Levyn sisältö:

1.Political World (3:43) / 2. Where Teardrops Fall (2:30) / 3. Everything Is Broken (3:12) / 4. Ring Them Bells (3:00) / 5. Man in the Long Black Coat (4:30) / 6. Most of the Time (5:02) / 7. What Good Am I? (4:45) / 8. Disease of Conceit (3:41) / 9. What Was It You Wanted (5:02) / Shooting Star (3:12)

Levyllä soittavat muusikot (numerot viittaavat kappaleisiin):

Bob Dylan – laulu, kitara, piano, huuliharppu, 12-kielinen kitara, urut (1-10) / Daniel Lanois – dobro, steel-kitara, kitara, omnichord (1- 7 ja 9-10) / Malcolm Burn – tamburiini, koskettimet, basso (3-7 ja 9) / Willie Green – rummut (1, 3, 6 ja 8-10)  / Tony Hall – basso (1, 3, 6, 8 ja 10) / Brian Stoltz – kitara (1, 3, 8 ja 10) / Mason Ruffner – kitara (1 ja 8-9) / Cyril Neville – perkussiot (1, 6, 9) / Paul Synegal – kitara (2) / Larry Jolivet – basso (2) /  Alton Rubin, Jr. – pyykkilauta (2) / John Hart – saksofoni (2) /  Rockin’ Dopsie – haitari (2) / Daryl Johnson – perkussiot (3)

1980-luku oli levytysten suhteen hankalaa aikaa Dylanille. Keikat myivät edelleen hyvin, kaikki halusivat edelleen nähdä Dylanin livenä, mutta levymyynti takkusi. Knocked Out Loaded 1986 (KOL) ja Down In The Groove 1988 (DITG) olivat arvostelijoiden mielestä melkoisia floppeja eli enimmäkseen ne saivat arvostelijoilta 2/5 tähteä mikä on todella huono tulos kun puhutaan Dylanin kaltaisesta tekijästä. Tosin tässä yhteydessä lienee syytä todeta, että eräät sessioissa mukana olleet muusikot ovat väittäneet, että vuosien 1986-88 sessiomateriaalista olisi saanut kasattua paljon paremmatkin albumit. Joten ehkäpä nämäkin teokset joskus tulevaisuudessa kokevat ”renessanssin” Bootleg Series -sarjassa kun sessioiden outtakes -äänitteitä julkaistaan.  

Kesällä 1988 U2:n Bono suositteli Dylanille yhteistyötä kanadalaisen huipputuottaja Daniel Lanoisin kanssa. Dylan oli säveltänyt joukon uusia kappaleita ja ilmeisesti hän aluksi kokeili niiden äänittämistä Rolling Stones -kitaristi Ron Woodin kanssa. Dylan ei kuitenkaan ollut tyytyväinen lopputulokseen ja niinpä näitä nauhoja ei ole vieläkään julkaistu virallisesti. Sen sijaan maaliskuussa 1989 New Orleansissa Daniel Lanoisin kanssa äänitetyistä sessionauhoista syntyi syyskuussa 1989 julkaistu Oh Mercy -albumi sekä neljä upeaa hyllytettyä kappaletta, jotka ilmestyivät virallisesti vasta paljon  myöhemmin eri yhteyksissä. Jokainen näistä kappaleista olisi aivan hyvin voinut päättyä myös julkaistulle levylle, niin hyviä ne olivat!  Nämä loistavat Oh Mercy-pudokkaat ovat tietenkin Born In Time, Series Of Dreams, God Knows ja Dignity .

Oh Mercy on täysin ainutlaatuinen levy! Dylan halusi äänittää kaikki sen kappaleet öisin ja kun sitten Lanois vielä rakensi esityksiin sellaisen vähän aavemaisen tunnelman, syntyi jotain sellaista mitä Dylanilta ei aikaisemmin oltu kuultu. Edeltävistä KOL ja DITG -studiolevyistä poiketen Oh Mercy oli sekä rakenteeltaan, esityksiltään että tunnelmaltaan hyvin yhtenäinen ja vangitsi kuulijansa välittömästi. Oh Mercyllä ei ole skippi-kappaleita eikä sitä jätä kesken, vaan sen yleensä kuuntelee samantien loppuun saakka.

