Dylan skottifaniensa seurassa vuonna 1966 !
19.5.1966 Glasgow CD#21 79:08, Mono-äänite
Setti. Glasgow’n keikka on ahdettu yhdelle CD:lle. Maksimissaan CD:lle voi äänittää 80min. musiikkia ja tällä CD:llä on käytetty melkein maksimimäärä eli 79:08. Harmillisesti akustisen setin kolme ensimmäistä kappaletta puuttuvat ja siksi ensimmäisenä esityksenä kuullaan poikkeuksellisesti It’s All Over Baby Blue. Sähköinen setti on onneksi säilynyt kokonaisuudessaan.
Äänite 4+/5. Akustisen setin loistokkuutta vähentää kolmen ensimmäisen kappaleen puuttuminen. Toinen harmillinen moka on Desolation Row -äänitteen loppuminen kesken sanan! Sähköisen setin osalta miinusta tulee siitä, että ääni yliohjautuu melko monessa kohtaa ja siksi hyvästä soittimien separaatiosta huolimatta kokonaisuus kuulostaa ajoittain vähän raskassoutuiselta.
Esitys 4/5. Miinusta tulee Dylanin epävarmasta kitaran virittelystä Just Like A Womanin alussa. Muilta osin akustinen setti on jälleen lähes kympin suoritus. Dylan fraseeraa ja rytmittää laulut hienosti. Laulujen tunnesisältö välittyy hyvin. Mr. Tambourinen Man on kestoltaan peräti 9min. ja loppupuolella kuullaan hieno huuliharppusoolo. Sähköisessä setissä She Act’s puuroutuu harmillisesti muutamissa kohdissa. Lisäksi Follow’ssa Dylanin huuliharppu kuulostaa epävireiseltä. Basso on miksattu ehkä liiankin kovalle sillä joissain kappaleissa se tuntuu hallitsevan koko esitystä. Tomin ja Leopardin alussa yleisö muuttuu taas levottamaksi ja alkaa huudella. Dylan suhtautuu asiaan huvittuneesti ja alkaa Leopardin esittelyssä ladella epämääräistä lorua josta ei saa mitään tolkkua! Huutelu ja Dylanin epämääräiset kommentit jatkuvat vielä Rollingin alussakin. Yleisön mökäämisestä ja epäkunnioittavasta asenteesta huolimatta Dylan ja bändi vetävät koko settinsä kunnialla loppuun. Tosin Glasgow ei kylläkään kuulu kiertueen keikkojen parhaimmistoon, vaikka hieno suoritus tämäkin kokonaisuutena tarkastellen on.
Harri Huhtanen 2018
Äänite 4½/5. Hieman yllättäen Manchesterin äänite ei ole kiertueen paras, vaikka onkin CBS -levy-yhtiön tekemä ja vaikka tämä on nimenomaa niitä harvoja 1966 kiertueen äänitteistä, jotka on julkaistu aikaisemmin. Manchesterin konserttihan julkaistiin jo Bootleg Series vol. 4 :lla vuonna 1998. Akustisen osuuden äänite on kieltämättä erittäin korkeatasoinen eli sille annan pisteitä 5/5. Soittimet toistuvat luonnollisesti ja ovat äänitteellä hyvin balanssissa. Valitettavasti konsertin sähköinen osuus ei ole tallentunut yhtä korkeatasoisena. Alussa kokonaissoundi puuroutuu jonkin verran ja salikaikua on hieman liian paljon. Joissain sähköisen osuuden kappaleissa on myös selvää digitaalista kireyttä.
kosketinsoittimet toistuvat hienosti. Leopardissa on yleisön möykästä huolimatta tiukka soundi. Ballardin loppupuolella (ajassa 07:19) yleisöstä kuullaan myöhemmin legendaariseksi muodostunut ”Judas!” -huuto, joka saa Dylanin polttamaan päreensä, sillä hän tiuskaisee takaisin (ajassa 07:36) ”I don’t believe you!… you’re a liar!”, jonka jälkeen Dylan ja bändi aloittavat agressiivisen version Rolling Stonesta, jolla arvostelivat ja buuaajat jälleen hiljennetään. Hieno konsertti ja erinomainen äänite, mutta nyt kun kuunneltavissa ovat kaikki kiertueen nauhoitukset, pitää todeta ettei Manchester ehkä sittenkään ole kiertueen paras konsertti, vaikka on kieltämättä kiertueen kuuluisin juuri tuon Juudas-episodin vuoksi.
