uutta studioalbumia. Niistä yksi oli mestariteos (Oh Mercy 1989), kaksi erittäin hyvää levyä (Saved 1980 ja Infidels 1983), kaksi kohtalaisen hyvää ( Shot Of Love 1981 ja Empire Burlesque 1985). Loput kaksi eivät olleet enää niin kovin hyviä (Knocked Out Loaded 1986 ja Down In The Groove 1988), mutta näilläkin levyillä on tähtihetkensä.

Tällä BS Vol 16 boksilla on tarkasteluun otettu Shot Of Love, Infidels ja Empire Burlesque . Lisäksi mukana on vuoden 1980 harjoittelusessioiden kappaleita. Minulle nämä olivat ehkä niitä kaikkein mielenkiintoisempia tällä boksilla. Sen sijaan näiden kolmen studioalbumin julkaisemattomat kappaleet ja vaihtoehtoiset versiot eivät ainakaan vielä tässä ensi kuuntelussa sytyttäneet minua samalla tavalla.  Kautta linjan nämä ovat kuitenkin hyvin rokkaavia kappaleita eli sikäli uskon että tämäkin boksi tulee myymään yhtä hyvin kuin aikaisemmatkin BS -julkaisut.

Kun ostin Porin vuoden 2014 Dylan-konsertin yhteydessä eräästä myyntikojusta siellä olleen ainoan The Complete Album Collection Vol 1 -boksin, jossa on 47 Dylanin CD-levyä ajattelin että tuo Vol.1 on vitsi, sillä jotta voisi tulla studioalbumien Vol. 2 pitäisi Dylanin elää vähintään 130-vuotiaaksi!  Mutta myöhemmin tajusin mikä on jutun juoni. Vol. 2 tulee sisältämään Bootleg Series -sarjan levyjä ja niitä taitaa jo nyt olla enemmän kuin noita virallisia studioalbumeja eli Dylan-harrastajat pitäkää varanne: kyllä sieltä on tulossa vielä se Vol. 2 -boksikin. Tosin sitä ei tarvitse ostaa jos on ostanut nämä alkuperäiset BS-julkaisut sitä mukaan kuin niitä on ilmestynyt. Ja näinhän ainakin minä olen tehnyt hardcore -fani kun satun olemaan.

Harri Huhtanen 2021

Ensimmäinen Dylan-konserttini oli syyskuussa 1987 Helsingissä, jolloin Dylan esiintyi  Jäähallissa  Tom Pettyn ja hänen bändinsä kanssa. Jäähallin akustiikka oli ihan hirveä ja kaupan päälle suomalaiset lehdet haukkuivat Dylanin Suomen debyyttikonsertin. Minua asia jäi kuitenkin vaivaamaan, koska jotenkin minusta tuntui että olin sittenkin kokenut jotain ainutlaatuista. Onneksi sain vähän myöhemmin eräältä Dylan-harrastajalta tuon keikan C-kasetilla ja sehän kuulosti oikein hyvältä! Siitä alkoi “pitkä juoksu”, jonka aikana olen ehtinyt nähdä Dylanin livenä jo monessa maassa yhteensä yli 30 kertaa. Viimeksi olen nähnyt Dylanin liveänä kesällä 2019 Helsingissä, mutta siihen se sitten loppui – toivottavasti ei pysyvästi, sillä Dylankaan ei ole päässyt keikkailemaan joulukuun 2019 jälkeen. Ja syyn tiedättekin: se on KORONA. Tuo pirulainen, joka ei jätä ihmistä rauhaan. Niinpä tällä hetkellä joudumme nauttimaan Dylanin esityksistä vain levyjen välityksellä.   

Onneksi meillä on tämä Bootleg Series,  jonka ansiosta pääsemme vuosittain kokemaan menneisyyden Dylanin lauluja yllättävistä ja uusista näkökulmista.  Eilen julkaistu BS Vol. 16 sisältää peräti 56 aikaisemmin julkaisematonta versiota/ kappaletta ja mikä parasta nyt mukana on nimenomaan paljon täysin uusia eli aikaisemmin julkaisemattomia kappaleita. Bootleggarit saavat jälleen kerran pitkän nenän, sillä joukossa on myös useita esityksiä, joihin edes he eivät ole päässeet käsiksi kuluneen 35 vuoden aikana.          

(Kiitokset Tom A:lle, joka tietää miksi häntä kiitän!)

