THE BASEMENT TAPES (1967) REVISITED – Take 7

2014-11-03-13-34-26Levyn sisältö:
2 Dollars and 99 Cents /  Jelly Bean /  Any Time /  Down by the Station /  Hallelujah, I’ve Just Been Moved (trad) /  That’s the Breaks / Pretty Mary /  Will the Circle Be Unbroken? (Carter) /  King of France /  She’s On My Mind Again /  Goin’ Down the Road Feeling Bad  (trad)  /  On a Rainy Afternoon /  I Can’t Come in with a Broken Heart /  Next Time on the Highway  /  Northern Claim   /  Love Is Only Mine /  Silhouettes  (Bob Crewe, Frank Slay Jr.) / Bring it on Home /  Come All Ye Fair and Tender Ladies  (trad)  / The Spanish Song (Take 1) /  The Spanish Song (Take 2) / 900 Miles from My Home/ Confidential (trad /Dorina Morgan )

CD6: 22 kappaletta (61:03)     

Englantilaisen Derek Barkerin tuoreen artikkelin (ISIS 177) mukaan boksin kuudennen CD:n 22 kappaleesta suurin osa eli 18 olisi äänitetty Dylanin Red Roomissa. 14 kappaleista on sellaisia, joita bootleggaritkaan eivät ole aikaisemmin saaneet käsiinsä. Kaikki levyn kappaleet ovat aikaisemmin julkaisemattomia. Cover -kappaleita on 3 ja traditionaalisia 2. Loput kappaleet on merkitty Dylanin nimiin.

jan_haust_and_garth_hudsonBoksin kuudetta CD:tä voi suositella vain kaikkein vannoutuneimmille hardcore Dylan-faneille, sillä vasta nyt, ensimmäistä kertaa Dylanin jo 1990-luvulla alkaneen Bootleg Series -sarjan pitkässä historiassa kuulemme levyn jota todella voi kutsua bootlegiksi. Näitä kuudennen CD:n äänitteitä kuvaa erittäin hyvin termi Basement Tapes.   Jan Haustin ja Hudsonin ahkeroinnista huolimatta suurin osa kuudennen CD:n äänitteistä kuulostaa todella hirveiltä. Laskin että ainakin 16:lla kappaleella nauhoituksessa on selvästi häiritsevää säröytymistä. Yliohjautumista ja hervotonta naurua esiintyy 3 kappaleella.

Näitä äänitteitä kuunnellessa alkaa uskoa, että tällä kertaa (melkein) kaikki Basement Tapes -äänitteet on todella julkaistu. Bakerin tuoreen artikkelin mukaan näin ei kuitenkaan ole, vaan peräti 19 ottoa olisi edelleen julkaisematta. Mikäli niiden tekninen taso on vielä huonompi kuin näissä kuudennen CD:n äänitteissä on nuo loput syytäkin jättää julkaisematta.

Kuudennen CD:n äänitteiden harvinaisen huono tekninen laatu aiheuttaa sen että näistä esityksistä on vaikea nauttia yhtä paljon kuin boksin muiden CD:eiden äänitteistä. Muutamia helmiä tältäkin levyltä löytyy kun tarpeeksi tarkkaan kuuntelee. On A Rainy Afternoon on hieno esitys, vaikka nauhoitus yliohjautuu. Pidin myös traditionaalisesta Goin’ Down The Road Feeling Bad -kappaleesta, vaikka se säröytyy.  Samoin on syytä mainita Dylanin tulkinnat kappaleista I Can’t Come In With A Broken Heart, Love Is Only Mine sekä Silhouettes vaikka myös näissä äänitteissä on säröytymistä ja yliohjautumista.

Kokonaisuutena kuudes CD on erittäin mielenkiintoinen, koska se sisältää niin paljon sellaista materiaalia joka edes vannoutuneemmat Dylan -harrastajat eivät ole ennen boksin julkaisua kuulleet. Kyseessä on kuitenkin myös levy jota kenenkään Dylan harrastustaan vasta aloittelevan ei ole syytä kuunnella. Järkytys voisi olla liian suuri ja orastava Dylan -harrastus voisi loppua siihen paikkaan!