Arvostelijat olivat haltioissaan. He olivat saaneet arvostamansa taitelijan takaisin!  Tähtiä arvosteluissa tuli yleensä 4-5/5 eli levyä pidettiin jo ilmestymisaikanaan eräänlaisena klassikkona. Myös levymyynti selkeästi piristyi, vaikka listan huipulle ei Dylanilla vieläkään ollut asiaa. Myös Dylan itse piti levystä niin paljon että jo neljän kuukauden kuluttua sen ilmestymisestä Dylan oli esittänyt kaikki albumin kappaleet livenä!          

Harri Huhtanen 2021

Olen tarkoituksellisesti pitänyt taukoa RARW:n kuuntelusta yli 3 kuukautta. Olen kuunnellut kymmeniä muita artisteja tässä välissä. Ja tänään sitten lopetin ”lakkoni” ja testasin miltä Dylanin uutuus kuulostaa kaiken tämän muun 100 päivän aikana kuuntelemani musiikin rinnalla. Ja tässähän kävi niin että Dylan veti taas pidemmän korren eli muiden tänään ja aikaisempina päivinä kuuntelemieni artistien levyt kuulostivat lopulta aika ”kevyiltä” RARW:n rinnalla.   

Luulisin että aika harva mieltää Dylania 2000-luvun artistiksi. Valtasosa ihmisistä ajattelee että hän on 1960- ja 1970-lukujen artisti. Ja kieltämättä varmaan noiden vuosikymmenien Dylan-levyjä on myyty enemmän kuin näitä uudempia.  Taitelijana Dylan ei kuitenkaan pysähtynyt 1960- tai 1970-luvuille. Minusta alkaa vuosi vuodelta yhä enemmän tuntua siltä että nämä myöhäiskauden eli 2000-luvun levyt sisältävät sellaista syvää viisautta jota ei ehkä ole aikaisemmilla levyillä ollut samassa määrin, vaikka  hienoja levyjä nekin ovat. 

Modern Times (2006) ja Tempest (2012) ja ovat ne levyt, joista olen ollut erittäin vaikuttunut ja nyt voin ilokseni lisätä tähän sarjaan tulevan klassikon Rough And Rowdy Ways (2020).   Uudella albumilla on monta hienoa kappaletta, mutta tällä hetkellä nostaisin avainkappaleeksi upean Key Westin joka saattaa olla koko tämän arvoituksellisen albumin avainlaulu.

Harri Huhtanen 2020

Uudella RARW -albumillaan Dylan luettelee suuren joukon sekä musiikillisia että kirjallisia innoittajiaan. Dylanille yksi suurista on Amerikkalainen runoilija Walt Whitman, joka nykyään on ehkä jäänyt vähän unholaan, parhaat Whitmanin runoista ovat kuitenkin todella hienoja ottaen huomioon että ne on kirjoitettu jo yli 100 vuotta sitten.

Jossain arvostelussa sanottiin, että Dylan on taas tehnyt samanlaisen levyn. En tiedä millä korvilla arvostelija on RARW:tä kuunnellut, sillä EI … Dylan ei ole tehnyt samanlaista levyä, vaan jälleen kerran erilaisen levyn! Ylipäätään Dylanin viehätys on siinä että joka kerta tulee erilainen levy ja joka kerta on vaikea arvata mitä on tulossa. 1960- ja 1970- luvun Dylan -levyt ovat tietenkin ihan omaa luokkaansa, mutta vaikka 1980-luvulla Dylanilla ote vähän lipsui niin nekin levyt olivat jokainen kovin erilaisia. Ja sama juttu 1990- ja 2000-luvulla. Kaksi Dylanin viimeisintä (ennen tätä RARW-levyä)  omaa materiaalia sisältävää levyä Modern Times (2006) ja Tempest (2012) olivat nekin hyvin erilaisia. Jos nyt kuitenkin jotain yhtäläisyyksiä näiden vuosina 2006-2020 julkaistujen kolmen albumin välillä haluaa löytää niin ehkä näitä yhdistävä tekijä on sellainen vanhan miehen syvä viisaus. Rock on jäänyt vähitellen taakse. Nykyään Dylan operoi ikiaikaisen bluesin ja folkin yhdistelmällä, johon hän lisää ripauksen jazzia. Kaikkea sitä mitä Amerikka on tuottanut maailmalle viimeisen sadan vuoden aikana. Dylan operoi sadan vuoden musiikillisen tietämyksen ja perinnön turvin ja nyt hän entistä enemmän  ja entistä vapaammin yhdistää siihen myös kaiken kirjallisen tietämyksensä. Hän siteeraa ikivanhoja runoilijoita ja viittaa jälleen jopa 2000 vuotta sitten eläneisiin roomalaisiin (Crossing The Rubicon). Nykyään Dylanin levyistä puhuttaessa ainakin minun on vähän vaikea käyttää termiä ”populaarimusiikki”. Toki myynti aiheuttaa sen että nämä levyt voi luokitella populaarimusiikin piiriin kuuluviksi, mutta vaikka kappaleiden melodiat ja sävelkulut ovat näissä lauluissa helposti omaksuttavia, niin laulujen sisältö, sanoitukset ja tunnelma menevät jonnekin hyvin syvälle, jonnekin minne muut eivät pääse.  Siksi vuonna 2020 Dylan on jälleen kerran erilainen, vaikka kaikki eivät tätä ilmeisesti usko!  