Harri Huhtanen 2021

Aikaisemmin ei kukaan ajatellut että suuri yleisö ostaisi artistien hyllytettyjä äänitteitä. 1990-luvulla tilanne muuttui. Levy-yhtiöt huomasivat että ihmiset olivat kiinnostuneita musiikista joka oli jäänyt studioiden holveihin. Ennen nettiaikaa tällaista ilmiötä ei ollut. Mutta 2000-luvulla erityisesti suurien artistien kohdalla tuli ”pääsäännöksi” että myös julkaisemattomia kappaleita menestyneistä levyistä piti julkaista. Tämä sopi hyvin levy-yhtiöille ja useimmille artisteille, koska Greatest Hits -kokoelmat olivat varmaan kaikkien mielestä tylsiä. Aikaisemminhan vain niitä julkaistiin jälkikäteen.   

Dylan oli etulinjassa hyllytettyjen kappaleiden esiintuomisessa julkaisemalla jo vuonna 1991 boksin Bootleg Series (BS) Vol 1-3.   Sen jälkeen  BS- sarjassa olikin pitkä tauko, mutta lopulta vuonna 1998 Dylan julkaisi Vol 4:n. Sen jälkeen BS-julkaisuja on tullut yhä kiihtyvällä tahdilla eli erityisesti 2010-luvulla Dylan on avannut todella reippaalla kädellä laajoja arkistojaan.  

Nyt vuoden 2021 1970 50th Anniversary Collectionin  innoittamana palasin BS Vol. 10:n (2013)  pariin, koska valtaosa siitä materiaalista on äänitetty vuonna 1970 ja nimenomaa on kyse Self Portrait (SP) – materiaalista. Kriitikot eivät aikanaan pitäneet vuoden 1970 SP – levystä ja ehkä siksi näitä vuoden 1970 sessioäänityksiä on julkaistu jälkäteen jo useampaan kertaan. Aina on avautunut uusia näkökulmia Dylanin työskentelyyn artistina jonka teokset muuttuvat koko ajan. Vuonna 1970 Dylan kokeili kaikkia mahdollisia laulu- ja esitystyylejä. Onneksi nämä nyt jo yli 50 vuotta vanhat äänitteet on aikanaan tehty taidolla ja ovat säilyneet erittäin hyvin, koska sen ansiosta meillä tavallisilla kuluttajilla on mahdollisuus tutustua näihin hyllytettyihin esityksiin lähes studiotasoisina äänitteinä.                                

Jokainen voi nyt koota oman ”ihanne” Self Portraitinsa, koska aika iso osa sessionauhoista on nyt julkaistu virallisesti (mutta ei siis kaikkia vieläkään). Tänään kun kuuntelin pitkän tauon jälkeen uudestaan Vol 10:n huomasin että alkuperäinen arvioni ei ole muuttunut eli olisin halunnut että Dylan olisi ottanut vuoden 1970 SP -levylle alla mainitut kappaleet. En sano mitkä kappaleet olisi pitänyt pudottaa pois viralliselta levyltä, jotta näille olisi saatu tilaa. Pääpointti ja message on että SP olisi voinut aikanaan olla paljon, paljon parempi ja ilmeisesti Dylaninkin on tämän vähitellen tajunnut, koska julkaisee nykyään jatkuvasti näitä SP-”päivityksiä”. Mutta siis alla olevat BS Vol 10:n erittäin hienot esitykset olisi ehdottomasti pitänyt ottaa mukaan SP:lle jo alunperinkin.

4.3.1970 Railroad Bill

4.3.1970  Thirsty Boots

4.3.1970 This Evening So Soon

4.3.1970 Tattle O’Day

Mutta niin vaan Dylan surutta jätti nämä neljä upeaa esitystä pois SP:ltä!  Tyypillistä Dylania!

Harri Huhtanen 2021

Tämän uuden kokoelman myötä varmistui lopullisesti se, että lokakuussa 1970 ilmestyneen  New Morningin (NM) uudet Dylan-sävellykset eivät suinkaan syntyneet saman vuoden kesäkuussa ilmestyneen Self Portraitin (SP) saaman murskakriitin jälkeen, kuten monissa aikalaislähteissä oletettiin, vaan nämä kappaleet olivat olleet Dylanilla työn alla jo ennen SP:n ilmestymistä (8.6.1970). Alla nykytiedon valossa laadittu listaus siitä milloin Dylan alkoi näitä uusia kappaleita esittää äänityssessioissa New Yorkissa.