Harri Huhtanen 2014

THE BASEMENT TAPES (1967) REVISITED – Take 6

Levyn sisältö:  

Blowin’ in the Wind / One Too Many Mornings / A Satisfied Mind (Hayes, Jack Rhodes) / It Ain’t Me, Babe / Ain’t No More Cane” (Take 1) (Trad) / Ain’t No More Cane (Take 2) / My Woman She’s A-Leavin / Santa-Fe (Originally released in 1991 on The Bootleg Series Vol. 1-3) / Mary Lou, I Love You Too / Dress it Up, Better Have it All / Minstrel Boy (Originally released in 2013 on The Bootleg Series Vol. 10) / Silent Weekend / What’s it Gonna Be When it Comes Up / 900 Miles from My Home (Trad) / Wildwood Flower ( A. P. Carter) / One Kind Favor (Trad) / She’ll Be Coming ’Round the Mountain (Trad) / It’s the Flight of the Bumblebee / Wild Wolf / Goin’ to Acapulco” (Originally released with overdubs in 1975 on The Basement Tapes) / Gonna Get You Now / If I Were a Carpenter” (James Timothy Hardin) / Confidential (Dorina Morgan) / All You Have to Do Is Dream (Take 1) / All You Have to Do Is Dream” (Take 2).

CD5: 25 kappaletta (71:39)

Viidennellä CD:llä on 4 coveria, 4 traditionaalista kappaletta, 15 Dylanin omaa sävellystä sekä 2 vaihtoehtoista esitystä (alternate take). Aikaisemmin virallisesti julkaistuja äänitteitä tällä levyllä on vain 2 ja erityisen merkillepantavaa on se ,että peräti 14 esitystä on sellaisia, joita edes aina yhtä nopeat ja innokkaat bootleggarit eivät ole kaikkien näiden vuosikymmenien aikana onnistuneet nappaamaan. Suurin osa tämän levyn materiaalista on siis myös Dylan asiantuntijoille uutta!

wittenbergNäitä nauhoituksia ei tehty Big Pinkin kellarissa, vaan Levon Helmin ja Rick Dankon vuokraamassa talossa Wittenberg Roadilla. Bob Dylan comin arvostelija mainitsee, ettei soundi näissä nauhoissa olisi yhtä hyvä kuin Big Pinkin nauhoissa. CD:tä kuunnellessa tämän huomaa vain muutamalla kappaleella eli kyllä soundit ovat minusta pääsääntöisesti tällä levyllä kunnossa.

Viides CD on kerrassaan ihastuttava. Levyllä on useita unohtumattomia esityksiä. Aivan huippu on tummansävyinen, vain runsaan kolme minuutin (3:34) kestoinen Wild Wolf. Jälleen kerran sitä voi vain ihmetellä, miten Dylan kerta toisensa jälkeen jättää tällaisia mestariteoksia vuosikymmeniksi hyllyille pölyttymään. Tästäkin kappaleesta voisi tehdä vaikka mitä ja ja kuten Jimi Hendrix teki raivoisalla tulkinnallaan All Along The Watchtowerista kuolemattoman, voisi joku toinen kitarasankari tehdä tästä biisistä kuolemattoman! Pahaa kuitenkin pelkään ,ettei Dylan tätä kappaletta koskaan rehabilitoi, vaikka syytä kyllä olisi.

Levyn päättää kaksi erilaista versiota kappaleesta All You Have to Do is Dream. Ne kuulin ensimmäistä kertaa 1990‑luvun alkupuolella 4LP:n Basement Tapes ‑kokoelmalta (1986) Blind Boy Grunt & The Hawks: The Basement Tapes (newly discovered). All You Have to Do is Dream kuulu myös siihen pitkään Dylan sävellysten sarjaan, jonka julkaisematta jättämistä on vaikea ymmärtää. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kaksi hienoa versiota traditionaalisesta Ain’t No More Canesta kuuluvat myös suosikkeihini tällä levyllä pienistä äänitysteknistä ongelmista huolimatta. Levyn avaava bluesrock‑versio Blowing in the Windistä ihastuttaa aluksi tuoreudellaan ja totaalisella erilaisuudellaan, mutta ei sittenkään kestä useita kuuntelukertoja yhtä hyvin kuin monet muut tämän levyn kappaleista. Sen sijaan It Ain’t Me Baben versio jota edes bootleggarit eivät ole saaneet käsiinsä on komea. Olen aina hirveästi pitänyt It Ain’t Me Babesta ja pidän sitä yhtenä Dylanin kauniimmista teksteistä ja sävellyksistä. Dylanhan soitti 1990‑luvun NET‑keikoilla todella pitkään juuri tätä kappaletta encoreissa. Ehdottamasti maininnan arvoinen on myös traditionaalinen 900 Miles, joka ei myöskään ole aikaisemmin ollut kierrossa.