Esitys 5 / 5 . Kuten Liverpoolin (14.5.66) arviossa jo totesin: kiertueen loppupuolen lähestyessä kuulostaa siltä että ilta illan jälkeen Dylan ja bändi ovat yhä kovemmassa vedossa. Akustinen setti on jälleen täydellinen! Käytän varoen täydellinen -sanaa, jottei se kärsisi inflaatiota, mutta tässä kohtaa sitä on vaan pakko käyttää. Dylanin fraseeraus ja säkeiden rytmitys ovat huippuluokkaa. Komean akustisen setin kruunaavat 11 minuutinen Desolation sekä 9 minuuttinen Tambourine. Myös sähköinen setti on hienoa kuultavaa, koska bändi soittaa niin intensiivisesti ja Dylan on hyvin mukana menossa. Tällä keikalla erityisesti Hudson nousee muutamissa kappaleissa hienosti esille. Leopardiin tultaessa vuoden 1966 Dylan -yleisön tyypillinen diktomia nousee taas esiin: äänitteellä kuullaan tässä kohtaa sekä taputuksia että buuauksia. Tässä vaiheessa Dylan heittäytyy sarkastiseksi ja toteaa kylmän rauhallisesti: ”This is a folk song…” ja ajaa sen jälkeen erinomaisessa vedossa olevan bändinsä kanssa konsertin komeasti maaliin esittämällä muun muassa 7 minuuttiset versiot sekä Balladista että Rollingista. Ne ovat jälleen sellaisia ”luu kurkkuun” -versioita, joiden aikana ja jälkeen buuaajien on pakko alistua maestron edessä! Enpä usko, että buuaajat tajusivat vuonna 1966 että 50 vuotta myöhemmin heidän buuauksensa ovat mukana yhden maailman suurimman levy-yhtiön suuren julkaisun CD:eillä! Liverpoolin ohella tämä on yksi kiertueen parhaista keikoista ja äänitteistä.
hienolta. Soittimet ovat äänitteellä hyvässä balanssissa: kitara, basso, kosketinsoittimet ja rummut toistuvat selkeinä. Dylanin ja koko bändin esitys on hyvin fokuksessa, se on energinen ja intensiivinen! Setin loppupuolella yleisön reaktioiden kaksijakoisuus on hyvin tallentunut äänitteelle sillä samanaikaisesti on kuultavissa sekä raivoisia taputuksia että buuauksia. Dylan ei kuitenkaan buuauksista välitä, vaan vaikuttaa vain saavan niistä lisäenergiaa! Vuoden 1966 Liverpoolin keikka ei ole yhtä kuuluisa kuin Manchesterin ja Lontoon keikat, mutta aivan aiheetta Liverpool on ollut paitsiossa, koska äänite ja keikka ovat vähintään yhtä hyvät kuin nuo myöhemmin soitetut legendaariset keikat. Leopard, Ballad ja Rolling Stone ovat upeita, intensiivisiä esityksiä. Kyllä Liverpool on yksi suosikkejani tämän kiertueen parhaaksi keikaksi ja äänitteeksi!
Esitys 4+/5 . Akustinen osuus on mannaa korville! Dylanin suoritus on täydellinen ja onneksi balansoidulle, hyvin erottelevalle Soundboard -äänitteelle on hienosti taltioitunut nämä upeat +40 minuuttia Nobel -palkinnon arvoista laulettua runoutta! Vaikea lähteä erottelemaan mitkä kappaleet ovat akustisen setin parhaita, koska ne kaikki kuulostavat hienolta! Jos on pakko nostaa yksi ylitse muiden niin ehkä se olisi äänitteellä pahasti kesken jäävä Visions, jonka Dylan esittää tällä kertaa todella tyylipuhtaasti. Myös Desolationissa Dylan kertoo intensiivisesti pitkää, komeilla kielikuvilla rikastettua tarinaansa. Fraseeraus ja säkeiden painotukset ovat hienosti kohdallaan. Sähköinen setti sen sijaan ei ole ihan yhtä suurta juhlaa, vaikka silläkin on hienot hetkensä. Leopard rullaa jälleen mukaansatempaavasti. Sähköisen setin heikko kohta tällä kiertueella oli yleensä One Too Many Mornings, mutta ei kuitenkaan Birminghamissa. Konsertin huipentavat tuttuun tapaan Ballad ja Rolling Stone. 