03.03.1970  Went To See The Gypsy

01.05.1970  Sign On The Window

01.05.1970  If Not For You

01.05.1970  Time Passes Slowly

03.06.1970  One More Weekend

04.06.1970   Three Angels

04.06.1970   New Morning

05.06.1970  Winterlude

05.06.1970   Father Of Night

Nämä yhdeksän NM:n kahdestatoista kappaleesta on nyt siis virallisesti ajoitettu tällä uudella kokoelmalla. Lisäksi vuoden 2013 Bootleg Series Vol. 10 -kokoelmalla ilmestyi 5.6.1970 äänitetty versio kappaleesta If Dogs Run Free. Niinpä tämän hetkisen tiedon mukaan ainoa NM:n kappaleista, jonka Dylan tosiasiallisesti sävelsi ja äänitti vasta SP:n ilmestymisen jälkeen on Day Of The Locust.

Huomionarvoinen on myös ero SP:n ja NM:n äänitysprosessien välillä, kuten selviää mm. ruotsalaisen Dylan-tutkijan Olof Björnerin selvityksestä.  Valtaosa SP:n kappaleista äänitettiin ilmeisti yhdellä otolla 3.-5.3.1970 sessioissa. NM:n osalla albumin valmistelu sen sijaan oli selvästi huolellisempaa, sillä Dylan äänitti ainakin 195 eri versiota 50 eri kappaleesta kahdeksassa sessiossa touko-elokuun 1970 välisenä aikana. Valtaosa oli cover-kappaleita, joita ei sessioissa yritettykään toistaa ja varmaankin ne toimivat ”siltoina” uusille kappaleille ja lopultahan Dylan sitten päätyi julkaisemaan NM:llä vain omia, uusia kappaleitaan päinvastoin kuin SP:llä joka koostui enimmäkseen cover-kappaleista.

Niinpä rosoisen ja vähän ”hutaisten” tehdyn SP:n jälkeen kriitikot haltioituivat kun jo kolme kuukautta SP:n julkaisun jälkeen kauppiohin ilmestyi uusi, Dylan-originaaleja sisältävä levy, joka oli selvästi valmisteltu huolellisemmin kuin SP. Uskon, että SP:n murskakritiikki jäi melkoisesti vaivaamaan Dylania ja niinpä hän lopulta 33 vuotta myöhemmin julkaisi Bootleg Series -sarjassaan upean 3LP:n Another Self Portrait, joka sisälsi useita hienoja hyllytettyjä SP-raitoja, jotka julkaisemalla SP:stä olisi saanut paljon paremman. Mutta näinhän se on usein Dylanin kohdalla. Julkaistu albumi ei edusta koko totuutta siitä mitä kaikkea sessioissa on soitettu ja äänitetty. Usein vasta tällaisten arkistojulkaisujen kautta paljastuu ”koko totuus”.               

Harri Huhtanen 2021

Nyt Dylanin Self Portrait -katastrofivuodesta 1970 on julkaistu jo usempi levy. Vuosi 1970 oli sikäli erikoinen Dylanille että yleisö osti kyllä näitä levyjä sekä Amerikassa että Englannissa erittäin paljon ja levyjen listasijoitukset  olivat erinomaisia, mutta kriitikot antoivat ainakin Self Portraitin (SP) osalta täyslaidallisen eli tuomitsivat levyn harvinaisen voimakkain äänenpainoin. Tämä oli varmaankin Dylanille kova isku, koska hän oli uskonut näiden cover-versioiden voimaan. Laulut olivat osoitus Dylanin laajasta amerikkalaisen perinnemuusiikin tuntemuksesta. Uskon, että hän oli vakavissaan ja yllättynyt miten voimakkaasti kriitikot teilasivat SP:n, vaikka suuri yleisö ei sitä tehnyt, vaan levy meni esimerkiksi Englannissa ykköseksi. Kovan kritiikin alla Dylan keksi mitä erikoisempia selityksiä. Hän kertoi haastattelussa, että SP oli vitsi ja että hän halusi tällä epärocklevyllä karistaa hartioiltaan hänelle tarjotun hippikuninkaan viitan. Hän ei halunnut olla missään tekemisessä Woodstock-liikkeen kanssa ja koska hänen asunnolleen Woodstockissa koko ajan vaelsi mitä merkillisempiä tyyppejä, jotka halusivat että hän ottaa nuorisojohtajan paikan ja tulee esiintymään Woodstockiin, niin hän päätti perheineen muuttaa New Yorkiin.Sekään ei auttanut, koska hipit jatkoivat hänen ahdisteluaan myös New Yorkissa. Dylan piti kuitenkin päänsä ja jatkoi country- ja traditionaalisten kappaleiden äänittämistä ja sen ohella hän sävelsi monia omia uusia kappaleita, jotka sitten SP:n aiheuttaman lyhyen välirikon jälkeen pehmittivät musiikkikriitikot ja palauttivat heidät Dylanin ”leiriin”.              