 

1035x716-theband-1800-1386094402

Periaatteessa voisin luetella kaikki tämän levyn kappaleet, sillä jokaisella niistä on omat vahvuutensa. Kokonaisuutena nämä Witenberg Roadin nauhoitukset edustavat The Basement Tapes ‑sessioiden parhaimmistoa, vaikka vuonna 1975 julkaistavaksi päätyi aivan eri kappaleita. Ehkäpä näiden nauhoitusten maagisuus on juuri siinä ,että ne kuullaan vasta nyt. Siksi olen kuunnellut tämän viidennen CD:n nyt jo varmaan 8 kertaa. Olen halunnut tarkistaa onko ihastukseni näihin taltiointeihin pysyvää laatua vai onko kyse vain uuden materiaalin tuomasta viehätyksen tunteesta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ihastus on laadultaan pysyvää. Tällä levyllä Dylan ja The Band soittavat balladeja, folkkia, bluesia, bluesrokkia, countryä, rock’n’rollia ja jopa ragtimea. Koko amerikkalaisen juurimusiikin laaja kirjo on käytössä. Dylanin esityksiä ja The Bandin soittoa leimaa sellainen hyvänolontunnetta säteilevä rentous ja välittömyys. Lyhyesti sanoen: tällä levyllä on jälkipolville taltioituina monta maagista esitystä ja hetkeä.

Harri Huhtanen 2014 

THE BASEMENT TAPES (1967) REVISITED – Take 5

bob-dylan-and-the-band-1967Levyn sisältö:   Tears of Rage (Take 1)   (Dylan, Richard Manuel)  / Tears of Rage (Take 2) /  Tears of Rage (Take 3 – Originally released with overdubs in 1975 on The Basement Tapes) / Quinn the Eskimo (Take 1) /  Quinn the Eskimo (Take 2 – Originally released in 1985 on Biograph)  /  Open the Door Homer (Take 1 – Originally released in 1975 on The Basement Tapes)  /  Open the Door Homer (Take 2)  /  Open the Door Homer (Take 3)  /  Nothing Was Delivered  (Take 1 – Originally released in 1975 on The Basement Tapes) /  Nothing Was Delivered  (Take 2) / Nothing Was Delivered (Take 3)  /  All American Boy (Bobby Bare)  / Sign on the Cross /  Odds and Ends (Take 1)  /  Odds and Ends (Take 2 – Originally released in 1975 on The Basement Tapes)  / Get Your Rocks Off /  Clothes Line Saga (Answer to Ode) (Originally released in 1975 on The Basement Tapes) /  Apple Suckling Tree (Take 1) / Apple Suckling Tree” (Take 2 – Originally released in 1975 on The Basement Tapes) /  Don’t Ya Tell Henry / Bourbon Street

CD4: 21 kappaletta (65:44)

Neljännellä CD:llä on 1 cover kappale, 1 Dylanin yhteissävellys Manuelin kanssa,  10 Dylanin omaa sävellystä, 9 saman kappaleen vaihtoehtoista esitystä (alternate take) sekä 6 jo aikaisemmin virallisesti julkaistua äänitettä.

Vaikka neljännen levyn esityksistä valtaosa on aikaisemmin julkaisemattomia (15 kpl) on Entuudestaan suurelle yleisölle tuntemattomia Dylan-sävellyksiä tällä levyllä vain neljä:  Hank Williams vaikutteinen Sign on the Cross sekä Dylan -originaalit Get Your Rocks Off, Don’t Ya Tell Henry sekä Bourbon Street.

bobby-bareBobby Bare -cover All American Boy muistuttaa kovasti  Dylanin Greenwich Villagen aikaisia nauhoituksia vuodelta 1961.   Sign on the Cross -tulkinta jää aika raakileeksi, useammat otot olisivat voineet ehkä korjata tilanteen.  Get Your Rocks Off on hidas blueskappale.   Don’t Ya Tell Henryssä ja Bourbon Streetissä eniten säväyttää tuntematon trumpetisti, joka tekee näistä hulvattomista esityksistä vielä kertalukua hulvattomampia. Nämä ovat selvästi Rainy Day Women #35 -osastoa, ottoja joilla musisoivat nuoret miehet aamuyöstä aina silloin tällöin juhlien päätteeksi ilahduttavat naapureitaan.