 Harri Huhtanen 2020

Yksi Dylanin sankareista on nuorena kuollut Jimmie Rodgers (1897-1933), jota pidetään amerikkalaisen countrymusiikin isänä (The Father of Country Music). Jimmie ehti levyttää vuosina 1927-33 yli 100 kappaletta, joista yksi on nimeltään My Rough & Rowdy Ways. Todennäköisesti Dylan on siis halunnut muistaa sankariaan valitsemalla uuden albuminsa nimen hänen laulunsa mukaan.

Kahdeksan vuotta Tempestin (2012) jälkeen Dylan on jälleen julkaissut hienon studioalbumin. Rough and Rowdy Ways (2020) on tasaisen laadukas, kuten muutkin Dylanin 2000-luvulla julkaisemat levyt. Koska kyseessä on jälleen merkittävä julkaisu, arvioin tämänkin levyn laulu laululta kuten tein Tempestin kohdalla.

Harri Huhtanen 2020

TEMPEST -päiväkirja

laulu no.10
ROLL ON JOHN -osa 2

Lyyrikan tulkinnan kannalta Roll On John on tämän albumin selväpiirteisin laulu. Roll On’in kahdeksassa säkeistössä on vain joitain vaikeatulkintaisia säkeitä. Pääosaltaan laulu kertoo selvästi John Lennonin murhasta vaikka Dylan mainitseekin Lennonin vain etunimeltä. Ehkä Dylan on halunnut lyyrikan poikkeuksellisella suoraviivaisuudella korostaa laulun sanomaa. Dylan kunnioittaa Lennonin aikaansaannoksia ja haluaa tällä kaihomielisellä elegialla tallentaa maailmalle muiston taiteilijatoveristaan ja aikalaisestaan.

From the Liverpool docks to the red-light Hamburg streets
Down in the quarry with the quarrymen
Playing to the big crowds, playing to the cheap seats
Another day in the life on your way to your journey’s end

Neljännessä säkeistössä Dylan kirjoittaa tuntemuksistaan päivänä jolloin uutinen Lennonin murhasta julkaistiin:

I heard the news today, oh boy
They hauled your ship up on the shore
Now the city gone dark, there is no more joy
They tore the heart right out and cut him to the core

Ehkäpä tässä viimeisessä laulussa selviää miksi Tempest –albumin nimi on kirjoitettu verenpunaisilla kirjaimilla alleviivauksen kera. Albumin päättää kertomus järjettömästä ja brutaalista murhasta joka riisti maailmalta lahjakkaan taiteilijan.