Harri Huhtanen 2021

Dylan julkaisi vuonna 2013 Bootleg Series (BS) -sarjan osan 10, joka sisälsi New Morning (NM)  ja Self Portrait (SP) -albumien outtakes (eli hyllytettyjä) -kappaleita sekä  alternate (eli vaihtoehtoisia versioita) -kappaleista. Nyt, ehkä hieman yllättäen, Dylan palaa aiheeseen jo helmikuussa 2021, jolloin julkaistaan myös laajalle yleisölle 1970, 50th Anniversary collection. Normaalistihan nämä Dylanin vuosittaiset Anniversary -kokoelmat julkaistaan vain superrajoitettuna 100 kappaleen painoksena, koska niiden ensisijainen tarkoitus on juridinen eli niiden avulla levy-yhtiö pystyy pidentämään julkaisemattoman materiaalin oikeuksia siten etteivät nuo 50 vuotta vanhat levytykset muutu public domain -tyyppisiksi, jolloin muiden julkaisijoiden ei enää tarvitse maksaa rojalteja levy-yhtiölle. Mutta tällä kertaa levy-yhtiö tekee siis poikkeuksen eli vaikka tämä 1970 -kokoelma julkaistiin rajoitettuna jo joulukuussa 2020, tehdään siitä nyt myös ”yleisöpainos”. Miksi näitä NM- ja SP-outtakeseja ei voitu julkaista jo vuonna 2013 BS10:n yhteydessä? Tällaista tämä on, levy-yhtiöllä pitää olla aina jokin ”ässä” taskussaan, muuten bisnekset kärsivät. Uuden julkaisun sisältö on varsin mielenkiintoinen eli kappaleet ovat nämä:      

CD 1

3.3.1970 Studio B, Columbia Recording Studios, New York City, New York
1. I Can’t Help but Wonder Where I’m Bound / 2. Universal Soldier – Take 1
3. Spanish Is the Loving Tongue – Take 1 / 4. Went to See the Gypsy – Take 2
5. Went to See the Gypsy – Take 3 / 6. Woogie Boogie

4.3. 1970 Studio B, Columbia Recording Studios, New York City, New York
7. Went to See the Gypsy – Take 4 / 8. Thirsty Boots – Take 1

5.3.1970 Studio B, Columbia Recording Studios, New York City, New York
9. Little Moses – Take 1 / 10. Alberta – Take 2 / 11. Come All You Fair and Tender Ladies – Take 1
12. Things About Comin’ My Way – Takes 2 & 3 / 13. Went to See the Gypsy – Take 6
14. Untitled 1970 Instrumental #1 / 15. Come a Little Bit Closer – Take 2
16. Alberta – Take 5

Bob Dylan – laulu, kitara, piano / David Bromberg – kitara, dobro, basso
Al Kooper – kosketinsoittimet, piano / Emanuel Green – viulu
Stu Woods – basso / Alvin Rogers – rummut
Hilda Harris, Albertine Robinson, Maeretha Stewart – taustalaulu

1.5.1970 Studio B, Columbia Recording Studios, New York City, New York
17. Sign on the Window – Take 2 / 18. Sign on the Window – Takes 3, 4 & 5
19. If Not for You – Take 1 / 20. Time Passes Slowly – Rehearsal
21. If Not for You – Take 2 / 22. If Not for You – Take 3
23. Song to Woody – Take 1 / 24. Mama, You Been on My Mind – Take 1 / 25. Yesterday – Take 1

CD 2

1. Just Like Tom Thumb’s Blues – Take 1 / 2. I Met Him on a Sunday (Ronde-Ronde) – Take 1
3. One Too Many Mornings – Take 1 / 4. Ghost Riders in the Sky – Take 1
5. Cupid – Take 1 / 6. All I Have to Do Is Dream – Take 1
7. Gates of Eden – Take 1 / 8. I Threw It All Away – Take 1
9. I Don’t Believe You (She Acts Like We Never Have Met) – Take 1
10. Matchbox – Take 1 / 11. Your True Love – Take 1
12. Telephone Wire – Take 1 / 13. Fishing Blues – Take 1
14. Honey, Just Allow Me One More Chance – Take 1
15. Rainy Day Women #12 & 35 – Take 1 / 16. It Ain’t Me Babe
17. If Not for You / 18. Sign on the Window – Take 1 / 19. Sign on the Window – Take 2
20. Sign on the Window – Take 3

Bob Dylan – laulu, kitara, piano, huuliharppu
George Harrison – laulu, kitara (CD1, 20 & 24 ja CD2 2-3, 6-7, 10-11, & 16)
Bob Johnston – piano (CD1, 24-25 ja CD2 1-3)
Charlie Daniels – basso / Russ Kunkel – rummut

1.6.1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
21. Alligator Man / 22. Alligator Man [rock versio] / 23. Alligator Man [country versio]
24. Day of the Locusts – Take 2 / 25. Sarah Jane 1 / 26. Sign on the Window / 27. Sarah Jane 2

CD 3

2.6. 1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
1. If Not for You – Take 1 / 2. If Not for You – Take 2

3.6. 1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
3. Jamaica Farewell /4. Can’t Help Falling in Love
5. Long Black Veil / 6. One More Weekend

4.6. 1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
7. Bring Me Little Water, Sylvie – Take 1 / 8. Three Angels
9. Tomorrow Is a Long Time – Take 1 / 10. Tomorrow Is a Long Time – Take 2
11. New Morning / 12. Untitled 1970 Instrumental #2

Bob Dylan – laulu, kitara, piano, huuliharppu / David Bromberg – kitara, dobro, mandoliini
Ron Cornelius – kitara / Al Kooper – kosketinsoittimet / Charlie Daniels – basso, kitara
Russ Kunkel – rummut / taustalaulajien nimet eivät ole tiedossa

12.8. 1970 Studio E, Columbia Recording Studios, New York City, New York
21. If Not for You – Take 1 / 22. If Not for You – Take 2

Bob Dylan – laulu, kitara, huuliharppu
Buzzy Feiten – kitara / muiden sessiossa soittaneiden muusikkojen nimet eivät ole tiedossa

Tiedot kokosi Harri Huhtanen 2020

19. marraskuuta 1975 – Memorial Auditorium, Worcester, MA CD4 47:03
1. When I Paint My Masterpiece / 2. It Ain’t Me, Babe / 3. The Lonesome Death of Hattie Carroll / 4. It Takes a Lot to Laugh, It Takes a Train to Cry / 5. Romance in Durango
6. Isis / 7. Blowin’ in the Wind / 8. Wild Mountain Thyme / 9. Mama, You Been on My Mind / 10. Dark as a Dungeon / 11. I Shall Be Released

19. marraskuuta 1975 – Memorial Auditorium, Worcester, MA CD5 38:53
1. Tangled Up in Blue / 2. Oh, Sister / 3. Hurricane^*
4. One More Cup of Coffee (Valley Below) / 5. Sara / 6. Just Like a Woman
7. Knockin’ on Heaven’s Door / 8. This Land Is Your Land

RTR -boksin ensimmäinen keikkataltiointi on itse asiassa kiertueen loppupuolelta eli Worcester oli kiertueen 31 keikasta jo no.18. Tällä kiertueella Dylanin setti oli melko kiinteä, sillä kaikkiaan hän esitti vain 34:ää eri kappaletta, tavallisesti Dylanin osuus käsitti 19-20 kappaletta / konsertti.  Mielenkiintoista on kuitenkin uusien kappaleiden osuus. Worcesterissäkin Dylan soitti peräti 6 siinä vaiheessa vielä julkaisemattoman Desire -albumin 8:sta kappaleesta!

Äänite on aivan timantti. Dylanin laulu toistuu luonnollisena ja on stereokuvassa kauniisti keskellä. Myös bändin soitto on taltioitu hienosti: rummut ovat ilmavat ja soundi dynaaminen, basso toistuu analogisen pehmeästi, akustiset kitarat kristallinkirkkaasti ja kokonaisuuden kruunaavat Scarlet Riveran viuluosuudet, jotka  ovat mannaa korville!

Konsertin paras biisi?  Niitä on monta, mutta koska Dylanin yhdessä Joan Baezin kanssa duettona esittämä cover -kappale Wild Mountain Thyme on Dylanin koko uraa ajatellen sellaista harvinaista herkkua jota ei enää myöhemmin kuultu, niin tänään valitsen sen.

Harri Huhtanen 2020