Vaikka oli kiva kuulla vaihtoehtoisia ottoja vuoden 1975 Basement Tapes kappaleista Tears of Rage, Open the Door Homer, Nothing Was Delivered, Odds and Ends ja  Apple Suckling Tree, niin kokonaisuutena tämä neljäs CD ei ole yhtä kiinnostava ja kiehtova kuin boksin kolme aikaisempaa levyä.

Harri Huhtanen 2014

THE BASEMENT TAPES (1967) REVISITED – Take 4

CD3: 23 kappaletta (70:07)

basement-tapesLevyn sisältö:   Young But Daily Growing (Trad.) / Bonnie Ship the Diamond (Trad.) / The Hills of Mexico (Trad.) / Down on Me (Trad.) / One for the Road / I’m Alright / Million Dollar Bash” (Take 1) /  Million Dollar Bash (Take 2 – julkaistu vuoden 1975 Basement Tapesillä) /  Yea! Heavy and a Bottle of Bread (Take 1) /  Yea! Heavy and a Bottle of Bread (Take 2 – julkaistu vuoden 1975 Basement Tapesillä) /  I’m Not There ( julkaistu vuonna 2007 I’m Not There -elokuvan soundtrackilla)  / Please Mrs. Henry (Take 2 – julkaistu vuoden 1975 Basement Tapesillä) / Crash on the Levee (Down in the Flood) (Take 1) /  Crash on the Levee (Take 2 – julkaistu vuoden 1975 Basement Tapesillä) /  Lo and Behold! (Take 1) /  Lo and Behold! (Take 2 – julkaistu vuoden 1975 Basement Tapesillä) /  You Ain’t Goin’ Nowhere (Take 1)  / You Ain’t Goin’ Nowhere (Take 2 – julkaistu vuoden 1975 Basement Tapesillä) /  I Shall Be Released (Take 1)  /  I Shall Be Released” (Take 2 – julkaistu vuonna 1991 The Bootleg Series Vol. 1-3 -albumilla) / This Wheel’s on Fire (Take 2 – julkaistu vuoden 1975 Basement Tapesillä) / Too Much of Nothing (Take 1  – julkaistu vuoden 1975 Basement Tapesillä) /  Too Much of Nothing (Take 2)

Kolmannella CD:llä on 4 traditionaalista kappaletta, 1 Dylanin yhteissävellys Dankon kanssa,  11 Dylanin omaa sävellystä, 7 saman kappaleen vaihtoehtoista esitystä (alternate take) sekä 8 jo aikaisemmin virallisesti julkaistua äänitettä.

Vaikka You Ain’t Goin’ Nowhere julkaistiin jo vuoden 1975 Basement Tapes -levyllä, on ilo kuulla tällä levyllä molempien ottojen alkuperäisversiot. Hieno sävellys ja upeat tulkinnat!   Vuonna 1967 Dylanin muusa eli edelleen vahvana hänessä eli kyseessä ei missään tapauksessa ollut välivuosi, kuten joissain pintahistoriikeissa on annettu ymmärtää. Tällä kolmannella CD:llä kuullaan ensimmäisen Basement Tapes -levyn (1975) useista kappaleista vaihtoehtoisia versioita.

Väistämättä suurin kiinnostukseni tällä CD:llä kiinnittyy kuitenkin neljään traditionaaliseen kappaleeseen sekä niihin Dylanin sävellyksiin, joita ei vielä ole virallisesti julkaistu.