Dylanin ääni on murtunut, mutta hienolla tavalla myötätuntoinen. Tässä laulussa ei ole koston henkeä vaan pikemminkin hiljaista alistumista tapahtuneeseen. Dylan laulaa seitsemännessä säkeistössä:

They’ll trap you in an ambush before you know
Too late now to sail back home

Suuri taiteilija kohtasi kohtalonsa vieraalla maalla, mutta hänen musiikkinsa ja laulunsa elävät sukupolvesta toiseen. Laulun kertosäkeessä Dylan korostaakin juuri tätä asiaa:

Shine your light
Movin’ on
You burned so bright
Roll on, John

Harri Huhtanen 2020

TEMPEST -päiväkirja

laulu no.10
ROLL ON JOHN -osa 1

8. Joulukuuta 1980 eräs Mark Chapman ampui New Yorkissa Dakota-rakennuksen edessä kylmäverisesti kuoliaaksi 40-vuotiaan John Lennonin. Hän oli suunnitellut tekoaan kuukausikaupalla ja valinnut aseeseensa tietoisesti onttokärkisiä erikoisluoteja, jotka tekivät mahdollisimman suuret vauriot uhrin elimistössä. Myöhemmin todettiinkin että vaikka Lennon olisi ammuttu leikkaussalissa jossa olisi ollut monta kirurgia täydessä valmiudessa ei häntä olisi siltikään voitu pelastaa. Niin pahaa jälkeä Chapmanin lähietäisyydelta ampumat neljä erikoisluotia tekivät Lennonin elimistössä. Ainoa motiivi raa’alle teolleen, jonka Chapman pystyi kuulusteluissa ilmoittamaan oli kuuluisuuden tavoittelu. Hän halusi että hänet muistetaan ja valitettavasti hän onnistui siinä. Chapman on nyt istunut vankilassa teostaan jo 40 vuotta ja hänen armonanomuksensa on tyrmätty jo 10 kertaa.

Chapman oli tavannut aiemmin päivällä Lennonin ja pyytänyt tältä nimikirjoitusta Double Fantasy -albumin kanteen.  Lennon noudatti Chapmanin pyyntöä ja kysyi heti perään: ”onko tässä kaikki mitä haluat?”. Chapman ei ollut sanonut mitään, oli vain hymyillyt. Lennon ei aavistanut että hänen kohtalonsa oli jo sinetöity, Chapman ei aikonut enää perääntyä, kuten joitain kuukausia aikaisemmin, jolloin hän oli hetkeä ennen Lennonin murhaamista perääntynyt ja palannut kotiinsa.

Lennonin traaginen kuolema ravisutti koko läntistä maailmaa. Muistokonsertteja ja suuria kokoontumisia järjestettiin USA:ssa ja Euroopassa. Beatles-fanit surivat sitä että mahdollisuus Beatlesien reunionista hävisi Lennonin kuoltua, hän oli kuitenkin niin keskeinen tekijä Beatlesien parhaassa tuotannossa. Muistolaluluja ja -levyjä julkaistiin myös useita. Dylan oli Lennonin ystävä, muttei lähtenyt mukaan nostalgia -buumiin. Hän ei tehnyt laulua ystävästään, ei ennen kuin 32 vuotta tapahtuman jälkeen! On erikoista ja yllättävää, että hän valitsi nimenomaa Lennonille omistetun muistokappaleen Tempest-albumin päätösbiisiksi. Itse laulusta tarkemmin kirjoitussarjani seuraavassa osassa.

Harri Huhtanen 2020

TEMPEST -päiväkirja

laulu no. 8
TIN ANGEL

Tin Angel on yksi TEMPESTin erikoisempia lauluja. Laulun tapahtuma-aika, paikka ja henkilöt jäävät hämärän peittoon. Laulu on mittasuhteiltaan eeppinen eli siinä on peräti 28 säkeistöä ja yhteensä 112 säettä! Kyseessä on traaginen kolmiodraama. Päähenkilön vaimo on karannut rakastajansa kanssa. Päähenkilö, jonka nimi on vain ”boss” eli Pomo lähtee etsimään karannutta vaimoaan ja kun hän lopulta löytää vaimonsa, tappaa hän vaimon uuden kumpanin, jonka jälkeen vaimo tappaa miehensä ja sitten itsensä eli lopussa kaikki kuolevat.

Dylan ei ole kertaakaan esittänyt tämä merkillista laulua livenä. Kyseessä on folk-traditioon liittyvä balladi, mutta toistaiseksi ei tiedetä minkä laulun pohjalta Dylan on rakentanut Tin Angelin.

