Bändin edellisestä Suomen keikasta oli ehtinyt kulua siis vain runsas puoli vuotta. Edelleen Purple on “Pitkällä Jäähyväiskiertueelle”, joka ilmeisesti jatkuu niin kauan kuin yleisöä riittää ja soittajat pysyvät terveinä. Kiertueen nimi on siis taitavasti suunniteltu, koska “Jäähyväiskiertueille” tulee aina paremmin yleisöä, koska monet ajattelevat että kyseessä on viimeinen mahdollisuus nähdä bändi livenä. Näinhän ei nyt Purplen kohdalla ole, kuten myöhemmin toisessa kirjoituksessa kerron.
Haminan Bastioni on noin 300 vuotta vanha ruotsalaisten perustama ja venäläisten myöhemmin laajentama linnoitusalue. 1900-luvulla se oli pitkään varastokäytössä, kunnes lopulta 1970-luvulla sitä alettiin restauroida ja Haminan kaupunki päätti kunnostaa sen yleisökäyttöön tapahtuma-areenaksi.
Sadetta oli lupailtu konsertti-illaksi ja taivas olikin tummien pilvien peitossa, mutta onneksi sadetta ei tullut. Areena oli vain puolillaan vielä tuntia ennen Deep Purplen esiintymistä, mutta koko ajan paikalle virtasi lisää väkeä ja kun Purple sitten täsmällisesti klo 22 aloitti, oli Areenan alue jo enemmän tai vähemmän täynnä eli arvioisin paikalla olleen noin 5000 Purplen musiikin ystävää.
Konsertin avanneet Machine Headin (1972) biisit Highway Star ja Pictures Of Home lupasivat uudistunutta settiä, sillä kumpaakaan noista kappaleista ei kuultu marraskuussa 2017 Helsingissä. Lisäksi Haminassa kuultiin viidentenä Sometimes I Feel Like Screaming Perpendicular (1996) -albumilta. Mutta siihen se variaatio sitten jäikin eli loput 14 esitystä olivat samat kuin Helsingissä, melkeinpä samassa järjestyksessäkin. Setti oli nyt, kiertueen jatkuttua jo yli vuoden, muuttunut selvästi “konservatiivisemmaksi” eli vanhojen hittien osuus oli kasvanut ja uuden Infinite (2017) -albumin osuus setissä oli kutistunut. Kaikkiaan konsertin 17 esityksestä 9 oli levyiltä, jotka Purple on julkaissut vuosina 1968-72 ja hallitsevana oli selvästi vuoden 1972 Machine Head -albumi, jonka 8:sta biisistä peräti 5 kuultiin Haminassa.
Bändi soittaa kuitenkin nykyään erittäin hyvin yhteen eikä mitään merkkejä väsymyksestä tai kyllästymisesstä ollut havaittavissa. Haminassa lisäksi bändin ja yleisön interaktio oli parempaa kuin Helsingissä, sillä perussetin päättäneessä Smoke On The Waterissa yleisö lauloi mukana ja Gillan oli tästä silminnähden iloinen. Myös bändin suomalainen faniklubi Perfect Strangers sai tunnustusta kun Gillan kiitti heitä välispiikissään. I Feel Like Screamingin Gillan omisti edesmenneelle, legendaariselle Purplen kosketinsoittajalle, Jon Lordille (1941-2012).
Vuorokauden vaihtuessa Haminan yöhön poistui Bastionin ahtaan ulosmenokäytävän kautta tuhansia onnellisia ihmisiä. En usko että tämäkään oli Purplen viimeinen keikka Suomessa, vaikka neljä bändin jäsenistä on jo yli 70-vuotiaita ja bändin nuorinkin jäsen (kitaristi Morse) on jo 64-vuotias. Luulenpa ettei kukaan heistä hurjimmissa unelmissaankaan 1970-luvulla uskonut soittavansa vielä 2020-luvun kynnykselläkin näitä ikivanhoja biisejä loppuunmyydyillä areenoilla. Eikä Purplen suosio ole enää eläkeikäisen yleisön varassa, sillä Haminan Bastionissakin yllättävän monet kuulijoista olivat selvästi alle 40-vuotiaita.
Harri Huhtanen 2018
WINTERLUDE FINLAND 