Jännityksellä kuuntelin puhdistetun version Dylanin Young But Daily Growin’ -kappaleesta.  Kuulin kappaleen ensimmäistä kertaa joskus 1990-luvun alkupuolella 4LP:n Basement Tapes -kokoelmalta (1986)  Blind Boy Grunt & The Hawks: The Basement Tapes (newly discovered).  Se oli rakkautta ensi kuuntelulla! BBG:llä BT -äänitteet kuultiin stereona ja vinyylille tyypillisesti nauhakohinaa oli joissain kappaleissa aika reippaasti. Kuultuani vuoden 2014 puhdistetun version olin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen melko pettynyt.  Oli pakko kuunnella vinyyliversio uudestaan ja tutkia mistä pettymys johtui. Suurimpana syynä oli säestävä kitara, joka oli virallisella versiolla nostettu taustalta Dylanin laulun päälle. Vinyylillä Dylanin laulu oli pääosassa ja kitara hieman suttuisena taustalla. Tarina ja tunnelma pääsivät tuolloin paremmin oikeuksiinsa.  No, kuulokuvia voi muuttaa ja nyt, viiden kuuntelukerran jälkeen, alan jo tottua uuteen, puhdistettuun monoversioon kappaleesta. Laulun alkuperäinen taika kuitenkin uudessa versiossa vähän katosi.

Toinen traditionaalinen kappale jota olen jo pitkään rakastanut on tietenkin Dylanin tulkinta laulusta Hills Of Mexico, joka aikaisemmin on tunnettu nimillä Buffalo Skinners sekä Trail Of The Buffalo.  Dylan esitti kappaletta eri puolilla maailmaa The Never Ending Tourin alkuvuosina 1988-92, yhteensä 43 kertaa. Niinpä kappale päätyi aikanaan myös lukuisille bootlegeille. Nyttemmin laulu on vaipunut unholaan eli Dylan ei ole sitä enää esittänyt ja siksi on hienoa, että alkuperäinen The Basement Tapes -versio vihdoinkin julkaistaan.  Tosin nauhalla kuultavista kommenteista päätellen Dylan ei ollut tyytyväinen tbonnieulkintaansa vuonna 1967, koska lopussa hän toteaa Garthille ettei kannata tuhlata enempää nauhaa tähän versioon. Nauhoitus kestää vain vähän yli 3 minuuttia ja siitäkin ajasta 20 sekunttia kuluu ensimmäiseen, epäonnistuneeseen aloitukseen, jonka Dylan yllättäen keskeyttää ja aloittaa laulun alusta.  Toinen yritys onkin sitten jo huomattavasti parempi ja Dylanin tavoittaa hetkellisesti hienosti laulun magian!  Todella harmillista, ettei Dylan ole koskaan tehnyt studioversiota tästä kappaleesta.

Bonnie Ship the Diamondin alussa Dylanin laulu on epävireistä, mutta esityksen edetessä paranee melkoisesti ja loppua kohden tämäkin tulkinta nousee lentoon. Dylanin omista sävellyksistä aikaisemmin virallisesti julkaisemattomat Down on Me, One for the Road sekä I’m Alright ovat sellaisia, joista alkaa joka kuuntelukerralla pitää entistä enemmän.

Harri Huhtanen 2014

 

 

THE BASEMENT TAPES (1967) REVISITED – Take 3

CD2:26 kappaletta (67:43)

Johnny Todd  (Trad.) /  Tupelo  (John Lee Hooker) / Kickin’ My Dog Around (Trad.) / See You Later Allen Ginsberg (Take 1) /  See You Later Allen Ginsberg (Take 2)  /  Tiny Montgomery (Originally released with overdubs in 1975 on The Basement Tapes) /  Big Dog /  I’m Your Teenage Prayer /  Four Strong Winds (Ian Tyson) / The French Girl (Take 1) (Tyson, Sylvia Tyson) / The French Girl (Take 2) /  Joshua Gone Barbados  (Eric Von Schmidt) / I’m in the Mood  (Bernard Besman, Hooker ) Baby Ain’t That Fine (Dallas Frazier) / Rock, Salt and Nails (Bruce Phillips) / A Fool Such As I (William Marvin Trader) / Song for Canada  (Pete Gzowski, Tyson) / People Get Ready (Curtis Mayfield) / I Don’t Hurt Anymore (Donald Robertson, Walter Rollins) / Be Careful of Stones That You Throw         (Benjamin Lee Blankenship)  / One Man’s Loss /  Lock Your Door /  Baby, Won’t You Be My Baby /  Try Me Little Girl /  I Can’t Make it Alone /  Don’t You Try Me Now                        

Toisella CD:llä on 13 coveria, 2 traditionaalista kappaletta sekä 11 Dylanin omaa sävellystä.