Harri Huhtanen 2020

TEMPEST -päiväkirja

laulu no. 7
THE EARLY ROMAN KINGS

Musiikillisesti The Early Roman Kings (TERK) käyttää hyväkseen Bo Diddleyn I’m A Manin monotoonista poljentoa. Diddley taas on omassa laulussaan lainannut Willie Dixonin Hootchie Coothcie Man -kappaleen rakennetta. Bluesissa kun parhaat laulut ovat kierrätystavaraa, sanoituksia ja painotuksia vain muutetaan aikojen saatossa, mutta kappaleen ydin säilyy samana.

TERKin lyriikoissa on taas uhkaavaa, pahanenteistä maailmanlopun tunnelmaa ja ”varhaisilla Rooman kuningailla” ilmeisesti viitataan  korruptoituneisiin miehiin jotka hallitsevat Amerikkaa?

They’re peddlers and they’re meddlers
They buy and they sell
They destroyed your city
They’ll destroy you as well
They’re lecherous and treacherous
Hell-bent for leather
Each of ’em bigger
Than all them put together
Sluggers and muggers
Wearing fancy gold rings

Dylan itse tuntuu pitävän kovasti TERKistä, koska hän on esittänyt sen konserteissaan jo lähes 500 kertaa. Monet pitävät kappaletta turhan monotoonisena, mutta kannattaa perehtyä sanoituksiin. Lyriikat ovat jälleen hienot, niissä on tulta ja tappuraa ja niiden siivittämänä kappaleen kiinnostavuuskerroin nousee kertaheitolla reippaasti. Jo nyt legendaarinen ja paljon Dylan-artikkeleissa lainattu TERKin ilkikurinen ja itseironinen säepari on tämä:

I ain’t dead yet
My Bell still rings

Harri Huhtanen 2020

TEMPEST -päiväkirja

laulu no.5
PAY IN BLOOD

Tämäkin laulu on hyvin arvoituksellinen. Mitä laulun kertoja maksaa ”verellä, joka ei ole hänen omaansa”? Monimerkitykselliset säkeet seuraavat toisiaan epäkoherentissa jatkumossa. Kertoja on tarinassa raivoissaan ja kostonhimoinen, mutta silti laulun melodia on lempeä ja rauhallinen, melkoinen ristiriita siis tässäkin! Dylan operoi PIB:ssä sinänsä ”järjettömillä” vastakohdilla, jotka hän saa kuitenkin omalla dylanmaisella tavallaan yllättävästi toimimaan. Kuuntelija tuntee kertojan rinnalla vapautuvansa. Syntyy vaikutelma siitä, että jokin piilevä tuska on saatu purettua ja lopussa olo on vapautuneempi.

You get your lover in the bed
Come here I’ll break your lousy head
Our nation must be saved and freed
You’ve been accused of murder, how do you plead?
This is how I spend my days
I came to bury, not to praise
I’ll drink my fill and sleep alone
I pay in blood, but not my own.

Harri Huhtanen 2020

TEMPEST-päiväkirja

16.helmikuuta 2014  (+ tekstin täydennykset 2020)
SCARLET TOWN (laulu no. 6)

Netissä on annettu ymmärtää että Scarlet Town (ST) on osittainen plagiaatti, joka on koostettu ikivanhan balladin, Barbara Allenin soinnuista ja 1800-luvulla vaikuttaneen kuuluisan amerikkalaisen runoilijan John Greenleaf Whittierin (1807–1892) säkeistä. Whittier ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta koska tällainen plagiaatti-väite nettiin ilmaantui olen nyt tutustunut jonkin verran niihin yli 500 Whittierin runoon, jotka netistä löytyy eikä silmiini kyllä osunut yhtään täysin suoraa lainasäettä. Tyylillisesti voi väittää jonkinlaisia vaikutteita esiintyvän, mutta siitä on pitkä matka plagiointiin. Ymmärtääkseni Dylan on siis voinut ihan aiheellisesti merkitä itsensä laulun kirjoittajaksi.  On totta, että Dylan esitti uransa alkuaikana Barbara Allenia, mutta ST:n tekstitys on täysin erilainen.  Kuten monissa muissakin Tempestin lauluissa ST:n sanoitus on arvoituksellinen. Scarlet Town ei ole määritelty kaupunki ja myös laulu välttää taitavasti tarkkoja aikamääreitä.  Kyseessä on symbolinen kaupunki ja kertomus synkästä tulevaisuudesta: