
Adelen kotiinpaluukonsertti aiheutti Lontoossa melkoisen faniryntäyksen konserttipaikan liepeillä.
Runsas vuosi sitten kirjoitin Adelen comeback -konsertista, joka järjestettiin Los Angelesissa lokakuussa 2021. Mitä Adelelle on tapahtunut sen jälkeen? Ensinnäkin hän ei ole lähtenyt kiertueelle. Ei hänen tarvitse koska hän on jo maailmankuulu ja multimiljönääri. Lisäksi vuosien 20216-17 maailmankiertue johti ääniongelmiin ja varmaankin Adele on tämän jälkeen halunnut varjella ääntään, joka on hänen tärkein instrumenttinsa. Jos hän sen menettää lopahtaa loistava urakin. Ehkä siksi hän esiintyy nykyään enää harvakseltaan. Tänä vuonna Adele on esiintynyt vain joissain Tv-gaaloissa, Lontoon Hyde Parkissa ja nyt marras-joulukuussa hän on tehnyt “Elvikset” eli konsertoinut koko ajan samassa paikassa Las Vegasissa.
Miksi siis kirjoitan juuri nyt Adelesta? Syynä on se, että TÄNÄÄN (20.12.22 klo 20) Suomen TV2 lähettää Adelen Lontoon Palladiumin konsertissa marraskuussa 2021 kuvatun ohjelman. Tämä on ilmeisesti lähetetty Suomen TV:ssä ensimmäisen kerran jo toukokuussa 2022, mutta se lähetys meni minulta ohi. Tänään aion katsoa. Etsiessäni tietoja tuosta vuoden takaisesta konsertista ilmeni, että se kesti 2 tuntia, Suomen TV:n lähetys on kuitenkin kestoltaan vain 70 minuuttia, 50 minuuttia jää siis näkemättä. Toivottavasti karsittu osa keskittyy kysymysosioon (jossa Adele siis vastailee julkkisten esittämiin kysymyksiin) eikä suinkaan lauluihin, joita Adele esitti konsertissa vain 11 kappaletta.
Harri Huhtanen 2022