Kakkos CD:n alussa on useita huumoripläjäyksiä ja erityisen paljon Dylan kikattaa laulaessaan See You Later Allen Ginsbergiä. Mukana on selvästi sisäpiirihuumoria ja se miten hauskoja nämä vedot loppupeleissä eli kuulijan kotona ovat, riippuu täysin kuulijasta ja hänen mielentilastaan. Olen nyt kuunnellut kakkos CD:n kolme kertaa ja ensimmäisellä kuuntelukerralla nämä huumoripläjäykset vaikuttivat vähän häiritseviltä, toisella kerralla aloin jo varovaisesti diggailla muutamaa niistä ja tänään, kolmannella kuuntelukerralla alkoi hymykin jo hiipiä kuulijan suupieliin. Missään tapauksessa nämä huumorivedot eivät suinkaan ole mitään kakkos CD:n kärkibiisejä. Ylipäätään kokonaisuutena ykkös CD taitaa olla selvästi parempi kuin kakkonen, tältä minusta ainakin nyt, kolmen kuuntelukerran jälkeen vaikuttaa. Kakkos CD:lläkin on kuitenkin myös joitain helmiä. Dylanin ja The Bandin laahaava ja elämän kurjuutta ian_and_sylviapursuava tulkinta Tysonin* Four Strong Windista on jotenkin helyttävän kaunis ja jää suorastaan soimaan päässä pitkäksi aikaa. Upeat sanat!

    All the good times are gone  / But I’m bound to moving on

Heti perään kuullaan lähes yhtä ”kurjankaunis” tulkinta Tysonin The French Girlistä. Nämäkään eivät ole ”aloittelijoille” tarkoitettuja biisejä, vaan näitä ymmärtää vasta kun on päässyt vähän syvemmälle Bobin musiikilliseen ajatusmaailmaan. Vanha Columbian mainoslause kuului: ”Nobody sings Dylan like Dylan!”. Minä lisäisin mielelläni mainoslauseisiin myös tämän: ”Nobody sings covers like Dylan!”. Kärkiesitysten joukkoon nousee myös persoonallinen tulkinta Curtis Mayfieldin hienosta People Get Ready ‑kappaleesta.

Edelleen ihailen näillä nauhoilla The Bandin musisointia. Se on niin hallitun rentoa, suorastaan klassista folkrokkia vai sanoisiko laajemmin americanaa. Mikään Dylanin NET‑bändeistä ei pääse lähellekään näitä soundeja. Parhaassa musiikissa yksinkertainen on kaunista, on vain aika vaikeaa soittaa yksinkertaisesti niin että se on kaunista. The Band suoriutuu näillä nauhoilla vaikeasta tehtävästään suorastaan erinomaisesti.

*2016 lisäys: kandalaiset Ian ja Sylvia Tyson alkoivat keikkailun jo 1950-luvulla, mutta kumma kyllä levyttämään Ian pääsi vasta 1973, jolloin hän oli jo maailmankuulu. Sen jälkeen mies on julkaissut albumeja tasaiseen tahtiin ja tällä hetkellä hänen kataloginsa käsittää jo 17 albumia, joista tuorein julkaistiin viime vuonna.

Harri Huhtanen 2014

THE BASEMENT TAPES (1967) REVISITED – Take 2

CD1:  22 kappaletta (58:33)

Levyn sisältö: Edge of the Ocean /  My Bucket’s Got a Hole in It ( Clarence Williams ) /  Roll on Train /  Mr. Blue (DeWayne Blackwell) / Belshazzar (  Johnny Cash) /  I Forgot to Remember to Forget ( Charlie Feathers, Stanley Kesler) / You Win Again (Hank Williams) / Still in Town  (Hank Cochran, Harlan Howard) /  Waltzing with Sin (Sonny Burns, Red Hayes) /  Big River (Cash) (Take 1) /  Big River (Take 2) / Folsom Prison Blues (Cash) / Bells of Rhymney ( Idris Davies, Peter Seeger ) / Spanish is the Loving Tongue (Charles Badger Clark) / Under Control /   Ol’ Roison the Beau (Traditional) / I’m Guilty of Loving You / Cool Water (Bob Nolan) / The Auld Triangle (Brendan Francis Behan) / Po’ Lazarus (Traditional) / I’m a Fool for You (Take 1) / I’m a Fool for You (Take 2)

Ensimmäisellä CD:llä on 12 coveria, 2 traditionaalisesta kappaleesta uudelleen sovitettua esitystä sekä 8 Dylanin omaa sävellystä.

