KASEVA: Vartiovuoren kesäteatteri 6.7.2025 -osa 2

Kuvassa rumpali Nils Jokela, toinen Kasevan alkuperäisjäsenistä.

Vaikka olen asunut Turussa jo kohta 50 vuotta niin tämä oli ensimmäinen kerta kun olin Turun Vartiovuoren kesäteatterissa.  Teatterilla on pitkät perinteet sillä se on rakennettu jo 1954, tosin katsomo on katettu vasta myöhemmin. Paikkoja siellä on peräti 700. Silmämääräisen arvion mukaan Kasevaa oli tullut kuuntelemaan noin 300-400 henkeä, valtaosa kuulijoista oli sen ikäisiä että he ovat nuoruudessaan kuulleet Kasevaa ainakin radiosta, kuten minäkin.

Koska Kaseva on julkaissut vain kolme albumia eli noin 40 kappaletta niin illan aikana kuultiin suuri osa niistä ja setissä oli myös viimeisen eli kolmannen albumin (1982) kappaleita jotka eivät ole niin hyviä kuin ensimmäisen (1974) ja toisen albumin (1976) kappaleet.  Koska setissä kappaleet eivät olleet mitenkään kronologisessa järjestyksessä ei sellaista aidosti nostalgista tunnelmaa syntynyt kuten minulle syntyi Porin Teatterin vuoden 2010 konsertissa.  

Hienoa oli kuitenkin kuulla tätä upeaa bändiä 15 vuoden tauon jälkeen livenä. Uusi vokalisti Matti Mikkonen oli ammattitaitoinen, mutta ei tietenkään yhtä hyvä kuin Mikko Jokela, joka on kirjoittanut valtaosan Kasevan klassisista kappaleista. Valitettavasti Mikko Jokela jäi pois bändistä 2019 ja nyt Kaseva joutuu jatkamaan vain kahden alkuperäisjäsenen voimin, jotka ovat rumpali Nils Jokela (s. 1951) ja basisti Jouko Järvinen (s. 1948 ).

Text and Photo: Harri Huhtanen 2026 

Jätä kommentti