Levyllä on yllättävän hyvät soundit. Välillä melkoista säröilyä, mikä johtuu ilmeisesti jo nauhoitusvaiheessa tapahtuneista virheistä. Nauhojen ikääntyminen on saatu kuitenkin hyvin ”tohtoroitua” eli instrumentit toistuvat selkeinä ja kirkkaina. Osa vanhempien BT ‑bootlegien lämmöstä kuitenkin puuttuu, koska nauhakohina on poistettu kokonaan. Pahimmat CD‑karikot eli metallinen ja kalsea ääni on kuitenkin tässä tapauksessa varsin hyvin vältetty. Diskantitkaan eivät leikkaudu yhtä selvästi kuin huonoimmissa CD‑taltioinneissa. Bassoa on mukana maltillisesti. Instrumenttien kokonaisbalanssi on aika hyvä. Dylanin laulu on ehkä nostettu vähän voimakkaammin pintaan kuin joillain bootlegeilla, mutta koska Dylan on ”pääosassa”, tämä tuotannollinen ratkaisu sallittakoon. The Band on loistava! Ei voinut Dylan tuohon aikaan toivoa tai löytää parempaa säestysbändiä. Bandin lämminhenkinen, kotoisen rento soundi sopii näihin äänitteisiin aivan upeasti!

4257158130_fb30c535f5Ykkös CD:n ehdottomia huippuja ovat vanhat suosikkini I’m a Fool for You sekä aina yhtä upea, lähes 6‑minuuttinen irlantilaisen runoilijan Brendan Francis Aidan Behanin* teksti The Auld Triangle  (viereisessä kuvassa Behanin patsas). Pidän kovasti myös Beatles‑henkisestä Mr. Bluesta sekä jo aikaisemmin julkaistusta Spanish is the Loving Tonguesta. Levyn avaava Edge of the Ocean, jota en ole aikaisemmin koskaan kuullut, on varsin mielenkiintoinen. Bells Of Rhymney on niin kaunis, että sekin nousee levyn kärkibiiseihin.

Ymmärrän hyvin miksi Dylan on niin pitkään ollut haluton julkaisemaan näitä nauhoja. Vaikka osa esityksistä on todellisia helmiä, joiden kohdalla tuntuu aivan käsittämättömältä, että joku artisti voi pantata niitä lähes 50 vuotta, niin totuuden nimessä todettakoon että paljon mukana on myös sellaista vapaata jammailua ja aina Dylanin laulu ja fraseeraukset eivät osu ihan nappiin. Hienoa, että mukaan on otettu kuitenkin ”koko totuus” eli jos jokin on mennyt pieleen niin sekin on mukana, koska se kuuluu tähän historialliseen kokonaisuuteen ja tämä lisää autenttisuuden tunnetta näitä äänitteitä kuunnellessa.

Olen kuunnellut ykkös CD:n vasta 2 kertaa, mutta jo nyt täytyy todeta, että toisella kuuntelukerralla levy tuntui vielä paremmalta kuin ensimmäisellä ja kun levy paranee kuuntelukertojen lisääntyessä on se aina hyvä merkki eli silloin tietää kuuntelevansa jotain merkittävää!

P.s. Sen verran ”kotoisia” jotkut esityksistä ovat, etten kyllä suositte tätä kenellekään ENSIMMÄISEKSI Dylan levyksi. Vasta sitten kun on kunnolla päässyt sisään Dylanin ”maailmaan” kannattaa ottaa tämä levy kuunteluun.

Harri Huhtanen 2014

2016 lisäys * – Behan oli Dublinissa vuonna 1923 syntynyt irlantilainen kirjailija, joka kirjoitti romaaneja, novelleja, runoja ja näytelmiä. Behan kuoli traagisesti jo 41-vuotiaana vuonna 1964. Ei ole tiedossa mistä Dylan ”poimi” The Auld Trianglen, mutta The Basement Tapes esitys on kerrassaan ihastuttava ja tuntuu käsittämättömältä että Dylan jätti sen julkaisematta.

THE BASEMENT TAPES (1967) REVISITED – Take 1

img_0241Dylanin Bootleg Series 11 julkaistiin marraskuussa 2014 useampana versiona. Laajin näistä käsitti kuusi CD:tä ja oli täydellisin koskaan virallisesti julkaistu Basement Tapes -kokoelma. Tässä kirjoitussarjassa arvostelen complete boksin kokonaisuudessaan…      

BOKSIN SISÄLTÖ

Tässä ennakkokatselmuksessa keskityn vain boksin ulkomusiikilliseen sisältöön. Kuuntelun perusteella tehdyn äänimateriaalin arvion aika tulee sitten paljon myöhemmin.Luettelen aluksi asioita, joiden olisin toivonut olevan toisin. Olin kuvitellut, että BS11 olisi LP‑kokoinen (33x 32cm) boksi, kuten BS10. Mutta eipä ollutkaan, vaan pikemminkin ”kuvakirjakokoa” (21,5 x22cm). Toinen pieni pettymys oli ,että vaikka boksissa on peräti kaksi kirjaa, on varsinaista tekstiä sivumäärään (42 + 122 sivua) suhteutettuna aika vähän. Kolmanneksi iso osa valokuvista on sellaisia, jotka olen eri yhteyksissä jo aikaisemmin nähnyt. Onneksi positiivisia asioita onkin sitten paljon enemmän. Alla alustavaa luetteloa niistä:

1. Boksin kotelo on vankkaa pahvia eli ei kyllä ihan tavallisessa käsittelyssä repeä liitoksistaan.

2. Lo & Behold ‑niminen 122 ‑sivuinen valokuvakirja on sidottu, kannet ovat paksut, sivujen paperilaatu erinomainen ja siksi pääasiassa mustavalkoiset valokuvat toistuvat niissä erittäin tarkkoina.

3. Sama pätee itse levykansioon, joka on siis samankokoinen 42 sivuinen kirja, jonka etu‑ ja takasivuille levyt on sijoitettu jännän näköisiin kelanauhakoteloita muistuttaviin taskukansioihin. Tämänkin kirjan paperilaatu ja painojälki on erittäin korkeatasoista

Tekstit

Ykköskirjassa eli albumikansiossa on Sid Griffinin (sivut 3‑18), Clinton Heylinin (sivut 23‑33) ja Jan Haustin (sivut 34‑36) 2014 kirjoitetut tuoreet artikkelit Basement Tapesin historiasta. Kakkoskirjassa nimeltään Lo And Behold on Ben Rollinsin johdantokirjoitus (sivu 1) sekä John Sheelen (sivu 107) selostus vuoden 1975 virallisen Basement Tapes 2LP:n valokuvaus‑sessioista.

1076476160Valokuvat

Valokuvia on sivumääräisesti paljon enemmän kuin tekstiä mikä onkin ymmärttävää kun tutkinnan alla on näin rajattu aihe. Ykköskirjan kuvien tekijä on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Elliott Landy . Hän vastaa myös kakkoskirjan ensimmäisen kappaleen kuvista (sivut 4‑ 37, 1968). Toisen kappaleen (sivut 40‑47, 1967) valokuvia en ole aikaisemmin nähnyt. Takakannen krediitti‑osiossa mainitaan vain että kuvat on saatu Arie De Reusilta . Kolmanteen kappaleeseen (sivut 49‑104) on kerätty sekalainen joukko kuvia muiden artistien Basement Tapes ‑kappaleiden levytyksistä, mukana on myös valokopioita vuosien 1967‑69 lehtiartikkeleista sekä levy‑yhtiön tiedotteista ja kirjeistä sekä muutamien BT ‑bootlegien, Dylan‑kirjojen ja Dylan‑aiheisten lehtijulkaisujen kansista. Kirjan viimeiseen eli neljänteen kappaleeseen (sivut 106‑119) on kerätty John Steelen virallisen vuoden 1975 BT‑albumin valokuvaus session kuvia.

Nämä tiedot nyt aluksi. Tutkimus jatkuu. Hienoa, että nämä ikivanhat nauhat on pelastettu ja julkaistaan vihdoinkin niiden historiallista arvoa kunnioittavassa kokonaisuudessa.

Harri Huhtanen 2014